"Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhepalveluiden johtaja Tuija Åstedt mustamaalaa lapsia ja nuoria. Lapset ovat viallisia, ei hieno aikuisten rouvien sosiaalijärjestelmä.
Åstedt näyttää reagoivan kiusalliseen Kelan julkaisemaan raporttiin Perhepiirissä. Siinä tutkijat kauhistelivat sitä, miten käy lastensuojelun pelastamille ja huostaanoton hoivaamille lapsille heidän täysi-ikäistyttyään. Huonosti siinä nimittäin käy. Ällistyttävän huonosti.
Perhepiirissä-kirjan mukaan huostaanotto tuottaa täydellisiä luusereita ja reppanoita. 80 prosenttia teini-iässä huostaanotetuista oli vielä 23–24-vuotiaina vailla peruskoulun jälkeistä koulutusta. Laitoshoitoon teininä sijoitetuista nuorista miehistä alle puolet työskentelee, opiskelee tai hoitaa kotonaan lapsiaan 23–24-vuotiaana, neljännes on joko työttömänä tai eläkkeellä ja lopun toiminnasta ei ole tietoa. (Hämäläinen Ulla, Kangas Olli, toim.: Perhepiirissä. Kela, 2010.)
Tiedättekö miksi näin käy? Koska lapsen huostaanottaminen katkaisee hänen yhteytensä kotiin, perheeseen, sukuun ja läheisiin. Luonnollinen tukiverkosto riistetään. Sen tilalle kyhätään julkishallinnon sosiaalitantoista ja viranomaisista muodostuva "verkosto". Oman kotikunnan lastensuojelu kun pamauttaa lapselle ja hänen perhelleen välittömästi massiiviset yhteydenpidon rajoitukset, kun lapsi huostaanotetaan.
Kun tämä lapsi aikuistuu, hän seisoo yksin autiolla aavikolla. Normaaliin elämään kuuluvat perhe- ja ihmissuhteet puuttuvat.
Tuija Åstedt kääntää tuon syrjäytymisen lasten ja nuorten omaksi viaksi. Se palvelee Åstedtin omaa asemaa Helsingin Diakonissalaitoksen lapsi- ja perhepalveluiden johtajana. Aikuiset ensin!
Diakonissalaitos tunnetaan likaisen työn tekijänä suomalaisessa lastenkotibisneksessä. Diakonissalaitoksessa kärrätään lapsi huostaan ja sijaishuoltobisneksen ravinnoksi. Yksityinen sosiaalibisnes rules! Eri osapuolet toimivat yhteistyössä ja kohti yhteistä päämäärää: lapsi pitää saada julkisrahoitteisen lapsibisneksen laskutettavaksi.
Että kaikenlaiseen veronmaksajat rahaa käyttävätkin! Sitä riittää Diakonissalaitoksenkin kyhnytettäväksi.
Åstedtin mielestä huostaanotetut lapset ovat huonoja, jälkeenjääneitä, "heikkolahjaisia" kuten hän lausui viime viikolla Yleisradion haastattelussa. Åstedt ei välitä siitä, että nuo samat lapset ja nuoret ovat eläneet kasvuvuotensa Åstedtin edustaman sosiaalikoneiston nyrkin rautaisessa puristuksessa, sosiaalivallan alla. Åstedt ei tule ajatelleeksi, että kallis viranomaistoiminta noiden lasten ja heidän perheidensä auttamiseksi on epäonnistunut. Täydellisesti.
Åstedt ei myöskään lähde pohtimaan sitä, onko mitään auttamista oikeasti tehtykään. Hänen ei tarvitse, sillä hänellä on jo oma henkilökohtainen asema sosiaalivallan huipulla.
Ai niin... Tiedättekö, mitä tämä lastensuojelun suorittama ihmisten syrjäyttäminen maksaa? Se maksaa Kelan Perhepiirissä-kirjankin mukaan pelkkinä hoitokuluina huostaanoton aikana 433 miljoonaa euroa. Tuollaisiin suuruuksiin menoluokkana yltää valtion taloudessa lähinnä vain teiden rakentaminen, niin tolkuton summa se on.
THL:n tutkimusprofessori Matti Rimpelä on puhunut myös 500-600 miljoonasta eurosta. Rimpelän tv-haastattelu löytyy esimerkiksi Ari-Pekka Harjun Perusopetus-nettisivuilta. (Itsenäisyyspuolueen ehdokas Ari-Pekka Harjun eli AaPeeHoon blogi.)
Tuija Åstedt ja hänen rouvakollegansa muodostavat arveluttavan uhan suomalaiselle yhteiskunnalle. Heistä muodostuvaa ainesta pitäisi lapioida ja kuljettaa pois sosiaalihalllinnosta. Tonneittain. Sitä on aika monta kuutiota."
hieno kommentti yhteiskuntakriittiseltä feministiltä
HDL:n Tuija Åstedt syyllistää syrjäytettyjä
39
1516
Vastaukset
- Pahat ja rumat.
Köyhyys ja krooninen pahoinvointi lisäävät lastensuojelun tarvetta. Tätä mieltä Tuija Åstedt oli kirjoituksessaan.
Tästä saa sellaisen mielikuvan, että hän luokittelisi ihmisä hyviin, pahoihin ja hyvin pahoihin.
http://www.hdl.fi/fi/component/content/article/347-koyhyys-ja-vanhempien-krooninen-pahoinvointi-lisaavat-lastensuojelun-tarvetta
---- syrjäytystakuu
Sijoitettujen syrjäytymistä ei tarvitse ihmetellä kun tarjottava erityinen huolenpito/intensiivihoito ( 450e/ vrk) on tällaista:
"Olin työntekijänä, ohjelmassa esitetyssä laitoksessa. Laitos toimi nimellä Mankalan Perhekodit Oy. Heidi Rauhan entinen aviomies toimi johtajana. Se mitä näin ja koin oli järkyttävää. Mielestäni kukaan lapsi ja varsinkaan lapsi jonka elämää on alettu tuhota jo ennenn syntymää, ei ansaitse ko "hoitoa".
Monella lapsella oli takanaan koulusta kieltäytymistä ja katulapsen elämää, lisäksi osalla kaikkea pahaa mitä aikuinen voi lapselle tehdä. He oireilivat kokien pimeänpelkoa, paniikkihäiriöitä, fobioita, itsensä viiltelyä etc..
Heille tarjottiin vierihoitoa( = erityinen huolenpito, intensiivihoito). Vierihoito oli eristämistä. Nuoret lukittiin yläkerran vierihoitohuoneisiin, aulassa istui vartija. Vierihoidossa olevat pääsivät pyynnöstä WC:hen, heille tuotiin ateriat kertakäyttöastioissa huoneeseen, heille ei puhuttu. Vierihoito oli jakso, jossa ei ollut selkeää loppua.
Nuori saattoi saada yksinäisyydessä "raivokohtauksia", hoitona nippusiteitä, kiinnipitämistä, matottamista ja vierihoidon jatkamista esim seinälle lapulle piirrettyyn ruksiin tuijottaen.
Tuolloin kotiopettajana toiminut henkilö oli kykenemätön opettamaan yläasteen matematiikkaa, englannin kieltä ja käsittääkseni hänellä yleensäkään ei ollut opettajan taustaa. Oppivelvollisuuttaan suorittavat nuoret saivat tenttiä lukukauden oppimäärän yhdellä tentillä. He eivät voineet olla tyhmiä ja huonoja, koska he pystyivät, ilman kunnollista opetusta, selviytymään tenteistä.
Nuoret tekivät työtä erilaisissa yritysviritelmissä, joita omistuksessa oli. He mm siivosivat, toimivat tarjoilijoina, johtajan omistamassa kartanohotellissa, korvauksena taskuraha. Nuorten tekemästä pakkotyöstä ei saanut käyttää nimeä työterapia, puhuttiin vapaehtoisesta työstä.
Näin nuorella tytöllä käsivarsissa mustelmat, kun hän halusi kieltäytyä vapaaehtoistyöstä tarjoilijana. Lapset olivat alle 18 v.
Näin lasten nöyryytystä, heitteillejättöä. Keskustassa oli yksikkö, jossa nuoret jätetiin keskenään ilman valvontaa ja ilman ruokaa, hevoskilpailujen vuoksi.
Kun lapset täyttivät 18 heidät palautettiin yhteiskuntaan. Heidät jätettiin selviytymään. Kysyin seurannasta ja tukitoimista, laitoksen puolesta niitä ei ollut.
