Voiko Halonen nimittää Erkki Liikasta Suomen Pankin pääjohtajaksi, koska Halonen on saanut vaalitukea Urheiluopistosäätiöltä, jonka toimia poliisi tutkii ja Liikanen istuu Urheiluopistosäätiön valtuuskunnassa.
Halonen jäävi?
missä oikeus?
12230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Jääviysvaatimukset koskee ainoastaan keskustalaisia, ainakin jos uskomme yleistä mielipidettä.
Mutta esitit hyvän esimerkin vasemmistolaisesta suhmuroinnista 2000-luvun Suomessa.
Presidentti on demari ja SDP:n ylin puolustaja. Demarienhan ei tarvitse noudattaa lakia joten Halonen nimittänee Liikasen siitä huolimatta että on jäävi.
Laitetaan Jonkalle terveiset!
Hämmästyttävää, ettei tälle demarimafialle kukaan voi mitään. Koska keskustalla ei ole hallussaan tv-kanavaa tai iltalehteä, kuten kokoomuksella ja demareilla, niin puolueeton tiedonvälitys on mahdotonta. Onko Jonkka muuten demari?
Jonkka on saanut demarikasteen ja on vahva uskossaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2010110812660072_uu.shtml
Halonen kiitti Liikasta vaalirahoitustustuesta ja nimitti hänet pääjohtajaksi. Missä on Jonkka, huhuuuu!
Puhumattakaan siitä, että Suomen Pankin pääjohtajan paikka on taas auki. Tuleeko sama tapahtumaan uudestaan. Palkitseeko Halonen rahoittajansa?
Jos Jonkka siis on demari, miten tässäkään asiassa voi saada oikeudenmukaista päätöstä. Demari suojelemassa tovereitaan. Ei ole Suomessa oikeutta.
Joko KRP on kuulustellut Heinäluomaa, Liikasta ja Lipposta. En ole missään mediassa nähnyt kirjoituksia, mutta koska he eivät kuulu keskustaan, niin juttuhan haudataan hiljaisuudessa ja poliisikin saa tehdä tutkimuksensa ilman julkista hälyä. Missä KRP vuoto tästä asiasta?
En ole kuullut sanaakaan Ylen ajankohtaisohjelmissa Urheilusäätiön asioista. Miksi se on sivuutettu. Heinäluomaa, Liikasta ja kumppaneita epäillään mm virka-aseman väärenkäytöstä. Miksei tästä puhuta.
Jos Halonen on saanut vaalitukea Liikasen myötäillessä urheiluopistolta, niin kyllä Halonen on jäävi valitsemaan Liikasta Suomen Pankkiin. Siinä on liian isosta asiasta kysymys. Vertaan Vanhasen jahtiin, joka on mitätön asia ja jota vain paisutellaan peitelläkseen demarien ja ay:n kytkökset. Samalla Krp voisi tutkia oma-aloitteisesti mitä ja kuka on tukenut Halosta vaaleissa ja onko Halonen hyvitellyt näitä tukijoitaan korkeassa virassa ollessaan. Esim nimitykset, kunniamerkit, virat jne.