Yle pyytää anteeksi Marilta

Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen pyytää julkisesti anteeksi Mari Kivineimeltä ja muilta joita kohtaan Yle esitti valheita.

Kuuntelin juuri radiosta Jäärkeläisen haastattelun, jossa hän sanoi slevästi, että Yle ryhtyy tarvittaviin toimiin jotta virheeseen syylliset löydetään ja heidän asemaansa jatkossa tarkastellaan uudelleen.

Ylen uusi ei-demari johto siis on aivan toista kuin Jungnerin demarimeininki. Nyt virheet tunnustetaan ja virheen tehneet saavat jatkossa tyytyä isännöitsijän tehtävään tai muuhun mitättömään vikaan talon sisällä.

http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/01/virhe_joka_oli_korjattava_2319876.html
17298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

YLE pyytää töppäilyään anteeksi. Epäilen kyllä, ettei Korvola seiso siinä rivissä kuin korkeintaan niskasta talutettuna ;)))

Äänestä

Vaikka Ylen "oikeamielinen" johto niin luulee, kun muka tunnustavat vääryyden tapahtuneen. Miksei Mari samoin tee tunnustusta ja paljasta vaalisalkkunsa sisältöä perinjuurin. Se se vasta olisi miehen työ ja tulevan vaalimenestyksen tae!

Äänestä
  • Tapahtumista ja erilaisten rahalähetysten aikatauluista on vieläkin niin monta versiota kuin on "tunnustajia ja anteeksipyytäjiäkin"! Miksiköhän muuten Kepu niin hermostui uutisesta, jos ei syytä olisi ollut? Eivät he selittäneet rehellisin otsin asian oikeata laitaa, vaan alkoivat syyttää "vuotajia"!? Mitä ihymeen vuotajia, jos ei kerran vuodon aihetta edes ollut? Kalikatkin taitaa lennellä?

    Äänestä

Miksi YLE:n pitää kontata kepulaisten edessä? Onhan Nuorisosäätöllä ollut kepulaisten poliitiikkojen kanssa tiivistä yhteistyötä, tästä kepulaiset eivät pääse mihinkään, vaikka erottaisivat kaikki YLE:n toimittajat. Oikein yrjöttää, kun Mari Kiviniemi kehtasi eilen ilmoittaa, että Nuorisosäätiöllä ei ole keskustapuolueen kanssa mitään tekemistä. Joutuihan Mikael Jungnerikin lähtemään YLE:n johtajan paikalta, kun Matti Vanhasen lankkukasoja pengottiin. Missäköhän tämä YLE:n pätevä toimittaja Ari Korvola nyt luuraa? Olisi hänelle toitä! Kyllähän nämä lankkukasaepisodi haiskahti kansan nenässä, mutta kun Suomessa pitää antaa aina näyttö, ennen kuin edes saa kyseenalaistaa syyllisyys. Mati Kiviniemikin ilmoitti, että nämä syyteharkintaan joutuneet kepulaiset poliitiikot ovat syyttömiä, ennen kuin toisin todistetaan. Poliisien tutkintapaperit ovat papereita ja niiden perusteella ei saa kepulaisia edes arvostella, vaikka kuinka päivän valoa kestämätöntä pistettäisiin eetteriin. Kyllä osasi tuo Kanki Kaikkonenkin selittää, toivottavasti pääkapunkiseudun äänestäjät ovat valistuneita äänestäjiä ja jättävät Kanki Kaikkosen bisneksineen ja taiveahoineen opiskelemaan rehellisyyttä ja oikeudenmukaisuutta.

Äänestä
  • Ottaako noin tiukoille kun Yle joutuu nöyrtymään ja tunnustamaan avoimesti valehtelunsa? Rauhoitu nyt, hengitä syvään jotta aivosi saa vähän happea ja niihin syntyisi edes vähän eloa.

    Kaikissa muissa työpaikoissa, paitsi näissä demarijohtoisissa suojatyöpaikoissa, virheen tehneet saavat rangaistuksen. Ylessä on tähän saakka jopa palkittu suurimpia valehtelijoita, he ovat kohonneet päälliköiksi jne. Nyt Ylekin on astumassa normaaliin toimintatapaan, jossa valheeseen syyllistyneita tpoimittajia rangaistaan tai pahimmillaan annetaan kenkää, uusi johtaja kun ei ole demari. Kohta saamme taas lukea Korvolan vuodatuksia kuten Jungnerin erotamisen jälkeen tapahtui Hesarissa

    Äänestä

  • Voi teitä vasemmistolaisia, ette usko, vaikka faktat ovat pöydässä. Keskusta on tehnyt vilperiä ja siitä pitää uutisoida. Mutta vääriä väitteitä ei saa antaa, nyt meni Ylen uskottavuus.

    Pahimmassa tapauksessa koko Nuorisotalosäätiön esitutkinta menee uusiksi poliisin vuotojen vuoksi. Tutkinta on kelvotn, jos sen puolueettomuudesta on pieninkin epäily. Tilanne nostaa myös syytekynnystä, joten voi voi...

    Äänestä

  • hengitä syvään kirjoitti:

    Ottaako noin tiukoille kun Yle joutuu nöyrtymään ja tunnustamaan avoimesti valehtelunsa? Rauhoitu nyt, hengitä syvään jotta aivosi saa vähän happea ja niihin syntyisi edes vähän eloa.

    Kaikissa muissa työpaikoissa, paitsi näissä demarijohtoisissa suojatyöpaikoissa, virheen tehneet saavat rangaistuksen. Ylessä on tähän saakka jopa palkittu suurimpia valehtelijoita, he ovat kohonneet päälliköiksi jne. Nyt Ylekin on astumassa normaaliin toimintatapaan, jossa valheeseen syyllistyneita tpoimittajia rangaistaan tai pahimmillaan annetaan kenkää, uusi johtaja kun ei ole demari. Kohta saamme taas lukea Korvolan vuodatuksia kuten Jungnerin erotamisen jälkeen tapahtui Hesarissa

    Hävettä että Suomessa mellastaa tälläiset muiden rahoja sosialisoivat kepuketkut. Taitaa itäinen naapuri olla ainoa maa jossa löytyy samanlaisia kähmijöitä, jotka eivät osaa edes HÄVETA tekemisiään.

    Äänestä

  • Sinäkö olet sitä mieltä että Yle saa suoltaa mitä tahansa sontaa syyttömistä. Ja sitä mieltäkö olet että Yle:llä on oikeus hankkia rikollisella tavalla uutistoimitukseen rikospoliisin keskeneräisiä asioita ja levitellä niitä koko kansalle, toveri toimittajien totuutena???????
    Siis totuutta ei saa kertoa ???
    Niin kuin eräässä huippuvaltiossa taannoin:))))

    Äänestä

  • Näin kävi;))))))))) kirjoitti:

    Sinäkö olet sitä mieltä että Yle saa suoltaa mitä tahansa sontaa syyttömistä. Ja sitä mieltäkö olet että Yle:llä on oikeus hankkia rikollisella tavalla uutistoimitukseen rikospoliisin keskeneräisiä asioita ja levitellä niitä koko kansalle, toveri toimittajien totuutena???????
    Siis totuutta ei saa kertoa ???
    Niin kuin eräässä huippuvaltiossa taannoin:))))

    Ne jotka vaahtoavat Marin perään yhtäaikaa hyväksyys siis YLE;n valheelliset uutiset ja lisäksi vielä sen että suomalaisesta oikeusjärjestelmästä _saa_ vuotaa tietoja kesken oikeusprosessin. Haluaisin nähdä näiden "valhellisten uutisten myötäilijöiden" ilmeet kun sattuisikin niin että omia asioita alettaisiin vuotamaan jossakin oikeusprosessissa. Voisi silloin ne tekarit hyytyä?

    Äänestä

  • Taliikokommunistit kirjoitti:

    Hävettä että Suomessa mellastaa tälläiset muiden rahoja sosialisoivat kepuketkut. Taitaa itäinen naapuri olla ainoa maa jossa löytyy samanlaisia kähmijöitä, jotka eivät osaa edes HÄVETA tekemisiään.

    taitaa lähinnä nuo omat touhusi olla päin persettä. Turha niistä on syytä yrittää kipata muiden niskaan ;)))

    Äänestä

Virhe on tehty, tunnustettu ja korjattu. Siinä koko juttu. Ei ole mitään syytä etsiä "syyllisiä", kun tapahtunut virhe on harmiton. Yleläisten asemaa ei tarvitse tarkastella, sillä virhe on jo myönnetty ja samantien korjattu.

Osoittaa kunnioitettavaa suoraselkäisyyttä myöntää virhe heti eikä vasta poliisitutkimusten jälkeen. Kaikki eivät myönnä edes silloinkaan...

Äänestä
  • .

    ja myöntää syyllisyytensä raskaisiin rikoksiin

    .

    Äänestä

  • Ylen kultturi on muuttunut kun johtaja ei ole enää demari. Se on hyvä, suoraselkäisyyttä tuohon laitokseen onkin kaivatu demarimeiningin sijaan.

