Miehille runsaasti mahdollisuuksia sosionomeina

Myös miehet tai oikeammin pojanklopit ovat haistaneet sosionomien mahdollisuudet lastensuojelussa, muutkin kun ne perinteiset pedofilian mahdollisuudet valvomattomissa lastensuojelulaitoksissa.

Sosionomikoulutuksen selvittää nopeasti läpi ja työpaikka lastensuojelulaitoksen isän mallia tarjoavana ohjaajana on varma kunhan vain on varustettu sillä oikealla elimellä, joka ei suinkaan ole sydän tai aivot.

Miespuoliselle sosionomille urkenee ura helposti lastensuojelujärjestöissä ja projekteissa johtaviin tehtäviin asti- ilman näyttöä kyvyistä tai osaamisesta. Lastensuojelutöihin kun ei ole kummoisia pääsyvaatimuksia eikä soveltuvuustestejä. Sosionomi on sellainen mukavan ympäripyöreä kivalta kuulostava koulutus, että sillä purjehtii pysyviin pesteihin sosiopaattikin.

Huonomaineinen miesten syrjinnästä syytetty lastensuojelu haluaa epätoivoisesti kiillottaa kulisseja ja hinkuaa palkkalistoilleen miehiä maskoteiksi. Patakonservatiivisessa lastensuojelun maailmassa mies, varsinkin yes-mies pääsee helposti heti johtoon kunhan muistaa vain patsastella paikallaan eikä sotkeennu liikaa naisalamaisten halveksuttuihin käytännön töihin. Miessosionomille riittää kun muistaa myhäillä miehekkäästi. Naisalamaiset ja asiakkaat osaavat kyllä tulkita myhäilyn hiljaiseksi tiedoksi. Virheitäkään ei tarvitse pelätä. Suomessa ei ole pelkoa siitä, ettei pahastikaan munannut asiantuntija ja virkamies tulisi valituksi virkaansa- aina uudelleen.
0271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


etu ja hyöty kirjoitti:

Myös miehet tai oikeammin pojanklopit ovat haistaneet sosionomien mahdollisuudet lastensuojelussa, muutkin kun ne perinteiset pedofilian mahdollisuudet valvomattomissa lastensuojelulaitoksissa.

Sosionomikoulutuksen selvittää nopeasti läpi ja työpaikka lastensuojelulaitoksen isän mallia tarjoavana ohjaajana on varma kunhan vain on varustettu sillä oikealla elimellä, joka ei suinkaan ole sydän tai aivot.

Miespuoliselle sosionomille urkenee ura helposti lastensuojelujärjestöissä ja projekteissa johtaviin tehtäviin asti- ilman näyttöä kyvyistä tai osaamisesta. Lastensuojelutöihin kun ei ole kummoisia pääsyvaatimuksia eikä soveltuvuustestejä. Sosionomi on sellainen mukavan ympäripyöreä kivalta kuulostava koulutus, että sillä purjehtii pysyviin pesteihin sosiopaattikin.

Huonomaineinen miesten syrjinnästä syytetty lastensuojelu haluaa epätoivoisesti kiillottaa kulisseja ja hinkuaa palkkalistoilleen miehiä maskoteiksi. Patakonservatiivisessa lastensuojelun maailmassa mies, varsinkin yes-mies pääsee helposti heti johtoon kunhan muistaa vain patsastella paikallaan eikä sotkeennu liikaa naisalamaisten halveksuttuihin käytännön töihin. Miessosionomille riittää kun muistaa myhäillä miehekkäästi. Naisalamaiset ja asiakkaat osaavat kyllä tulkita myhäilyn hiljaiseksi tiedoksi. Virheitäkään ei tarvitse pelätä. Suomessa ei ole pelkoa siitä, ettei pahastikaan munannut asiantuntija ja virkamies tulisi valituksi virkaansa- aina uudelleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu