Jaa no sukulaiset ynnämuuthan ei ole pahoja, koska he pitävät vain luuserina tai ihme sossumaakarina hehhe noo vääryys, joka tapauksessa voittaa aina.
Itsenmurhan tehnyt on paha?
oooAAAooo
4306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei vääryys voita jos joku vain jaksaa taistella vastaan.
Ei itsemurhassa ainakaan mitään hyvää ole. Mutta mitäpä nämä tunnevellissään vellovat itsekeskeiset ihmiset jälkeen jääneiden tunteista välittävät.
En minä voi ajatella, että itsemurhan tehnyt henkilö olisi paha. Kukapa sitä huvikseen menisi tappamaan itseään. Olen vaikeasti masentunut ynnä muista mielenterveydenhäiriöistä kärisivä nainen ja itsemurha käy usein mielessä ja välilä tuntuu ainoalta järkevältä vaihtoehdolta.
En usko, että ihminen joka, ei ole kokenut masennusta voi ymmärtää sitä kivun määrää. Tai sitä miten se voi invalidisoida elämän täysin. En pysty lukemaan kirjoja, rakastan lukemista. En pysty valokuvaan, mitä olen harrastanut kauan. Kaikki minulle tärkeä ja mielekäs on poissa elämästäni. Yleensä päivät menevät pahassa olosso "velloessa" (lainatakseni yllä olevan kirjoittajan sanontaa)
Ei itsemurhaan päätyminen kuitenkaan ole mikään yksinkertainen ratkaisu. Ei se ole sellainen, että tänäänpä päätän, hypätä sillalta alas ja siinä se. Minullakin on asioita joista haluaisin pitää elämässäni kiinni, mutta pahan olon kokemus on välillä niin voimakas, että se enemmänkin pakottaa minut ajattelemaan itsemurhaa yhtenä vaihtoehtona, koska en kestä sitä kipua. Enkä usko, että ahdistuksen sietokykyni on ollenkaan sieltä matalammasta päästä olenhan elänyt jo sen kanssa monta vuotta. En minä halua, kuolla, mutta välillä pelkään, että ei ole vaihtoehtoja. En voi elää jatkuvan kivun kanssa.
Tottakai olen miettinyt sitä, että mitkä käy niille ihmisille joita rakastan. Miten he selviäisivät siitä. Olen käynyt lukemassa netissä itsemurhan tehneiden omaisten kertomuksia. Tiedän, että se on äärimmäisen itsekäs teko, siinä suhteessa, että saatan vain siirtää oman pahanoloni seuraavalle henkilölle. Ehkä miehelleni, mutta jossain on se raja kuinka paljon kipua yksi ihminen pystyy kestämään.
Nyt minä olen valinnut elämän toistaiseksi taas jälleen kerran yritän, olen hankkinut itselleni tukihenkilön. Lääkitystä vaihdetaan jälleen. Käyn terapiassa, pyysin päästä ryhmäterapiaan, olen pyrkinyt lisäämään sosiaalisi kontaktejani. En vain tiedä, onko näistä hyötyä, haluanko todella näitä asioita vain teenkö näitä vain siksi. Että pelkään päätyvänä itsemurhaan ja teen näin, koska näin käsketään tehdä, vaikkei se minusta tunnu hyvälle.
Niinkuin sanoin en missään nimessä halua kuolla, olen vasta elämäni alussa. Haluaisin vielä elää mieheni kanssa, mutta minusta tuntuu, että minulla ei ehkä ole vaihtoehtoja. Tiedän kyllä, että loppukädesse se on aina oma valintani. Mutta se elämä, mitä nyt elän ei ole elämää.
Eihän kukaan itsemurhaa pahuuttaan tee. Ei siinä ole tarkoitus aiheuttaa kellekään muulle ikävyyksiä. (on tietysti poikkeuksia...) Mutta sehän siinä on niin vaikeaa, kun ne läheiset jäisi kuitenkin kärsimään niin kovasti. Itsemurhaaja voi ajatella tekevänsä palveluksen kaikille tappamalla itsensä pois täältä, mutta ei se tee.
Niin, ei itsemurhassa mitään hyvääkään ole kuten yhdessä vastauksista jo lukikin. On mahdotonta yrittää muuttaa asioita paremmaksi enää kuolleena. Nyt elossa voi yrittää parantua ja läheisetkin pysyy iloisina kun elämää ei varjosta kenenkään itsemurha.
En sanoisi että itsemurhan tehnyt on paha, mutta hänen päätöksensä oli. Tai se sairaus/ongelma, joka hänet sai itsemurhaan päätymään.
Itekin mietin itsemurhaa vähän väliä, mutta niin kun sanoin, on mahdotonta yrittää muuttaa asioita paremmaksi enää kuolleena. Sen sijaan että jättäisin äitin ja isän tänne kärsimään vielä vuosikymmeniksi siksi etten jaksanut yrittää enää selvitä, koitan parantua koska tämä mun päätös vaikuttaa siihen, minkälainen mun vanhempien loppuelämästä tulee. Ihan kauhealtahan se tuntuu, ettei saa tappaa itseään jos haluaa, mutta mun on pakko elää vanhempieni takia. Vaikka mulla on vain kaksi ihmistä elämässäni, ei mitään laajoja kaveripiirejäkään ja sukulaiset on aina ollut sellaisia aika etäisiä... Niin nuiden kahden elämää en halua pilata ikinä. Oon kyllä omasta mielestäni pilannut sen jo syntymälläni :l
Mutta vaikka mussa nyt oliskin 1 000 000 vikaa, niin vanhemmilleni oon kuitenkin tärkeä. Ja jo sen takia, että ne on aina jaksaneet osoittaa mun tärkeyden niille, ja ne on olleet hyvät vanhemmat... En voi yhtäkkiä pettää niitä olemalla epäkiitollinen ja tekemällä kaikki niitten ponnistelut mun onnen eteen täysin tyhjiksi kuolemalla itsemurhan kautta pois. Vaikka enhän mä olis epäkiitollinen, mutta näin he ajattelisivat tottakai...
Itsevihan hetkinä sitä syyttää läheisiään pahoiksi, kun niiden takia ei voi kuolla. Mutta jos ihmiset ei ajattelis tällä tavalla toistensa tunteita, niin eikö kaikki olis jo tehneet itsemurhan ajat sitten, eikä ihmisiä olis enää ollenkaan olemassa :) Olisko se sitten hyvä vai huono asia.. No en unohdu enää sitä pohtimaan.