Eilen oli uutisissa juttu Saksan ja Suomen yhtäläisyyksistä ja eroista. Yhtäläistä on se, että ansiot ovat keskimäärin samansuuruisia molemmissa maissa. Taskussa on periaatteessa siis keskimäärin yhtä paljon rahaa. Kuva on kuitenkin väärä.
Erona Saksan ja Suomen tilanteissa sensijaan on se, että ruoka ja asuminen on Saksassa selvästi Suomea halvempaa. Esim. Berliinissä ruoka maksaa vain puolet Suomen hinnoista niin kaupoissa kuin ravintoloissakin. Lisäksi asuntojen hintakuplan muodostuminen on estetty hallinnollisin toimenpitein, eikä velkaa anneta hakijalle ilman merkittävän oman osuuden ennakkosäästämistä. Molemmat toimenpiteet pitävät hintatason maltillisena. Asuntojen hinnat Berliinissä ovat todella huokeita Suomalaisiin verrattuna. Ruuan ja asumisen jälkeen saksalaisille jää merkittävästi enemmän rahaa muuhun käyttöön.
Kiitos kepu Suomen tilanteesta.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.