Demokraattinen yhteiskuntamalli vaatii avoimuutta toimiakseen, juuri tästä syystä Euroopan-ihmisoikeustuomioistuin on antanut langettavia päätöksi maallemme. Meillä on salailunperinne, tämä toimintatapa lienee peruja historiastamme. Olemme tottuneet autoritääriseen hallintomalliin ja sen mukaiseen virkamieskoneistoon. Mallimme on sikäli hyvä, että se on taannut vakauden ja varsin ymmärrettävää on että salailun perinne on vahva maassa joka on historiansa aikana varsin monia sotia käynyt. Salailu on tarpeen silloin kun kansakunta on murrosvaiheessa ja vahvassa kriisitilassa.
Avoimuus vaatimus on varsin luonnollinen ja nykyisessä maailmantilanteessa se on väistämätön.
Informaatioyhteiskunta on saanut aivan uuden merkityksen Internetin myötä. Asioita ei oikeastaan voida salailla kovin kauaa, mikäli näin tehdään, syntyy varsin mittava huhujen verkosto. Keskustapuolueen kärähtäminen käytännössä housut kintussa on demokratiamme kannalta varsin tärkeä. Puolue osoitti kuinka vähän maassamme välitetään demokratiasta ja kuinka ohutta on jopa lainkunnioitus, kun kansakunnan eliitistä on kyse.
Murrosvaiheen ongelmina ovat yleensä kansannousut, tämä on nähtävissä nyt arabimaissa, joissa nimenomaan tieto on lisääntynyt ja tämän mukana myös kansalaisten vaatimukset ovat saaneet pohjaa. Suomessa kritiikki kulminoituu näköjään Perussuomalaisten kannatuksen lisääntymisenä. Puolue nähdään vaihtoehtona nykymenolle ja tähän mahdollisuuteen tartutaan, koska luontevia muita vaihtoehtoja ei ole. Onkin varsin luonnollista sanoa Keskustapuolueen olevan Perussuomalaisten vaalivankkureiden vetäjiä.
Keskustapuolueen linjanvedot herättävät muutenkin ihmetystä, etenkin suhtautuminen kansalaisten järjestäytymiseen on outoa. Kolmikantaneuvotteluiden elvyttäminen tässä tilanteessa vaikuttaa erikoiselta ehdotukselta. Onko Kivimäki unohtanut toimintaympäristömme muutoksen? Emme elä enää suljetussa järjestelmässä. Työnantajien kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että maita vaihdetaan jos voitot siten kasvavat.
Anttilakin on ehdotuksineen sukeltanut jostakin historian hämärästä. Globaali markkinatalous on sitä, että pääomat ja tavarat liikkuvat vapaasti ja myös toimivat siten, että mahdollisimman suuret voitot mahdollistuvat. Maataloustuottajien ei kannata tuotantoaan supistaa, koskapa maailmamarkkinoilta vajaus voidaan täyttää heti tarvittaessa. Kaupat ja elintarviketuottajat ostavat tuotteensa muualta, näin yksinkertaista se on. Yksi maa ei voi hintatasoaan nostaa kovin korkeaksi, ei minkään tuoteryhmän kohdalla.
Keskustapuolueen linjanvedot osoittavat puolueen olevan reliikin ja vieläpä vahingollisen sellaisen, ellei sitten laajamittaisesta vaalisumuttamisesta ole kyse.
Avoimuus vaatimus on varsin luonnollinen ja nykyisessä maailmantilanteessa se on väistämätön.
Informaatioyhteiskunta on saanut aivan uuden merkityksen Internetin myötä. Asioita ei oikeastaan voida salailla kovin kauaa, mikäli näin tehdään, syntyy varsin mittava huhujen verkosto. Keskustapuolueen kärähtäminen käytännössä housut kintussa on demokratiamme kannalta varsin tärkeä. Puolue osoitti kuinka vähän maassamme välitetään demokratiasta ja kuinka ohutta on jopa lainkunnioitus, kun kansakunnan eliitistä on kyse.
Murrosvaiheen ongelmina ovat yleensä kansannousut, tämä on nähtävissä nyt arabimaissa, joissa nimenomaan tieto on lisääntynyt ja tämän mukana myös kansalaisten vaatimukset ovat saaneet pohjaa. Suomessa kritiikki kulminoituu näköjään Perussuomalaisten kannatuksen lisääntymisenä. Puolue nähdään vaihtoehtona nykymenolle ja tähän mahdollisuuteen tartutaan, koska luontevia muita vaihtoehtoja ei ole. Onkin varsin luonnollista sanoa Keskustapuolueen olevan Perussuomalaisten vaalivankkureiden vetäjiä.
Keskustapuolueen linjanvedot herättävät muutenkin ihmetystä, etenkin suhtautuminen kansalaisten järjestäytymiseen on outoa. Kolmikantaneuvotteluiden elvyttäminen tässä tilanteessa vaikuttaa erikoiselta ehdotukselta. Onko Kivimäki unohtanut toimintaympäristömme muutoksen? Emme elä enää suljetussa järjestelmässä. Työnantajien kohdalla tämä tarkoittaa sitä, että maita vaihdetaan jos voitot siten kasvavat.
Anttilakin on ehdotuksineen sukeltanut jostakin historian hämärästä. Globaali markkinatalous on sitä, että pääomat ja tavarat liikkuvat vapaasti ja myös toimivat siten, että mahdollisimman suuret voitot mahdollistuvat. Maataloustuottajien ei kannata tuotantoaan supistaa, koskapa maailmamarkkinoilta vajaus voidaan täyttää heti tarvittaessa. Kaupat ja elintarviketuottajat ostavat tuotteensa muualta, näin yksinkertaista se on. Yksi maa ei voi hintatasoaan nostaa kovin korkeaksi, ei minkään tuoteryhmän kohdalla.
Keskustapuolueen linjanvedot osoittavat puolueen olevan reliikin ja vieläpä vahingollisen sellaisen, ellei sitten laajamittaisesta vaalisumuttamisesta ole kyse.
Vastaukset 72
Vanhimmat
Markkinoiden vapauttaminen ja siirtyminen suljetusta taloudesta avoimempaan markkinatalouteen ja valmistautuminen Suomen liittämiseen EU:iin sekä 90-luvun alun lama synnyttivät meille ihan uuden vaiheen poliittisen salailun kulttuurissa. Sitä harrastivat ensin Aho ja Viinanen, sittemmin Lipponen ja Niinistö. Sama peli näyttää jatkuvan edelleen, vaikka muutosta onkin havaittavissa.
Tuo salailun kulttuuri on lyhyesti kuvattavissa niin, että puolueet eivät tuoneet valmisteilla olevia asioita avoimeen, julkiseen keskusteluun, koska asia oli "kesken" eikä siis vielä keskustelua varten "valmis". Mutta sitten, kun asia oli valmis, niin avoin keskustelu torjuttiin sillä, että monen puolueen, hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen vaivalla valmiiksi saamaa ja yksimielistä kompromissia ei saanut "repiä auki", vaan se piti hyväksyyä sellaisenaan.
Tällä tavalla Suomessa on vältelty avointa keskustelua politiikan vaihtoehdoista viimeiset 20 vuotta. Nyt voi enää vain toivoa, että media ottaisi ammattimaisemmin kiinni politiikan asiasisällöistä ja paljastaisi kaikki politiikan vaihdoehdot avoimeen keskusteluun, jotta valittavaan vaihtoehtoon on mahdollista keskustelulla vaikuttaa.
Tällainen avoimmuus on minusta tärkeämpää kuin se, että avataan puolueiden rahoituksia jälkikäteen poliisitutkinnalla, vaikka tärkeää sekin on siinä prosessissa, jossa poliitikoille opetetaan, että salailu paljastuu ennemmin tai myöhemmin.
Avoimuus olisi tärkeää etenkin lainvalmistelutyössä. Nykyisen hallituksen toimintatapahan on ollut erittäin erikoinen, lakeja pyritään panttaamaan viimeiseen asti julkiselta keskustelulta ja niitä säädetään kiireessä ja hutiloiden. Varsinkin Viestintä- ja liikenneministeriö on, ironista kyllä, tähän tapaan jumiutunut. Surullisen kuuluisa Lex-Nokia on hyvä esimerkki ja nyt sitten toinen Lindenin kukkanen, tämä teostoveriotus kovalevyille -ihmeellisiä toteutuksia.
Kun hallitusohjelma valmistellaan paljolti etujärjestöjen lobbaamien ministeriöiden virkamiesten ja puolueiden haalimien asiantuntijoiden voimin, syntyy joukko kompromisseja lakiesityksistä, jotka hallituspuolueet ovat sitoutuneet panemaan toimeen. Näin syntyi mm. Vanhasen 1. hallituksen yt-lain laajennus, jossa sdp sai sak:n vaatimuksesta läpi muutoksen, nonka mukaan yt-lain raskan neuvottelubyrokratia pakollisine pöytäkirjoineen ja ilmoitusvelvollisuuksineen piti ottaa käyttöön myös vain 20 työntekijän yrityksissä. laki valmisteltiin täysin salassa ja julkisuuteen se pääsi vasta tuktuan ahllituksen käsittelyyn, jolloin Vanhanen heräsi sitä vastustamaan. Heinäluoma kuitenkin ajoi lain väkisin läpi, koska SAK tarvitsi sitä jäsenhankintaansa varten. Suuryritysten määrä oli vähentynyt, SAK:n jäsenmäärä laskussa, joten muutaman tuhannen pienyrityksen työntekijät tarjosivat hyvän jäsenpotentiaalin, kun yt-laki edellytti pakkoneuvotteluja pöytäkirjoineen, jolloin työnantajan "vastapuolelle" osoitettiin tarve liittyä ammattiliittoon.
Liikenne- ja viestintäministeriötä en tunne, mutta se tuntuu olleen hyvin heikkojen ministerien johdossa aina, kun järjestöjen (mm. Teosto ja Gramex) lobbarit ovat saaneet ministeriöstä ulos tilaustyönä teetettyä lainsäädäntöä. Teostovero kovalevyille on minustakin aika ihmeellinen juttu.
Jaahas, Niinpä niin on tenhyt takinkäännön kun Keskusta on ehdottanut yhteiskuntasopimusta.
Tähän saakkahan tuollaista laajaa sopimusta ovat vaatineet lähinnä demarit ja etenkin heidän ay-siipi. Niinpä niin käytti täällä monia puheenvuoroja kolmikannan tuhoamisesta kun EK ilmoitti haluttomuudestaan tupo-ratkaisuihin. Silloin Niinpä niin syytti hallitusta sopimusyhteiskunnan hajoittamisesta. Viimeksi samanlaisia äänenpainoja on kuultu presidentti Haloselta, hän ei suoraan hallitusta syyttänyt, mutta rivien välistä saatoi lukea hänen olevan SAK:n asialla. Niinpä niin näyttää nyt luottavan täysin markkinavoimiin ja niiden kykyyn hoitaa finanssi- ja talouspolitiikka.
Kivineimen ajatus yhteiskuntasopimuksesta jolla rajattaisiin niin veroinflaatiota kuin palkkainflaatiota, siis sovittaisiin yli vaalikausien ulottuvasta periaatteellisesta ohjelmasta, on kilpailukykymme ylläpitämisen kannalta hyvä ajatus. Toki on ymmärettävä, ettei esim maailmantalouden suhdanteita tai euroalueen sisäisiä kriisejä ja niiden vaikutusta kansantalouteen voida ennakoida, siinäkin mielessä joku periaateohjelma jossa myös kriisiaikoihin varauduttaisiin, olisi hyvä olla olemassa.
Demareiden ehdotukset laajasta yhteikunnallisesta sopimuksesta on tyrmätty kaikilta mahdollisilta tahoilta. Nyt kun Kivireki esittää saman ajatuksen omanaan, niin se onkin kepulaisten mielestä loistava idea. Niin se nuttu pyörii kepulaisten ympärillä. Kannattaisi varmaan pujottaa kädet hihoihin...
En ole harrastanut takinkääntämistä, enkä tee sitä nytkään, vaikkakin ajatusmallien muuttaminen olisi joskus terveellistä. En näe mitään syytä kuitenkaan tässä tilanteessa muuttaa käsityksiäni.
Kiviniemen sopimusmallissa on varsin hankalia ongelmakohtia. jos yhteiskunta tukee yrityksiä ja palkansaajat sopivat pienistä korotuksia kolmikannan mukaisesti, niin sopimusmalli sitoo ainoastaan kahta osapuolta -yhteiskuntaa ja palkansaajia. Yrityksillä ei ole mahdollisuuksia näin sitovia sopimuksia tehdä, tämä johtuu niiden toimintaympäristön muutoksesta. Koska rahoituspohja on maailmanlaajuinen, silloin pääomat määräävät myös missä maassa toimitaan. Kiviniemen ehdotus oli tieten tehty, näin kosiskeltiin palkansaajia, vaikkakin ehdotus oli kuolleena syntynyt jo alkuvaiheessa.
Palkkainflaation perusta on jo nyt luotu, tämä on tehty hallituksen päätöksin. Tietenkin avainalat vaativat palkankorotuksia koska inflaatio on varsin nopeaa ja se on sitä juuri hallituksen tekemien veroratkaisujen vuoksi. Koska palkkaneuvottelut ovat nyt liittokohtaisia, nähdään varsin vaikeita neuvotteluasetelmia tulevaisuudessa. Palkkamaltti on mennyttä aikaa, mikäli neuvottelut käydään nyt totutulla tavalla. Palkkaerot tulevat kasvamaan myös.
periaateohjelma joka sopisi kriisiaikoihin olisi hyvä olla, tästä olen samaa mieltä, muuta sen toteuttaminen on aika ongelmallista.
Yhteiskuntasopimusten ehdottajilla on aina ollut vain oma etu mielessä jo Esko Ahosta alkaen. Noilla ehdotuksilla ei juuri muuhun ole pyritty, kuin oman hännän nostamiseen.
Avoin keskustelu politiikan vaihtoehdoista halutaan tukahduttaa sopimalla asiat valmiiksi kabinettien kätköissä kättä lyöden. juuri tämä meno on kasvattanut persut siihen mittaan, missä ne nyt ovat. Pitäisi demareiden ja kepulaisten tämän verran asioista ymmärtää.
Keskitetyistä tupo-ratkaisuista luopuminen on vielä liian lähellä, jotta voitaisi tehdä johtopäätöksiä liitto- ja yrityskohtaisista työehtosopimusneuvotteluista. Niissä on ollut muutamia inflatoorisia ylilyöntejä ja neuvottelutkin ovat ajoittain jumiutuneet, kun ay-puolella ei vielä aivan ymmärretä, että palkat voivat nousta enintään sen verran, kun työn tuottavuus on noussut. niinpä kasvualoilla on tehty hyviä palkankorotussopimuksia ja sen varjolla heikommin kasvaneet alat ovat vaatineet "me too" -hengessä itselleen vähintään samaa ja katkeroituneet, kun se ei ole ollut käytännössä mahdollista.
Oma ongelmansa on aloilla, joissa työnantajapuolella on vain yksi iso tai muutama suuri yritys. Siellä tarjoutuu kiristyksen mahdollisuuksia, kuten sellaisilla palvelualoilla, josita muu liike-elämä on riippuvainen. AKT:n masinoimat ahtaajien lakot tästä pahimpana aesimerkkinä.
Meillä on tietoa riittävästi, mihin keskitetyistä tuloneuvotteluista luopuminen johtaa, koska emme ole ainoastaan oman maamme kokemusten varassa. Palkkaneuvotteluista, jos ne tehdään liittokohtaisesti, hyötyvät avainalojen työntekijät ja ne ryhmät joiden tuotanto on kasvu-uralla. Palvelualat ja julkinensektori eivät näissä neuvotteluissa kovinkaan hyviä asemia saa.
Suomessa onkin varsin mielenkiintoinen kehitys menneillään ja tämä työvoimapoliittinen murros on jopa merkittävämpi kuin keskitetyistä tupoista luopuminen on ollut. Suomessa on hieman jälkijättöisesti siirrytty yksityisyrittämiseen kehitysmaiden malliin. Työntekijät siis myyvät työvoimaansa yksityisyrittäjän statuksella, tämähän on ollut aiemmin tuttua mm. kampaamoista. Nykyisin rakennuksilla on myös näitä yhden miehen yrityksiä ja tämä malli on lisääntymään päin. Onkin mielenkiintoista nähdä, kuinka työvoimapulatilanteessa käy, yrittäjiähän eivät mitkään palkkasopimukset sido ja suomalaisten työntekijöiden kattaminen pelkästään ulkolaisella tuonnilla on hankalaa sekin.
Työmarkkinoidenmuutos on luultua merkittävämpi ja se tulee vaikuttamaan varsin ratkaisevasti myös ansiokehitykseen jatkossa.
Käsittääkseni näiden kolmikantasopimusten suurin kannatus on perinteisesti tullut SDP:n piiristä.
Se miksi vanha tupo-järjestelmä kariutui, johtui siitä, että siinä sovittiin kaikkia sitova minimi, mutta sen päälle alkoi tulla alakohtaisia lisiä. Esim. paperimiehet kiristivät pitkään muita enemmän kaikenlaisilla vedätyksillä, paikallisesti sovittavilla sopimuslisillä, bonuksilla jne. Samoin muutamat mainitsemasi eistyisalat, AKT pahimpana, toimivat tupo-rikkurina.
Tupo järjestelmä ei siis turvannut tasaista palkkakehitystä, eikä etenkään huomioinut alakohtaisia erityiskysmyksiä, se lahosi sisältä päin kun devalvatiolla ei voitukaan korjata tehtyjä virheitä.
Silti jonkinlainen raamisopimus olisi paikallaan ainakin niin kauaksi aikaa kun valtion velkaantuminen on saatu kuriin ja työttömyys painettua riittävän alas, jotta myös todellista työssöoloaikojen pidennystä voidaan toteuttaa. Muutoin meiltä loppuu työ ja sen mukana rahat kustantaan hyvinvointipalvelut.
Palkkaneuvottelujen tulee asettua palkanmaksukyvyn kasvun puitteisiin ja kun tuo kyky riippuu kasvusta ja tuottavuuden lisäyksestä, niin on selvää, että palkat nousevat eri tavalla eri toimialoilla ja eri aikoina eri tavalla eri toimialoilla. Kun talouskasvu saadaan näin pysymään vauhdissa, niin myös julkisen sektorin verotulot karttuvat ja palkanmaksuvaraa siirtyy myös julkiselle sektorille.
Se, että työntekijät houkutellaan perustamaan yhden miehen yrityksiä ja myymään työpanostaan yrityksen nimiin, on aika mielenkiintoinen ilmiö. yönantaja "voittaa" siinä paljon, kun voi siirtää kaikki palkkasummaan kytketyt maksut ja velvollisuudet työntekijälleen ja näin maksaa tälle enemmän kuin puhtaana palkkana voisi maksaa. Työntekijä saa yrittäjänä päätäntävallan siihen, miten "yrityksensä" myyntituloa käyttää, vaikka joutuukin melkoisen burokratian hoitajaksi vakuutusten, eläkemaksujen, ennakonpidätysten, alv-tilitysten yms. kanssa ja myös pitämään kirjanpitoa verotusta varten.
Suojatonhan tällainen yrittäjä aina on, kun yritys voi kylmästi lopettaa "tilauksensa" aivan milloin haluaa ilman mitään velvoitteita "yrittäjää" kohtaan. Jos tällainen käytäntö vielä nykyisestään yleistyy, pitäisi yrityslainsäädäntöä tarkistaa vastaavasti.
Parempi olisi, jos selkeä lainsäädäntö antaisi puitteet sille, että sopiminen voi tapahtua järkevästi vain sopijapuolten kesken ilman erilaisten keskusjärjestökorporaatioiden sähläystä omien etujensa ajamiseksi.
Nyt otettu askel irti työmarkkinoiden keskusjärjestöistä, on ehdottoman terve suunta, kun markkinatalous on jo vapautunut kaikilta muilta paitsi työmarkkinoiden osalta. Työntekijöiden perusturva pitäisi siis säätää lailla eikä kuvitella, että siitä sovittaisi järjestöjen kesken.
Aikaa ei ole kovinkaan paljon, ei, mikäli ajattelemme pitävämme kiinni hyvinvointivaltion palvelumallista. Julkisensektorintyöntekijöillä ei ole mahdollisuuksia odotella talouskasvua, tämä johtuu elinkustannusten noususta. Koulutetut pääosin kaupunkikeskuksissa asuvat julkisensektorintyöntekijät eivät yksinkertaisesti tule ansioillaan toimeen, koska asumis- ja energiakustannukset karkaavat niin nopeasti korkealle. Risupaketin hinta on korkea ja se lankeaa maksuun varsin nopeasti. Mikäli ajatellaan kunta- ja valtiontyöntekijöiden palkkamaltin olevan merkittävän. silloin tämän sektorin työntekijät äänestävät jaloillaan ja siihen kustannustason nousuun emme ole varautuneita. Yksityissektoriin turvautuminen nostaisi kustannustasoa merkittävästi, kilpailua kun tällä alalla ei ole.
sosiaaliturvan puolella on suurimmat muutospaineen, mikäli ajatellemme työntekijöiden yksityisyrittäjyyden ongelmia. Nykyisinhän sosiaaliturva ja työttömyysjärjestelmät ovat suunnatut ainoastaan työntekijöille. Työmarkkinatukea ei yksityisyrittäjä saa ja sosiaaliturvakin on ajallisesti rajallinen. Olemme luoneet uuden proletaariluokan joka voi oikeasti heiluttaa koko yhteiskuntaa, mikäli asioita ei saada hoidetuksi ajoissa. Yksityisyrittäjyys tässä mittaluokassa on uusi tekijä yhteiskunnassamme ja sen vaikutuksia on vaikea arvioida, kuinka nämä toimijat vaikuttavat kustannuspohjiin kun lamasta on päästy. Yrittäjiähän ei sido muut kuin markkinataloudenlait.
Talous kasvaa nyt vajaan 3% keskimääräisellä vuosivauhdilla ja pankit juuri korottivat kasvuennusteitaan. Työpaikkoja on tullut joka kuukausi muutama tuhat, jopa muutama kymmenen tuhatta lisää verrattuna vuoden takaiseen aikaan. Palkankorotukset lankeavat tänäkin vuonna maksettavaksi niin kuin viime vuoden tesseissä on sovittu. Kaikki tämä merkitsee valtion ja kuntien verotulojen kasvua, joten kunta-alan tes-neuvotteluissa työnantajalla on enemmän palkanmaksuvaraa kuin aiemmin. Kataisen poistama työnantajan KELA-maksuhan hyödytti etenkin julkista sektoria ja antoi lisää palkanmaksuvaraa sekin.
Julkinen sektori joutuu ilman muuta turvautumaan yksityiseen sektoriin palvelutuotannon ostamisessa. Valitettavasti sitä ei vielä osata ollenkaan. Tähänastinen "kilpailuttaminen" ja "ulkoistaminen" näyttää merkiinneen aivan kummallista julksen palvelun huutokauppaamista yks8tyiselle suuryrittäjälle, joka sitten maksaa sopimustasoa pienempiä palkkoja, jättää yli- ja viikonlopputyöt kokonaan krvaamatta, jne. kuten A-studio tänä iltana kertoi. Ei homma noin toimi. Yksityinen monopili on aina huonompi kuin julkinen monopoli.
Julkisten palvelujen ulkoistaminen on hyvin vaikeaa, jos tavoitteina on yhtä aikaa kustannustehokkuus, säästöt ja palvelujen laadun määrittely ja valvonta. Otenaat esimerkiksi vanhuuspalvelut. Palvelujen laatrukriteerit pitäisi määritellä julkisella sektorilla, panna ne paperille ja kirjoittaa viereen, millä konkreettisilla mittareilla kutakin laadun to´teutumisen kannalta kriittistä kohtaa valvotaan. Sellainen meno ei tule kysymykseen, että budettivarojen huvetessa huonnonetaan ruokaa, tingitään hygieniasta, esim kylvettämisestä, vahennetään ulkoilua ja liikuntaterapiaa
Julkisten palvelun laatukriteereiden pitää olla yksiselitteisen konkreettiset ja selvästi mitattavat ja hekposti valvottavat. Minun mielestöäni tämä toimsi parhaiten, jos vanhuspalveluja ulkoistettaisi vain pieniin yksiköihin; enintää parin koululuokan verran vanhuksia samaan yksikköön. Silloin henkilöstön ja vanhusten kontarkit saadaan pysymään läheisinä, tutunomaisena ja turvallisen tuntuisena, vaikka laitoshoidosta onkin kysymys.
Koskaan ei mitään julkista palvelua saisi luovuttaa uýhden suuren yrittäjän haltuun, Silloin kunta on liian sidottu, kun vastaavaa kilpaijaa ei yleensä misttän löydy.
Esim. tämäniltaisen ambulanssiongelamn ratkaisuksi poitöisi luoda järjestelmä, jossa yksi pääomasijoittajien isoksi kasvattama sairaankuljetusyrityspakotetaan pikottavaksi pieniin, muutaman auton kyläkunnittain yoimiviin yksiköihin, joiden toiminta ja suoritustaso on ainba valvonnan alla ja näitä pieniä yksiköitä verrataan toisiinsa. Parhaiten laatukriteerinsä palkitaan bonuksi, heikoimmin tehtävisatään suoriutuneille tarjotaan koulutusta
Suomessa julkiselle sektorille on määritelty tietty palveluvelvollisuus, näihin lakisääteisiin velvoitteisiin kuuluvat: terveys-, sivistys ja sosiaalipalvelut. Ongelmana näiden palvelujen yksityistämisessä on se, että palvelutaso on turvattava verovaroin joka tapauksessa. Käytännössä yksityistämisen lisäksi myös julkinen puoli joutuu varautumaan siihen, että palvelutarjonta on riittävän kattava. Mikäli yksityinen palveluntarjonta loppuu jostakin syystä, kuntien on nopeasti pystyttävä tilanne korjaamaan. Vanhustenhuollosta on aika hankalia esimerkkejä löydettävissä, kun yksityinen hoitolaitos lopettaa jostakin syystä, hoivaa tarvitsevat on sijoitettava varsin nopealla aikataululla kunnallisiin hoivalaitoksiin. Käytännössä ainoat nopeat sijoitukset löytyvät terveyskeskuksien sairaaloista. Kallistahan tämä systeemi on myös kunnille. Pienet yksiköt ovat helpommin haavoittuvia.
Samaa mieltä olen siitä, että yksityinen monopoli tulee aina kalliimmaksi veronmaksajille kuin kunnallinen järjestely ja muitakin ongelmia helposti ilmenee.
Sosiaali- ja terveyshuollolla on ns. hyvä hoito mitoitus jo olemassa. Hyvä hoito tarkoittaa tietyn hoitajamäärän vaatimusta per. hoidettava. Hoitajamitoituksesta tingitään yleisesti siten, että hoitajien työvoimaa käytetään muuhun kuin hoitotyöhön, näin nämä työntekijät huolehtivat mm. siivouksista. Hoitaja määrä saadaan laskennallisesti oikeaksi, mutta hoivatyössä ei juurikaan mitoitus näy. Käytäntö on yleinen myös kunnallisella puolella etenkin vanhustenhoitolaitoksissa.
Palvelun laatukritereiden asettamisessa ja mittaamisessa pitäisi päästä eteenpäin. Se, että luodaan lakisääteisiä normeja sille, paljonko henkilökuntaa pitää olla suhteessa potilaisiin tai asiakkaisiin, on hyvin jäykkää eikä palkitse niitä yksiköitä, jotka pystyvät järjestämään työt tehokkaammin. Silti henkilökunnan mittari on tarpeellinen, koska se asettaa perälaudan vääränlaisille säästöille.
Palvelu on vaikeaa, koska siinä on kyse vuorovaikutuksesta henkilökunnan ja potilaan/asiakkaan välillä. Jos johto on osaavaa ja henkilökunnan asenne työhön oikea, niin työ sujuu vähemmälläkin väellä. Päiväkodeissa tämä näkyy erityisen hyvin. Vain lasten pukeminen ja riisuminen vaatii paljon henkilökuntaa, mutta muu toiminta on täysin yksilöiden osaamisesta kiinni.
Hoitajien käyttö siivoukseen on resurssien tuhlausta. Maassa on jo monia korkean hygienian siivousnormeihin kouluttautunutta ja erikoistunutta siivousalan yritystä. Hoitohenkilökuntaa ei siivoukseen pidä käyttää, mutta normaalin siisteyden ylläpitämiseksi lääkärinkin pitäisi poimia roska lattialta, jos hän sellaisen näkee.
Palvelujohtaminen on erittäin vaativa tehtävä. Normeja ja ohjeistuksia tarvitaan, mutta samalla pitäisi jättää riittävästi tilaa työpaikkakohtaisille, jyville käytännöille ja kannustaa henkilöstöä kehittämään omaa työtään järkevämmäksi ja sujuvammaksi ja palkita, kun siinä onnistutaan. Tätä tarvittaisi nyt julkisella sektorilla. Ehkä yksityisen sektorin toiminta antaa esimerkkejä, jää nähtäväksi.
täysin eri asiaa! ei voi saman vuonnakaan puhua Yhteiskuntamoraalista ja kepusta!!
kepulla ei tosiaankaan ole mitään moraalia, tosin saattaa olla pienellä osalla jotka vaatii sinipunaa takaisin
Miten nimimerkki Niinpä niin suhtautuu tiedotusvälineiden, etenkin Ylen uutisointiin, jossa jo kaksi kertaa on keskustalaisesta pääministeristä tehty valheellinen uutinen. Siis Vanhasen lautakasa ja nut Kiviniemen Nuorisosäätiörahat.
Onko Ylen toimittajilla niin paljon muita tiedotusvälineitä huononpi ammattitaito, vai kertooko tuollaiset "virheet" jotain toimittajien pyrkimyksistä vaikuttaa politiikkaan ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Vai onko kyse vaan skuuppi- ja lööppikilpailusta jossa kaikki keinot oman ohjelman katsojalukujen vedättämiseksi ylös ovat sallittuja, onko Ylekin siis siirtynyt sensaatiojournalismiin. Vai onko mielestäsi sittenkin kyse vain kahdesta sattumalta tehdystä inhimillisestä virheestä?
Ylessä tulee jokatapauksessa päitä tippumaan, se on nyt selvää. Ketä uhrataan, se jää nähtäväksi, sillä uusi toimitusjohtaja tuskin saa lähtöpasseja. Putsaako Yle vain ko toimittajan vai ähteekö johtajia, mielenkiintoista seurata.
Tähän voisi vielä lisätä Väyrysen. Kyllä A-Studion toimittajalla naama venähti, kun Väyrynen vetäisi suorassa lähetyksessä esille sähköpostin, joka todisti toimittajan tehneen juttunsa väärin perustein. Ihan Keminmaalle asti oli matkustanut. Kyllä Ylessä rahaa riittää, kun pitää keskustaa jahdata. Kysyisin vielä moraalista, kun presidentti nimittää vaalirahoittajansa Suomen Pankin pääjohtajaksi korkealle paikalle ja isolle palkalle. Missä moraali?
Yhteiskuntamoraali on mielenkiintoinen asia ja sitä tulisi käsitellä varsin laajasti. Keskustelu olisi tarpeen, mutta silloin olisi hyvä huomioida tietyt perusasiat.
Varsin tärkeä yhteiskuntamoraalinen kysymys on kansanedustajien rehellisyys, kansanedustajilla tarkoitetaan tässä laajempaa käsitettä kun pelkästään edustajia Arkadianmäellä. Jos on tullut valituksi asemaan jossa on valtaa käyttää yhteiskunnan resursseja, silloin rehellisyyden vaatimus on vahvempi kuin muilla kansalaisilla. Yhteiskunnallistenpäättäjien moraalia on valvottava ja heidän on tämä valvonta kestettävä. Kansalaisten on siis voitava luottaa siihen, ettei yhteistä hyvää käytetä väärin. Varsinkin korruptioon liittyvät epäilyt ovat sellaisia, jotka ovat esiin tuotava, tietenkin myös muun tyyppinen moraalittomuus on hyvä julkistaa.
Tiedonvälitykseen liittyy erilainen moraaliotaksuma, tietoa on annettava ja väärä tieto on heti oikaistava. Demokratiaan kuuluu vapaa tiedonvälitys ja tämä toiminta on oltava vapaata poliittisesta ohjauksesta. Päähallituspuolueella ei siis voi olla sellaista valtaa, että se pystyisi erottamaan tiedonvälityksestä vastaavia. Politiikoille ei kerta kaikkiaan voida antaa sellaisia valtuuksia, että itsesensuuri tiedonvälityksessä lisääntyisi. Väärää tietoa voidaan siis jakaa mediassa, mikäli se myöhemmin oikaistaan.
Euroopassa keskustellaan Unkarin sensuurilaista ja tämä keskustelu on varsin mielenkiintoista, koska se osoittaa varsin hyvin, kuinka erilaista on länsimainen käsitys tiedonvälityksestä, verrattuna entiseen neuvostoliittolaiseen tapaan. Suomessa ollaan näköjään kommunistiseen käsitykseen taipuvaisia, ainakin mikäli Laatikaista kuuntelee. Missään tapauksessa ei politiikan tekijöille saa antaa koskaan valtaa, erottaa tiedonvälittäjiä ja heillä ei myöskään saa olla oikeutta puuttua tiedonvälityksen sisältöihin. Tiedonvälitys on siis kansalaisten oikeus ja tähän oikeuteen puuttuminen ei ole päättäjille mahdollista, ei vapaassa demokratiassa. Tieto on luonteeltaan aina kumuloituvaa, tämä tarkoittaa sitä, että tiedon lisääntyessä se yleensä tarkentuu. Tieto on myös luonteeltaan siten abstraktista, ettei siitä lopullista totuutta yleensä löydy. Fakta tieto on varsin harvinainen löytö, sitä voidaan verrata yksisarviseen. Yksisarvisen taruhan on sellainen, että eläin on niin harvinainen, että yksilö on kuoleman oma nähdessään toisen yksisarvisen.
Yhteiskuntamoraali kohtelee siis ihmisiä ja instituutioita eri tavalla, tämä johtuu yhteiskunnallisesta asemasta. Kiviniemi sanoi aivan oikein, että politiikassa on totuttava myös tämän tyyppiseen kohteluun. Päättäjien asema on hankala siinä suhteessa, valtaa on paljon ja valvonta sen mukaista. Ylilyöntejäkin sattuu. Mikäli siis olemme länsimaisen demokratiakäsityksen kannattajia, Ylestä ei eroteta ketään. Mielenkiintoista tämän on seurata silti -siitä olen samaa mieltä
Niin, on totta että korruptio ym pitää tuoda esiin ja tiedonvälityksen ptää olla vapaata. Muutoin liirumlaarumistasi ei ymmärrä mitään.
Kysymys kuuluukin, kuinka paljon ja kuinka vakavia virheitä sallitaan. Nyt maan pääministeriä on Ylen toimesta kaksikin kertaa syytetty korruptiosta valheellisella uutisoinnilla. Vieläpä samojen toimittajien toimesta.
Huomaan sinulla olevan vaikeuksia tuomita julkidemareita - sitähän nuo virheelliset uutiset tehneet toimittajat ovat.
Mielestäni kaksi noin vakavaa virhettä samalta toimitukselta näin lyhyen ajan kuluessa ei ole normaaleja ylilyöntejä, vaan osoitus pyrkimyksestä vaikuttaa poliittisiin asetelmiin maassa ennen vaaleja. Sellainen tiedonvälitys Ylen kaltaiselta julkisen palvelun yhtiöltä on vakava rikos vapaata tiedonvälitstä kohtaan, ja siihen tulee puuttua nopeasti ja riittävän korkealta tasolta. Puoluelehdiltä tai muulta selkeästi sitoutuneelta medialta voidaan odottaa tuollaista amerikkalaistyylistä negatiivista (vastapuolta huonoon valoon saattavaa) uutisointia, ei julkisen palvelutehtävän yhtiöltä. Vapaa tiedonväitys on demokratian perusta, mutta tiedonvälitys ei ole enää vapaata jos toimittajilla onkin pyrkimys kaataa maan pääministeri valheellisilla uutisoinneilla.
..yllä pitämä laitos,jota rahoitetaan veroluonteisella lupamaksulla. Pian kaiketi suoraan valtion budjetista.
Se mikä sopii kaupallisille lööppilehdille ja Seiskalle ei mielestäni sovi ei sovi Ylen uutistoimitukselle. Siltä voidaan vaatia uskottavuutta ja tasapuolisuutta toiminnassaan. Nyt, rikollisiin tietolähteisiinsä perustuen Ylen uutistoimitus vainoharhaisesti ja valheellisen kampanjan omaisesti kerta toisensa jälkeen yrittää mustamaalata keskustalaista pääministeriä.Näitä"VUOTOJUTTUJA" paisutellaan toimittajien omilla lisä valheilla. Kyse ei mielestäni ammattitaidon puutteesta vaan ja ainoastaan tahallisesta poliittisesta mustamaalauksesta.
Lyhyenä pääministeri kautenaan Kiviniemi on saanut kansan luottamuksen taakseen. Kiviniemi on viimeisten tutkimuksien mukaan noussut suosituimmaksi pääministeri ehdokkaaksi seuraavaan hallitukseen.Uutisankat ovat puniikki-ylen poliittisten toimittajien HÄTÄPASKOJA tämän tosiasian edessä. Siinä on vastaus kysymykseen, miksi Ylen uutistoimitus harrastaa moraalitonta mustamaalausta.
Tiedonvälitys ei ole faktojen toteamista, siitä yksinkertaisesta syystä, että tieto on luonteeltaan etenevä. Lopullista totuutta EI ole mahdollista julkaista, tästä syystä tiedonvälitykselle sallitaan myös virheellinen uutisointi. Suomessa Julkisensananneuvosto on varsin hyvin linjassa tämän tiedonvälitykseen liittyvän perusasian kanssa. Väärä tieto on oikaistava mahdollisimman pian. Ylen ajankohtaistoimitus oikaisi antamansa väärän tiedon heti kun se oli mahdollista, muuta ei voida uutisten välittäjiltä vaatia.
Pääministerin asemaan liittyy se, että hänen toimiaan tulee seurata tarkasti ja jokaisesta mahdollisesta väärinkäytöksestä on kansalaisia informoitava, tämä johtuu asemaan liittyvästä vallasta ja sen väärinkäytön mahdollisuudesta. Mitä enemmän valtaa on, sen tiukempaa on valvonnan oltava. Pääministereiden ajojahdista ei voida puhua, jos edellisen pääministerin rikosvastuu on vanhentunut ja näin hän välttää oikeudellisen vastuunsa ja nykyinen viranhaltia ei ole vaalirahoitustaan avannut. Voisi pikemminkin sanoa, suomalaisen median olevan aika hampaaton.
Mikäli Sosiaalidemokraatit olisivat hallitusvastuussa, heidän tekojaan tulisi seurata varsin suurella intensiivisyydellä myös.Tiedonvälittäjien tuomitseminen on sinänsä tarpeetonta, koska vapaatiedonvälitys merkitsee sitä, että myös toisenlaista tietoa on riittävästi saatavilla. Oikean tiedon seulomiseen tarvitaan ainoastaan medialukutaitoa. Päättäjien kohdalla tilanne on toinen, heidän mahdollisuutensa väärään yhteiskunnalliseen vallankäyttöön on sitä suurempi, mitä vähemmän heitä seurataan. Mikäli tiedotusvälineitä ryhdytään sensuroimaan, vallan mahdollisuudet väärinkäytöksiin lisääntyvät. Tiedonvälityksen tehtävänä on vahtikoiran rooli, välillä tulee haukutuksi väärää puuta, mutta sekin on tehtävä.
Ensimmäinen periaate on, että median pitää olla täysin itsenäinen ja riippumaton, vapaa kaikesta poliittisesta ja muusta julkisesta painostuksesta. Tämä vapaus pitää sisällään tietenkin myös vastuun: median on puhuttava ja kirjoitettava totta, ei valheita. Jos media julkaisee uutisen tai tiedon, joka osoittautuu vääräksi, se tietenkin korjaa asian julkaisemalla oikean tiedon. Mutta jos media tahallaan tai puutteellisen taustatyön johdosta julkaiseen valheellisen tiedon, niin silloin median on myös tunnustettava menetelleensä väärin eikä paettava lähdesuojan taa.
Kiviniemen kohdalla Yle teki virheen ja oikaisi sen näkyvästi. Se asia on OK eikä Laatikaisella ole mitään syytä polttaa hihojaan.
Vanhasen lautakasan suhteen Yle teki myös virheen, kun se luotti yhden ihmisen todistamattomiin puheisiin ja väitti pääministerin ottaneen vastaan puutavaraa ilmaiseksi, lahjuksena. Tässä asiassa päitä sitten putosikin, kun ajankohtaisohjelmista esimiesasemassa vastannut toimittaja alennettiin rivitoimittajaksi.
Jos hyväksytään määritelmä, että median tehtävä on antaa kansalaisille mahdollisimman todenmukainen kuva siitä, mitä maassa ja maailmassa tapahtuu, niin sen suhteen media on jo kauan kehittynyt vinoon, kun maailmaa kuvataan vain sensaatioiden kautta; sen mukaan, miten kustantajat olettavat ihmisten herkimmin ostavan lehtien irtonumeroita ja seuraavan uutisia.
Tämä on ongelma siinä mielessä, että ylivoimainen enemmistö seuraa mediaa vain pinnallisesti: tv:n uutiset kuunnellen ja ehkä yhden sanomalehden otsikot selaillen. Kuva maailmasta jää monella lööppien tasolle, mikä selittää paljon asenteista politiikkaa ja puolueitakin kohtaan.
Ansaitsimme ammattitaitoisemman median ja pätevämmät uutistoimittajat, mitä meillä nyt on.
Ylen kohdalla kyse ei ole yksittäisestä virheestä vaan suunnitelmallisesta kepun mollaamisesta.
Asia ei ole ok ennen kuin valehtelijat potkitaan pois.
Samaa mieltä olen median riippumattomuudesta ja myös vastuusta. Näen vastuun kuitenkin hieman toisin, median on tiedotettava vaikka täyttä varmuutta ei todenperäisyydestä ole. totuus selviää sitten aikanaan ja se on mahdollista selvittää ainoastaan julkisuuden kautta. Vallankäyttäjien taipumus salailla asioita ja verhota päätöksensä, on ongelma, ei niinkään vallanpitäjien toimien julkistaminen. Jos täyttä totuutta, vain ja ainoastaan perättäisiin, silloin kaikenlainen uutisointi olisi käytävä varsin tiuhalla haravoinnilla läpi, virheitä sattuisi silti. Mikäli muistamme hiihtoliittoon liittyvän uutisoinnin ja oikeudenkäynnit sen tiimoilta. Syyte meni läpi ja oikean uutisen välittämisestä seurasi rangaistus. Hiihtoliiton esimerkki osoittaa kuinka hankala on totuus yhteiskunnallisessa merkityksessä. Oikeusistuinkin voi erehtyä, miksi siis ei yksittäinen toimittaja. Toimittajilla on vähemmän aikaa ja niukasti avustajia joten erehtyminen lienee tavallista.
Aivan niin, pinnallistahan nykyisin uutisointi parhaimmassakin tapauksessa on ja yhä vain se pintajulkisuudeksi muuttuu. Juuri siitä syystä, koska kansa on varsin passiivista itsenäiseen tiedonhankintaan, tiedonvälityksen on valppaasti toimittava ja uutisoitava näkemistään ongelmista, vaikka joskus erehdys kävisikin.
Vastuun raja menee siinä osoittautuuko median julkaisema tieto myöhemmin vääräksi vai todeksi. Tässä painaa enemmän se, millainen mielikuva median julkaisemista asioista kokonaisuutena syntyy kuin se oliko joku "väite" esitetty ja oliko se sellaisenaan totta tai todistettavissa.
Tämä ei sulje pois sitä, että median tehtävä on kaivaa julkishallinnosta ja yrityksistäkin esiin kaikki se, mitä nämä itse eivät halua julkaista, mutta jolla on uutisarvoa median yleisölle, meille kansalaisille. Lähdesuojaa tarvitaan juuri tässä turvaamaan median tietolähteet ja varmistamaan, että myös "salaisia" tietoja saadaan julki.
Väärää kuvaa media ei kuitenkaan saisi ainakaan tahallisesti tai sensaatiohakuisesti antaa, niin kuin YLE Vanhasen lautakasajutussa teki ja HS aikanaan Alpo Rusin kohdalla. Puolueetonhan media ei toki ole koskaan, mutta objektiivisuuteen sen silti tulisi pyrkiä.
..Ylen uutistoimituksen vainoharhaisia, oman puniki- aatteensa mädättämiä uutistoimittajia ja omasta etiikastaan kiinnipitävää vapaata juornalismia.
Siis mielestäsi voidaan julkaista vaikkapa, että Niinpä niin (tietysti oikeaa nimeäsi käyttäen) on syyllistynyt alaikäisen raiskaukseen, ja sitten oikeus tutkii onko näin todella tapahtunut. Sitähän tuo näkökantasi tarkoittaa. Eli saisi uutisoida pelkän epääilyksen perusteella. Ihmisillähän voi olla vaikka minkälaisia epäilyjä. Jos toimittajat julkaisisivat kaikki epäilynsä, varmasti joku niistä osuisi oikeaan, mutta takuulla oikeuslaitokset tukkeutuisivat vääristä epäilyksistä uutisoitujen juttujen kunnianloukkaussyytteistä.
Kyllä uutisoinnin on aina perustuttava todistettavaan tietoon. Jos on pelkkä epäily, silloin pitää kertoa, että toimittajan oman epäilyn mukaan Niinpä niin on syyllistynyt raiskaukseen, mutta muuta näyttöä ei ole.
Kiviniemen, Väyrysen (se Keminmaan bensisjuttu) ja Vanhasen tapauksisssa on Ylen toimesta uutisoitu faktana sellaista, joka ei ole pitänyt paikkaansa. Kolme virhettä saman toimituksen tekemänä lyhyen ajan kuluessa. Aikamoinen sattuma. etenkin kun ko. toimittaja joutui "sivuraiteelle" Ylessä hallintoneuvoston puututtua ensimmäiseen juttuun. Toimittajalla on vahva ase käytettävissään kostoon, ja nyt sitä on käytetty väärin. Taitaa kenkä heilahtaa
Eipä miellä taida olla täysin riippumatonta ja puolueetonta mediaa. STT tietysti ainakin periaatteessa sellainen on, ja Ylen tulisi olla. Sanoma on selkeästi riippuvainen ilmoittajistaan, MTV mainostajistaan, puoluelehdet puolueistaan jne. Kaikilla on myös tärkeitä sidosryhmiä, yksityisillä omistajansa, Ylellä poliittinen hallintoneuvosto ja viime aikoihin saakka poliittisella mandaatilla toiminut johto.
Niinpä uutisoinnin pitää olla tarkastettuun tietoon perustuvaa. Ei toimittajien omiin näkemyksiin tai ennakkoasenteisiin perustuvaa. Tässä Ylen Kiviniemi-Nuorisosäätiö koplauksessa voi nähdä selkeän kuvion, jossa toimittaja on etsinyt todisteita omia ennakkoasenteitaan tukemaan, etsinyt tukea sille olettamukselle, että Kiviniemellekin on kierrätetty Nuorisosäätiö rahaa. Kun sellainen linkki (se kannatusyhdistys) löytyi, toimittajalta jäi innostuksissaan se tärkein työ tekemättä, tuon löytämänsä todisteen tarkistaminen. Kiire tehdä sensaatiouutinen ennen muita medioita johti hätiköintiin ja vakavaan uutisankkaan.
Sama hätiköinti, kiire julkistaa skuuppi, oli myös lautakasauutisoinnin virheiden yksi syy.
Ansaitsisimme paremmat toimittajat, mutta se tarkoittaisi esim. Ylessä niin rankkaa remonttia, ettei se hetkessä onnistu. Toivotaan, että uusi johto keskittyy nyt työskentelykulttuurin muuttamiseen niin, ettei Ylen tavoite ole olla sensaatioiden paljastaja, vaan asioiden taustoittaja ja tasapuolinen tarkastelija. Aiempi johto (Jungner) taisi keskittyä vaan siihen, että kaikilla olisi Ylessä mahdollisimman kivaa ja toimittajat saivat tehdä mitä lystää kunhan katsojia saadaan.
Yhteiskunnalliseen luottamustehtävään kuuluu valtaa ja vastuuta. Vallankäyttöä täytyy valvoa aina, koska asemaan liittyy paljon sellaista valtaa, jossa käytetään ns. yhteistä hyvää. Valtaa valvomaan tarvitaan valpasta tiedonvälitystä, tästä syystä mediaa ei pitäisi missään tilanteessa poliittisesti valvoa. Mediamaksun perimistä verovaroin vastustettiin juuri tästä perustellusta syystä.
Yksityishenkilöllä on suuri oikeus sellaisena pysyä, niinpä yksityisistä ihmistä ei saa kirjoitella (ilman lupaa) mitä tahansa, ei nimeä mainiten eikä muuten tunnistettavasti. Valinta tapahtuu silloin kun pyritään julkisuuteen joko asemansa kautta tai muuten. Minä pidän yksityisyydestäni varsin paljon, joten en missään nimessä haluaisi (enkä myöskään pyrkisi) mihinkään julkiseen virkaan tai muutenkaan julkiseksi henkilöksi. Minä en siis ole median vapaata riistaa.
Ei kyse ole median poliittisesta valvonnasta. Vaan siitä milloin voi esittää pelkkään epäilykseen perustuvan tiedon mediassa. Minun mielestäni ei koskaan, ellei epäilyksen perusteeksi ole jotain todistettavaa tietoa. Se, että viranomainen epäilee ja tutkii jotain, on itsessään uutinen, ei sekään oikeuta kirjoittamaan valheellisia toimittajan omia tulkintoja jonkun syyllistymistä johonkin tuomittavaan.
Sinun esittämäsi mukaan julkisuuden henkilöstä saa kirjoittaa vaikka valheita, ja sitten viranomiasten toimesta tutkitaan onko kirjoitulksessa perää vai ei.
Tuollainen lähestymistapa on kestämätön. Ymmärrät varmaan, ettei ole mahdollista vetää rajaa julkisen henkilön ja yksityishenkilön välille. Minua on pariinkin kertaan haastateltu lehteen, ihan kuvan kera. Olenko silloin julkisuuden henkilö jota voidaan median toimesta epäillä vaikka rikoksesta, ja sitten tutkitaan onko syytteissä perää? Vai pitääkö olla peräti TV:stä tuttu ennenkuin on julkisuuden henkilö? Kentien 7-päivää lehdessä ollut juttu on vasta riittävä mittari julksisuudelle. Vai mikä? Onko politiikassa riittävä julkisuuden aste ehdokkuus kunnallisvaaleissa, vai pitääkö olla eduskuntavaaliehdokas, vai pitääkö olla vaaleissa läpimenneiden joukossa ennenkuin kynnys ylittyy.
Kerroppa nuo rajat jolloin ihminen on median vapaata riistaa ja milloi ei.
Ei oikeusvaltiossa voi olla eroa sillä esitetäänkö perättömiä väitteitä julkisuuden henkilöstä vai yksityishenkilöstä. Ei sellaisia rajoja voi lainsäädäntöön eikä median moraaliin vetää. Median on aina uutisoitava totuuden mukaisesti. Yle ei siihen ole nyt kyennyt, Ylen johdossa se on ymmärretty ja pyydetty anteeksi. Koetappa sinäkin ymärtää
Media on aina riippuvainen omistajistaan, STT sanomalehdistöstä, Yle eduskunnasta. Näiden siis pitäisi olla neutraalimpia ja riippumattomampia kaupallisista toimijoista kuin osittain tai kokonaan mainosrahoitteisten medioiden. Niidenhän on pakko koettaa miellyttää mahdollisimman suuria yleisöjä, jotta saisivat mahdollisimman paljon kontaktimhdollisuuksia myytäväksi mainostajilleen. Puoluelehtiähän meillä ei juuri enää ole muita kuin ne, joita ylläpidetään siksi, että yritysten vaalituki voitaisi kanavoida markkinointikuluna lehden kautta puoluetoimistoille.
Yle ei ole koskaan ollut neutraali. Jungnerin kehuttu "johtajuus" oli tosiaan vain sitä, että hän pyrki maksimoimaan oman suosionsa toimittajien joukossa ja kannusti sitä, että Yle kilpailee katsojista keinolla millä tahansa. Juuri tämä Jungnerin asenne on tuottanut ylilyönnit, joissa Yle on hukannut lähdekritiikkinsä ja lähtenyt sensaatiojahtiin iltapäivälehtien tapaan ja julkaisemaan juorujakin kuin joku 7-päivää lehti. Seuraavan eduskunnan pitäisi panna Yle aisoihin, koska ei ole julkisen median palvelutehtävä lahjoittaa julkisilla varoilla tuotetut uutiset ulkomainosten huomionherättäjiksi tai perustaa internetiin maakunnallisia uutispalveluja viemään katsojia ja symään mainostuloja maakuntalehdiltä.
Olisi jo korkea aika, että eduskunta määrittelisi, mitä Ylen julkinen mediapalvelu käytännössä tarkoittaa. Kun se on määritelty, niin voitaisi palata keskusteluun siitä, miten tällainen julkinen mediapalvelu olisi viisainta tulevaisuudessa rahoittaa.
Julkisuudenhenkilö on määritelty kansainvälisesti näin, hän on ihminen joka on avannut yksityisasiansa julkisuuteen. Vanhasen esimerkkiä käyttäen, hän on esitellyt perheensä julkisuudessa, näin hänen yksityiselämänsä piiri oli pienentynyt vaikkapa vain jos verrataan Tuomiojaan. Pääministeri on asemansa vuoksi ihminen jonka tekemisiä seurataan ja näin tuleekin tehdä. Vaalirahoitus kuuluu julkistettaviin asioihin.
Jos vielä Kiviniemen asemaa tarkemmin pohtii, niin hänen valitsemisensa pääministeriksi oli demokratialle vieras ja häneltä puuttuu siten kansan mandaatti toimelleen. Nyt Kiviniemi härskisti puhuu vaaleista pääministerivaaleina, eikö tämä ole vallan erikoista ja kansalaisia halveksivaa retoriikkaa? Keskustan kannattaisi oikeasti hieman pohtia, onko järkevää lähteä mainostamaan ek-vaaleja pääministerivaaleina, niin merkillisiä kiemuroita on pääministeriksi valituksi tulleilla ollut lähihistoriassa. Sattuma pääministerin valvonnan tuleekin olla varsin tiuhaa. Pääministerin valta on erittäin suuri, Suomessa jopa poikkeuksellisen laaja, näin tämän vallan vartiointi on demokratialle kunniaksi.
Kiviniemi on siis julkisuuteen itse halunnut ja hänen täytyy hieman sitä sietääkin. Ylen anteeksipyyntö on riittävä, sen enempää ei virheellisestä uutisoinnista kannata melua nostaa.
Oikeusvaltiossakin voi virheellistä uutisointia olla, kunhan vire korjataan heti oikean tiedon tultua. Sellaista oikeusvaltiota ei tunneta, jossa lehdistön olisi käytävä aina poliittisilta päättäjiltä kysymässä, onko heillä lupa uutisensa julkaista. Kekkosen aikaan ei ole paluuta, se olisi hyvä jo Keskustassakin uskoa.
Vanhanen ja Tuomioja sopivat hyvin esimerkeiksi siitä onko julkisessa luottamustehtävässä toimiva henkilö avannut medialle myös yksityisyytensä vai ei.
Esimerkki ei kuitenkaan tee asiaa kovin yksinkertaiseksi, koska ei media saa rajattomia oikeuksia sen perusteella, että poliitikko on antanut perhekuvansa lehteen ja ottaa toimittajia vastaan kotonaan.
Kyllä poliitikolle jää yksityisyyden suojaa tämän "avautumisen" jälkeenkin, tai ainakin pitäisi jäädä, koska tuskin kukaan haluaa Suomen muuttuvan sellaiseksi paparazziyhteiskunnaksi roskalehdistöineen, millainen muu Eurooppa jo on.
Ei tällaisia "vapauksia" voi millään perustella sillä, että joku on "asemansa vuoksi" median "valvonnan" kohde. Julkista luottamustehtävää tuo valvontaoikeus tietenkin koskee myös Tuomiojan kohdalla, mutta ei sentään ihan kaikkea yksitysyyteen kuuluvaa niin kuin KKO:n päätös Ruususen kirjan tekstistä kertoo Vanhasen kohdalla.
Et taaskaan ymmärrä kysymystä vaan jankutat tuota samaa.
Sinä väität, että julkisuuden henkilöistä saa tehdä valheellisia juttuja joiden oikeellisuus tutkitaan vasta jälkikäteen. Nyt määrittelet julkisuuden henkilöksi sellaisen joka on avannut yksityisasiansa julkisuuteen
Kerro nyt vähän tarkemmin missä menee se raja. Tuomioja on avannut julkisuuteen isoäitinsäkin elämän kirjoittamalla hänestä kirjan, hän on myös kertoillut nuoruutensa törttöilyista huumekokeiluineen jne, joten hän jos kuka on yksityisyyttään raottanut. Vai onko ykstyisyyden raottaminen vain sitä, että esiintyy naistenlehdissä?
