IFK – FINAL SOLUTION

Runkosarja lähestyy finaalia ja pukin on aika skrubata loppukauden tapahtumista.
Ifk on edennyt kuin stoke päämääränään himaetu pleijareihin.
Tämä seikka todella edesauttaa tavoitteessa, sillä tällä kaudella legendaariset kilpipaidat ovat voittaneet huomattavan enemmistön peleistään petoluolassa.

On ollut enemmän kuin selvää, etteivät vastustajat kerta kaikkiaan uskalla tulla
haastamaan stadin kingejä näiden omalla etupihalla. Tästä syystä voittoa tavoitellaan kerta toisensa jälkeen ainoastaan peruuttelulla ja oman maalin varjelemisella, jonka ässien taannoinen vierailu osoitti. Klyyvari ylhäällä ja roke auki stadissa saa ikuisesti vain öögat mustaksi ja luuserin leiman..

Ok. Jos runkosarja päättyisi tässä asetelmissa, saisi Ifk vastaansa ensimmäisellä kierroksella Jokerit. Olisi oikeastaan hyvä näin.. Saisi stadissa kerrankin tsiigata kunnon teurastusta. Jokereilla ei ole mitään mahdollisuuksia, joka on tullut kristallin kirkkaasti esille aiemmissa kohtaamisissa.
Jokerit voittaa Ifk:n ainoastaan masseissa, jotka nämä neitimäiset pelaajat stikkaavat partureilleen itäkeskuksen turkkilaiskampaamoissa ja skruudaamisessa vege-rafloissa eirassa. Sääli sinänsä.. Tosikarjut ( Lue Ifk ) kun taas ovat aina ”syöneet rautaa ja paskantaneet kettinkiä” ( Väinö linna : Tuntematon sotilas 1954. )

Toisella rundilla vastaan tulisi luultavimmin ässät, josta pukki skrubasi jo aiemmin.
Ässillä ei kerta kaikkiaan ole voimaa eikä uskallusta haastaa brändiä. Jokainen näiden joukkueiden kohtaaminen on päättynyt joko Ifk:n murskavoittoon, tai säälittävään yhden maalin ässävoittoon, joka on tullut viiden miehen sumpulla. Historianflaboihin tuolla asenteella ei tulla koskaan pääsemään ja tämä hiffataan jo varmasti Porissakin.

Finaalivastustaja on Jyp, joka pelkurimaisella asenteellaan on luonut Suomeen ja Suomen ehkä tylsimpään mestaan Jyväskylään pelitavan nimeltään ”pakoilukiekko”. Tässä pelitavassa ei yritetäkään pelata jääkiekkoa, vaan varjellaan vain omaa maalia ja sumputetaan peliä. Jos tämä skenaario toteutuu, voi pukki luvata, että Ifk tulee murskaamaan tämän skagaavan jengin klabiensa juureen tavalla, josta lehdet skrubaavat vielä kymmeniä vuosia.

On ainakin pukille päivän selvää, että tänä keväänä tunnustetaan jälleen jääkiekon perinteikkäitä arvoja. Jääkiekon valtaistuimelle dallaa jälleen kerran Ifk, jonka vanavedessä seuraavat uskottavuus, rehellisyys sekä isänmaallisuus. Näiden elementtien avulla saavutettiin aikanaan myös talvisodan ihme vuonna 1940, joka ei tule koskaan katoamaan mielistämme, kuten eivät mestaruutemmekaan..
351028
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Pukki on siinä oikeessa et pitkälle hifki menee mut jyppiä on vaikee kyl voittaa kenenkään.

Äänestä

Lundeliin,ei oikein jaksa vakuuttaa ja paineitten kasvaessa ote entisestään herpaantuu.Muuten materiaali kyllä on sarjan paras.Jokerit,Ässät ja Jyp ei kovin helppo tie mestariksi.Jypin pelitapaa jaksetaan itkeä kaikkien joukkueiden fanien puolesta ja samaan aikaan OIKEAT asiantuntijat ylistävät pelitapaa ja kuinka hyvin joukke noudattaa RD:n systeemiä.Tämä ikäväksi mainittu joukkue on tällä hetkellä eniten maaleja tehnyt joukkue,tosin onhan se ikävä kaivaa kiekko omasta verkosta.

Äänestä

Ässät on voittanu teiät useesti ja tehän siinä pelkäätte.Hesalaiset on aina vaa niiiin kovia olevinaan !!!!!!

Äänestä
  • ovat amiksia, jotka imppaavat liimaa !!!!!!

    Äänestä

  • Täh!

    Äänestä

  • Ei oo mitään niin hyvää syötävää kuin porilainen. kuiva sämpylä ja c -- luokan makkara välissä.
    mix te edes vaivaudutte selitteleen urpot !

    Äänestä

  • joo hesalaiset,mutta ei stadilaiset.niillä on vissi ero.

    Äänestä

Loppuun asti stadinpukki siinkun mäkin menen

Äänestä
  • Huhujuhuhu. paskaa puhut. Hifki opettänyt vähä muutamannkin kerran poika.

    Äänestä

Ei voita HIFK tänä(kään) vuonna mestaruutta. Nyt jo alkanut näkyä tuttua rakoilua kun kevät alkaa kaartua eteen, maalivahteihin taitaa homma lopullisesti kaatua. Säälittävän vähän tällä seuralla on mestaruuksia kun miettii kaukaloon kannettua rahamäärää......

Kakat housuissa kunhan maaliskuu koittaa...niin kuin aina :)

Äänestä
  • käyttää vaippoja!? 8)

    "Kakat housuissa kunhan maaliskuu koittaa...niin kuin aina"

    Äänestä

Miettikääpä tätä pukki-heeboa. JOS vanhalla äijällä oikeasti olisi jotain sanottavaa ja kommenttia Ifk:sta ja jääkiekosta yleensä niin MIKSI vitussa pitää naamioitua jonkun kuvitteellisen Buggi-satuhahmon taakse??????!!!! JOS suoraselkäisyydestä esim. kaveri horisee niin MIKSI joku vitun Pupu-Tupuna-tyyppinen satuhahmo tarvii vetää foorumille kommentoinnin kylkiäisiksi. Ymmärrän että jotkut luovat itsestään monipersoonallisen hahmon ja ilmeisesti elävät sitä toisen persoonan elämää siinä reaalimailman sivussa. Nimimerkkien takanahan täällä kaikki kirjoittavat mutta tämän pupu-tupuna-heebon horinat satuhahmonsa takana on kyllä melkoista skeidaa,jopa tälle Suoli24-foorumille.

Ja niille jotka oikeasti haluavat ottaa kantaa ja keskustella jääkiekosta vinkkinä että esim. Jatkoaika-foorumilla ei Puggi-pojun kaltaiset puupäät kirjoittele. Siellä ei talvisotaa ja itsenäisyyttä sekoiteta ruotsalaisreura-Hifk:hon! Siellä ei sotaveteraanejakaan pilkata kuten tämä Buggi-poju täällä tekee. Ymmärrän kyllä senkin että joillain on pakottava tarve häiriköidä keskustelupalstoilla eikä niitä kannata ottaa todesta mutta itsenäisyydestä,sotaveteraaneista ym. vastaavasta voisi vertailut jättää väliin. Eteenkin Hifk:n yhteydessä. Siitä kun ei suoraselkäistä suomalaisuutta juurikaan löydy!!

Äänestä
  • mille sivustolle kirjoitat! Tää on Suoli24 ja tekstit ovat sen mukaisia... ihan turha verrata tätä johonkin Jatkoaikaan!

    Onhan se "pukki-heebo" tehnyt jotain oikeinkin, kun sai sinutkin hermostumaan!!! ;p

    Pukki-Böndet 6-0

    Äänestä

  • Just tollasia juntteja kemistä mä häpeen. Miks kaikki ei vaa muuta stadiin ?

    Äänestä

  • Punanen tulkku kirjoitti:

    Just tollasia juntteja kemistä mä häpeen. Miks kaikki ei vaa muuta stadiin ?

    >> Miksi kaikki ei vaan muuta Stadiin?

    Äänestä

  • Ifk pettää aina! kirjoitti:

    >> Miksi kaikki ei vaan muuta Stadiin?

    En oo muiden nähny pettävän. No junteil kyl usein pettää myös jalat perjantaisin ;)

    Äänestä

  • kolmostuoppi_ kirjoitti:

    En oo muiden nähny pettävän. No junteil kyl usein pettää myös jalat perjantaisin ;)

    Enpä noista junteista tiedä kun en juurikaan liiku maaseudulla mutta sen tiedän että Hifk pettää aina. Myös tänäkeväänä!!! Sinun,yksinkertainen punikki,suosikkiseurasi Jokerit on sentään voittanut mestaruuksia viimeisten 20 vuoden aikana joten se ei ole ihan yhtä turha kuin Ifk. Toisaalta myös Jokerien miljoonille Euroilleen saama vastine mitä tulee menestykseen on myös sangen huono. Mestaruudet kiertää mutta onneksi rahaa palaa ja sitä riittää Harkimolla!! Toisaalta hermothan siltäkin on jo mennyt kun sydärit koettelee suurta bisnismiestä!! Heh....

    Miksi sun viesteissä ei ole mitään sisältöä (ne ovat pelkkää sekavaa mussutusta) vai pitääkö se tilata erikseen?

    Kyllä siellä maaseudullakin pitäisi liikkua, ettet jää pelkäksi sohvaperunaksi... menisit edes kouluun, niin oppisit kirjoittamaan oikein.

    Äänestä

  • Keskusta pettää aina kirjoitti:

    Miksi sun viesteissä ei ole mitään sisältöä (ne ovat pelkkää sekavaa mussutusta) vai pitääkö se tilata erikseen?

    Kyllä siellä maaseudullakin pitäisi liikkua, ettet jää pelkäksi sohvaperunaksi... menisit edes kouluun, niin oppisit kirjoittamaan oikein.

    Jos kirjoituksessani ei ole mielestäsi mitään sisältöä voisiko se johtua siitä ettet ymmärrä lukemaasi??! Luetun ymmärtämisvaikeutta ei pidä hävetä. Se ei ole sairaus ja sitä esiintyy ihan muuten normaaleilla ihmisilläkin.

    Kyllä minä maaseudulla liikun erityisesti kesäisin jolloin siellä on kesämökillä ihan mukava viettää aikaa.Kouluni olen käynyt jo kauan sitten keskimääräistä paremmilla arvosanoilla jopa.

    Jos mielestäsi edellisessä kirjoituksessani oli kirjoitusvirheitä voisitko vaikka pari sellaista tuoda esiin?!

    Äänestä

  • ...rauhoittavat ns. kolmio-lääkkeet yhdessä keppanan kanssa teettää:( Mitenhän tämä saatais Pukki-Pojullekin perille?

    Hemmo(Pukki-POJU) elää 98-mestaruushuumassa edelleen *NAURAAAAAAAAAAAAAAA*

    Mut...onko siitä ruÅÅÅÅÅÅÅtsalais-venäläisen Mekko-TyttöJoukkueen VIIMEISESTÄKIN mestaruuudesta todellakin jo NIIN KAUAN aikaa? Huhhuhhhhhhhh....*säälii*....ja ....*NAURAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA*

    Äänestä

  • old_profile_39069 kirjoitti:

    ...rauhoittavat ns. kolmio-lääkkeet yhdessä keppanan kanssa teettää:( Mitenhän tämä saatais Pukki-Pojullekin perille?

    Hemmo(Pukki-POJU) elää 98-mestaruushuumassa edelleen *NAURAAAAAAAAAAAAAAA*

    Mut...onko siitä ruÅÅÅÅÅÅÅtsalais-venäläisen Mekko-TyttöJoukkueen VIIMEISESTÄKIN mestaruuudesta todellakin jo NIIN KAUAN aikaa? Huhhuhhhhhhhh....*säälii*....ja ....*NAURAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA*

    Miksei Guru kirjoittele omalla eli Kärppäfoorumilla enää? Siellä on kaveria huudeltu ja kyselty pitkin talvea. Ei ole kaveria näkynyt! Olisi mukavaa saada hänen kommenttejaan omista uhoiluistaan ja huuteluistaan. Tänne Ifk:n puolelle kyllä on uskaltanut tulla vittuilemaan ja teinimäisesti *NAURAMAAN*! Heh heh. *NAURAAAA*.....*NAURAAAA*.....HAAAAHAAAA....

    Äänestä

...ei edelleenkkän ole saanut lääkitystään kohdalleen:((( *SÄÄLII*...........(mut todellisuudessa)....NAURAAAAAAAAAAAAA*

Äänestä
  • että ku kaikki paikalliset puppeli pojat täällä meilläpäin hyljeksii mua niin löytyskös hesast mulle mitää poju seuraa??

    Äänestä

  • kiekko-huru. kirjoitti:

    että ku kaikki paikalliset puppeli pojat täällä meilläpäin hyljeksii mua niin löytyskös hesast mulle mitää poju seuraa??

    Otan Osaa huru...
    ...ja ei ole edelleenkään mun syy jos sinulle ei Poika-seuraa löydy.
    Ei luulis olevan vaikea sinulle puppeliseuraa löytyy, mene hifkin kotihalliin niin sulla on reilut 8000 "lajitoveria"*YÖKKÄÄ* tai Pyydä apua vaikka tuolta Naurajalta. Mua EVVK sun ahdistuksesi ja ongelmasi.

    PS.Arvaas miksi en tule ikinä hifkin kotihalliin peliä katsomaan?
    Vastaus: Siksi koska siellä kuulemma haisee aina PASKA * YÖKKÄÄ*

    Mut ihmekös tuo....*NAURAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA*

    ja juna kulkee taas...

    Äänestä

  • kiekko-huru. kirjoitti:

    ja juna kulkee taas...

    HIhhIIiiHHIIii... mulla ei edelleenkään ole lääkitys kohdallaan, enkä HaaaaAHAAHAHaHAHAHahhahaaAHAAHAAhhah varmaan saa..:))))))))))))))))
    Olen kahden sisrusten tulos ,repikää siitä:))) HAHAHA *NAURAA*

    käRÄt rylEs

    Ensinnäkin, ei tarvitse enää mainita että lääkityksesi ei toimi, sen kyllä huomaa *NAURAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA* Vinkki: Vaihda lääkäriä.

    Tarkoitit kait että olet kahden sisaruksen tulos? Otan Osaa.

    Tyypillinen hifkiläinen = Kahden sisaruksen tulos? Otan Osaa....mut opettele Puppeli- Rääpäle edes kirjoittaan oikein! Sisrusten....*NAURAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA*

    PS. Kerro lisää itsestäsi sen jälkeen kun olet oppinut oikeinkirjoitustaidon. Kiitos.

    HHiHiHihIHiHIiiHHHIiiiiihihihihii...:))))) *NAURAATAPPIPEPUSSA* ..... HIhIhIHiHihHihiIHihi.....*NAURAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA*

    Täällä MIELISAIRAALASSA mulla ON MUUTAMA näkymätön KAVERI jotka KIrjoiTTELEE TÄnne jatkuvasti.. :))))))))))) hihihihihiihhiihihhiiiiiii

    paitövei Kräpt ruul

    Äänestä

  • Kiekko- huru kirjoitti:

    UNOhtu LaittAA POIKIen kuvaama VITEo, MINÄ OLEN tuOssa KESKELLÄ!!!
    hihihiihihihihihiihiihihihihihiihihhihiihihihiihhihihihiihih

    http://naurunappula.com/575927/juna-kulkee-vaan

    Äänestä

LUULTAVASTI LUKKO TAI ILVES OLISI AIKA PAREMPI VASTUS HIFKILLE., HPK ON PUTOAMASSA ILVEKSELLE....SARJA 0-1 ILVEKSELLE...

Äänestä

Olet samanlainen luuseri pukki kun joukkueesikin!

Äänestä

Nyt olis viimeinen hetki vaihtaa Jalopeeno Jortikkaan.

Äänestä
  • Eikö toi linkitys oikein onnistu sulta?

    Kandeisko tsekata linkki ennen postausta?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Stadinpukki kirjoitti:

Runkosarja lähestyy finaalia ja pukin on aika skrubata loppukauden tapahtumista.
Ifk on edennyt kuin stoke päämääränään himaetu pleijareihin.
Tämä seikka todella edesauttaa tavoitteessa, sillä tällä kaudella legendaariset kilpipaidat ovat voittaneet huomattavan enemmistön peleistään petoluolassa.

On ollut enemmän kuin selvää, etteivät vastustajat kerta kaikkiaan uskalla tulla
haastamaan stadin kingejä näiden omalla etupihalla. Tästä syystä voittoa tavoitellaan kerta toisensa jälkeen ainoastaan peruuttelulla ja oman maalin varjelemisella, jonka ässien taannoinen vierailu osoitti. Klyyvari ylhäällä ja roke auki stadissa saa ikuisesti vain öögat mustaksi ja luuserin leiman..

Ok. Jos runkosarja päättyisi tässä asetelmissa, saisi Ifk vastaansa ensimmäisellä kierroksella Jokerit. Olisi oikeastaan hyvä näin.. Saisi stadissa kerrankin tsiigata kunnon teurastusta. Jokereilla ei ole mitään mahdollisuuksia, joka on tullut kristallin kirkkaasti esille aiemmissa kohtaamisissa.
Jokerit voittaa Ifk:n ainoastaan masseissa, jotka nämä neitimäiset pelaajat stikkaavat partureilleen itäkeskuksen turkkilaiskampaamoissa ja skruudaamisessa vege-rafloissa eirassa. Sääli sinänsä.. Tosikarjut ( Lue Ifk ) kun taas ovat aina ”syöneet rautaa ja paskantaneet kettinkiä” ( Väinö linna : Tuntematon sotilas 1954. )

Toisella rundilla vastaan tulisi luultavimmin ässät, josta pukki skrubasi jo aiemmin.
Ässillä ei kerta kaikkiaan ole voimaa eikä uskallusta haastaa brändiä. Jokainen näiden joukkueiden kohtaaminen on päättynyt joko Ifk:n murskavoittoon, tai säälittävään yhden maalin ässävoittoon, joka on tullut viiden miehen sumpulla. Historianflaboihin tuolla asenteella ei tulla koskaan pääsemään ja tämä hiffataan jo varmasti Porissakin.

Finaalivastustaja on Jyp, joka pelkurimaisella asenteellaan on luonut Suomeen ja Suomen ehkä tylsimpään mestaan Jyväskylään pelitavan nimeltään ”pakoilukiekko”. Tässä pelitavassa ei yritetäkään pelata jääkiekkoa, vaan varjellaan vain omaa maalia ja sumputetaan peliä. Jos tämä skenaario toteutuu, voi pukki luvata, että Ifk tulee murskaamaan tämän skagaavan jengin klabiensa juureen tavalla, josta lehdet skrubaavat vielä kymmeniä vuosia.

On ainakin pukille päivän selvää, että tänä keväänä tunnustetaan jälleen jääkiekon perinteikkäitä arvoja. Jääkiekon valtaistuimelle dallaa jälleen kerran Ifk, jonka vanavedessä seuraavat uskottavuus, rehellisyys sekä isänmaallisuus. Näiden elementtien avulla saavutettiin aikanaan myös talvisodan ihme vuonna 1940, joka ei tule koskaan katoamaan mielistämme, kuten eivät mestaruutemmekaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu