Olin nuorena (16 - 25v) muutamia kertoja vankilassa kännissä tehtyjen omaisuusrikosten ja rattijuopumusten vuoksi vuoksi. Nykyisin olen raitistunut ja toimin suurehkon yrityksen (n. 100 työntekijää) omistajana ja johtajana. Olen siis tutustunut yhteiskunnan kahteen ääripäähän: alamaailmaan ja menestyjiin.
Minun täytyy tuottaa teille pettymys. Vankien joukossa EI juuri ole psykopaatteja eikä narsistejakaan. Mutta liike-elämän johtopaikoilla ja myös alemmilla tasoilla, varsinkin myyntitehtävissä heitä on paljon. Samoin heitä on paljon politiikassa ja kunnallisen sektorin johtotehtävissä. Julkkiksista lähes kaikki kuuluvat narsistien joukkoon.
Todelliset narsistit ja psykopaatit eivt siisä juuri joudu vankilaan. Sinne joutuvat alkoholin ja huumeiden runtelemat ihmispoloiset, jotka päinvastoin yleistä luuloa ovat normikansalaista huomattavasti herkempiä ja empaattisempia. Tämä on tosiasia, jota ei joko tiedetä tai haluta nähdä.
Ryhmät jakautuvat karkeasti näin:
1. Perheen ja luokan HERKIMMÄT lapset eivät kestä ihmisyhteisön kovaa ja kaksinaismoralistista kilpailua ja sortuvat. He kyseenalaistavat mielessään ulkoa annetun moraalin ja säännöt. He eivät pidä niitä automaattisesti oikeina, vaan kapinoivat vahingoittamalla itseään (viina, huumeet, lääkkeet -> rikokset). Vankilat täyttyvät juuri heistä.
2. Ne lapset joilla on riittävän itsekäs, kovapintainen ja valmiiksi jäykkä mielenrakenne, kasvavat ns. kunnon kansalaisiksi. Heistä tulee virkamiehiä, opettajia, poliiseja, veturinkuljettajia, verovirkailijoita jne. "Sääntöjennoudattajia" siis. He eivät kasvaessaan kyseenalaista mitään, vaan omaksuvat yhteiskunnan säännöt ja moraalin sellaisenaan, olkoon se kuinka vinksahtanutta tahansa. He ovat itsekkäämpiä kuin ryhmän 1. lapset, mutta ovat sitä keskinäisesti hyväksytyllä tavalla. He ajavat aina omaa etuaan, mutta tekevät sen ikään kuin piilossa. He pelkäävät muiden, kaltaistensa, arvostelua niin paljon, että noudattavat normeja MUIDEN takia.
3. Lapset, joiden psyyke rakentuu vain omien halujen tyydyttämiselle kasvavat ns. narsisteiksi. He ovat äärimmäisen itsekkäitä, ovelia, epäempaattisia, mutta loistavia näyttelemään empaattisuutta. Ja koska he ovat ovelia ja varovat aina vahingoittumista, he kykenevät yleensä välttämään vankilan. Usein he valheittensa, manipulointikykysä ja kanssaihmisten typeryyden takia pääsevät kohoamaan huomattaviinkin asemiin. Politikoista vähintäin puolet kuuluu tähän joukkoon, liikemiehistä ehkä kolmannes, esiintyvistä taiteilijoista ja julkkiksista lähes kaikki. Vankilassa he ovat erittäin harvalukuinen joukko.
Jos psykopaateiksi luokitellaan vain ne, jotka ovat tehneet väkivaltarikoksia, niin silloin tietenkin heitä löytyy nimenomaan vankilasta, mutta he ovat siellä pieni vähemmistö. Vankien suuri enemmistö on normikansalaista herkempiä, empaattisempia ja elämän syvemmin kokevia ihmisiä. Heidän onnettomuutensa on oman herkän sisäisen maailman ja kovan ulkomaailman (normikansalaisten ylläpitämän) ristiriita. Sitä he eivät osaa ratkasita muuten kuin sekoilemalla erilaisten aineiden kanssa.