Kiviniemi ei ole perhettään tai muuta yksityisyyttään tuonut julki. Toki hän on politiikassa pyrkinyt eteenpäin ja siksi joutunut julkisuuteen. Niin on pyrkinyt Tuomiojakin, ollut ministeri ja ties mitä. Vai onko vasta puoluejohtauus ja pääministeriys se taso joka oikeuttaa median tekemään ihmisestä valheellisia juttuja?
Se miten Kiviniemi on pääministeriksi tullut ei liity keskusteltuun asiaan millään lailla.
Kysyn siis vielä kerran, että onko yhteiskuntamoraalin kannalta oikein, että esitetään valheellisia uutisia?
Kukaan ei ole väittänyt, että media tekisi tai saisi tehdä valheellisia juttuja kenestäkään. Jos jutun todenperäisyys kuitenkin asetetaan kyseenalaiseksi, niin se tietenkin tutkitaan aina jälkikäteen, koska ennakkosensuuriahan perustuslakimme sananvapaus ei tunne, vaan suorastaan kieltää sen.
Media on siis vastuussa jutuistaan aina ja vasta jälkikäteen. Tämä on pelin henki kaikissa vapaissa länsimaissa, joissa vallitsee paino- ja sananvapaus ilman sensuuria.
Se, että media tekisi tämän logiikan perusteella valheellisia juttuja, on siis vain sinun mielipiteesi.
Tuomioja on toki kertonut isoäidistään ja saanut siitä Finladia-palkinnonkin. Samoin hän on kertonut nuoruudestaan. Yksityiselämäänsä hän ei kuitenkaan ole mediaa päästänyt, joten media ei sinne voi näin ollen tunkeutuakaan. Sen sijaan Vanhanen ja Kiviniemi ovat antaneet lukuisia haastatteluja aikakauslehdille omasta yksityiselämästään ja pyrkineet tätä kautta lisäämään omaa suosiotaan poliitikkoina, mikä tekee heidän yksityielämästään medialle avoimemman kuin Tuomiojan yksityiselämä on.
Ei tässä juuri tämän ihmeellisempää ole, vaikka juridisesti raja julkisuuden henkilön yksityisyyden suojan ja median sananvapauden välillä on edelleen aika vaikeasti määriteltävissä, vaikka KKO onkin yhden ennakkotapauksen asiasta päättänyt Ruususen kirjan osalta. Siinähän raja vedettiin kait lähinnä lemmekkäiden puheiden ja sänkykohtausten julkistamiseen ilman toisen osapuolen suostumusta.
Olet oikeassa.
Niinpä niin ei uskalla sanoa julki todellisia vaikuttimiaan. Hänen ajattelunsa näyttää lähtevän siitä, että kepulaisista (Kiviniemi, Vanhanen) saa julkaista näitä huonoon valoon saattavia juttuja vaikka valheellisina, mutta demareista (Tuomioja) ei. Perusteluja näyttää syntyvän kun mielipide on ennakkoasenteiden varassa.
Hieman huvitti demarien parin viikon takainen parku Jutta Urpilaisen väärinkohtelusta mediassa. Onhan Jutta tehnyt niitä nerkkosukkaposeerauksiaankin koettaessaan hyödyntää mediaa imagonsa kohottamisessa. Mutta jos Jutan pääasia, puolueensa johtaminen ei ole tuloksellista, ja media siitä kirjoittaa syitä pohtien, niin se onkin väärää uutisointia. Tai kun paljastui, että Urpilainen ei juurikaan ole ehtinyt hallintoneuvoston kokouksiin, mutta palkkiot on nostettu ajallaan. Kiviniemi on päässyt suhteellisen vähällä negatiivisella julkisuudella, mutta kyllä hänkin on osansa saanut, tosin jo aiemmin, ollessaan "riviministeri". HS kirjoitti silloin esimerkiksi Marista ja Sarista, kahdesta ministeristä joita ei toisistaan erota, ja niin edelleen. Ja kyllähän tämä Ylen uutisointi nyt menee kaiken Urpilaisesta kerrotun yli, en ainakaan muista Urpilaisesta esitetyn suoria valheita.
Palataanpa hieman tuohon Niinpä niin esittämään. Hän kirjoittaa mm. "... median on tiedotettava vaikka täyttä varmuutta ei todenperäisyydestä ole. totuus selviää sitten aikanaan ...jos täyttä totuutta, vain ja ainoastaan perättäisiin, silloin kaikenlainen uutisointi olisi käytävä varsin tiuhalla haravoinnilla läpi, virheitä sattuisi silti."
Jatkosssa hän tarkentaa, että erityisesti julkisuuden henkilöistä saa kirjoittaa vaikkei väitteiden totuuden mukaisuutta olisi varmennettu. Sitten vielä tarkentaa, että julkisuuden henkilö on sellainen joka on avannut yksityisyyttään medialle.
En minä väitä, että media tekee jonkun logiikan perusteella valheellisia juttuja. Niinpä niin vaan puolustaa mediaa, että sillä on oikeus tehdä julkisuuden perusteella valheellisia juttuja. Minusta niin ei voi tehdä. Siitä on kyse.
Minusta kaikessa uutisoinnissa pitää pysyä totuudessa. Kiviniemen tapauksessa ei ollut mitään näyttöä, ei edes sitä valantehnyttä suullista todistajaa, josta väitetyn yhteyden olisi voinut todentaa. Silti juttu päätyi Ylen ajankohtaisohjelmaan. Juttu oli siis täysin toimittajan mielikuvituksessaan kehittelemä. Hän yhdisti kaksi asiaa toisiinsa tavalla joka ei vastaa todellisuutta, tarkistamatta yhdistelynsä todenmukaisuutta lähdemateriaalista.
Väite, ettei Tuomioja olisi esiintynyt aikakausilehtien haastatteluissa, ei myöskään pidä paikkaansa. Hän on esim demarien puoluejohtajaksi pyrkiessään antanut haastatteluja mm. Apu lehdelle. Sekin mikä on yksityiselämästä kertomista on vaikea rajata. Jos kertoo olevansa naimisissa sen ja sen kanssa, ilmoittaa lastensa määrän ja koiransa nimen sekä harrastustensa laadun, niin onko se riittävää yksityisyyden avaamista, jotta Niinpä niin oikeutus valheelliseen uutisointiin täyttyy? Vai pitääkö kertoa vielä muuta?
Valehteleminen on määritelty yleismaalimallisesti näin: Valhe on tietoista väärän informaation välittämistä. En ole missään vaiheessa hyväksynyt valehtelemista sen enempää median kuin muidenkaan toimesta tapahtuvana. Väärä tieto voi olla harhaanjohtava, se voi perustua väärin premisseihin, se voi olla luuloa tms.. Mutta se ei ole valhetta, jos määritelmän mukaisesti kyseessä ei ole tietoinen toiminta.
Ylen uutisointi ei ollut valhetta, se oli väärää tietoa. Ennen kuin innostut liikaa, näiden kahden termien välinen ero kannattaa itselleen selvittää.
Kirjoitat: "on tiedotettava vaikka täyttä varmuutta ei todenperäisyydestä ole. totuus selviää sitten aikanaan". ja sitten: "Valhe on tietoista väärän informaation välittämistä"
Jos tuo ensinmainittu ei ole tietoista väärän informaation levittämistä niin mitä se sitten on? Kun ei ole täyttä varmuutta todenperäisyydestä, niin silloin on mahdollisuus, että tiedotettava asia ei ole totta. Silti se on tietoisesti julkistettu. Siis on tietoisesti valehdeltu.
Ylen toimittaja saattoi tehdä ihan inhimillisen päättelyvirheen, yhdisti kaksi asiaa väärällä tavalla toisiinsa. Mutta yhtä hyvin hän saattoi tietoisesti antaa harhaanjohtavaa tietoa saadakseen jutulleen näyttävyyttä. Sitä emme varmuudella koskaa saa tietää, sillä tuskin toimittaja tunnustaa tehneensä virheen tietoisesti. Sehän tietäisi uran kertakaikkista loppua. Epäilyttäväksi Ylen toiminnan tekee se, että tapaus oli jo kolmas sellainen jossa Ylen kepun ministeristä esittämä osoittautuu virheelliseksi. Aikamoinen sattuma, eikö vaan. Kun samaan aikaan ei muita isoja virheitä ole tehty. Jos yhtään ajattelisit neutraalisti, niin jotkin hälytyskellot sinullakin soisi.
Demokratiassa on muutamia erittäin tärkeitä perustekijöitä, eräs tärkeimmistä on poliittisesta valvonnasta vapaa tiedonvälitys. Median vapaa toiminta on ainoa tapa, jolla kansanvaltaa voidaan ylläpitää. Sananvapauteen puuttuminen on siis varsin iso tekijä ja kovin heppoisin perustein sitä ei tulisi tehdä. Keskustapuolueen toiminta ja kitinä parista virheinformaatiosta vaikuttaa varsin oudolta ja sen voi nähdä yrityksenä suitsia lehdistönvapautta, vaikka nyt kohteena onkin ajankohtaistoimitus. Lehdistönvapauden kimppuun käynti on merkittävästi isompi ongelma kuin informaatiovirheet.
Virheellistä informaatiota on joskus vaikea erottaa totuudesta, varsinkin tilanteessa jossa on vain sanat vastakkain. voidaan jopa käydä jokainen oikeusaste läpi ja siitä huolimatta "valhe vallan saapi" kuten olemme nähneet.
Kiviniemen nostaminen median "uhriksi" on vaarallista touhua, se on strategiana uhkayritys Keskustapuolueen kannalta. Pääministeri ei ole avannut vaalirahoitustaan, vaikka hän avoimuutta väsyksiin asti toisteleekin. Keskustapuolueella on ongelmia koko vaalirahoituksen kanssa ja rikosoikeudellistakin vastuuta on väläytelty. Keskustapuolue on päähallituspuolueena myös vahvemmin tarkkailun alla ja se tulisi asemaan kuuluvana hyväksyä. Laaninen kuvittelee ilmeisesti, että heittäytymällä maahan ja vinkumalla uhriutta, saadaan asioita peitellyiksi, näin ei kuitenkaan uskottavuutta toimijana saavuteta. Riskinä on vielä se, että asioita voi edelleenkin paljastua ja nytkin vaaliraha tunkio tuoksahtaa liikaakin.
Sasi oli oikeassa, näpit irti Ylestä, lehdistönvapaus on suurempi arvo kuin keskustapuolueen pääministerin herkäksi osoittautunut hipiä.
Kiviniemi on antanut vaalirahaselvityksdensä sellaisella tarkkuudella kuin laki edellyttää. media on kuitenkin vaatimassa "lisäselvityksiä", koska sillä voidaan myydä lehtiä. ja Kun Kiviniemi ei lähde tähän leikkiin, on hänet syyllistetty rahoituksensa salaamisesta.
Mediapeliähän tällainen on, mistä laatikaisella on vapaus sanoa mielipiteensä.
Äläpäs koeta kiemurrella.
Sinä esität tuossa edellä. että media epäillessään jotain julkisuuden henkilöä, saa heittää tarkistamattomia tietoja ikäänkuin koepallona, ja totuus selviää sitten aikaansaadun kohun myötä. Sananvapaus ja median riippumattomuus ei kestä tuollaisia toimintatapoja jossa julkaistavaa tietoa ei ole varmennettu. Vapaaseen tiedonvälitykseen liittyy vastuu julkaistavan tiedon oikeellisuudesta, ja se vastuu on medialla itsellään. Sosialismissa oli tuollaista "tarkoituksenmukaista" tiedonvälitystä, jossa totuudella oli korkeintaan viitearvo, vapaassa maailmassa väitteiden esittäminen ilman pitäviä taustatietoja ei kuulu toimintatapoihin, vaikka sinä sellaista vaaditkin.