Tämä kirjoitus on raapaisu pintaan. Tein ilmoituksia eri sosiaaliviranomaisille, pyytäen, että he kuuntelisivat nuoria. Teimme parin työntekijän kanssa kantelun ministeriöön, en ole kuullut muusta muutoksesta, kuin tulvivien viemäreiden korjauksesta ja johtajuuden vaihtumisesta.
Itse koen traumaa, olen aikuinen nainen ja äiti. Jatkan ystävyyttä tuolloin "hoidossa olleen" nyt nuoren aikuisen kanssa. Hän taitaa pärjätä, kuinka ne muut?
En usko salaisiin metodeihin, joita nuorten ja lasten kanssa muka täytyy käyttää laitoksissa. Näin julmuutta, jota ei kohdisteta edes paatuneisiin rikollisiin vankeinhoitolaitoksessa. Näin rahastamista.
Kun erosin työstäni, tiesin nähneeni tilanteen, josta ääriliikkeet saavat alkunsa. Kuinka koulutetut hoitajat alkavat palvella tasapainotonta johtajaa, uskaltamatta puuttua vääryyksiin.
Kunnioitan niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka nyt ovat syytteessä kotirauhan häiritsemisestä. Yleensä tarkastukset tehdään mustan flyygelin salongissa, tiukasti sovittuna aikan, kera pullan ja kahvin, nuoria kuulematta!
En enää usko yhteiskunnan valvontaan, enkä suljettuihin oviin, jonka takana nuorille annetaan "rajoja ja rakkautta". Kun Loikalan kaltaisiinlaitoksiin voi "piipahtaa", niin ehkä sitten terpiat ja metodit kestävät päivän valon. " - lapsiteollisuus
syrjäytystakuu kirjoitti:

En enää usko yhteiskunnan valvontaan, enkä suljettuihin oviin, jonka takana nuorille annetaan "rajoja ja rakkautta". Kun Loikalan kaltaisiinlaitoksiin voi "piipahtaa", niin ehkä sitten terpiat ja metodit kestävät päivän valon. "Lapsista on tullut tuottoisaa kontrollin raaka-ainetta , vangittuja kasvatus- ja valvontateollisuuden hyödykkeitä.
Suurin markkinahyöty saadaan kun lapsivangeissa yhdistyy valvonnan raaka-aineena olo ja tehokas tuottavuus. Sijaishuolto on onnistunut yhdistämään nämä kaksi. Yrittäjä saa veronmaksajilta hyvän korvauksen (keskimäärin 70 000 euroa vuodessa) vangitun ylläpidosta ja voi vielä käyttää tätä ilmaisena työvoimana muissa bisneksissään.
"Nuoret tekivät työtä erilaisissa yritysviritelmissä, joita omistuksessa oli. He mm siivosivat, toimivat tarjoilijoina, johtajan omistamassa kartanohotellissa, korvauksena taskuraha. Nuorten tekemästä pakkotyöstä ei saanut käyttää nimeä työterapia, puhuttiin vapaehtoisesta työstä.
Näin nuorella tytöllä käsivarsissa mustelmat, kun hän halusi kieltäytyä vapaaehtoistyöstä tarjoilijana. Lapset olivat alle 18 v. " - Kukkahattutäti?
lapsiteollisuus kirjoitti:
Lapsista on tullut tuottoisaa kontrollin raaka-ainetta , vangittuja kasvatus- ja valvontateollisuuden hyödykkeitä.
Suurin markkinahyöty saadaan kun lapsivangeissa yhdistyy valvonnan raaka-aineena olo ja tehokas tuottavuus. Sijaishuolto on onnistunut yhdistämään nämä kaksi. Yrittäjä saa veronmaksajilta hyvän korvauksen (keskimäärin 70 000 euroa vuodessa) vangitun ylläpidosta ja voi vielä käyttää tätä ilmaisena työvoimana muissa bisneksissään.
"Nuoret tekivät työtä erilaisissa yritysviritelmissä, joita omistuksessa oli. He mm siivosivat, toimivat tarjoilijoina, johtajan omistamassa kartanohotellissa, korvauksena taskuraha. Nuorten tekemästä pakkotyöstä ei saanut käyttää nimeä työterapia, puhuttiin vapaehtoisesta työstä.
Näin nuorella tytöllä käsivarsissa mustelmat, kun hän halusi kieltäytyä vapaaehtoistyöstä tarjoilijana. Lapset olivat alle 18 v. "Jotkut pääsevät jopa Wikipediaan.
Pirkko TurpeinenTurpeinen Saari on päässyt myös Wikipediaan.
Pirkko Marjatta Turpeinen Saari (aiemmin Idänpää Heikkilä ja Turpeinen Kajanoja synt 7 marraskuuta 1940 Helsinki on suomalainen politikko ja lääkäri. Turpeinen on luonut uransa lasten ja nuorisopsykiatrian parissa muun muasaa Helsingin kaupungin nuorispsykiatrian ylilääkärinä. Hän on ollut myös Suomen lääkäriliiton hallituksen ensimmäinen jäsen.
Yksityiselämä. Turpeinen on ollut kolmesti naimisissa
Sisällysluettelo.
Poliittinen toiminta.
Aiheesta muualla.
Viitteet.
Kirjallinen tuotanto.
Viitteet.
Turpeinen on ollut vuodesta 1997 Euroopan neuvoston kidutusta ja ihmisarvoa alentavaa kohtelua tutkivan komitean (CPT) psykiatrian asaiantuntijana.
Joku viittasi aiemmin vaihdevuosiin, joka voi selittää, miksi hän on ollut kolme kertaa naimisissa.
Vai onko kysymyksessä Endometrioosi. Pms oireyhtymä. Hypoglykemia tai selittmättömät oireet. Viittaan Juha T. Karvosen tutkimukseen. Lähes kaikilla naisilla selittämättömiä oireita.
Kuuluisiko hän mahdollisesti Kukkahattutätien erityisryhmään?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pirkko_Turpeinen-Saari
--- - Holokausti mallina?
Kukkahattutäti? kirjoitti:
Jotkut pääsevät jopa Wikipediaan.

---Tuo edellinen Pirkko-Turpeisen Wiki tiedot laittavat pohtimaan, voisiko kysymyksessä olla jonkinlainen hurmosliike, joka näkee asiat vain yhdestä näkökulmasta.
Tänä iltana TV 1 ohjelmassa Natsisaksan juutalaisvainoja käsittelevä ohjelma Holokaustin värit.
Tuija Ästedt Iltalehdessä 19.11.2010.
Lapsiperheet voivat huonosti, sekä hyvissä, että köyhissä perheissä.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2010111912727276_pr.shtml
--- - Oma ahdistuneisuus?
Holokausti mallina? kirjoitti:
Tuo edellinen Pirkko-Turpeisen Wiki tiedot laittavat pohtimaan, voisiko kysymyksessä olla jonkinlainen hurmosliike, joka näkee asiat vain yhdestä näkökulmasta.
Tänä iltana TV 1 ohjelmassa Natsisaksan juutalaisvainoja käsittelevä ohjelma Holokaustin värit.
Tuija Ästedt Iltalehdessä 19.11.2010.
Lapsiperheet voivat huonosti, sekä hyvissä, että köyhissä perheissä.
http://www.iltalehti.fi/perhe/2010111912727276_pr.shtml
---Helsingin Sanomat 2.11.2011.
Meillä tulisi olla rohkeutta tarkastella niitä yhteiskunnallisia ongelmia, jotka johtavat lastensuojelun kasvuun.
Kauhistelun sijaan olisi kuitenkin pohdittava huostaanottoihin johtavia syitä.
Monet vanhemmat keskittyvät vain omaan itseensä ja työhönsä.
Lastensuojelun tavoitteena ei ole viedä lasta vanhemmilta. Tavoitteena on, että lapsi jatkaa elämäänsä vanhempiensa kanssa.
Kovasti annetaan tietoa julkisuuteen ja taivastellaan, mutta siitä huolimatta lasten huostaanotot kasvavat jatkuvasti.
Varpuilu ja Huoli jatkavat kasvua. Voisiko syynä olla oma ahdinko?
Hesarin artikkeli, jossa 19 kommenttia.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Lapsiperheiden ahdinko lisää huostaanottoja/1135262761519
--- - Valoa ikkunassa?
Oma ahdistuneisuus? kirjoitti:
Helsingin Sanomat 2.11.2011.
Meillä tulisi olla rohkeutta tarkastella niitä yhteiskunnallisia ongelmia, jotka johtavat lastensuojelun kasvuun.
Kauhistelun sijaan olisi kuitenkin pohdittava huostaanottoihin johtavia syitä.
Monet vanhemmat keskittyvät vain omaan itseensä ja työhönsä.
Lastensuojelun tavoitteena ei ole viedä lasta vanhemmilta. Tavoitteena on, että lapsi jatkaa elämäänsä vanhempiensa kanssa.
Kovasti annetaan tietoa julkisuuteen ja taivastellaan, mutta siitä huolimatta lasten huostaanotot kasvavat jatkuvasti.
Varpuilu ja Huoli jatkavat kasvua. Voisiko syynä olla oma ahdinko?
Hesarin artikkeli, jossa 19 kommenttia.
http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Lapsiperheiden ahdinko lisää huostaanottoja/1135262761519
---Ihminen tavattavissa hankkeen sanansaattajaksi on perustettu Uhanalainen ihminen ry.
http://www.ihminentavattavissa.fi/simplenews/uhanalainen-ihminen-ry-perusteilla.html
--- - Somatisaatio?
Valoa ikkunassa? kirjoitti:
Ihminen tavattavissa hankkeen sanansaattajaksi on perustettu Uhanalainen ihminen ry.
http://www.ihminentavattavissa.fi/simplenews/uhanalainen-ihminen-ry-perusteilla.html
---Sosiaaliala on naisvaltainen ala, jotenka voisivatko somatisaatio-oireet vaikuttaa työskenteleyyn, asenteisiin, suhtautumistapoihin?
Lääkäri lehti 24.9.2007.
Somatisaatiooireet, eli selittämättömät ruumiilliset oireet ovat naisilla kuusi kertaa yleisempiä, kuin miehillä.
Somatisaatiohäiriö on naisilla vastaavasti viisi kertaa yleisempi toteaa Jukka T Karvosen väitöstutkimus.
Lue mnyös muita aiheseen liittyviä artikkeleita.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=5124/type=1
--- - Huostastressi?
Somatisaatio? kirjoitti:
Sosiaaliala on naisvaltainen ala, jotenka voisivatko somatisaatio-oireet vaikuttaa työskenteleyyn, asenteisiin, suhtautumistapoihin?
Lääkäri lehti 24.9.2007.
Somatisaatiooireet, eli selittämättömät ruumiilliset oireet ovat naisilla kuusi kertaa yleisempiä, kuin miehillä.
Somatisaatiohäiriö on naisilla vastaavasti viisi kertaa yleisempi toteaa Jukka T Karvosen väitöstutkimus.
Lue mnyös muita aiheseen liittyviä artikkeleita.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=5124/type=1
---Onko tutkittu, mitä huostaanotto vaikuttaa lasten ja nuorten stressiin, ahdistukseen, sairastavuuteen, syrjäytymiseen ja mielentervysongelmiiin?
Onko tutkituu, vaikuttaakko stressi kilpirauhasen vajaa-, liikatoimintaan, sekä lapsen kasvuun ja kehitykseen?
Lääkäri lehti 6.3.2007.
Stressi lisää lasten sairastavuutta.
Tutkijat haluavat seuraavaksi tarkastella lähemmin, millainen stressi lisää lasten sairastavuutta.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=4533/type=1
--- - ei kausaalisuhdetta
Huostastressi? kirjoitti:
Onko tutkittu, mitä huostaanotto vaikuttaa lasten ja nuorten stressiin, ahdistukseen, sairastavuuteen, syrjäytymiseen ja mielentervysongelmiiin?

---Åstedt tarjoaa virheellisesti ja propagandistisesti lastensuojelun asiakasmäärien ja huostien kasvun syyksi vanhempien pahoinvointia. Lastensuojelun asiakasmäärien ja huostien kasvu ei kerro mitään perheistä, sen sijaan se kertoo paljon lastensuojelun tehostuneista markkinoista, asikashankinnasta ja tarpeista.
"Tutkija Tarja Pösö on koettanut tutkimusryhmänsä kanssa selvittää sitä, mistä lastensuojelun asiakasmäärien kasvu kertoo.
Hän kirjoittaa:
"Analyysin pohjalta on entistä selvempää, että kasvua ei voi eikä tule selittää yksilöiden ominaisuuksilla tai sosiaalisilla oloilla sellaisenaan."(333)
Hän toteaa myös:
"Silti on toistuvasti yllättävää, että lastensuojelun määrää ja kehitystä tulkitaan lasten ja perheiden ongelmien välittöminä kuvina. Samoin yllättävää on, että lastensuojelussa käytössä oleva sanasto on enemmän yksilöiden puutteita kuin suhderakenteita konteksteissaan kuvaavaa. Erilaisissa selvityksissä, asiakastietojärjestelmäkirjauksissa ja yleisessä keskustelussa paikannettavissa oleva tapa kuvata lastensuojelun asiakkuuksia 'vanhemmuuden puutteina'." - Lisääkö huostia?
Huostastressi? kirjoitti:
Onko tutkittu, mitä huostaanotto vaikuttaa lasten ja nuorten stressiin, ahdistukseen, sairastavuuteen, syrjäytymiseen ja mielentervysongelmiiin?
Onko tutkituu, vaikuttaakko stressi kilpirauhasen vajaa-, liikatoimintaan, sekä lapsen kasvuun ja kehitykseen?
Lääkäri lehti 6.3.2007.
Stressi lisää lasten sairastavuutta.
Tutkijat haluavat seuraavaksi tarkastella lähemmin, millainen stressi lisää lasten sairastavuutta.
http://www.laakarilehti.fi/uutinen.html?opcode=show/news_id=4533/type=1
---Kilpirauhasen liikatoiminta ja sen monimaiset oireet saattavat erehdyttää niin lääkärin, kuin potilaankin.
Kilpirauhasen liikatoiminta ajaa ajaa elimistön ylikierriksille.
Vosiko tässä olla eräs syy lisääntyneisiin huostaanottoihin?
Onko huostaajan kilpirauhasavot balassissa?
http://www.pulssi.fi/fin/artikkelit/sisataudit/kilpirauhasen_liikatoiminta_ajaa_elimiston_ylikierroksille/
--- - Salatut elämät.
Lisääkö huostia? kirjoitti:
Kilpirauhasen liikatoiminta ja sen monimaiset oireet saattavat erehdyttää niin lääkärin, kuin potilaankin.
Kilpirauhasen liikatoiminta ajaa ajaa elimistön ylikierriksille.
Vosiko tässä olla eräs syy lisääntyneisiin huostaanottoihin?
Onko huostaajan kilpirauhasavot balassissa?
http://www.pulssi.fi/fin/artikkelit/sisataudit/kilpirauhasen_liikatoiminta_ajaa_elimiston_ylikierroksille/
---Salakavalaa väsymystä. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi piillä usean vaivan taustalla. Oireita saattaa kertyä vuosien kuluessa roppakaupalla, ennen varsinaista tunnistamista.
Linkissä useita muitakin artikkeleita aihesta.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Teemat/salakavala_väsymyksen_aiheuttaja_3434132.html
--- - järki ohoi
ei kausaalisuhdetta kirjoitti:
Åstedt tarjoaa virheellisesti ja propagandistisesti lastensuojelun asiakasmäärien ja huostien kasvun syyksi vanhempien pahoinvointia. Lastensuojelun asiakasmäärien ja huostien kasvu ei kerro mitään perheistä, sen sijaan se kertoo paljon lastensuojelun tehostuneista markkinoista, asikashankinnasta ja tarpeista.
"Tutkija Tarja Pösö on koettanut tutkimusryhmänsä kanssa selvittää sitä, mistä lastensuojelun asiakasmäärien kasvu kertoo.
Hän kirjoittaa:
"Analyysin pohjalta on entistä selvempää, että kasvua ei voi eikä tule selittää yksilöiden ominaisuuksilla tai sosiaalisilla oloilla sellaisenaan."(333)
Hän toteaa myös:
"Silti on toistuvasti yllättävää, että lastensuojelun määrää ja kehitystä tulkitaan lasten ja perheiden ongelmien välittöminä kuvina. Samoin yllättävää on, että lastensuojelussa käytössä oleva sanasto on enemmän yksilöiden puutteita kuin suhderakenteita konteksteissaan kuvaavaa. Erilaisissa selvityksissä, asiakastietojärjestelmäkirjauksissa ja yleisessä keskustelussa paikannettavissa oleva tapa kuvata lastensuojelun asiakkuuksia 'vanhemmuuden puutteina'.""Lastensuojelun asiakasmäärien tai sijoitusten kasvulla ei ole mitään yhteyttä perheiden ongelmien kasvuun kuten ei myöskään vankien lukumäärän kasvulla ole yhteyttä rikollisuuden lisääntymiseen, ei historiassa eikä tänä päivänä. Sen sijaan niillä on vahva yhteys lainsäädännön, markkinoiden ja poliittisen kulttuurin muutoksiin."
Rikos tai ongelma on ajallisesti ja paikallisesti vaihteleva ja muuttuva käsite, jonka määrittely on sidoksissa politiikkaan ja markkinoihin, jotka puolestaan määräävät lainsäädäntöä ja lain tulkintoja.
Kasvavat lastensuojelun ja psykiatrian markkinat tarvitsevat ja tuottavat lisää asiakkaita, ongelmia ja tehtäviä kasvunsa, rahoitusvaateidensa ja olemassaolonsa oikeuttamiseksi.
On huolestuttavaa, jos kansalaiset omaksuvat markkinapropagandan jonka tarkoitus on korvata julkiset peruspalvelut lastensuojelun ja psykiatrian yksityisillä erityispalveluilla.
Tämän markkinapropagandan tukeminen tulee myös erittäin kalliiksi niin kansantaloudelle kuin lastemme terveydelle ja hyvinvoinnille. - Kilpparit tutkintaan
Salatut elämät. kirjoitti:
Salakavalaa väsymystä. Kilpirauhasen vajaatoiminta voi piillä usean vaivan taustalla. Oireita saattaa kertyä vuosien kuluessa roppakaupalla, ennen varsinaista tunnistamista.
Linkissä useita muitakin artikkeleita aihesta.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Teemat/salakavala_väsymyksen_aiheuttaja_3434132.html
---Hoitamattomana kilpirauhasen vajaatoiminta on myös henkinen ja sosiaalinen sairaus. Masennus on sairauden yleinen oire.
Vajaatoiminnassa mielenhäiriöt ovat yleisiä.
Hoidetaanko, vai huostataanko?
Kuinka sijaisvanhemmat pärjäävät?
Linkissä lisää myös muita aiheita.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Teemat/matalan_mielen_syynä_voi_olla_kilpirauhanen_3434131.html
-- - -kele sentään!!!
syrjäytystakuu kirjoitti:
Sijoitettujen syrjäytymistä ei tarvitse ihmetellä kun tarjottava erityinen huolenpito/intensiivihoito ( 450e/ vrk) on tällaista:
"Olin työntekijänä, ohjelmassa esitetyssä laitoksessa. Laitos toimi nimellä Mankalan Perhekodit Oy. Heidi Rauhan entinen aviomies toimi johtajana. Se mitä näin ja koin oli järkyttävää. Mielestäni kukaan lapsi ja varsinkaan lapsi jonka elämää on alettu tuhota jo ennenn syntymää, ei ansaitse ko "hoitoa".
Monella lapsella oli takanaan koulusta kieltäytymistä ja katulapsen elämää, lisäksi osalla kaikkea pahaa mitä aikuinen voi lapselle tehdä. He oireilivat kokien pimeänpelkoa, paniikkihäiriöitä, fobioita, itsensä viiltelyä etc..
Heille tarjottiin vierihoitoa( = erityinen huolenpito, intensiivihoito). Vierihoito oli eristämistä. Nuoret lukittiin yläkerran vierihoitohuoneisiin, aulassa istui vartija. Vierihoidossa olevat pääsivät pyynnöstä WC:hen, heille tuotiin ateriat kertakäyttöastioissa huoneeseen, heille ei puhuttu. Vierihoito oli jakso, jossa ei ollut selkeää loppua.
Nuori saattoi saada yksinäisyydessä "raivokohtauksia", hoitona nippusiteitä, kiinnipitämistä, matottamista ja vierihoidon jatkamista esim seinälle lapulle piirrettyyn ruksiin tuijottaen.
Tuolloin kotiopettajana toiminut henkilö oli kykenemätön opettamaan yläasteen matematiikkaa, englannin kieltä ja käsittääkseni hänellä yleensäkään ei ollut opettajan taustaa. Oppivelvollisuuttaan suorittavat nuoret saivat tenttiä lukukauden oppimäärän yhdellä tentillä. He eivät voineet olla tyhmiä ja huonoja, koska he pystyivät, ilman kunnollista opetusta, selviytymään tenteistä.
Nuoret tekivät työtä erilaisissa yritysviritelmissä, joita omistuksessa oli. He mm siivosivat, toimivat tarjoilijoina, johtajan omistamassa kartanohotellissa, korvauksena taskuraha. Nuorten tekemästä pakkotyöstä ei saanut käyttää nimeä työterapia, puhuttiin vapaehtoisesta työstä.
Näin nuorella tytöllä käsivarsissa mustelmat, kun hän halusi kieltäytyä vapaaehtoistyöstä tarjoilijana. Lapset olivat alle 18 v.
Näin lasten nöyryytystä, heitteillejättöä. Keskustassa oli yksikkö, jossa nuoret jätetiin keskenään ilman valvontaa ja ilman ruokaa, hevoskilpailujen vuoksi.
Kun lapset täyttivät 18 heidät palautettiin yhteiskuntaan. Heidät jätettiin selviytymään. Kysyin seurannasta ja tukitoimista, laitoksen puolesta niitä ei ollut.
Tämä kirjoitus on raapaisu pintaan. Tein ilmoituksia eri sosiaaliviranomaisille, pyytäen, että he kuuntelisivat nuoria. Teimme parin työntekijän kanssa kantelun ministeriöön, en ole kuullut muusta muutoksesta, kuin tulvivien viemäreiden korjauksesta ja johtajuuden vaihtumisesta.
Itse koen traumaa, olen aikuinen nainen ja äiti. Jatkan ystävyyttä tuolloin "hoidossa olleen" nyt nuoren aikuisen kanssa. Hän taitaa pärjätä, kuinka ne muut?
En usko salaisiin metodeihin, joita nuorten ja lasten kanssa muka täytyy käyttää laitoksissa. Näin julmuutta, jota ei kohdisteta edes paatuneisiin rikollisiin vankeinhoitolaitoksessa. Näin rahastamista.
Kun erosin työstäni, tiesin nähneeni tilanteen, josta ääriliikkeet saavat alkunsa. Kuinka koulutetut hoitajat alkavat palvella tasapainotonta johtajaa, uskaltamatta puuttua vääryyksiin.
Kunnioitan niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka nyt ovat syytteessä kotirauhan häiritsemisestä. Yleensä tarkastukset tehdään mustan flyygelin salongissa, tiukasti sovittuna aikan, kera pullan ja kahvin, nuoria kuulematta!
En enää usko yhteiskunnan valvontaan, enkä suljettuihin oviin, jonka takana nuorille annetaan "rajoja ja rakkautta". Kun Loikalan kaltaisiinlaitoksiin voi "piipahtaa", niin ehkä sitten terpiat ja metodit kestävät päivän valon. "Jos on kokenut rumia asioita, niin mikä perkele oikeuttaa nitistämään lapset sitten kokonaan ja tietoisesti!!
Eikö tästä paskasta voi saada tehtyä loppua kertakaikkiaan: Vetoomus OIKEISIIN psykiatreihin ja lääkäreihin jotka ymmärtävät terapian merkityksen. Onko lääkäriliitto esim mahd oikea osoite? - Pää räjätää.
Kilpparit tutkintaan kirjoitti:
Hoitamattomana kilpirauhasen vajaatoiminta on myös henkinen ja sosiaalinen sairaus. Masennus on sairauden yleinen oire.
Vajaatoiminnassa mielenhäiriöt ovat yleisiä.
Hoidetaanko, vai huostataanko?
Kuinka sijaisvanhemmat pärjäävät?
Linkissä lisää myös muita aiheita.
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Teemat/matalan_mielen_syynä_voi_olla_kilpirauhanen_3434131.html
--Kuukautismigreeni on naisten kivuliain päänsärky sairaus.
Hormonitasojen muutoksen laukaisema vaiva on luultua yleisempi.
Onko tämä syy huostaanottamiseen, vai olisiko perheen tukeminen parempi vaihtoehto?
Onko huostaajilla samoja vaivoja?
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Teemat/pää_räjähtää__joka_kuukausi_3418919.html
------ - Tiedoksi.
-kele sentään!!! kirjoitti:
Jos on kokenut rumia asioita, niin mikä perkele oikeuttaa nitistämään lapset sitten kokonaan ja tietoisesti!!
Eikö tästä paskasta voi saada tehtyä loppua kertakaikkiaan: Vetoomus OIKEISIIN psykiatreihin ja lääkäreihin jotka ymmärtävät terapian merkityksen. Onko lääkäriliitto esim mahd oikea osoite?Mitä endomerioosi on?
Oireet.
Diagnosinti.
Ajankohtaista.
Keskustelupalsta.
Vertaistuki.
Ota yhteyttä.
Yhteistyökumppanit.
Vastaa kyselyyn.
Vastaa opinnäytekyselyyn.
http://www.endometrioosiyhdistys.fi/index.php?section=12
--- - Sitkeä tantta.
Tiedoksi. kirjoitti:
Mitä endomerioosi on?
Oireet.
Diagnosinti.
Ajankohtaista.
Keskustelupalsta.
Vertaistuki.
Ota yhteyttä.
Yhteistyökumppanit.
Vastaa kyselyyn.
Vastaa opinnäytekyselyyn.
http://www.endometrioosiyhdistys.fi/index.php?section=12
---Ylioppilaslehti 5/2008.
"Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale on työssään nähnyt hyvinvointivaltioa nousun ja lasku.
Eläkkeekke jäävää Taipeletta korpeaa nyt lapsiperheiden ja mielenterveyspotilaiden asema ja maailmanrauhan puuttuminen.
Eläköityvä virkamies sanoo yhä olevansa pasifisti, feministi, idealisti ja ikuinen optimisti".
Tänään pitäisi TV1:seltä tulla ohjelma Holokaustin värit klo 22.30. Ohjelma saattaa siirtyä,koska kysymyksessä on joitakin tekijänoikeuskysymyksiä.
Sopisi varmasti hyvin tämänpäivän huostaanottokäytäntöihin.
http://www.ylioppilaslehti.fi/2008/03/20/vappu-taipale/
---
Tämä arvomaailma taitaa hallita nykyistä kapsi ja perhepolitiikkaa edelleenkin.

---- - Ota selvää ensin
Sitkeä tantta. kirjoitti:
Ylioppilaslehti 5/2008.
"Stakesin pääjohtaja Vappu Taipale on työssään nähnyt hyvinvointivaltioa nousun ja lasku.
Eläkkeekke jäävää Taipeletta korpeaa nyt lapsiperheiden ja mielenterveyspotilaiden asema ja maailmanrauhan puuttuminen.
Eläköityvä virkamies sanoo yhä olevansa pasifisti, feministi, idealisti ja ikuinen optimisti".
Tänään pitäisi TV1:seltä tulla ohjelma Holokaustin värit klo 22.30. Ohjelma saattaa siirtyä,koska kysymyksessä on joitakin tekijänoikeuskysymyksiä.
Sopisi varmasti hyvin tämänpäivän huostaanottokäytäntöihin.
http://www.ylioppilaslehti.fi/2008/03/20/vappu-taipale/
---
Tämä arvomaailma taitaa hallita nykyistä kapsi ja perhepolitiikkaa edelleenkin.
http://www.ylioppilaslehti.fi/2008/03/20/vappu-taipale/
----Vappu Taipale ei taida oikein sopia tähän ketjuun. Tietojaan voisi ensin taustoittaa ennen kuin rysäyttää niitä eri ketjuihin. Muuten tulee pinnallisesti sovittaneeksi kaikki samaan kategoriaan.
- Vauvakuumetta?
Ota selvää ensin kirjoitti:
Vappu Taipale ei taida oikein sopia tähän ketjuun. Tietojaan voisi ensin taustoittaa ennen kuin rysäyttää niitä eri ketjuihin. Muuten tulee pinnallisesti sovittaneeksi kaikki samaan kategoriaan.
Yle uutiset tänään 28.1.2011.
Espanjassa vaaditaan vuosikymmenten takaisten vauvaryöstöjen tutkimista.
Espanjan diktatuurin vielä demokratia aikanakin maassa ryöstettiin valtion siunauksella kymmeniä tuhansia vauvoja poliittisista syistä.
-Lasten systemaattinen ryöstö jatkui vielä 1980- luvulla, kun Espanja oli siirtnyt demokratiaan. Tuolloin kyse oli laittomasta bisneksestä, jossa ryöstettyjä vauvoja myytiin rahasta lapsettomille naisille.
Voisiko tämän päivän lapsiryöstöjen taustalla olla samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus?
Aiheesta ei ollut vielä keskustelua.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/espanjassa_kohistaan_vuosikymmenten_takaisista_vauvaryostoista_2321886.html
--- - Lukutaito, onko sitä
Vauvakuumetta? kirjoitti:

---"Voisiko tämän päivän lapsiryöstöjen taustalla olla samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus?"
Että ihan tosissaanko kyselet tuota?
Ai että nykyisten lasten"suojelu"ideologioiden taustalla on samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus? No etpä ole paljon tätäkään osastoa lukiessasi oppinut.... - Valtio kannustaa
Vauvakuumetta? kirjoitti:
Yle uutiset tänään 28.1.2011.
Espanjassa vaaditaan vuosikymmenten takaisten vauvaryöstöjen tutkimista.
Espanjan diktatuurin vielä demokratia aikanakin maassa ryöstettiin valtion siunauksella kymmeniä tuhansia vauvoja poliittisista syistä.
-Lasten systemaattinen ryöstö jatkui vielä 1980- luvulla, kun Espanja oli siirtnyt demokratiaan. Tuolloin kyse oli laittomasta bisneksestä, jossa ryöstettyjä vauvoja myytiin rahasta lapsettomille naisille.
Voisiko tämän päivän lapsiryöstöjen taustalla olla samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus?
Aiheesta ei ollut vielä keskustelua.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/01/espanjassa_kohistaan_vuosikymmenten_takaisista_vauvaryostoista_2321886.html
---Sinänsä paikkaansa pitävä kommentti, että kyllä Suomessakin harrastetaan tätä vauvojen ryöstöä köyhiltä perheiltä lapsettomille rikkaille, (tästä voisikin joku pistää linkkejä ja infoa kuka tietää asiasta enemmän). Nythän tämä Pelastakaa Lapset ry ja muut järjestöt ajaa tätä avointa adoptiota mikä toteutuessaan varmasti päästäsi valloilleen varsinkin tämän vauvaryöstön. Nykyään Suomessa ryöstetään lapsia ennenkaikkea rahakoneiksi lapsiteollisuudelle mutta tuskin tässä samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus on kyseessä.
- Homot ei ongelma
Valtio kannustaa kirjoitti:
Sinänsä paikkaansa pitävä kommentti, että kyllä Suomessakin harrastetaan tätä vauvojen ryöstöä köyhiltä perheiltä lapsettomille rikkaille, (tästä voisikin joku pistää linkkejä ja infoa kuka tietää asiasta enemmän). Nythän tämä Pelastakaa Lapset ry ja muut järjestöt ajaa tätä avointa adoptiota mikä toteutuessaan varmasti päästäsi valloilleen varsinkin tämän vauvaryöstön. Nykyään Suomessa ryöstetään lapsia ennenkaikkea rahakoneiksi lapsiteollisuudelle mutta tuskin tässä samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus on kyseessä.
"Sinänsä paikkaansa pitävä kommentti, että kyllä Suomessakin harrastetaan tätä vauvojen ryöstöä köyhiltä perheiltä lapsettomille rikkaille, [...]"
Kyllä. Jotain kovin tuttua noissa espanjalaisissa tapauksissa on... Mutta meikäläisen sosiaalikoneiston ongelmat EIVÄT PERUSTU homoseksuaalien vapautumiseen. Voi herranjestas sentään... On tosi vaikea ruotia yhteiskuntaa, jos ei osata arvottaa ja suhteuttaa siellä vaikuttavia voimia. Jos jotain voimaa rankasti yliarvioidaan ja toista aliarvioidaan, niin keskustelepa siinä sitten...
Väittääkö joku ihan tosissaan, että yhteiskunnan eliitti kostuu homomiehistä ja homonaisista? Täh?! Että homot ne täällä valtaa käyttävät ja ovat vallan kahminnan subjekteja. Voi tsiisus. - ehkä tosissaan
Lukutaito, onko sitä kirjoitti:
"Voisiko tämän päivän lapsiryöstöjen taustalla olla samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus?"
Että ihan tosissaanko kyselet tuota?
Ai että nykyisten lasten"suojelu"ideologioiden taustalla on samaa sukupuolta olevien adoptio-oikeus? No etpä ole paljon tätäkään osastoa lukiessasi oppinut....täällä pölöttelee loukkaavia asenneviallisia kommentteja. Perussuomalaiset (aika laajalti) kavahtavat seksuaalisuuden moninaisuutta. Pornon he taasen hyväksyvät aika helposti.
- yoja
Homot ei ongelma kirjoitti:
"Sinänsä paikkaansa pitävä kommentti, että kyllä Suomessakin harrastetaan tätä vauvojen ryöstöä köyhiltä perheiltä lapsettomille rikkaille, [...]"
Kyllä. Jotain kovin tuttua noissa espanjalaisissa tapauksissa on... Mutta meikäläisen sosiaalikoneiston ongelmat EIVÄT PERUSTU homoseksuaalien vapautumiseen. Voi herranjestas sentään... On tosi vaikea ruotia yhteiskuntaa, jos ei osata arvottaa ja suhteuttaa siellä vaikuttavia voimia. Jos jotain voimaa rankasti yliarvioidaan ja toista aliarvioidaan, niin keskustelepa siinä sitten...
Väittääkö joku ihan tosissaan, että yhteiskunnan eliitti kostuu homomiehistä ja homonaisista? Täh?! Että homot ne täällä valtaa käyttävät ja ovat vallan kahminnan subjekteja. Voi tsiisus.Tätä nykyistä Lastensuojelua voisi verrata tähtiensotaan: Sosiaalitoimen lastensuojelu ja kolmas sektori on se paha imperiumi ja me ollaan niitä jedejä ja kapinallisia ja kuten tähtiensodassakin, paha imperiumi saa lopussa palkkansa.
- Spermaa tarvitaan.
Homot ei ongelma kirjoitti:
"Sinänsä paikkaansa pitävä kommentti, että kyllä Suomessakin harrastetaan tätä vauvojen ryöstöä köyhiltä perheiltä lapsettomille rikkaille, [...]"
Kyllä. Jotain kovin tuttua noissa espanjalaisissa tapauksissa on... Mutta meikäläisen sosiaalikoneiston ongelmat EIVÄT PERUSTU homoseksuaalien vapautumiseen. Voi herranjestas sentään... On tosi vaikea ruotia yhteiskuntaa, jos ei osata arvottaa ja suhteuttaa siellä vaikuttavia voimia. Jos jotain voimaa rankasti yliarvioidaan ja toista aliarvioidaan, niin keskustelepa siinä sitten...
Väittääkö joku ihan tosissaan, että yhteiskunnan eliitti kostuu homomiehistä ja homonaisista? Täh?! Että homot ne täällä valtaa käyttävät ja ovat vallan kahminnan subjekteja. Voi tsiisus.Samaa sukupuolta olevat eivät voi saada lasta, koska on olemassa kaksi eri sukupuolta, joista toinen on tarkoitettu siittämään ja toinen synnyttämään.
Otetaanko lapsia huostaan homopareja varten?
Sperman luovuttajat ovat vähentyneet ja spermaa joudutaan tuottamaan ulkomailta.
Tämä muutos johtuu siitä, että lakimuutos edellyttää sperman luovuttajan henkilötietojen saamista.
Mieshomot voivat luovuttaa spermaa naispareille, mutta miesparit eivät voi tulla raskakaasi, eiätkä synnyttää lasta.
Intiassa monet nuoret naiset ovat ryhtyneet vuokrakohduiksi ja sijaissynnyttäjiksi mieshomopareille.
Synnyttämisestä he tienaavat 4000 euroa/lapsi.
Aiheesta tuli TV ohjelma jonkin aikaa sitten. Ohjelmassa onnellinen miespari odottivat sairallassa kun sijaissynyytäjä oli synnyttämässä.
Vihreä lanka uutiset.
Seta vaatii samaa sukupuolta oleville pareille mahdollisuuden myös niinsanottuun ulkoiseen vieraan lapsen adoptioon.
Selaa otsakkeita.
Keskustelu.
Teemat.
Uusimmat kommentit.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/seta-haluaa-homopareille-mahdollisuuden-ulkoiseen-adoptioon
------ - Parisuhteellista
Spermaa tarvitaan. kirjoitti:
Samaa sukupuolta olevat eivät voi saada lasta, koska on olemassa kaksi eri sukupuolta, joista toinen on tarkoitettu siittämään ja toinen synnyttämään.
Otetaanko lapsia huostaan homopareja varten?
Sperman luovuttajat ovat vähentyneet ja spermaa joudutaan tuottamaan ulkomailta.
Tämä muutos johtuu siitä, että lakimuutos edellyttää sperman luovuttajan henkilötietojen saamista.
Mieshomot voivat luovuttaa spermaa naispareille, mutta miesparit eivät voi tulla raskakaasi, eiätkä synnyttää lasta.
Intiassa monet nuoret naiset ovat ryhtyneet vuokrakohduiksi ja sijaissynnyttäjiksi mieshomopareille.
Synnyttämisestä he tienaavat 4000 euroa/lapsi.
Aiheesta tuli TV ohjelma jonkin aikaa sitten. Ohjelmassa onnellinen miespari odottivat sairallassa kun sijaissynyytäjä oli synnyttämässä.
Vihreä lanka uutiset.
Seta vaatii samaa sukupuolta oleville pareille mahdollisuuden myös niinsanottuun ulkoiseen vieraan lapsen adoptioon.
Selaa otsakkeita.
Keskustelu.
Teemat.
Uusimmat kommentit.
http://www.vihrealanka.fi/uutiset/seta-haluaa-homopareille-mahdollisuuden-ulkoiseen-adoptioon
------Käynnistä noista tuntemuksistasi naisia kohtaan oma ketju, jossa voit rauhassa analysoida parisuhdettasi. Sitähän tuo on. Parisuhdeasiat eivät ole mua ennenkään kauheesti kiinnostaneet. Älä lastaa niillä asiakeskustelua.
- ikävää sekoilua
Parisuhteellista kirjoitti:
Käynnistä noista tuntemuksistasi naisia kohtaan oma ketju, jossa voit rauhassa analysoida parisuhdettasi. Sitähän tuo on. Parisuhdeasiat eivät ole mua ennenkään kauheesti kiinnostaneet. Älä lastaa niillä asiakeskustelua.
Joku tietämätön ja asenteellinen linkittäjä sotkee täällä kaikki muuten asialliset ja mielenkiintoiset keskustelut. Ja antaa vaikutelman jostain kaunaisesta sekopäisyydestä.
- Tiedoksi.
ikävää sekoilua kirjoitti:
Joku tietämätön ja asenteellinen linkittäjä sotkee täällä kaikki muuten asialliset ja mielenkiintoiset keskustelut. Ja antaa vaikutelman jostain kaunaisesta sekopäisyydestä.
Mikäli ei tiedä, eikä tunne lähihistoriaa, saattaa aiat tuntua ja kuullostaa sekopäisyydeltä.
Tieto ei lisää tuskaa, vaan saattaa vähentää sitä, mikäli tietää mikä tuskan aiheuttaa.
Finnqueer järjestö ja lehti.
Historiallinen tausta.
Seta järjestön perustamisen periaateohjelma.
Tarja Halonen paneelikeskustelussa.
Taistelu sanavapaudesta ja syrjinnästä.
Seta aktivistit 1980- luvulla.
Homojen ja lesbojen syrjintä kiellettiin
Homo- ja lesboparien asema sisäiden adoption muodossa.
http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=294_6_1
---- - Seta?

----Kyllä tämä asia myös liittyy tähän, mutta siitä avoimesta adoptiosta hyötyisivät myös muut tahot kuin homot ja lesbot. tuo seta on kyllä varteenotettava uhka bioperheille jos se todellakin hamuaa lapsia.
- Konsetja löytyy.
Seta? kirjoitti:
Kyllä tämä asia myös liittyy tähän, mutta siitä avoimesta adoptiosta hyötyisivät myös muut tahot kuin homot ja lesbot. tuo seta on kyllä varteenotettava uhka bioperheille jos se todellakin hamuaa lapsia.
Perheitä kaikissa sateenkaaren väreissä.
Miten lapsia tehdään?
Selaa sivustoa.
Etusivu.
Yhdistys.
Toiminta.
Luettavaa.
Lasten nurkka.
Kauppa.
Sivukauppa.
http://www.sateenkaariperheet.fi/miten.html
--- - lapsikauppaa
Konsetja löytyy. kirjoitti:
Perheitä kaikissa sateenkaaren väreissä.
Miten lapsia tehdään?
Selaa sivustoa.
Etusivu.
Yhdistys.
Toiminta.
Luettavaa.
Lasten nurkka.
Kauppa.
Sivukauppa.
http://www.sateenkaariperheet.fi/miten.html
---Jo sivustokin sen kertoo mihin tuo järjestö pyrkii, joo avoin adoptio jos jokin hyödyntäisi tätä organisaatiota, kuten monia muitakin lapsiperheiden kustannuksella. Onko homot ja lesbot katkeria biovanhemmille kun haluavat tuhota bioperheitä?
- lapsikauppaa
lapsikauppaa kirjoitti:
Jo sivustokin sen kertoo mihin tuo järjestö pyrkii, joo avoin adoptio jos jokin hyödyntäisi tätä organisaatiota, kuten monia muitakin lapsiperheiden kustannuksella. Onko homot ja lesbot katkeria biovanhemmille kun haluavat tuhota bioperheitä?
Tässä vähän poimintoja sateenkaariperheen sivustoilta, eikös nykyinen lasten"suojelu" ja lasten kaappaus bisnes sovi juurikin tähän kuvaan:
Monta tapaa hankkia lapsi sekä päätyä vanhemmaksi tai muuksi läheiseksi aikuiseksi ja kasvattajaksi lapselle:
Synnyttäminen ei ole ainoa mahdollisuus saada lapsia. Samoin vanhemmuus voi olla monenlaista ja lapsen perheeseen tai lähipiiriin voi kuulua yhtä lailla yksi tai jopa monta hänelle läheistä ja tärkeää aikuista.
1. ADOPTIO: Adoptio ei ole tällä hetkellä mahdollinen nais- tai miespareille. Sen sijaan nainen tai mies voi kyllä tietyin edellytyksin yksin adoptoida lapsen. Käytännössä tämä ei kuitenkaan todennäköisesti onnistu, mikäli adoptoija seurustelee tai on vakituisessa suhteessa samaa sukupuolta olevan kumppanin kanssa. (Tässä adoptiolla on tarkoitettu ns. vieraan lapsen adoptoimista perheeseen. Perheen sisäisellä adoptiolla tarkoitetaan puolestaan puolison lapsen lapseksiottamista perheen sisällä siten, että lapsesta tulee juridisesti puolisoiden yhteinen Toistaiseksi perheen sisäinen adoptio ei ole mahdollinen samaa sukupuolta oleville pareille.)
2. SIJAISVANHEMMUUS, TUKIPERHEENÄ TOIMIMINEN: Mahdollista myös samaa sukupuolta oleville pareille, tosin eri kunnissa sosiaalitoimen suhtautuminen vaihtelee. Sijaisvanhempana tai tukiperheenä voi toimia myös "epävirallisesti" esimerkiksi sukulaisten tai ystävien kesken. (Sijaisperheeseen lapsi päätyy, mikäli kotona on sellaisia vaikeuksia, ettei hänestä kyetä pitämään huolta. Sijoitus voi olla lyhyt- tai pitkäaikainen. Tukiperhetapauksessa lapsi asuu alkuperäisessä kodissaan ja perheessään, mutta viettää tukiperheessä eri pituisia jaksoja.)
3. AIKUISKAVERINA TAI KUMMINA TOIMIMINEN: Monet järjestöt välittävät tukihenkilöitä ja mm. "mieskavereita" erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille Aikuiskaverina voi toimia myös "epävirallisesti" jollekin tuttavapiirin lapselle. Perinteisen kummin roolinkin voi määritellä monin tavoin.
4. "UUSPERHEELLISTYMINEN": Samaa sukupuolta olevien vanhempien perheessä voi olla lapsia myös jomman kumman vanhemman edellisestä heterosuhteesta. Toinen aikuisista voi olla lapsen vanhempi ja toinen tämän vanhemman puoliso. ”Uudesta” aikuisesta ei siis välttämättä tule lapsen vanhempaa.
5. JAETTU VANHEMMUUS (ns. kolmi- tai neliapilaperheet): Useampi aikuinen, esimerkiksi mies- ja naispari, voi hankkia lapsen yhdessä ja jakaa vanhemmuuden kasvatusvastuineen ja kustannuksineen.
6. YKSI VANHEMPI JA LAPSIA: Moni nainen on hankkinut lapsia myös ilman vakituista kumppania käyttäen tuttua tai tuntematonta sperman luovuttajaa. Miehille lapsen hankkiminen yksin on tietenkin huomattavasti vaikeampaa. Mies voi silti toki jakaa vanhemmuuden naisen tai naisparin kanssa. Yhden vanhemman perheeksi voi päätyä myös eron tai leskeksi jäämisen kautta.
7. SIJAISSYNNYTTÄMINEN / "KOHDUNVUOKRAUS": Teoriassa toistaiseksi mahdollista, mutta käytännössä monimutkaista. Esimerkiksi miespari voi sopia jonkun tutun naisen kanssa, että tämä hedelmöitetään jomman kumman miehen siittiöillä ja nainen kantaa lasta raskausajan. Lapsen synnyttyä nainen antaa lapsen miehen/miesten kasvatettavaksi/adoptoitavaksi. (Lapsen tosin voi näissä tapauksissa adoptoida vain toinen miehistä – ei molemmat yhdessä.)
8 NAIS-MIESPARI JA LAPSIA: Myös naisen ja miehen perhe voi olla sateenkaariperhe, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat biseksuaalisesti suuntautuneita. Tällöin lapsia hankitaan usein miten "perinteisin menetelmin".
9. TRANSIHMINEN/IHMISET JA LAPSIA: Myös transsukupuolisilla, transvestiiteillä ja muilla transihmisillä voi olla lapsia. Monet näistä perheistä sijoittuvat myös muiden tässä listassa mainittujen kategorioiden alle riippuen siitä, kuinka perheen aikuiset mm. oman sukupuolensa ja seksuaalisen suuntautumisensa määrittelevät.
10. NAISPARI JA LAPSIA: Naisparit voivat hankkia lapsia käyttämällä tuttua sperman luovuttajaa (ns. muumimukimenetelmällä eli koti-inseminaatiolla) tai hedelmöityshoidoilla yksityisillä klinikoilla (tällöin luovuttaja yleensä on tuntematon). Joissain perheissä naiset ovat molemmat ”äitejä”, toisissa perheissä vain toinen naisista on ”äiti” ja toinen hänen puolisonsa. Naisparilla voi olla lapsia myös entisistä heterosuhteista.
11. MIESPARI JA LAPSIA: Miesparilla voi olla lapsia entisten heterosuhteiden kautta tai mikäli pariskunta on käyttänyt sijaissynnyttäjää (mikä tosin on aika harvinaista). Monet miesparit myös jakavat vanhemmuuden tavalla tai toisella naisen tai naisparin kanssa.
12. YSTÄVYKSET JA LAPSIA: Myös ystävykset (sukupuolesta ja suuntautumisesta riippumatta), jotka eivät ole keskenään parisuhteessa voivat hankkia lapsia yhdessä tai muuten päätyä lapsen/lasten ensisijaisiksi kasvattajiksi. Parisuhteen ei siis välttämättä tarvitse olla lasten hankkimisen perusedellytys. - Homot mukaan

12. YSTÄVYKSET JA LAPSIA: Myös ystävykset (sukupuolesta ja suuntautumisesta riippumatta), jotka eivät ole keskenään parisuhteessa voivat hankkia lapsia yhdessä tai muuten päätyä lapsen/lasten ensisijaisiksi kasvattajiksi. Parisuhteen ei siis välttämättä tarvitse olla lasten hankkimisen perusedellytys.Sorry vaan,
mutta mielestäni noiden homojen levittäytymisessä ja tilan valtaamisessa on jopa se hieno asia, että tunkevat itsensä mukaan lastensuojeluun ja sijaishuoltoonkin. Yhteiskunta ei uudistu, jos tuollaiset vastavoiman tyyppiset liikkeet eivät lähde muokkaamaan itselleen elintilaa. Tervetuloa, homot, kaikkeen!
Sen sijaan kehoitan kaikkia lapsirakkaita ja perheestä haaveilevia homoja suhtautumaan äärimmäisellä kriittisyydellä suomalaiseen virka- ja hallintokoneistoon ja sen sosiaalivaltaan. Mutta tällaista kriittisyyttä homot ovat takuulla jo oppineet, monessa vaiheessa. Silti kehoitan homoja olemaan tavallistakin varovaisempia, kun siirtyvät uusille alueille tässä yhteiskunnassa, kuten lastensuojeluun.
Homot, olette herkistyneet erilaisille piilotetuille alistussuhteille ja vallan tarkastelulle. Siispä pitäkää silmät ja korvat auki myös lastensuojelussa. Muuten TEILLEKIN käy huonosti.
