Täällä taas yksi kärsivä...Sain joulun alla töissä ollessani jonkinlaisen paniikki/ahdistuskohtauksen. Pari viikkoa aiemmin olin käynyt lääkärillä huimauksen vuoksi ja minulla todettiin niskaperäinen huimaus ja jumissa olevat hartia- ja selkälihakset. Töissä siis huippasi päässä jonka jälkeen hiki kihosi pintaan, sydän tytkytti, kädet tuntui oudolta ja vatsaa väänsi. Tätä kesti hetken ja vieläpä asiakaspalvelu-tilanteessa, ehdin jo hetken miettiä että miten pääsen tilanteesta pois, tuli niin karsea olo, mutta palvelin kuitenkin hammasta purren asiakkaan loppuun asti ja se meni sitten hiljalleen ohi. Mutta mutta..huimausta siis edelleen, olen menossa hierojalle sen takia mutta kaikkein kiusallisinta ja hirveintä on tämä ahdistus ja epätodellinen olo joka on jäänyt päälle. Kukaan ei minusta mitään huomaa ulospäin, käyn töissä, hoidan kotihommat yms. mutta tää olo! Mietin kaikkea ihan älytöntä,miksi olen olemassa, miksi kaikki on sen näkiöistä kuin on yms...Ihan hullua! Ajatus kiertää kehää ahdistuksen ympärillä ja tarkkailen itseäni jatkuvasti. Minulla oli ensimmäiset tällaiset kohtaukset jo n.10 vuotta sitten (olen nyt 27v nainen), välillä paniikki nostanut päätään mutta sitten taas helpottanut. Nyt taas pelkään että tämä ei mene ohi vaan kestää loputtomasti. Takana vaikea syksy ja alkutalvi isäni vaikean sairauden takia, josta hän kylläkin on toipumaan päin, mutta sekö lie laukaissut tämän taas.. Voi kun tää loppuis..:( Kuuluukoo tää vaan tuohon ahdistukseen? Varsinaisia paniikkikohtauksia ei ole nyt ollut.
Ihmeellinen olo!
Kreisikö
5585
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ota terveydenhoitajaan yhteyttä, saat ajan lääkärille. Ei näistä ole pakko kenenkään kärsiä. Turha ajatella että lääkkeiden syönti olisi "luovuttamista", jos kerran vuosikausia kärsit samoista vaivoista. Itsellä saman tapainen juttu ja 27v mies. Itselläni tulee joskus koulussa tunnilla ahdistava olo, kun kaikki istuvat hiljaan ja jotenkin niin jännittyneinä, tai sitten kuvittelen. Tuntuu ettei ilma kulje (hengitän pinnallisesti ja istun huonossa asennossa), ja alan kuvittelemaan asioita. Sitten ahdistun, ja jotenkin jumitun paikoilleni todella levottomaan tilaan. En voi sille itse mitään. Tiedän että aiheutan sen periaattessa itse ajatuksillani, mutta olen kärsinyt siitä jo vuosikausia. Se sama olotila saattaa jatkua sitten koko päivän. Se laukeaa jos juttelen jonkun kanssa, vähäksi aikaa. Se saattaa jatkua sitten koko päivän. Voimakas lihasjännitys, kohonnut syke. Uskomaton stressitaso. Otin nyt yhteyttä lääkäriin tämän vuoksi. En enää jaksa painia tämän asian kanssa. Vuosia ajattelin että "No, perkele! Minähän EN SYÖ mitään lääkkeitä!" Ajattelin, että koko hommahan on muutenkin vain kuviteltua, miksi siihen pitäisi syödä jotain lääkkeitä? Nyt en jaksa enää ahdistusta, koska jos se sattuu tulemaan niin olo on helvettiä. Soitin ajan lääkärille, ja aion hommata rauhoittavia tms, mitä voi ottaa tarvittaessa. Ei ole mitään syytä miksi antaisin itseni enää kärsiä tästä enempää.
Niin varmaan pitäis, mutta niin typerältä kun se kuulostaakin, niin on vaikea hyväksyä se että olisi sen tarpeessa..Tietty onhan noita neurooseja/paniikkeja/ahdistusta vähän joka toisella..Yleisiä taitaa olla nämä häiriöt, mutta eipä se paljoo lohduta kun omalle kohdalle sattuu. Hullunkurisinta on se, että kun on oikeita asioita mitä murehtia, niin olo ei ole lainkaan niin huono..Mutta auta armias kun asiat on hyvin ja seesteisesti, niin sit vasta ahistaakin kun ei ole muuta miettimistä ku oma olotila. Voi jestas sentään.. Pelkäsin aikonaan että olen tulossa lopullisesti hulluksi kun tuli paniikkia ja muuta, mutta nykyään yritän ajatella, että jos olisin ollut sekoamassa niin eiköhän se olisi jo tapahtunut...No, yritetään jaksaa itsemme kanssa, vaikka vaikeelta välillä tuntuukin..
Ajatuksista se johtuu ja se voi lähteä itsestäänkin pois. Itselläni ei yleensä sellaista pahaa ahdistusta ole, mutta aion hommata lääkkeen sen vuoksi että voin auttaa sillä itseäni, tarvittaessa. Olen kärsinyt varmasti ainakin tuhat "paniikkikohtausta", ja lukemattomia tunteja todella voimakasta ahdistusta koulussa. Esim. armeijan touhuihin tämä asia ei vaikuttanut millään lailla. Siellä ei vastaavia oireita ollut. Ehkä olisi pitänyt jäädä armeijaan töihin :)
Aivopuoliskomme antavat meille koko ajan erilaisia käskyjä, ja myös keskustelevat keskenään aivokurkiaisen kautta. Jos sitä ei olisi, saattaisivat esim. kätemme saada vastakkaisia käskyjä yhtäaikaa. Vasen käsi yrittää aukaista vetoketjua, samalla kun sinä yrität oikealla kädellä laittaa sitä kiinni.
Mullakin alko toi paniikki häiriö joulun aikoihin ja vielläkin väillä iskenyt ärsyttävästi, olisi kiva jos saisi neuvoa, mikä on paras lääke siihen...
Oon 20-v opiskelijatyttö. Mua on vaivannut samanlainen olotila loppusyksystä lähtien. Tuntuu, että tarkkailen jatkuvasti itseäni ja muita. Miltä musta tuntuu, miks mua ahistaa, miks mä jaksan nyt, miks en jaksa yms yms yms. Elämä ja olemassaolo tuntuu välillä ihan järjettömältä. Ihan niinkun ei olis oikeasti olemassa. Sitä vaan on ja tekee asioita niinkun jonkun ohjailemana. Mullakin keskustelu toisen kanssa katkasee usein tän olon, mutta kun jään yksin, se tulee usein takas. Voimakkaita pelkotiloja tulee välillä, kun pelkään yhtäkkiä kuolemaa tosi voimakkaasti. Joskus koitan helpottaa ahdistusta syömällä, toisinaan liikunnalla. En haluasi mitään lääkitystä tähän, koska oon vaan periaattesta niitä vastaan. En halua olla hullu, haluan selvitä tästä.