Ylen virheiden kritisointi ei ole lehdistönvapauden suitsimisyritys, vaan median oman vastuun ja moraalin peräänkuuluttamista silloin kun uutisoidaan maan johtavista politikoista. Demokraattinen järjestelmä ei kestä virheinformaation julkistamista, silloin menee luottamus mediaan ja herää epäilys, että media ei olekkaan vallan vahtikoira, vaan yksi poliittisen pelin pelaaja. Yle korjasi tällä kertaa virheensä nopeasti, mikä kertoo, että uusi SDP-vapaa johto on muuttamassa yhtiön toimintakulttuuria siitä, mihin Jungner sen vei. Ylen toimintaan ei kuulu kilpailu sensaatiojournalimin kentällä, vaan vastuullinen asioiden taustoittaminen ja epäkohtien esiintuominen totuudenmukaisesti.
Vaalirahakohusta on Ylelle tullut samanlainen riippuvuussuhde kuin Seiskalehdelle Matti Nykäsestä. Jos Nykänen ei itse saa aikaan uusia otsikoita, on lehden vaikka keksittävä jotain puolivillaista, jotta saadaan myyvä uutinen. Yle lähti Nuorisosäätiötä tutkimalla ihan hyvälle asialle, mutta kompastui jo ensimmäisessä uutisoinnissaan (lautakasa) osaamattomuuteen, ja sortui nyt uudelleen pahaan virheeseen. Kyseessä on Ylen uskottavuus, ei Kiviniemen herkkähipiäisyys.
Yle on pyytänyt anteeksi virheellistä informaatiota ja siellä on ymmärretty se, että toimittu on hätiköiden. Enempää ei tiedotusvälineeltä voida vaatia. Politiikkaa tekemällä tästä geissistä saa vain farssin ja se kääntyy kyllä aikaa myöten Keskustan tappioksi.
Ei tässä kukaan politiikkaa tee. Sinä vaan esität käsittämätötmiä toimintatapoja.
Sinun vaatima toimintatapa jossa julkisuuden henkilöistä voidaan uutisoida vaikka täyttä varmuutta uutisen totuudenmukaisuudesta ei ole, ja annetaan mediakohun selvittää totuus, on vaan demokratialle, vastuulliselle vapaalle medialle ja yhteiskuntamoraalille kestämätön toimintatapa.
Panet sanoja toisen suuhun. Kukaan ei ole vaatinut mitään toimintatapaa. se, että media voi sanan- ja painovapauden perusteella julkaista myös tarkistamattomia tietoja ja jäädä siitä kiinni vasta jälkikäteen ei tietenkään merkitse, että joku vaatisi mediaa toimimaan näin vain siksi, että se on mahdollista.
Julkaistavien tietojen tarkistaminen ennen julkaisemista on median vastuulla. Se on sananvapauden keskeinen ydin, joka sinun olisi jo hyvä ymmärtää.
Juuri sitä koetan sanoa Niinpä niin -nimimerkille. Julkaistavien tietojen tarkistaminen ja niiden lähteen luotettavuuden varmistaminen on sananvapauden keskeinen ydin. Vapauden vastapaino on vastuu. Vapaa media on vastuussa tietojensa todenperäisyydestä
Jotta en laita sanoja toisen suuhun niin otetaan suora lainaus tuolta toiselta: " median on tiedotettava vaikka täyttä varmuutta ei todenperäisyydestä ole. totuus selviää sitten aikanaan "
Mitä tuo on muuta kuin tuon keskeisen tietojen todenmukaisuuden tarkistamisen laiminlyömistä, jos sanotaan, että median on tiedotettava vaikka täyttä varmuutta todenperäisyydestä ei ole? Se, että nostatetaan kohu jonka toivotaan paljastavan totuus ei ole vastuullisen uutisoinnin tapa toimia, se voi olla sensaatiolehtien tapa toimia Matti Nykäsestä kertoessaan.
Uutiset on kerrottava uutisina. Jos "täyttä varmuutta" jäädään varmistelemaan, niin asia vanhenee ja uutinen jää kertomatta. medialla ei siis ole mitään "täyden varmuuden" velvoitetta eikä kohtuullista suurempaa tietolähteiden luotettavuudenkaan varmistamisen ennakkovelvollisuutta. Media vastaa aina jälkikäteen siitä, mitä julkaisee.
Väität, että media laiminlöisi asioiden todenperäisyyden tarkistamisen. Noin voi olla, mutta ei se kovin yleistä ole, minkä näet vaikkapa Julkisen sanan neuvostolle tehdyistä kanteluista.
Meillä on hieman erilainen käsitys totuudesta, siitä syystä tämä keskustelu ei johda mihinkään. jotta tulisin hieman enemmän ymmärretyksi, kertaan vähän filosofiaa ja sen käsitteitä sanasta "totuus".
Semantiikassa käsite totuus on varsin yksinkertainen: Väite on tosi, jos tosiasia on olemassa. Jos koiran siis näemme ja sanomme: "tuossapa on koira", silloin väitteemme on tosi. Kuitenkin jos ajatellaan vastaavuusteorianmukaisesti käsitettä
En minä väitä, että media laiminlöisi asioiden todenperäisyyden tarkistamisen. Päinvastoin, vastuullinen media toimii juuri niin, että todenperäisyys varmennetaan, ja sillai sen pitääkin toimia
Niinpä niin tässä kannattaa linjaa, jossa heitetään uutinen vaikkei ole varmennettu sen totuudenmukaisuutta, ja sitten katsotaan miten käy.
Minä taas kannatan linjaa, jossa ainakaan vastuullisena itseään pitävä media ei kilpaile siitä kuka ensimmäisenä julkistaa uutisen vaikka vajavaisin tiedoin, vaan selvitetään uutisen taustat ja todellisuus niin hyvin kuin se on mahdollista. Tässä Ylen jutussa kävi nyt niin, että kauhea kiire julkaista sensaatiouutinen ensimmäisenä johti uutisen julkistamiseen virheellisenä. Ylen tehtävä ei ole olla sensaatiouutisten levittäjä. Siellä pitää olla pitkäjänteisyyttä tutkia huolella lähdeaineisto jotta laatuvirheiltä vältytään.
ja jätti viestistäni loppuosan pois.
No lyhyesti, viestini käsitteli filosofisia totuusteorioita ja näiden teorioiden lopputulema on ollut kautta-aikain se, ettei käsitettä "totuus" ole olemassa. totuus on suhteellinen ja tulkinnanvarainen aina. Myöskään historia ei "totuutta" kerro, sekin on eräänlainen totuuden kompromissi. Totuutta ei myöskään saada selville oikeudenkäyntien kautta, vaikka aikaa käytettäisiin kuinka, tämänkin olemme lähimenneisyydessä oppineet.
Mikäli tiedonvälityksen totuus asetetaan poliittiseen tulkintaan, lopputuloksena olisi "suomettumisen2 kaltainen tilanne. Vapaan demokratian ainoa tie on hyväksyä se, että tiedonvälityksessä tehdään virheitä ja ne tulee oikaista. Politiikkojen lopullista totuutta kansalaisvaltiot eivät tarvitse.
yle mokailee, mutta älä yleistä sitä liikaa
Erityisesti Kapi useine nikkeineen on väittänyt kirjoittavansa ainoasta oikeasta totuudesta. Totuus on kuitenkin karkuteillä meillä kaikilla. Matematiikassa ja logiikassa totuus on löydettävissä. Politiikassa ja journalismissakin tuntuu yhden totuuden aikakausia olevan. YLEssä totuus on määritelty jo pitkään punikkitoimittajan mielipiteiden ja ounastelujen mukaan. Hesarissa on hieman samaa vikaa, mutta lehti antaa tilaa muillekin mielipiteille.
Totuus on kuitenkin myös jotain mitä ei kerrota. Erityisesti sosialistisissa yhteiskunnissa epäkohdista kerrotaan valikoivasti. Suomen YLE toimii aivan tarkalleen samoin - kepun toimia tutkitaan hyvin tarkasti, mutta esim. SAK ja SDP saavat ainoastaan myönteistä julkisuutta. Jo pitkään on Hesarissa ihmetelty sitä, miksi SDP:n kannatus on niin alhaalla, vaikka se on niin helevetin hyvä puolue. Ei punikkitoimittajille ilmeisesti tule koskaan mieleen, että he itse ovat osaltaan vaikuttamassa SDP:n alamäkeen. Kansalaiset nimittäin tietävät, että SDP:n ja SAK:n symbioosi on perseestä. Kaikkien SAK:n jäsenten ammattiyhdistysjäsenmaksut menevät SDP:n vaalikassaan, vaikka jäsenistä hyvin moni ei SDP:n kannattaja ole. Miksiköhän tämä asia ei YLEn punikkitoimittajia kiinnosta? Mieluummin muutaman kymppitonnin säätiöiden asioita tutkitaan. Ehkäpä YLEn punikkitoimittaja ei ymmärrä kokoluokkia, hänelle 60 000 on helevetin iso summa, mutta kolme miljoonaa pieni, sehän on vain kolme, kun 60 000 enemmän kuin on varpaita kuin YLEssä!
Tampereella 50 vuotta sitten aloitettu toimittajakoulutus elää asenteineen sitkeästi. Tämän asenteen mukaan on luonnollista, että työväen ammattiyhdistysliike osallistuu yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen jakamalla jösentensä rahaa työväenpuolueille. Saman logiikan mukaan on hyvin tuomittavaa ja rikollista lahjontaa, jos liikeyritykset jakavat omistajiensa rahaa muille puolueille.
Kanervakin on saanut lahjussyytteet siksi, että useat liikeyritykset halusivat tukea kansanedustajaa, joka kannattaa yritystoimintaa. Jos tämä on lahjontaa, niin kukaan ehdokas ei saa enää ottaa rahaa vastaan kannattajiltaan. Jopa omiin syntymäpäiväjuhliin osallistuminen on kielletty, jos kannattajat sen maksavat.
Tällainen asenne yrittämistä ja liike-elämää kohtaan toimittajakunnassamme edelleen vallitsee.
Eläköön sosialismi!
Toveri Niinpä niin on täydellisen oikeassa kuvaillessaan kepua taantumuksen viimeiseksi linnakkeeksi. Me edistykselliset vallankumouksen uljaat soturit kannatamme avoimmuutta kaikissa asioissa, jotta kepulaiset mätäpaiseet saadaan puhkaistuksi ja pois vallankahvasta. Ihannevaltio Pohjois-Korea on esikuvamme, siellä ei ole kepulaisia hämärämiehiä eikä naisia, vaan laki, järjestys, rehellisyys ja avoimuus ovat yhteiskunnan korkeimmassa suojeluksessa.
Pohjois-Korea on ylivoimaisesti vaurain valtio maailmassa, vaikka siellä asuu suhteellisen vähän väkeä suurvaltoihin verrattuna on se onnistunut valmistamaan itselleen ydinaseen! Vaikuttava suoritus. Täällä kepulaisten hallinnoimassa Suomessa ei edes yhtä ydinvoimalaa saada valmiiksi ja urakkakin annettiin ranskalaisille. Pohjois-Koreassa kaikilla on varaa pukeutua huippumuodikkaasti, kenenkään ei tarvitse käyttää farkkuja. Toisin on täällä surkeassa Suomessamme, jossa pukeudutaan tyylittömästi farkkuihin ja tuulipukuihin, jotkut käyttävät jopa turkiksia! Turkiseläimiä tuottavat kepulaiset riistäjäyrittäjät! Me toverit emme siksi moisia yllemme pue. Toveri kettutytöille ja -pojille sen sijaan kajautamme kolminkertaisen eläköön-huudon: eläköön, eläköön, eläköön!!!
p.s. On onni, että täällä kepulaisten hallinnoimassa Suomessa meillä on edes YLE hallussamme - saamme tänne takapajulaan edes hieman puolueetonta tiedonvälitystä.
kun olet kommunisti tai kepulainen (onko niillä paljon eroa?). Demari ei koskaan ylistäisi Pohjois-Koreaa, ei nuori eikä vanha. Ei demarit olleet Neuvostoliitonkaan ystäviä, kommunistit ja kepulaiset niitä olivat.
Tunnusta vaan reilusti väriä ja ole oma itsesi! On meillä vielä SKP, jota johtaa Pekka Tiainen, hieno mies, valtiotieteen tohtori. On kepussakin samanlainen hieno mies, valtiotieteen tohtori hänkin, Paavo Väyrynen. Liity vain omiesi joukkoon, kumpaan tahansa leiriin!
Eikös Yrjö Hakanen johda kommunistista puoluetta. Ahkera mies Helsingin valtuustossa. Samaa mieltä siitä, ettei kommunistia ja kepulaista erota kangellakaan.
Mutta kunnon kommunisti on myös Pekka Tiainen niin kuin tuo kommunismiaan tai kepulaisuuttaan (joilla tosiaankaan ei ole paljon eroa) häpeävä vanhana demarina esiintyvä kaverikin
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pekka_Tiainen
Eläköön sosialismi!
Te kepulaiset riistäjäjuntit ette näemmä kaihda keinoja kampittaaksenne meitä vallankumouksen uljaita sankareita. Neuvostoliitto on ollut aina ystävällismielinen valtio, muistuttaisin teitä kepulaisia idiootteja siitä, että SDP:n ex-puheenjohtaja Otto Wille Kuusinen on korkeimpaan asemaan koskaan päässyt suomalainen!
On totta, että DDR on meille demareille vielä läheisempi kuin Neuvostoliitto. Tähän on oikeastaan vain yksi syy. Kepulaisista maanvaivoista rasittavin, Urho Kaleva Kekkonen, omi neuvostoliittolaisten kanssa veljeilyn itselleen yksinoikeudella, eikä päästänyt meitä kunnolla mukaan. Siinä jäi sitten Suomi sosialisoimatta, kun Kekkosen perkele oli joka paikassa häärimässä ja edistyksen asiaa taantumuksellisena kepulaisena sabotoimassa. Me demarit sitten paremman puutteessa pidimme hyviä suhteita yllä ideaalivaltio DDR:ään. Mikäpä siinä, hieno valtio DDR oli, Stasi piti huolen ihmisten vapaudesta ja vapaasta tiedonvälityksestä aivan avaajan, toveri Niinpä niin'in mielen mukaisesti. Voi kumpa meillekin olisi saatu rakennettua kunnollinen valtion poliisi, joka olisi niistänyt kansalaisilta pois kaikki kepulaisuuteen viittaavat henkiset räät - olisimme nyt lähes yhtä onnellisia kuin neuvostoliittolaiset ja albanialaiset aikoinaan olivat.
kun olet itsekin demari. Kunnon Demari uskaltaa ylistää Pohjois-Koreaa, niin nuori kuin vanha-kapu. Kyllä demaritkin ovat olleet Neuvostoliiton ystäviä, kommunistien tavoin rähmällään Sorsan johdolla.
Tunnusta vaan reilusti väriä ja ole oma itsesi! Onhan meillä ollut SDP, jota johtaa Paavo Lipponen, hieno mies, putkitieteen maisteri, ja jota sinä olet kannattanut. Paavo julisti aikanaan Sorsan apulaisena sosialisoivansa pankit, apteekit, vakuutuslaitokset ja tärkeimmät teollisuuslaitokset. Kyllä sellaista miestä pitää uskaltaa ylistää omalla nimmerkillään
Varmasti olet oikeassa siinä, että salailuperinteemme juontuu historiasta, myös mainitsemistasi syistä, mutta se käytäntö vain vahvistui Suomessa Kekkosen koko presidenttikauden ajan hänen johdollaan ja suojeluksessaan. Julkistettiin vain sellainen, joka oli vallanpitäjille eduksi, epäedullinen salattiin ja kun joku sellaista toi joskus julki, hänen suunsa tukittiin esim. potkuilla lehdestä, kuten kävi Demarin Simpalle ja nimim. M.o.t. eli Matti Paavonsalo Uudesta Suomesta. Tuollaiset vahvistivat sitä mediankin itsesensuuria, josta on onneksi päästy eroon, mutta yhä sitä näkyy kaipaavan kepu ja kepulaiset tälläkin palstalla mm. Ylen kohdalla.
Toteat kepun olevan perussuomalaisten vaalivankkurien vetäjä. Tänään viikkojumppani jälkeisessä saunassa sattumalta esitettiin aivan samanlaisia näkemyksiä, porukassamme, joka ei yleensä politikoi. Tosin siellä esitetyt näkemykset olivat laajempiakin, eli kun joku ihmetteli persujen nousua, jonka syitä hän ei voinut nähdä persujen julkilausumissa tai puolueen poliitikkojen kuulluissa mielipiteissä, joku toinen totesi, että eihän persujen tarvitse tehdä mitään kannatuksensa kasvattamiseksi, kun muut suuret puolueet tekevät niin hyvää työtä sen eteen.
Raimo Sailas näkyy pitävän paluuta kolmikantaan mahdottomana syistä, jotka hän mainitsee, ja joita minä tuon esille tuossa viestissäni:
http://keskustelu.suomi24.fi/listmessage/9620907/47826806
Paljon hyviä ajatuksia Sailas siinä esittää. Mutta mitä hän oikein tarkoittanee tällä, sitä en oikein ymmärrä, kun minulle on jäänyt hämäräksi se ohjelma, josta Sailas puhuu:
>>Viime syksynä kolmikannassa tehtyä kasvun ja työllisyyden 90-kohtaista ohjelmaa Sailas pitää korporativismin maailmanennätyksenä. Siinä otetaan kantaa tupojakin laajempiin asioihin, jotka Sailaksen mukaan kuuluvat yksiselitteisesti poliittisille päättäjille eivätkä etujärjestöille.
Sailas puhui sen työryhmän toiminnasta joka jatkoi töitä sen jälkeen, kun yhteisymmärrystä ei eläkeiännostosta löytynyt. Työryhmän toimenkuva laajeni valtavasti ja sen työn lopputulos julkaistiin syksyillä, muistaakseni lokakuun loppupuolella. Työryhmässä olivat hallituksen, työmarkkinajärjestöjen edustajat ja tietenkin myös elinkeinoelämä. Toimenpide-ehdotuksien kirjo oli laaja: Yliopistojen opetuksen laadun tarkastelusta, etätyön tekemisen edistämisestä, julkiseen sektorin työntehostamiseen, työurien pidentäminen, jne..
Seuraavan hallituksen ohjelmaan työryhmän esitykset luultavasti tulevat lähes sinällään, oikeastaan riippumatta kokoonpanosta, niin laaja oli yhteisymmärrys. Sailas oli sikäli oikeassa, että politiikkaahan näin laajojen yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen olisi. Toisaalta Sailaksen liikavarpaillehan tässä myös astuttiin, hänhän on hallituksen esittelevä virkamies.
Tuo Sailaksen tarkoittama epidodi on jäänyt minulle sisällöltään ja merkitykseltäänkin hämäräksi. Lienekö ollut ulkomaanreissuissa silloin, kun asia on ollut aktuelli. Mutta nytpä tiedän senkin, kiitos!
No, onhan sitten helppoa seuraavan hallituksen muodostajilla, kun hallitusohjelma on jo valmiina ;)
Onkohan Sailaksella hieman herkät varpaat, kuten kai annat ymmärtää? Ehkä hän on ollut jo liian kauan paikalla, jonka tärkeyden hän ymmärtää hyvin. Mutta silti hänen harvakseltaan tapahtuvia ulostulojaan kannattaa mielestäni kuunellä, sillä niissä puhuu pitkän kokemuksen tuoma asiantuntemus, jota ei liian kiinteä poliittinen sidonnaisuus ole päässyt turmelemaan.
Haukuit kepua tuolla sailaksen paperilla, joka siis on hallituksen asettaman työryhmän tulos. Siis osaltaan kepunkin pyynnöstä tehty paperi. Mksi silti käytät sitä kepun vastaiseen propagandasi?
Niinpä niin sinua ansiokkaasti oikaisi, josta hänelle kiitos
Sailas on ollut varsin kauan ministeriössä töissä ja SDP pitkän hallitustaipaleen aikana häneltä on päässyt unohtumaan se, ettei hän ole poliittinen päättäjän, häneltä virkamiehenä se mandaatti puutuu. Sailas kuitenkin esiintyy mielellään osana poliittisen päätöksenteonprosessia. Virkamiesvalta on kuitenkin demokratialle vieraampi kuin nykyisen hallituksen järjestämä kolmikantaneuvottelu. Korporaatio on demokraattisempi järjestelmä kuin virkamiesjohtoisuus. Sailaksella on asemaansa nähden ollut liikaa valtaa.
Korporativismiä Suomessa ei ole, jos sen perinteistä merkitystä ajattelee.
Sailaksella on ainoastaan esittelijän valta. Hän ei päätä politiikasta muuten kuin valmistelemalla vaihtoehtoja demokraattisen päätösprosessin käsittelyyn
Sailas on tuon tärkeän asian varsin usein unohtanut. Sailaksen papereitahan pidettiin kohtalaisen usein ohjelmanjulistuksina ja usein ne siksi on myös tulkittu etenkin, kun SDP on ollut hallitusvastuussa. Sailaksen kannanotto ja väitteet korporativismistä ovat aika huvittavia, hänen lausuminaan ne vähän haiskahtavat. Edelleenkin vapaan ammattiyhdistysliikkeen ja muiden yhteiskunnallisten päättäjätahojen yhteiset tavoiteohjelmat ovat demokratiaan paremmin sopivia kun virkamieskäsittely olisi.
Korporaation ongelmanahan on aikoinaan ollut se, ettei tämän tyyppisessä järjestelmissä ammattiliitoilla ollut vapaata järjestäytymisoikeutta. Hallitus nimitti ammattiyhdistyspäättäjät ja -liitoihin kuuluvilla jäsenillä ei juuri äänivaltaa ollut. Korporatiivinen lainsäädäntö olisi aika erikoinen järjestelmä, jossa legitiimi saatiin aikaiseksi silmänkääntötempulla.
jos siis JOS kepulit joskus vielä pääsevät hallitukseen, niin ensimmäisenä nimetään Propagandaministeri, sit kokovartaloministeri ja ehkä se perheministerikin sinne sit mahtuu.
älkää nyt unta nähkö!! kepuleilta puuttuu aivan täysin moraali ja kyl niiltä puuttuu paljon muutakin :))
Tässä kaikessa pitää nähdä uuden mahdollisuuden alku. Toivottavasti eduskunnassa kollegat kannustavat toisiaan avoimuuteen ja vaalirahoitusilmoitusten pikaiseen päivittämiseen. Yli puoluerajojen.
[B]Vaalirahoituksen salaisuudet pamahtamassa auki?[/B]
http://vaaliliitto.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=48:vaalirahoituksen-salaisuudet&catid=2:tiedotteet&Itemid=4
tai
http://vaaliliitto.fi/ > Viimeisimmät tiedotteet