kiviniemi

tai hänen taustaporukkansa, tukiyhdistyksensä onkin monia muita viisaampi vaalirahoituksen keräämisessä. Kiviniemi ei ehkä ole saanut tukea suoraan Nuorisosäätiöltä, vaan se Nuorisosäätiön raha on kierrätetty muuta kautta., eli annettu ensin jonnekin muualle mistä se sitten annettu eteenpäin Kiviniemelle. Tuon välikäsen rahakirstussa se on sekoittunut muihin rahoihin, siis on tehty ns. rahanpesu, jolloin on vaikeampi selvittää asiaa.

Se miten tietoinen Kiviniemi itse on asioista ja rahavirtojen kulusta on toinen juttu. Saattaapa tietää paljon enemmän kuin mitä antaa ymmärtää ja tunnustaa. Täytyy muistaa, että omassa asiassa saa valehdella niin paljon kuin kehtaa ja sielu sietää. Ainakaan oikeudessa ei joudu vastaamaan, jos omassa asiassaan
valehtelee. Se ei ole rangaistava teko. (Valehtelihan Jäätteenmäkikin niin, että korvat heilui.) Polittisia seuraamuksia valehtelusta tietysti voi tulla, mutta ei sekään varmaa ole. Uskolliset kepulaiset saatavat hyvinkin edelleen äänestää noita huijareita, saahan sitä nyt omaksi ja puolueen eduksi kähmiä!
9126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

.

Nuorisosäätiö--> Keskustan tie tms.

miten vain, mutta jos Nuorisosäätiön säännöissä lukee yksiselitteisesti ettei tukea saa antaa poliittiseen mainontaan tällä konstailulla ei ole merkitystä, yritetään vain voittaa päivä tai kaksi aikaa, mikä vain lisää naurettavuuden astetta entisestään

.

Äänestä
  • Ei ole tuollaista säännöissä.

    Sitten on vieläkin tulkinnanvarainen asia onko säätiöllä luvallista antaa rahaa yleihyödylliseen tarkoitukseen.

    Jos asia tulkitaan niin että se mitä säännöissä ei ole ilmoitettu sitä ei saa tehdä niin silloin asia on selvä. Mutta... Onko omien sidosryhmien seminaareihin kustantaminen säätiön normaaliin edun ajamiseen liittyvä asia vai ei. Tuon joutuu oikeus ratkaisemaan. Söötiökin tarvitsee Tietoa sidosryhmistä ja sidosryhmät tarvitsevat tietoa söötiön toiminnasta.

    Keskusta on yksi keskeinen sidosryhmä Nuorisosäätiön tapauksessa. Ehkä tärkein.

    Ei ne asiat ole niin yksinkertaisia kuin Lööppimedia joutuu pelkistämään.

    Äänestä

  • vaalituen saaminen ei ole kiellettyä, jos tuen antajat ovat toimineet omiasääntöjään vastaan se on antajien virhe, ei tuen saajan.

    juuri näinhän toimii demarit sak:n rahat kierrätetään puolueen kautta

    Äänestä

Kiviniemi sai yhdistykseltä tukea 2007
Yhdistys sai tukea Nuorisotalosäätiöltä 2008

Molemmat voi tarkistaa.

Kertokaa miten Kiviniemi on saanut säätiön tukea?

Äänestä
  • hyvää päivää kirvesvartta.

    Äänestä

jos muistat tapauksen Kauko Juhantalo ESIM. Tuomittiin,erotettiin eduskunnasta. Kas kummaa, suosio säilyi ja mies valittiin uudelleen. Keskustan vaalilauseeksi sopisikin seuraava: " Jos kunnia menee,niin maine senkun kasvaa"

Äänestä
  • .

    vain lisää kepulaisen katu-uskottavuutta omissa rikollisisssa piireissään

    .

    Äänestä

Maksaa siitä vielä pitkän pennin. Jarmo Korhosella on vielä tukijansa.

Äänestä
  • Kiviniemi ei suostunut koskemaan tikullakaan siihen lantakasaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


sdgjaklsdgj kirjoitti:

tai hänen taustaporukkansa, tukiyhdistyksensä onkin monia muita viisaampi vaalirahoituksen keräämisessä. Kiviniemi ei ehkä ole saanut tukea suoraan Nuorisosäätiöltä, vaan se Nuorisosäätiön raha on kierrätetty muuta kautta., eli annettu ensin jonnekin muualle mistä se sitten annettu eteenpäin Kiviniemelle. Tuon välikäsen rahakirstussa se on sekoittunut muihin rahoihin, siis on tehty ns. rahanpesu, jolloin on vaikeampi selvittää asiaa.

Se miten tietoinen Kiviniemi itse on asioista ja rahavirtojen kulusta on toinen juttu. Saattaapa tietää paljon enemmän kuin mitä antaa ymmärtää ja tunnustaa. Täytyy muistaa, että omassa asiassa saa valehdella niin paljon kuin kehtaa ja sielu sietää. Ainakaan oikeudessa ei joudu vastaamaan, jos omassa asiassaan
valehtelee. Se ei ole rangaistava teko. (Valehtelihan Jäätteenmäkikin niin, että korvat heilui.) Polittisia seuraamuksia valehtelusta tietysti voi tulla, mutta ei sekään varmaa ole. Uskolliset kepulaiset saatavat hyvinkin edelleen äänestää noita huijareita, saahan sitä nyt omaksi ja puolueen eduksi kähmiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu