Stressaantinut ja väsynyt

aikuisen perheellisen arki on juuri tuollaista, siis velvollisuuspuolella. Tosin vähän epäreilulta tilanteesi kuulostaa.

Ehdotukseni sulle: töiden jälkeen otat heti pienet päiväunet, 30 min. Sen jälkeen voisit helpottaa kotiäidin arkea hoitamalla lapsia ym. kodin asioita. Lastenhoito on todella rankkaa, varsinkin noin pienten. Koko ajan täytyy olla läsnä ja taata turvallinen ympäristö.Olen kokeillut sekä kotona oloa että työelämää. Mielestäni kotona oli paljon rankempaa. Ei taukoja työssä, ei aikuisia ihmisiä juttuseuraksi.

Mutta viikonloppuna on molemmilla oikeus huilata! Ei voi olla, että vain vaimo huilaa. Nyt heti ehdotat, että toinen herää lauantaina ja toinen sitten sunnuntaina. Eli molemmille yksi nukkumisaamu ja yksi "työaamu".


Älä anna vaimon livetä vastuusta. Nyt rakentamaan hyviä kompromisseja, niin jaksatte molemmat paremmin ja ehkäpä se rakkauden kipinäkin taas vähitellen syttyy isompaan roihuun...Älä luovuta ja onnea matkaan!

lue ihmeessä John Gray:n kirjoittamana kirja miehet ovat marssista, naiset venuksesta. Kirja selittää hyvin miksi nainen vierittää kaiken vastuun päällesi, sekä sen miltä hänestä tuntuu ja miten pääset tilanteesta yli.

...kuin tämä toinenkin vastaaaja: kyllä sinullakin on oikeus levätä.

Esimerkki meiltä:

Mieheni teki todella paljon kotitöitä lasten ollessa tuon ikäisiä. Kuitenkin hän itse halusi pitää kiinni lentopalloillastaan kerran viikossa, ja mielelläni sen hänelle soinkin, samoin pari kertaa vuodessa toistuneet työpaikan menot (jos hän sen pari kertaa vuodessa on tullut kontaten kotiin, mitä siitä? Eihän tuo ole paljoa). Yövalvomiset hoidin yleensä minä - mieheni tuli yöllä avuksi vain hätätilanteissa eli ollessani aivan umpiväsynyt (esikoisemme valvotti todella paljon yli vuoden ikäiseksi). Ehkä miestäni harmitti joskus, että joutui tekemään niin paljon, mutta oli minullakin päivisin tekemistä kahden vilkkaan lapsen kanssa. Ruuatkin piti monesti laittaa edellisenä iltana tai aamulla valmiiksi, kun varsinkin esikoinen oli todella vahdittava (myöhemmin diagnosoitiin tarkkaavaisuushäiriö, johon liittyi ylivilkkaus - ei siis ollut kyse vain minun luuloistani).

HUOM: Mieheni onneksi sanoi suoraan, että ei käy, jos aloin vaatia häneltä liikaa. Kriittisimmät jaksot olivat, 1) kun nuoremman poikamme syntymän lähestyessä muutimme isompaan asuntoon (isäntä hoiti muutosta suurimman osan, koska raskaiden tavaroiden nosto aiheutti minulle supistuksia, ja samaan aikaan olisin halunnut apua vilkkaan esikoisen perässä juoksuun) ja 2) vajaata vuotta myöhemmin, kun isännälle sattui ylityöputki, jolloin hän teki yli 12-tuntisia työpäiviä. Niinä aikoina meillä molemmilla taisi riittää nokan koputtamista. Tänä päivänä olen todella tyytyväinen, että mieheni osasi - ja osaa edelleen - pitää puolensa. Hän on rauhallinen mies, mutta näen nopeasti jo itsepäisestä ilmeestä, milloin vaimon on parasta pitää suunsa kiinni.

Kyllä se helpottaa parin kolmen vuoden sisällä, mutta pidä puolesi. Tasapuolisuutta kehiin, vaikka vaimosi vastustaisi muutosta. Ei sinun tarvitse kokonaan lopettaa kotihommia, mutta veikkaan, että esimerkiksi mieheni viikottaiset lentopalloillat pitivät hänet kummasti virkeämpänä ja motivoituneempana tekemään kotihommia kuin mitä hän muuten olisi ollut. :) Hänkin vähensi harrastuksiaan useammaksi vuodeksi, mutta kun lapset kasvoivat, hänkin on vapaampi harrastamaan ehkä pari kolme kertaa viikossa.

Mieti muutama juttu, joihin haluat eniten muutosta, oli se sitten pitempään nukkuminen yhtenä päivänä viikossa, joku harrastus, lehden lukeminen rauhassa töistä tultuasi tms (ei välttämättä kirjaimellisesti juuri noin, koska itse tiedät, mitä eniten haluat). Voit vaikka vähän etukäteen "varoittaa" vaimoasi, että haluat muutosta ja aiot mietittyäsi kertoa, mitä haluat. Voit siten antaa vaimollesi tilaisuuden miettiä omia ratkaisuehdotuksiaan. Ja kerrot sitten ajallasi tarkemmin, mitä tarkkaan ottaen haluat..

Vihje: Pistä silti joukkoon vähän neuvotteluvaraakin eli joku sellainen asia, jonka olet valmis jättämään listaltasi pois. Kun alatte keskustella, saat ehkä vähän helpommin tahtosi läpi, kun vaimosi saa ajatella, että sentään jostain joustat. ;)

Tutulta kuullostaa. No onneksi kaikki on meillä muuttunut parempaan päin. Aikaisemmin meinasin palaa täysin loppuun. Minun työputkeni alkoi kotona myös työpäivän jälkeen ja jatkui yö myöhään. Lisäksi minä olin se joka sai vähiten nukkua. Heräsin aamulla ensimmäisenä ja menin yöllä viimeisenä nukkumaan. Kaikista poissaoloista nalkutettiin, joten minimoin kaikki menemiset. Yritin, jopa vältellä parhaani mukaan ylitöitä. Seksiä oli turha kuvitellakkaan ja loppujen lopuksi olin niin väsynyt ja katkeroitunut, että ei olisi paljon huvittanutkaan. Omasta väsymyksestä johtuen riidat olivat lähes joka päiväisiä. Sain valituksia kylmyydestä ja itsekkyydestä jne, kun en enään kaiken muun ohella jaksanut huomioida puolisoani.

No nyt asioita on kuitenkin puitu pitkään, koska tilanne ajaitui niin pahaksi, että meinasimme erota. Lähinnä itse olin eron kannalla, koska aloin masentua rankasti, en nähnyt enää valoa tunnelin päässä, tunteet puolisoa kohtaan alkoivat kuolla, retkahdin melkein ryyppään jne.
Lisäksi puolisokin oli sitä mieltä, että voisi olla parempi lasten kannalta, että erottaisiin. Jatkuva painostava ilmapiiri ja riidat alkoivat vaikuttamaan myös lapsiin.
Nyt meillä molemmilla on oikeus lepohetkiin, eikä kumpikaan kyseenalaista tai väheksy toisen väsymystä. Viikonloppuna toinen saa nukkua toisena päivänä ja toinen toisena. Minä käyn salilla yhtenä iltana viikossa ja puoliso yhtenä iltana omissa menoissaan. Arki-iltojen rutiinit on muutettu siten, että ehdin halutessani samaan aikaan nukkumaan. Miesten reissuilla käyn noin 6 kertaa vuodessa ilman napinoita. Olen huomattavasti iloisempi ja virkeämpi ja jaksan huomioda puolisoan vaikka joka päivä. Kaikki näyttää nyt hyvältä ja kumpikin on tyytyväinen.