Poliisiylijohtaja Paatero karsastaa poliisin tylyä tiedotusta
Poliisiylijohtaja Mikko Paatero raottaisi julkistamisverhoja. Hänen mielestään tutuksi tullut lausuma "poliisi ei voi tutkinnallisista syistä kertoa asioista" on tyly ja vanhentunut. Ainakin pitäisi kertoa miksi ei voi kertoa "tutkinnallisista" syistä, hän sanoo.
– On paljon asioita, jotka eivät ole salaisia, mutta ovat kiusallisia. Niissä tapauksissa on perusteltua pohtia, pitäisikö poliisin olla aktiivinen asioissa, jotka eivät nimenomaan ole salaisia, Paatero toteaa.
Paateron mukaan vuodot poliisin keskeneräisistä esitutkinnoista ovat lisääntyneet. Nuorisosäätiön vaalirahojen rikostutkinta kesti hiukan yli vuoden. Kun esitutkinta julkistettiin, se ei tarjonnut juuri mitään uutta.
Helsingin Sanomat oli jo matkan varrella kertonut olennaiset asiat. YLE, MTV3 ja Nelonen ovat myös kanavillaan kertoneet etukäteen, mitä useiden oikeustapausten esitutkinnoissa on puhuttu.
Paateron mukaan vuotajan tai vuotajien selvittäminen on visainen juttu. Kaikki osapuolet, jotka ovat prosessissa mukana, voivat olla mahdollisia vuotajia. Vuotajina voi olla asianosaisia, rikoksesta epäiltyjä ja todistajina kuultuja.
– Nuorisosäätiön juttu oli KRP-johtoinen (Keskusrikospoliisi) tutkinta. Minun on hyvin vaikea kuvitella, että siinä tapauksessa poliisi olisi vuotaja, Paatero toteaa.
– Tämmöiset asiat herättävät hämminkiä. Siviilit käyttäytyvät esitutkinnan julkisuusasioissa sillä tavoin kuin he itse katsovat aiheelliseksi, hän sanoo.

Vastaukset 4
Vanhimmat
täysin mahdoton jo kuullun perusteella on se etteikö asikirjojonen (kokonaisuus) vuotaja ole yksin ja ainoastaan poliisi! Ja poliisin takana on sisäasiainministeriön kokoomuslainen johto! Joten tutkinta, jos vuotajaa etsittäisiin, se tehdään siten kuin että etsittäisiin pierua Turun torilta!
Yhtään poliisia ei ole tuomittu salassapitovelvollisuuden rikkomisesta, koska niitä ei tutkita kunnolla.
Poliisipalvojien YLIJUMALAA ei saa arvostella tai HAUKKUA !!!!
T. suuttunut johtava poliisinpalvoja !
Miksi vuotajan tutkiminen on niin vaikeaa ?
Vastaus: Rehellinen poliisi on satuolento !