Sosiaalirouvat eivät katsele homoja kovin kauan vanhempina, vaan löytävät helposti keinot, joilla he voivat käyttää valtaa heitä vastaan ja heidän hiljentämisekseen.
- Mentoreita nuorille
Yritin etsiä hyvää keskusteluketjua, jossa aiheena olisi Helsingin Diakonissalaitos. En nyt löytänyt, voisiko joku tuoda linkin tänne Biovanhemmat-osaston aiempaan keskusteluun? Kannattaa pitää vanhoja yllä.
Niin, asiani on se, että luin tukka pystyssä Vastuullinen vaikuttaja -lehteä, kevät 2011. Se on Finnish Business & Societyn (FiBS) lehti yritysten yhteiskuntavastuusta. Parhaat ratkaisut -sivulla Helsingin Diakonissalaitos on päässyt kehumaan itseään:
Helsingin Diakonissalaitos Diacor terveyspalvelut Oy
Ratkaisu on Amigo -jokaiselle syrjäytymisvaarassa olevalla nuorelle oma aikuinen.
AMIGO-hankkeessa kehitettävän mentorimallin avulla voidaan tarjota syrjäytyneille nuorille tavallisia aikuisia, opiskelevia tai työssäkäyviä rooli- ja perhemalleja. Mentorina toimiminen lisää työhyvinvointia ja antaa arkeen uusia sisältöjä.
Lisätietoja:
http://hdl.fi
............................
Heh, millaista tyhjää puhetta. Kauniita termejä. Ja millaistahan "hoitoa" on Diakonissalaitoksesta luvassa.... Alaikäiset ovat helppo kohde rahastaa. Ja paljonko tuo mentorina toimiminen muuten maksaa? Paljonko Diakonissalaitos laskuttaa siitä?
Hah, ja tämäkö on sitä "yhteiskuntavastuuta"...- Ei ymmärrä.
Helsingin Diakonissalaitos.
Sumessa elää tuhansia kidutettuja, kidutettujen määrä käy ilmi Helsingin Diakonisalaitoksessa kootuista tiedoista
Suurin osa Suomessa asuvista kidutetuista ihmisistä on pakolaisia Somaliasta Irakista ,Afganistanista.
Minnekä unohtuvat Suomalaiset huostaanotetut lapset ja nuoret?
Vai nähdäänkö, että heitä on kidutettu kotona ja siksi heisät on otettava huostaaan?.
Menevätkö käsitykset sekaisin?
http://www.hdl.fi/fi/component/content/article/21-ajankohtaista/455-suomessa-elaa-tuhansia-kidutettuja-
---
- Ei opetusta lapsille
Lasten oletettu " heikkolahjaisuus" voi johtua suoraan " intensiivihoidosta", jota ex- työntekijä kuvaa näin:
"Olin työntekijänä, ohjelmassa esitetyssä laitoksessa. Laitos toimi nimellä Mankalan Perhekodit Oy. Heidi Rauhan entinen aviomies toimi johtajana. Se mitä näin ja koin oli järkyttävää. Mielestäni kukaan lapsi ja varsinkaan lapsi jonka elämää on alettu tuhota jo ennenn syntymää, ei ansaitse ko "hoitoa".
Monella lapsella oli takanaan koulusta kieltäytymistä ja katulapsen elämää, lisäksi osalla kaikkea pahaa mitä aikuinen voi lapselle tehdä. He oireilivat kokien pimeänpelkoa, paniikkihäiriöitä, fobioita, itsensä viiltelyä etc..
Heille tarjottiin vierihoitoa. Vierihoito, oli eristämistä. Nuoret lukittiin yläkerran vierihoitohuoneisiin, aulassa istui vartija. Vierihoidossa olevat pääsivät pyynnöstä WC:hen, heille tuotiin ateriat kertakäyttöastioissa huoneeseen, heille ei puhuttu. Vierihoito oli jakso, jossa ei ollut selkeää loppua.
Nuori saattoi saada yksinäisyydessä "raivokohtauksia", hoitona nippusiteitä, kiinnipitämistä, matottamista ja vierihoidon jatkamista esim seinälle lapulle piirrettyyn ruksiin tuijottaen.
Tuolloin kotiopettajana toiminut henkilö oli kykenemätön opettamaan yläasteen matematiikkaa, englannin kieltä ja käsittääkseni hänellä yleensäkään ei ollut opettajan taustaa. Oppivelvollisuuttaan suorittavat nuoret saivat tenttiä lukukauden oppimäärän yhdellä tentillä. He eivät voineet olla tyhmiä ja huonoja, koska he pystyivät, ilman kunnollista opetusta, selviytymään tenteistä.
Nuoret tekivät työtä erilaisissa yritysviritelmissä, joita omistuksessa oli. He mm siivosivat, toimivat tarjoilijoina, johtajan omistamassa kartanohotellissa, korvauksena taskuraha. Nuorten tekemästä pakkotyöstä ei saanut käyttää nimeä työterapia, puhuttiin vapaehtoisesta työstä. Näin nuorella tytöllä käsivarsissa mustelmat, kun hän halusi kieltäytyä vapaaehtoistyöstä tarjoilijana. Lapset olivat alle 18 v.
Näin lasten nöyryytystä, heitteillejättöä. Keskustassa oli yksikkö, jossa nuoret jätetiin keskenään ilman valvontaa ja ilman ruokaa, hevoskilpailujen vuoksi.
Kun lapset täyttivät 18 heidät palautettiin yhteiskuntaan. Heidät jätettiin selviytymään. Kysyin seurannasta ja tukitoimista, laitoksen puolesta niitä ei ollut.
Tämä kirjoitus on raapaisu pintaan. Tein ilmoituksia eri sosiaaliviranomaisille, pyytäen, että he kuuntelisivat nuoria. Teimme parin työntekijän kanssa kantelun ministeriöön, en ole kuullut muusta muutoksesta, kuin tulvivien viemäreiden korjauksesta ja johtajuuden vaihtumisesta.
Itse koen traumaa, olen aikuinen nainen ja äiti. Jatkan ystävyyttä tuolloin "hoidossa olleen" nyt nuoren aikuisen kanssa. Hän taitaa pärjätä, kuinka ne muut?
En usko salaisiin metodeihin, joita nuorten ja lasten kanssa muka täytyy käyttää laitoksissa. Näin julmuutta, jota ei kohdisteta edes paatuneisiin rikollisiin vankeinhoitolaitoksessa. Näin rahastamista.
Kun erosin työstäni, tiesin nähneeni tilanteen, josta ääriliikkeet saavat alkunsa. Kuinka koulutetut hoitajat alkavat palvella tasapainotonta johtajaa, uskaltamatta puuttua vääryyksiin.
Kunnioitan niitä sosiaalityöntekijöitä, jotka nyt ovat syytteessä kotirauhan häiritsemisestä. Yleensä tarkastukset tehdään mustan flyygelin salongissa, tiukasti sovittuna aikan, kera pullan ja kahvin, nuoria kuulematta!
En enää usko yhteiskunnan valvontaan, enkä suljettuihin oviin, jonka takana nuorille annetaan "rajoja ja rakkautta". Kun Loikalan kaltaisiinlaitoksiin voi "piipahtaa", niin ehkä sitten terpiat ja metodit kestävät päivän valon. "- Osto ja myyntiliike?
Mankalan perhekoti yrityssaneeraukseen.
Perhekoti on irtisnonut työntekijöitä
Lainaus tekstistä.
-"Yhtiön toimialaksi papereissa mainitaan arvopaperikauppa, taide- ja keräilyesineiden välitys ja kauppa. Juhla- ja kongressipalvelut, alkoholin, viinien, elintarvikkeiden ja luontaistuotteiden kauppa ja vähittäiskauppa.
Siekkinen odotti enemmän ja lupaili kymmeniä työpaikkoja"
Yritys teki konkusrsin, kun saneeraus ei onnistunut.
-----
Onohtuiko pääasia Diakoniatyö?
Lue lisää ja ihmettele.
http://www2.lappeenranta.fi/lehtitietokanta/artikkeli.php?id=4643
------
.
- Anonyymi
Hyvähän hänen on kritisoida kun jätti oman tyttärensä kotiin isällensä kun halusi vanhemman ja vaikutusvaltaisemman miehen..Näkivät tyttärensä kanssa jopa kaksi kertaa kuukaudessa..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta445219Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä243430Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2982822Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui552618- 1692294
- 242109
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1261881Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3661835Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881761M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti161391