Minun täytyy tuottaa teille pettymys. Vankien joukossa EI juuri ole psykopaatteja eikä narsistejakaan. Mutta liike-elämän johtopaikoilla ja myös alemmilla tasoilla, varsinkin myyntitehtävissä heitä on paljon. Samoin heitä on paljon politiikassa ja kunnallisen sektorin johtotehtävissä. Julkkiksista lähes kaikki kuuluvat narsistien joukkoon.
Todelliset narsistit ja psykopaatit eivt siisä juuri joudu vankilaan. Sinne joutuvat alkoholin ja huumeiden runtelemat ihmispoloiset, jotka päinvastoin yleistä luuloa ovat normikansalaista huomattavasti herkempiä ja empaattisempia. Tämä on tosiasia, jota ei joko tiedetä tai haluta nähdä.
Ryhmät jakautuvat karkeasti näin:
1. Perheen ja luokan HERKIMMÄT lapset eivät kestä ihmisyhteisön kovaa ja kaksinaismoralistista kilpailua ja sortuvat. He kyseenalaistavat mielessään ulkoa annetun moraalin ja säännöt. He eivät pidä niitä automaattisesti oikeina, vaan kapinoivat vahingoittamalla itseään (viina, huumeet, lääkkeet -> rikokset). Vankilat täyttyvät juuri heistä.
2. Ne lapset joilla on riittävän itsekäs, kovapintainen ja valmiiksi jäykkä mielenrakenne, kasvavat ns. kunnon kansalaisiksi. Heistä tulee virkamiehiä, opettajia, poliiseja, veturinkuljettajia, verovirkailijoita jne. "Sääntöjennoudattajia" siis. He eivät kasvaessaan kyseenalaista mitään, vaan omaksuvat yhteiskunnan säännöt ja moraalin sellaisenaan, olkoon se kuinka vinksahtanutta tahansa. He ovat itsekkäämpiä kuin ryhmän 1. lapset, mutta ovat sitä keskinäisesti hyväksytyllä tavalla. He ajavat aina omaa etuaan, mutta tekevät sen ikään kuin piilossa. He pelkäävät muiden, kaltaistensa, arvostelua niin paljon, että noudattavat normeja MUIDEN takia.
3. Lapset, joiden psyyke rakentuu vain omien halujen tyydyttämiselle kasvavat ns. narsisteiksi. He ovat äärimmäisen itsekkäitä, ovelia, epäempaattisia, mutta loistavia näyttelemään empaattisuutta. Ja koska he ovat ovelia ja varovat aina vahingoittumista, he kykenevät yleensä välttämään vankilan. Usein he valheittensa, manipulointikykysä ja kanssaihmisten typeryyden takia pääsevät kohoamaan huomattaviinkin asemiin. Politikoista vähintäin puolet kuuluu tähän joukkoon, liikemiehistä ehkä kolmannes, esiintyvistä taiteilijoista ja julkkiksista lähes kaikki. Vankilassa he ovat erittäin harvalukuinen joukko.
Jos psykopaateiksi luokitellaan vain ne, jotka ovat tehneet väkivaltarikoksia, niin silloin tietenkin heitä löytyy nimenomaan vankilasta, mutta he ovat siellä pieni vähemmistö. Vankien suuri enemmistö on normikansalaista herkempiä, empaattisempia ja elämän syvemmin kokevia ihmisiä. Heidän onnettomuutensa on oman herkän sisäisen maailman ja kovan ulkomaailman (normikansalaisten ylläpitämän) ristiriita. Sitä he eivät osaa ratkasita muuten kuin sekoilemalla erilaisten aineiden kanssa.
Vastaukset 28
Vanhimmat
Joo-o :-) (taistelen itseni kanssa etten sanoisi provo! :D )
..viime yönä aloituksestasi. Se taitaa olla mulle anteeksipyynnön paikka, sillä huomaan jatko-argumentoinneistasi että olet perehtynyt asiaan. Anteeksi! :)
*yxex menee nurkkaan häpeämään*
Tekstisi innoitti ajattelemaan miten kulttuurisidonnaisia olemme määritelmissämme; kovisten jengissä kovuus on normaalia, ihmis-syöjien heimossa ei ihmisen pataan laittamista kauhistella..
Meidän yhteiskunnassa meidän täytyy(miten vangitseva sana tuo täytyy onkaan) toimia siitä ahtaasta laatikosta käsin, mihin meidät on opetettu.
"Jos syystä tai toisesta OIVALLAMME meissä olevat, muiden meihin istuttamat, toteutumisen esteet, olemme niistä vapaita."
Temppuilija vastasi kivalla tavalla asioilla leikittelyn ja pyörittelyn tärkeydestä suhteessa oivaltamiseen. Positiivisella otteella miettiä asiasta, että 'entäpä jos'. Narsistin uhrikin voisi leikitellä ajatuksella; 'entäpä jos olenkin itse narsistinen' ;)
Samalla kun opimme johonkin suuntaan, opimme poispäin jostain muusta suunnasta.
Sen kummemmin takertumatta erityisesti mihinkään yllä esitettyyn, huomaan pohtivani sanaa NORMAALI.
Kun on puhe normaalista ihmisestä, kysymyksessä lienee juurikin tuo, sosiaalisiin normeihin vertautuva olento, joka vertailussa saa jonkinnäköiset "hyvät pisteet". Se, mikä on hyväksyttäväksi luettavaa poikkeamaa on aina kulttuurillisesti sidonnaista.
Olen myös mieltynyt erääseen Coelhon paperille piirtämään ajatukseen hulluudesta kirjassa Veronica Tahtoo Kuolla: Hullu on se, joka epätoivoisesti tekee kaikkensa ollakseen normaali.. (ei välttämättä sanasta sanaan suora lainaus, vaan mieleni pohjalla lojunutta luettua)
Tässä lisää mielenpohjille kasautunutta lasumaa: 1) Narsistimies ja sopivan kokoinen määrä naisia toimii tehokkaasti yhteisen päämäärän eteen, etenkin jos narsistimies on oppinut latelemaan edes pienessä määrin positiivista palautetta. (Oli joku työtehokkuustutkimus).
2) Itsekkäät päämärät tuovat tehokkaita ratkaisuja, joita voi soveltaa yleiseen käyttöön. (Joku talouden kehittymisen historiaa luotaava dokumentti)
3) Uhri on hyvä sana, monesti uhrit itse eivät huomaa kerran uhriksi heittäydyttyään miettiä muita olemisen vaihtoehtoja, vaan jäävät pitkiksi ajoiksi elämään tuon uhriasemansa kautta ja sitä korostetusti. (Erään koulun eräs rehtori, kiusaamisesta oli puhe)
Itse olen lueskellut tätä palstaa suurella mielenkiinnolla ja tykännyt kovasti kaikesta rönsyilyvyydestä. Tuli vaan mieleen.. ;)
Ajattele isoa ihmisryhmää. Sinne saapuu eräs, joka kättelee kaikki ja esittäytyy; 'olen normaali'. Koko ryhmä ajattelee itsekseen; 'mikähän dille toi on' ;-D
Ehkä ihminen unohtaa, etsiessään normaaliutta, tai paetessaan 'epänormaaliuttaan', sen tärkeimmän asian: olla oma itsensä.
Olet mun muistin mukaan ensimmäinen joka tykkää rönsyilyvyydestä. Ja se on balsamia mun haavoille koska eksyn alvariinsa jutuissa sivupoluille, asian vierestä puhumiseen etc..
Kiitos!
Rönsyily edistää kasvua ja lisääntymistä, joten se on puutarhassa yksinomaan hyvä asia.
Suosin itse maanpäällistä rönsyilyä kuten mesimarjaa, mutta koulin maanalaista rönsyilyä kuten juolavehnää.
Mesimarjat ovat neuvokkaita.. Muistathan suosia sekä ukkoja että akkoja, niin tekevät vielä joku kaunis päivä penskoja? :D (Niitä mesimarjan marjoja)
Yksinkertaisena sieluna koen että kaikki rönsyily ja jakautuminen on suvutonta lisääntymistä. Äitini sanoista muistan yhä kuinka mesimarjan onnistuneen partenogeneesin pahin tuholainen on vattukärsäkäs. Se katkoo nuput. http://www.farmit.net/vattukaersaekaes
Suren psykopaattisten ja narsististen tuhohyönteisten ennenaikaiseksi uhriksi joutuneiden nuppujen kohtaloa. Pakanallisesti uskon suvuttoman ja neuvottoman lisääntymisen pelastavaan voimaan. Jokaisen luonnonuskonnon kultaisen käskyn anteeksiannon ja kiitollisuuden vaateeseen vedoten.
Jotenkin näin.
http://www.youtube.com/watch?v=N6ml_YbgJsQ
Elämänlanka on jännän kietoutuva kasvi :)
Pysytään vielä kasvitieteessä lisää; ihminen on kuin sipuli, sillä on useita sisäkkäisiä herkkiä kerroksia. Joskus traumatisoitunut sipuli voi ottaa suojakuorekseen kookospähkinän.. ;)
:D
Osuit henkilökohtaisen elämäni suurimman naulan kantaan. Siteeratakseni laulua: Kuinka saisin rikki kookospähkinän..", Niin en suosittele sitä vasaraa ainakaan.. Mikäli on olemassa kova kuori, ehkä sille on olemassa ihan konkreettisetkin syyt kuin epämääräiset lapsuuden traumat, jotka vaikuttavat tiedostamattomaan, ja ilman vasaraa, sillä pikkusipulilla saattaa olla helpompi kuoriutua ihan itse esiin sieltä kuorikasan keskeltä..
Näin kevään kynnyksellä, muistakaa kastelun tärkeys!
Samaa mieltä olen. Luulempa että meillä kaikilla on kipupisteemme jonka suojaksi olemme rakentaneet panssarin. Panssari on turva ja tarpeellinen niin kauan kunnes itse siitä luovumme. Auta armias jos joku tulee sitä väkisin hajoittamaan...hajoittajasta ei ainakaan tule ystävää. Hajoittajan mieltäisi helposti rajaloukkari-narsistiksi.
Ihminen jolla on edes suht terve narsistinen tasapaino suhtautuu kiitollisuudella siihen että karstat harjataan pois. Vikojensa huomaaminen on helpompaa kun joku auttaa. Pitkä parisuhde on eräs hyvä tapa ottaa turhat luulot vuoron perään pois molemmilta.
Pahimmat tapaukset asia erikseen. Silloin "loukkaannutaan". Mutta eipä noita pitkiä parisuhteitakaan juuri tavata niissä piireissä.
Näin hiukan omahyväisesti tänään. ;)
Pitkissä suhteissa, joissa hyvällä onnella molemmilla on terveen narsissin juurimukula, sipulikuorikerroksineen, kannattelevuus lienee sellainen sanojen sana.
Karstoja ei ehkä niinkään väkivaltaisen kovakouraisesti toista pakottamalla harjata messinkiharjalla pois, vaan ennemminkin ehkä ahkerasti kiillotellaan suurella rakkaudella niitä pahimpia särmiä, jolloin ne ajan kanssa kuluvat pois.. vuorotellen
Kookospähkinän ja narsissin suhteessa kiillotusliina ei pysyne kummankaan kädessä kauhean hyvin..
:)
Sopisiko sitten teräsharjan ja kiillotusliinan väliltä kompromissiksi santapaperi? Prosessin rakenne: vanhan kahdeksaan kertaan maalatun kesämökillä vuosikymmenet lojuneen puutuolin hankaaminen puhtaaksi eri maalikerroksista. Metodeina: Palimpsestien poisto ja alkuperän vaikuttavuuden arviointi, arkeologia ja restaurointi. Lisäksi pitäisi vielä noudattaa työaikalainsäädäntöä ja olla analysoimatta vapaa-aikana:
http://www.youtube.com/watch?v=kilIOLjDTtw
:D "olla analysoimatta vapaa-aikana". No jos työajalla analysoi, saa ainakin palkkaa samalta ajalta, jonka on käyttänyt analysoimiseen.. Eipä silti. Itse olen aikoinani tullut siihen johtopäätelmään (häää...) johtopäätelmissäni sellaiseen johdonmukaiseen päätelmän loppulauselmaan, että kun kädet tekevät tuttua ja rutiininomaista työtä, on mieli vapaa vaeltamaan..
Santapaperi on oiva työväline :)
Enkä tarkoittanut, että puuhasi kuulostaisivat mitenkään rutiininomaiselta..
Olen kanssasi syvällisten pohdintojen jälkeen täysin samaa mieltä.
Herkälle ihmiselle, joka siis todella omaa empatiaa maailma on kolkko paikka.
Ainoa keino selviytyä herkkänä ihmisenä on löytää toinen samanlainen ja jättää narsistit ja psykopaatit omaan helvettiinsä kilpailemaan itsensä hengiltä.
Tietenkin narsistit ja psykopaatit noteeraavat itsensä älykkäiksi ja kaikkivoiviksi ja pitävät herkkiä tyhminä, mutta mitä he itse elämässään saavuttavat. Eivät loppujen lopuksi yhtään mitään.
He suorittavat elämän. He eivät todellakaan elä sitä. Herkkä ihminen haluaa elää, mutta kokee sen vaikeaksi juuri näiden psykopaattien ja narsistien takia. Parempi siis välttää näitä kunnianhimoisia suorittajazombeja kuin ruttoa ja varjella omaa herkkyyttä ja rohkaista muitakin olemaan omina herkkinä itseinään.
Entäpä jos narsistin ulkoinen kovuus on kompensointia piiloitetulle sisäiselle herkkyydelle, pelolle ja tuskalle(?)
Sisäisesti vahva ja terveesti narsistinen taas voi olla ulkoisesti rehellisesti herkkä, mitään ei tarvitse pelätä eikä piiloitella.
Herkkyyden aste-ero.
"..voi olla ulkoisesti rehellisesti herkkä"
Juuri tuossa kohden piilee se traumatisoitumisen suuri ja pelottava ansa aikuisuudessa. Tarpeeksi kun on ulkoisesti ja rehellisesti herkkä, niin kyllä se yhteisö siinä ympärillä aika nopeeseen tahtiin vasaroi sen lankusta ulos pistävän naulan..
Ei sitä kovin montaa kertaa jaksa itselleen tolkuttaa, että olepas nyt avoimesti herkkä ja tirauta se kyynel kun siltä tuntuu, kun kokemuksia siitä, mitä sellaisesta pahimmillaan seuraa on yllin kyllin..
Elämä on... tasapainoilua ja epämääräistä rämpimistä kohti itseään ja muita. Ikinä ei voi etukäteen tietää miltä suunnalta se suurin vasara paukahtaa, ja kuinka syvään se naulankanta uppoaa pienimmästäkään kolahduksesta. Ehkä asiat ovat hyvin niin kauan kun naula on ulos tongittavissa ja suoristettavissa olevaa tavaraa. Mutta ruostunut naula kyllä jo katkeaa sitten herkemmin. Että uudelleen pää pystyyn vaan, vaikka sitten kookospähkinän suojissa.. :)
Elämä on kieltämättä välillä pujottelua ja luovimista. Sisäisesti vahvan sisäinen vahvuuskaan ei ole stabiili olotila. Paineita kun kasautuu tarpeeksi, saapuu psykoosi. Elämää. :)
Haluaisin niin kovasti tietää, että mitä on psykoosi?? Erottaako psykoosin vallassa ja kourissa rimpuilevan/olevan (en edes tiedä mitä sanoja käyttää tässä yhteydessä) ihmisen päinvastaisessa, eli sufftkofft normaalissa olotilassansa rimpuilevasta kanssaihmisestä jostakin..? Ja jos, niin mistä?
Mitä ihminen kokee ollessaan psykoosissa? Onko se juuri niitä aistiharhoja, mistä aiemmin tuolla jossakin oli asiantynkää?
Minkälaisia ajatuksia psykoosissa olevan ihmisen ajatukset ovat?
Olisin kovin kiitollinen saamaan edes jonkinlaista suuntaa antavaa tietoa.. ei mitään, näillä sanoilla se kirjataan epikriisiin diagnoosina, vaan jotakin omakohtaista tietoa..
Ihminen, jolta kysyin aikoinani, oli jotenkin "kykenemätön" pukemaan kokemustaan sanoiksi, mikä lienee ymmärrettävää, että jos on kokenut jotakin, mihin ei löydä sanoja, niin että ne edes olisivat puoliksikaan tosia kuvatessaan tapahtumaa, jota ei ehkä voi kuvailla toiselle, kokemattomalle??
Arvaan että olet lukenut mm nettitietoutta psykoosista, wikit ym.. Voimakkaat traumat voivat viedä häiriötilaan..rakkaan läheisen kuoleman jälkeen, tunne että se läheinen ottaa sua käsistä kiinni ja puristaa, tunnet sen fyysisesti ja todellisena. Tai itsensä näkeminen ulkopuolelta, rajatilakokemus, seurata itseään keskustelemassa jonkun toisen kanssa..
Männävuosina meitä oli pieni ryhmä, joka halusi testata omia rajojaan, päätimme testata valvomista. Eka päivä ja yö meni keppoisasti, seuraavana päivänä olimme hieman tokkuraisia, toinen yö oli vaikea ja pidimme toisiamme väkisin hereillä. Kolmantena päivänä alkoi aistiharhat, tajunnanhäiriöt, puheen takeltelu, muisti pätki..kaveri kysyi oliko hän vastannut minun kysymykseeni, enkä edes huomannut kysyneeni mitään..illalla mun aivot sippas ja nukuin 18 tuntia putkeen (tajuttomuuden ihanuutta:) )
Se oli meidän tutkimusmatka psykoosin oireisiin, ja, huom, ilman alkoholia ja piristeitä...jos innostut kokeilemaan, tee se kaverin kanssa, valvominen on helpompaa ja samalla selviää se psykoosissa seurustelukin.. ;)
:D Tuotapa on tullut kokeiltua jo. Tosin tiesin tilani johtuvan juurikin valvomisesta. Eli sillä hetkellä, kun nuokuin nukkuvana ja kaikesta ympärilläni tuli "valveunta", todellisuutta, joka tuntui siltä oikealta todelta, niin aina välillä, sieltä jostakin piti pyristellä tajuamaan, että kaikki mikä ympärillä tapahtuu, ei tapahdu oikeasti..
Eli onko sitten niin, että aidossa psykoosissa sitä "senhetkisen todellisuuden, tai minkä todellisuutena kokee" kyseenalaistamista ei missään vaiheessa tapahdu, vaan kaikki on todellisinta totta..
Hah :d Mun psykoosit siinä seurustelusuhteessa taisi oikeasti olla vaan tulkintaa. Jossakin vaiheessa kun väärinymmärryksiä on kasassa sen sadannenkin pianon painon verran, ei itsellä löydy joustoa myönnellä eikä kyllitellä mitään, jos toinen ei omalta osaltaan lievennä suhtautumistaan myöskin..
Mutta toivotaan, että se läksy on mennyt oikeinpäin päähän ja perille, että ei ihan hirveästi tulisi tuota toistoa..
Mutta kiitos esimerkistäsi, se oli mielestäni valaiseva.
-lähtee liiskaamaan vihreitä pieniä miehiä, ne kun ovat vallanneet keittiökaapiston pimeät nurkat- ;)
Kaikki on teoriaa ja teorioita on yhtä paljon kuin ihmisiäkin. Psykologialla ei ole tarkkoja rajoja. Jokainen joka saa muodollisen pätevyyden toimia ammatissaan, tekee oman ratkaisunsa. Siksi diagnoosin voi antaa toinen, toinen taas ei anna. Ihminen heikkona hetkenään luottaa auktoriteettiin. Se on samalla psykologin ongelma...parantaa pitäisi, koska toinen uskoo minun osaavan parantaa.
Kyllä uskon että kun kuollut läheiseni piti minua käsistä kiinni, sillä hetkellä se oli minulle täyttä totta. Jälkeenpäin olen koittanut järkiperäistää asiaa psykoosilla tai vaikkapa ghost love-ilmiöllä. En tiedä.
Hemmetti, menee vähän depression puolelle (hus hus masennus)
Joo, anna piiskaa niille vihreille tontuille :-D
Minä taas epäilen että naapurini salakuuntelee mua, kun soitan täysillä Johann Pachelbelliä..
hmm..
Kuolleet sukulaiset ovat vähintäänkin -mielenkiintoisia-. Itse aloin hillittömään itkuun ja seuraavana päivänä selvisi, että isäni oli kuollut/tehnyt kuolemaa itkuni aikoihin. Siskoni kulki ilman hanskoja pakkasessa samoihin aikoihin, ja hänelläkin oli tuo "kuin joku olisi pidellyt kädestä kiinni" - tunne..
Mistäpä nuita tietää. Isoäidilleni on muutama hänen ystävistään "käynyt jättämässä jäähyväiset". Muuta ei ole suostunut kertomaan.
Ja onhan noita, omituisuuksia itelläkin, ns. kotikummituksia :D Mitenkäpä niistä ja sanois.. ne on niin selkeitä, ettei sekottamisen vaaraa ole.. :DDD No, kuulostaa vähintääkin arveluttavalta, mutta hälläkö väliä.
Olen kyllä kuullut metamorfisen kentän ulottuvuuksista.. identtisen kaksosen kättä särkee samantein kun toisella käsi katkeaa parinsadan kilometrin päässä jne. Ilmiö on vähintääkin uteliaisuuden arvoinen ja omasta mielestäni tietyllä tapaa myöskin lohdullinen selityksessään ihmisten välisistä yhteyksistä suuntaan ja toiseen.
Muista tasajalkatanssi musiikin epätahtiin ;)
Kiitos Sinulle!
"..Perheen ja luokan HERKIMMÄT lapset eivät kestä ihmisyhteisön kovaa ja kaksinaismoralistista kilpailua ja sortuvat. He kyseenalaistavat mielessään ulkoa annetun moraalin ja säännöt. He eivät pidä niitä automaattisesti oikeina, vaan kapinoivat vahingoittamalla itseään (viina, huumeet, lääkkeet -> rikokset). Vankilat täyttyvät juuri heistä.."
Tuosta olen osittain samaa mieltä, vankiloissa narsistit, - sosiopaatit on ovat todellakin vähemmistö. Muita persoonallisuushäiriöitä esiintyy noita enemmänkin. Olen itsekin huomannut että narsistisia piirteitä omaavia esiintyy yhteiskunnan "tukipilareissa" huomattava määrä mm. Poliisi, vartija jne. Heistä suurin osa omaa heikon itsetunnon ja saavat voimansa muiden ihmisten alistamisesta niin työ että vapaa-ajalla. Valitettavasti tunnen edellä mainittuja ammatinharjoittajia. Inhottaa katsella näitä reality-ohjelmia heistä, antaa todellakin vääränlaisen kuvan. Tosin sen verran muutan ettei kaikki ole tuommoisia mutta, suurin osa jotkut heistä on valinnut ammatin sen oikean tarkoituksen vuoksi tai vahingossa ajautunut alalle.
Kokoomuksessa on varmaan 90% psykopaatteja. Muissa puolueissa ehkä 20%. Pelottavaa on että normaalit ihmiset lähtevät eduskunnasta pois, koska siellä meno on niin sairasta. Pelottavaa on myös että psykopaatit päättävät uusista laeista. Tällä hallituskaudella ihmisten oikeuksia on kavennettu enemmän kuin koskaan. Valvontayhteiskuntaa luodaan ja kansa nukkuu ruususen unta uskoessaan isolla rahalla tehtyjä mainoskampanjoita.