kepulais-ministereitä;
Poliisi epäilee, että Nuorisosäätiö on jakanut vaalitukea kolmelle keskustan nykyiselle ministerille!
Ylen mukaan rahoitusta epäillään päätyneen Mari Kiviniemelle, Paavo Väyryselle ja Juha Rehulalle. Entisistä keskustan ministereistä mainitaan Matti Vanhasen lisäksi Anneli Jäätteenmäki, Esko Aho, Liisa Hyssälä ja Tanja Karpela
Poliisi epäilee, että Nuorisosäätiö on jakanut vaalitukea kolmelle keskustan nykyiselle ministerille!
Ylen mukaan rahoitusta epäillään päätyneen Mari Kiviniemelle, Paavo Väyryselle ja Juha Rehulalle. Entisistä keskustan ministereistä mainitaan Matti Vanhasen lisäksi Anneli Jäätteenmäki, Esko Aho, Liisa Hyssälä ja Tanja Karpela
Vastaukset 9
Vanhimmat
Sivistysmaissa asianomaiset "tekisivät asemastaan johtopäätökset". Suomessa pitää saada riittävä näyttö, tuomio ja vahtimestarit poistamaan eduskunnasta ja valtioneuvoston jäsenyydestä.
Sivistysmaissa eivät ketkut uudelleen edes yritä politiikkaan, Suomessa kepulaiset valitsevat heidät aina uudeleeen.
estää Suomea kehittymästä sivistysmaaksi.
Kiviniemi on Suomen 2. lyhytaikaisin naispääministeri ja siksi jääkin. Jätesäkki johtaa karua tilastoa 69 päivän mittaisella kujanjuoksullaan, joka päättyi valheisiin. Nyt Kiviniemi jatkaa samoilla teemoilla. Erona taitaa olla, että hänen uransa Suomen 2. naispääministerinä alkoi valheista, EI tosin hänen itsensä valheista, mutta KePu-laisen pääministerin valheista kuitenkin! Nyt näyttää siltä, että Kiviniemenkin ura taitaa päättyä valheeseen, vieläpä ennen 2011 vaaleja! 2. sija Suomen lyhytaikaisimpana naispääministerinä taitaa olla jo taattu...
IL 24.7.2010 Mistä vaalirahat?
Maanantai 27.9.2010 klo 10.18
Pääministeri Mari Kiviniemi ei suostu kertomaan, mistä hänen vaaliyhdistystensä kymmenet tuhannet eurot tulivat.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092712413535_uu.shtml
Yle esitutkinnasta: Kiviniemi sai rahaa Nuorisosäätiöltä
Tiistai 25.1.2011 klo 21.38
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011012513071549_uu.shtml
Poliisi epäilee, että Nuorisosäätiö on jakanut vaalitukea kolmelle keskustan nykyiselle ministerille.
LUE MYÖS
IL 24.7.2010: Mistä Kiviniemen vaalirahat?
kiinni, eikä muista mittään, eikä myönnä mittään vaikka käry kävi!
Tuki yhdistykseltä Kiviniemelle 2007. Kerrottu vaalituki-ilmoituksessa.
Nuorisotalosäätiön avustus yhdistykselle 2008.
Punaisemminkin lasein on aika vaikeaa vääntää 2007:n tukea nuorisotalosäätiön antamaksi.
Kepu on Suomen politiikan syöpä ja feodaalinen kummitus, joka lapioi rahaa suurmaanomistajille. Missään muussa maassa ei suurmaanomistajien puolue ole johtavassa asemassa 2011.
Kepun käymysakki käyttää kaikki keinot poliittisen sihteeristönsä ylläpitoon - sekkin - veronmaksajien rahoista.
.
"Mari Kiviniemen vaaliorganisaation puheenjohtaja ei kerro, saiko tukiyhdistys yli 1700 euron suuruisia kertasuorituksia.
Lain mukaan kaikki yli 1700 euron arvoiset lahjoitukset, seminaariliput tai taulujen myynnit pitää eritellä vaalirahailmoituksessa. Kiviniemen vaalirahailmoituksessa ei tällaista erittelyä ole.
Huomisen Suomi ry:n puheenjohtaja Päivi Mononen-Mikkilä vastasi Iltalehden kysymyksiin sähköpostilla, mutta ei kommentoinut millään tavalla mahdollisia 1700 euron ylityksiä."
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010092712413535_uu.shtml
.
Punikkiministereistä ja kansanedustajista valmistuu lista juuri ennen vaaleja. Se on kuolinisku koko punikkiaatteelle. Hoh, hoh, hooooooooooooo
mitä nää kepulit tarkoittaa punikeilla... kepulit tarkoittaa niillä itseään ja controlpappa sen paljasti; punikkiministereistä valmistuu lista!!
kepuli=punikki
punikki=kepuli
PerusSuomalainen=Porvari
HYVÄ TIMO SOINI!!