Tuossa yhtenä liukkaana päivänä ajeltiin vävypojan kanssa kylille päin. Alla ei ollukkaa tällä kertoo kaikkien LaatuAutojen Äiti Tercelli vuan hyvä kakkonen Corolla Lift Bäkki vm-86. Jumankeuta kyllä kyyti oli tasasta kun painettiin mänemään alakuperäskunnossa olevalla sorolalla penkkojen välissä.
Tercelli jäi nimittäin tuas liiterinkatolta alastulleen lumivyöryn alle. Jotenka tällä hetkellä se toimii igluna, jossa vietämmä viikonloppusin Nuapurin Jaskan ja vävypojan kanssa kulinaarisia pontikanmaisteluiltoja hyvän taustamusiikiin kera (Jamppa Tuominen Ja Servo Napander).
Vähän ennen määränpäätä huomattiin kylän ankara kirkkoherra panssaroitune Mersuineen pulassa. Pomo-pappi seiso liperit ropelina penkan reunalla ja mersunpas... törötti penkan sisässä. Nuamasta näki että kyllä nyt oli mualimanlopun fiilikset ylipapilla, ja ilme ei kun muuttu synkemmäks kun myö pyssäytettiin (kerran 25 vuojen aikana pesty) autojen aateli papin pakeille.
Ei siinä mittään, kirkkoherrahan ol tuttu mies, kuulemma muisti kehua kirkossa sillon tällön, kun kerkes saarnaa pitämään, kylän pahimpia syntisäkkejä ja hulttioita, jotka kuulemma noppeuttaavat mualimanloppua syntisillä harrastuksillaan ja autonromuillaan, traktoreista puhumattakaan. Oli kuulemma jo helevetinpaikat varattu etukätteen tietyille henkilöille, jotenka muulla seurakunnalla ei ollu hätiä mitiä taivaspaikan suhteen.
Ajattelin alottoo liennytyspolitiikalla ja totesin kirkkoherralle että satutiimpa oikeen taivaan lahjana paikalle.
Ylipappi siinä murehtel jottain elämän vastoinkäymisistä.
Myö ruvettiin vävypojan kanssa ihan vilipittömin mielin puuhailemmaan kirkonisän pikkusen issoo mersua irti ojan kurimuksesta. Pistettiin hinnausköysi mersun ja corollan persuuksiin ja alettiin vetämään saarnamiehen kulkijaa kohti auvoisempia kulkuteitä.
Jos hinnausköysi on sammoo ikäluokkoo kun corolla ja uusseemman kerran jatkettu umpisolomulla, niin tietäähän, miten siinä käyp.
Köysi katkes just kesken kirreemmän kiskonnan, ja puolikas köysi tuhansine solomuineen lävähti tuskasta parahtavan mersun peräpeiliin. Ja mitäpä siihen synty, mesen ensmäinen lommo tietysti.
Nyt kyllä kiusooja vokottel kovasti ylipappia lausumaan rumia sanoja kantavalla iänellä paikalla olevan seurakunnan kuullen, alko veri tummumaan sen verran pahasti kirkon esikuvan kasvoilla.
Tercelli jäi nimittäin tuas liiterinkatolta alastulleen lumivyöryn alle. Jotenka tällä hetkellä se toimii igluna, jossa vietämmä viikonloppusin Nuapurin Jaskan ja vävypojan kanssa kulinaarisia pontikanmaisteluiltoja hyvän taustamusiikiin kera (Jamppa Tuominen Ja Servo Napander).
Vähän ennen määränpäätä huomattiin kylän ankara kirkkoherra panssaroitune Mersuineen pulassa. Pomo-pappi seiso liperit ropelina penkan reunalla ja mersunpas... törötti penkan sisässä. Nuamasta näki että kyllä nyt oli mualimanlopun fiilikset ylipapilla, ja ilme ei kun muuttu synkemmäks kun myö pyssäytettiin (kerran 25 vuojen aikana pesty) autojen aateli papin pakeille.
Ei siinä mittään, kirkkoherrahan ol tuttu mies, kuulemma muisti kehua kirkossa sillon tällön, kun kerkes saarnaa pitämään, kylän pahimpia syntisäkkejä ja hulttioita, jotka kuulemma noppeuttaavat mualimanloppua syntisillä harrastuksillaan ja autonromuillaan, traktoreista puhumattakaan. Oli kuulemma jo helevetinpaikat varattu etukätteen tietyille henkilöille, jotenka muulla seurakunnalla ei ollu hätiä mitiä taivaspaikan suhteen.
Ajattelin alottoo liennytyspolitiikalla ja totesin kirkkoherralle että satutiimpa oikeen taivaan lahjana paikalle.
Ylipappi siinä murehtel jottain elämän vastoinkäymisistä.
Myö ruvettiin vävypojan kanssa ihan vilipittömin mielin puuhailemmaan kirkonisän pikkusen issoo mersua irti ojan kurimuksesta. Pistettiin hinnausköysi mersun ja corollan persuuksiin ja alettiin vetämään saarnamiehen kulkijaa kohti auvoisempia kulkuteitä.
Jos hinnausköysi on sammoo ikäluokkoo kun corolla ja uusseemman kerran jatkettu umpisolomulla, niin tietäähän, miten siinä käyp.
Köysi katkes just kesken kirreemmän kiskonnan, ja puolikas köysi tuhansine solomuineen lävähti tuskasta parahtavan mersun peräpeiliin. Ja mitäpä siihen synty, mesen ensmäinen lommo tietysti.
Nyt kyllä kiusooja vokottel kovasti ylipappia lausumaan rumia sanoja kantavalla iänellä paikalla olevan seurakunnan kuullen, alko veri tummumaan sen verran pahasti kirkon esikuvan kasvoilla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tilantenne laukes onnellisesti kun Nuapurin Jaska sopivasti kurvas Zetorilla paikalle rehupaali keulapiikissä. Minä sopertelin Jaskalla pirun olevan kohta merrassa jos kirkkoherran biilin nosto-operaatio ei ala sujumaan.
Eihän siinä mittään, Jaska tempas taljat kiinni taivaallisen mersun hinauskoukkuun ja alko kiskomaan mersua tien puolelle zetorilla.
Samalla kun Nooan arkin kokonen saksanseisoja lipu zetorin pärinän saattelemana milli kerrallaan ylös ojasta, kuulu taustalla ihmeellinen reppeilevän metallin kirskunta ja narskunta.
Sit mie muistin, hyppäsin kiireesti kiinni zetorin sammutusnamikkaan ja aloin ääni vavisten kertailemaan Jaskalle iänikuisia rippikoululeirimuistoja.
Tämä oli se juuri paikka, jossa kumottiin Jaskan kanssa ensmäisiä kotipolttosia lasipullosta, kun oltiin punttiksella riparileiriltä, kesäkuun yönä vuonna helekutin kauan sitten.
Ja sen takia tutustuttiin nousuhumalaan ekakerran just tässä, koska siinä oli näkösuojana iso kivi. Kivi oli alunperin tarkotettu Salpalinjalle tervetuliaisiks Ysävällismieliselle Puna-armeijalle. Jostain syystä kivi oli asettunu ojanpohjalle.
Siinä Jaskan kanssa mittailtiin ja pähkääiltiin kiven kordinaatteja, ja todettiin, että järkäle ol just mersun öljypohjan alla. Eli siihen loppu vetohommelit.
Eipä se mittään, sitten piätettiin nostoo Nooan arkki yläilmoihin öljypohjan pelastukseks turmiolta. Eli Zetorin etupiikistä paali pois ja eikun sarvilla mese ylös.
PerceedenMenz oli harmittavasti puolittain alhaalta katottuna lumen peitossa kun Jaska survas zetorin kärsän keulapiikkkeineen lumen läpi Menzin alle nätisti tasan puoleenväliä koria sivusta katottuna tarkalleen.
Ja noushan se papin mersu kun siunauksen suattelemana suoraan ylös kiven piältä öljypohja ehjänä:
ainoostaan homma mäni siinä mielessä pikkusen lapaselle,
että Zetorin keulapiikit eli tuntosarvet ol ne mualiman tärkeimmät 20 senttiä liian ylhäällä eli nyt ol sitten mersun kylessä nätit lävistykset.
Siinä mersu roikku kun trukin piikeissä huojuen, kunnes pelti petti (mitä ei olis japsiautolle tapahtunu) ja sakemanni syöksy ala kadotukseen eli öljypohja pamahtaen suoraan kiven piälle hole in one.
Pittää käyä välillä niistämässä, ottaa voimille tämän kirjottaminen..
Sitä on vaikee uskoo mitenkä voip olla huutavan hiljasta kovan pammauksen jäläkeen.
Siinä sitä seisottiin, oli tyyntä kun taifuunin silimässä, mutta ties että täys helevetti on kohta irti.
Herra Kirkkoherra seiso harmaana hiljoo, vartalo täristen.
Siinä näki, miten mies kävi kovvoo kamppailua ihtesä Lusiferin kanssa vähintään.
Ja pysty lukemaan herra kirkkoherran huulilta tyhmempikkii, että jos tulloo vaikka ies tasapeli tuossa henkien kamppailussa, makkoo sen jäläkeen kolome aitosavolaista raatoo hengettömänä maantiellä.
Hengellisen kamppailun jälkeen istuimme Corollan kyyvissä, ja aito japanilainen laatu teki tehtävänsä, kirkkoherra alkoi vähitellen leppymään ja siunaili siinä toyotan tasaista menoa ja kultivoituneita sisätiloja.
Tarjosin siinä samalla hanskalokeron ensiapupullosta elvytystujut herralle. Maisteli ja sanoi ettei tämä nyt aivan ehtoollisjuomaa ole mutta hyvin omaperäinen jälkimaultaan.
Oikeastaan hän sanoi löytäneensä suorastaan sisäisen rauhan tässä kyydissä ja ihmetteli, kuinka olikaan langennut mokoman mersedeksen pauloihin.
Myöhemmin nähtiin pappilan pihassa komeasti patinoitunut Carina kakkonen 80-luvulta kirkkoherran uutena virka-autona.
Ja saarnastuolissa myhäili lempeästi hymyilevä, lepposasti puheleva kirkonmies, jolla oli välillä kädet ja liperitkii öljyssä niinku kunnon konemiehellä.
Ja kirkon penkit oli täynnä seurakuntalaisia ja kirkosta eronneita kuulemassa viisaan miehen sanoja.
Oisko tuo saarnojen vetävyys johtunu siitä, että joskus niitä rustailtiin yhessä hengen miehen kanssa Tercell-nimisessä iglussa.
Ja rutiinilla.
täyvet 10 pistetttä ja Stalinin kuva, sekä kirjoittajalle nahkakantine raamattu vuuven 1933 käännöksenä.
Siitä on pappiperkeleen kanssa hyvä tehä vertailevia tutkimuksia uuvempii teksteihi tersellissä istuussa ja mummon sekomehua maistelessa. Nii, ja papille sitte karinan korjausopas, vaikka eihä siinä tietysti mitä korjattavia oo mutta huoltoja sitäki enemmä, elikkä ei päivää ilman huoltoa.