    Syyllisten etsintä on Ylen sisäinen asia, kuten Jääskeläinen toteaa: "Uskon, että osaamme tehdä johtopäätökset ja tarvittavat korjaukset itse. Vakava kriittinen itsetarkastelu on jo alkanut." Kun kuuntelin Jääskeläisen haastattelua radiossa, hän toi myös ilmi, että nuo johtopäätökset ja korjaukset tarkoittaa tiettyjen tehtävien uudelleenjärjestelyä. Siis suomeksi sanottuna, kohu-uutisointiin taipuvaiset toimittajat saattavat löytää itsensä uusista tehtävistä...

    Jokatapauksessa Ylen uskottavuus ja tasapuolisuuden noudattamisen maine on mennyttä

    Äänestä

  • ..että nämä Ylen maineen uskottavana uutistoimittajana pilanneen sossu-kätyrit pitäisi päästää kuin koirat veräjästä. Olisin siihen valmis, jos olisi vain yksi valheellinen uutisointi. Mutta kun näin ei ole. Näitä valhe kampanjoita on seurannut peräperää kolme vajaan vuoden sisällä. Eivät he ole mitään rötöksiään tunnustaneet naureskelevat partoihinsa, kun vuoden vaihteessa työnsä aloittanut päällikkö pyytelee anteeksi ja yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on.Herättäähän se tietenkin toiveita, että tulevaisuudessa kaikki on paremmin. Mutta eivät nämä vanhat puniki-jäärät, pyytele mitään anteeksi, eivätkä (kaikki" korvolat ja rihtit") miksikään muutu, sillä he uskovat olevansa jossain suojatyöpaikassa. Kohta vanha" suola" janottaa ja he tekevät kaiken häpeilemättä uudelleen. Jotain heidän kanssaan on tehtävä. Kenkääkö siis heille?

    Äänestä

  • Ehkä näin kirjoitti:

    ..että nämä Ylen maineen uskottavana uutistoimittajana pilanneen sossu-kätyrit pitäisi päästää kuin koirat veräjästä. Olisin siihen valmis, jos olisi vain yksi valheellinen uutisointi. Mutta kun näin ei ole. Näitä valhe kampanjoita on seurannut peräperää kolme vajaan vuoden sisällä. Eivät he ole mitään rötöksiään tunnustaneet naureskelevat partoihinsa, kun vuoden vaihteessa työnsä aloittanut päällikkö pyytelee anteeksi ja yrittää pelastaa mitä pelastettavissa on.Herättäähän se tietenkin toiveita, että tulevaisuudessa kaikki on paremmin. Mutta eivät nämä vanhat puniki-jäärät, pyytele mitään anteeksi, eivätkä (kaikki" korvolat ja rihtit") miksikään muutu, sillä he uskovat olevansa jossain suojatyöpaikassa. Kohta vanha" suola" janottaa ja he tekevät kaiken häpeilemättä uudelleen. Jotain heidän kanssaan on tehtävä. Kenkääkö siis heille?

    Mitään katastrofia ei tapahtunut, joten turha on tehdä kenestäkään suurempaa syyllistä kuin on. Ylessä sattui vain pieni tulkintavirhe ja sekin on jo kuitattu ja anteeksi on pyydetty. Ei ole tapahtunut mitään kepulaisten rötöksiin verrattavaa. Pistä sinäkin arvomaailmasi kuntoon ja käsittele asiat niin kuin ne oikeasti ovat.

    Äänestä

Epäilen että Yle:n Järkeläiseltä ei riitä anteeksipyyntö, saliin joutuu.

Äänestä
  • kepu kyykyttää ja suunnittelee uusia rahastuskeinoja niin kuin tuo
    puhelujuttu, että pitäisi soittaa tähän numeroon ja se maksaa
    sen sen verran. onko kepu seonnut. älkää hyvät ihmiset enää uskoko
    tähän uskoon. se on kepu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Avoimesti... kirjoitti:

Ylen vastaava päätoimittaja Atte Jääskeläinen pyytää julkisesti anteeksi Mari Kivineimeltä ja muilta joita kohtaan Yle esitti valheita.

Kuuntelin juuri radiosta Jäärkeläisen haastattelun, jossa hän sanoi slevästi, että Yle ryhtyy tarvittaviin toimiin jotta virheeseen syylliset löydetään ja heidän asemaansa jatkossa tarkastellaan uudelleen.

Ylen uusi ei-demari johto siis on aivan toista kuin Jungnerin demarimeininki. Nyt virheet tunnustetaan ja virheen tehneet saavat jatkossa tyytyä isännöitsijän tehtävään tai muuhun mitättömään vikaan talon sisällä.

http://www.yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/01/virhe_joka_oli_korjattava_2319876.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu