Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Se,ja

tässä pullistelijoille faktaa:
Yli 16-senttinen on harvinainen

Vain prosentilla se oli pitempi kuin 16 senttiä. Tutkimuksessa oli mukana noin tuhat miestä ja mittauksen suoritti tutkija, ei mies itse.
Kannattaa muistaa, että naisen emätin on pituudeltaan noin 7-10 senttimetriä pitkä. Emätin antaa periksi mukautuen kumppanin peniksen kokoon.

Kun täällä lueskelee näitä Suomalaisten miesten kehuja sen pituudesta,tuntuu että se % miehistä on kaikki Suomalaisia.
91019
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Luuletko, että nysäkullit omaansa ilmoittelee..
Kyllä se on niin, että ne kertoo, kellä on isompi ja siksi tuntuu, että täällä ei muita oloekaan, kuin holmeseja.

Äänestä
  • Täällä kun kokoa kerrotaan niin siihen mukaan lipsahtaa puolet mittaavasta käsivaresta mukaan.
    Ja uskokaa nyt jo miesparat että ei se siitä koosta ole kiinni.
    Joo joo oishan se kiva kun olis iso ku hevosella.
    Vaan voin sanoa että tuolla 14/4 vehkeelläkin pärjää tosi hyvin.
    On omalle kohdalle sattunut pari parisuhteessa olutta naista joiden miehillä naisten omien puheiden mukaan oli keskivertoa isompi "lue isompi kuin minulla" ja silti kyseiset naiset kerta toisensa jälkeen halusivat minut "pienimulkkuisen" miehen sänkyynsä. Kunnes itse vihelsin pelin poikki. Ja vielä senkin jälkeen kyselivät josko sittenkin kun se oli niin HYVÄÄ.

    Äänestä

  • Tekniikka laji kirjoitti:

    Täällä kun kokoa kerrotaan niin siihen mukaan lipsahtaa puolet mittaavasta käsivaresta mukaan.
    Ja uskokaa nyt jo miesparat että ei se siitä koosta ole kiinni.
    Joo joo oishan se kiva kun olis iso ku hevosella.
    Vaan voin sanoa että tuolla 14/4 vehkeelläkin pärjää tosi hyvin.
    On omalle kohdalle sattunut pari parisuhteessa olutta naista joiden miehillä naisten omien puheiden mukaan oli keskivertoa isompi "lue isompi kuin minulla" ja silti kyseiset naiset kerta toisensa jälkeen halusivat minut "pienimulkkuisen" miehen sänkyynsä. Kunnes itse vihelsin pelin poikki. Ja vielä senkin jälkeen kyselivät josko sittenkin kun se oli niin HYVÄÄ.

    ""Joo joo oishan se kiva kun olis iso ku hevosella.""= ...........oishan se ja sitähän haluaisit
    ""Vaan voin sanoa että tuolla 14/4 vehkeelläkin pärjää tosi hyvin""=........niin, sillähän sitä on pärjättävä, kun muutakaan ei ole, mutta edelliseen totemukseesi viitaten, sitä hevosen kokoista kumminkin haikailet

    Äänestä

  • kesk.vert isompi kirjoitti:

    Sori että en pistänyt ironiamerkkejä lauseseen. ""Joo joo oishan se kiva kun olis iso ku hevosella.""
    Juu pärjättävä on ja pärjännyt hyvin.(kyseiset naiset kerta toisensa jälkeen halusivat minut "pienimulkkuisen" miehen sänkyynsä. Kunnes itse vihelsin pelin poikki. Ja vielä senkin jälkeen kyselivät josko sittenkin kun se oli niin HYVÄÄ. )

    Ei sillä on ollut niitäkin kokemuksia kun ei ole tarvinnut jälkeen soitella.
    Ja niitä kun ei ole kiinnostanut itseä soitella.
    Eli pointti on se että aina ei vaan satu kemiat tai fysiikat kohdalleen.
    Toisinaan taas kaikki vaan osuu puolin ja toisin täydellisesti.
    Ja silloin kun asiat osuu niin on yks paskan väli onko vehkeet isot vai pienet.

    Mutta ehkä kuitenkin huolisit isomman, jos voisi valita. Eiks jeh.

    Kukaan 14 senttisen omistaja ei huolisi muutamaa lisäsenttiä kulliinsa.

    naisille sanomaan ettei se koko,vaan miten sitä käyttelee,pakit tulee varmasti!

    Äänestä

  • 8" kirjoitti:

    naisille sanomaan ettei se koko,vaan miten sitä käyttelee,pakit tulee varmasti!

    Ne, joilla on tai jotka jostain syystä joutuu paneen jotain kolkytsenttistä rasputinia tai oman etusormen kokosta nysää, on niitä, jotka sanoo "koolla ei oo väliä!" Kyllähän sen nyt idioottikin tajuaa, että onhan sillä. Mutta niin on naisenkin koolla!! Ei tee mitään metrolla, jos ei ole metrotunnelia. Ihan perus patonki sopii parhaiten perus pussiin.. ;D (jos tajuatte vertauksen "heilutella patonkia metrotunnelissa"- sanontaan.) Niin.. suurempi kauhu se silti on (ainakin itselle ja mitä nyt on kaverien kanssa jutellu), että mieheltä löytyiskin joku olalle heitettävä mela, josta heti näkee, että eihän se mekkoon sovi ainakaan ilman itkua ja kiristystä.

    Äänestä

  • 6,5" kirjoitti:

    Mutta ehkä kuitenkin huolisit isomman, jos voisi valita. Eiks jeh.

    Kukaan 14 senttisen omistaja ei huolisi muutamaa lisäsenttiä kulliinsa.

    Eipä sil kyl loppujen lopuksi oo käytännön puuhastelun kannalta yhtään mitään väliä, et onko 14cm vai 16cm. Sit vasta koolla on väliä, jos on äärettömän pieni (jotain alle 10cm) tai niin iso, että ei meinaa mahtua kenenkään sisään... Ehkä tosin sillä parilla ekstrasentillä voi olla itsetunnolle merkitystä...

    Äänestä

Siinä olet oikeassa, että täällä monet liioittelevat kalun pituutta, mutta toi 16 senttiä on aivan väärä luku. Oikeasti se menee niin, että n. prosentilla on yli 20-senttinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

sen pituus kirjoitti:

tässä pullistelijoille faktaa:
Yli 16-senttinen on harvinainen

Vain prosentilla se oli pitempi kuin 16 senttiä. Tutkimuksessa oli mukana noin tuhat miestä ja mittauksen suoritti tutkija, ei mies itse.
Kannattaa muistaa, että naisen emätin on pituudeltaan noin 7-10 senttimetriä pitkä. Emätin antaa periksi mukautuen kumppanin peniksen kokoon.

Kun täällä lueskelee näitä Suomalaisten miesten kehuja sen pituudesta,tuntuu että se % miehistä on kaikki Suomalaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu