Säestäminen pianolla + pedaali ?

:z

Miten siis säestäisin pianolla? En ole ikinä astunutkaan minkäänlaiseen musiikkiopinahjoon, joten en ole mitään sormijärjestyksiä tai asteikkoja opetellut, mutta osaan soittaa perus melodian ja soinnut. Tiedän, että voi säestää jotenkin sointujen pohjalta, mutta käytännössä miten?
JA
Sain tuossa joululahjaksi pedaalin sähköpianoon. Olen käyttänyt sitä niin, että painan sitä aina, kun soitan soinnun. Miten sitä siis pitäisi oikeasti käyttää, vai onko tuo "oma" tapani oikea?

Kiitos jos joku jaksaa selostaa näitä^^ :)

4

1536

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kotomi

      Pianolla säestämiseen on yhtä monta tapaa, kuin on soittajaakin, ainakin oman kokemukseni mukaan. Perus säestys (laulun tai huilun tai viulun tai tms.) tapahtuu yleensä niin, että pianolla kompataan ja melodiaa soittaa taikka laulaa joku muu.
      Komppaaminen tapahtuu soittamalla oikella ja vasemmalla kädellä yhdessä jonkinlaista rytmiä. Yleensä oikealla kädellä soitetaan sointua ja vasemmalla basso-ääni (soinnun ensimmäinen kirjain) joko oktaavista tai vain yhdestä paikasta. esim. perus-beat C
      O yksi (C/E/G) kak- (C/E/G)
      V yksi (C/C) si (C/C)

      Kannattaa selailla nuotinsoiton-oppaita tms. tai keksiä itse erilaisia komppeja, sillä tähän ei ole mitään oikeaa tai väärää tapaa.

      Pedaalia käytetään silloin kun halutaan "sitoa" nuotit yhteen. Esimerkiksi sillojn jos on tarvis etsiä uutta kosketinta jostain syystä pisemmän aikaa, voi pedaalilla "jättää äänen soimaan" siksi aikaa, kunnes uusi ääni on löytynyt. Pedaalia ei kuitenkaan kannata käyttää liikaa, sillä se tekee soitosta jotenkin tukkoisen kuuloista, mutta oikeassa paikassa oikeaan aikaan pedaalilla saa soiton kauniimmaksi.
      On aivan oikeaa painaa pedaalia silloin kun soittaa soinnun ja muistaa painaa sitä uudelleen uuden soinnun kohdalla, mutta piano-opettajani mukaan ääni kuulostaa paremmalta jos pedaalin painaa alas sitten kun kosketin on alhaalla, eli vähän jäljessä... Tämäkin on omasta mielestäni makuasia.

      Toivottavasti oli jotain apua :D

    • Joitakin oppaita...

      On olemassa joitakin oppaita pianosäestykseen.
      Tässä esimerkkinä Tampereen kirjaston valikoimaa, jossa yhtenä osana onvat pianosäestysoppaat:

      http://www.tampere.fi/kirjasto/musiikki/pianokou.pdf

      Omasta lähikirjastostasi voit löytää jotakin.
      Näissä kaikissa on tietysti se huono puoli, että itseopiskelussa yhdenkin käsitteen ymmärtämättä jääminen paitsi harmittaa, myös saattaa aiheuttaa jonkin asian väärin ymmärtämisen. Mutta tämän älä anna pelottaa, reippaasti vain ohjeitten kimppuun!

      Asiaan ehkä kuulumattomana, mutta kuitenkin tutustumisen arvoisena, pidän juuri ilmestynyttä Tämmäysopasta (Alakotila - Valo), jossa käsitellään harmonin käyttöä rytmitykseen. Asiat siinä ovat helposti omaksuttavissa ja muistuttavat jossakin määrin pianosäestystä, johon tietysti kuuluu muutakin, kuin pelkkä rytmitys.

    • Marjukka 58

      heippa ! Nyt sinulla onnisti nimittäin olen soittanut jo 37 vuotta . Pedaalin tarkoitus on pitää pohjassa niin kauan kuin sinä vaihdat soinnun . Sitten nostat ylos ja taas alas . Pedaali ei ole rämpytystä varten . Tosiaan perus jutut esimerkiksi sävelasteikot ja sormijärjestykset ovat ERITTÄIN tärkeitä pianon soittamiseen ! Sormijärjestyksen tarkoitus on se että sormet eivät me sekaisin kun soitat . Se on tärkeää että soitat varmasti ja oikeilla sormi järjesttyksillä . Minä katsoisin asian niin että opettelisit ensimmäiseksi itsesi mielestä järkevät sormi järjestykst, Kadenssit , asteikos , soinnut KUNNOLLA !!! Tosiaan kaikilla on soittamiseen oma tapansa mutta nuo asiat ovat todella tärkeitä perus juttuja !

      • SuperTumpelo

        Sormijärjestys se on kymmensormijärjestelmässäkin, joten tokkopa menee virheettä pimputus vuosikymmenien opiskeluista huolimatta, kun ei mene sitä tietsikallakaan kirjoittaen, mutta mitäpä sitä saivartelemaan.

        Joka tapauksessa olen itse vajaan vuoden koettanut itseopiskella erilaisia kosketinjuttuja, ja opiskelu ei ole minulle helppoa muutenkaan. Kiippari -> turhauduin ja myin pois. Musiikin perusteiden kurssilla turhauduin, jätin kesken. Kaipasin jotain ja ostin pianomelodikan, soitin puoli vuotta. Sekä kiipparilla että melodikalla soitin vain melodiaa.

        Sitten ajattelin antaa naapureille armoa, ja hankin sähköpianon. Ja huomasin, kuinka päin p:tä olen sormitukset opetellut. Eli aloitin käytännössä alusta itselleni mieleisen (lapsille tarkoitetun) kosketinsoitinoppaan avulla. Ainakin alkeita opettelen nyt näin. Kun on jo yhdellä tavalla oppinut, niin on tosi vaikea oppia virheistään pois. Tarvitaan toistoja paljon enemmän kuin asiaa alunperin opeteltaessa. Tosin on palkitsevaa, että osaan nyt jonkin verran säestyssointuja. Alkuun oli aivan käsittämätöntä tehdä molemmilla käsillä yhtä aikaa jotain.

        Ihmiset ovat erilaisia, oppivat eri tavoin ja tavoitteet ovat jokaisella erilaiset, ja ne kannattaa miettiä jo alkuun. En pidä itseopiskeluakaan huonona, jos tavoitteet eivät ole korkealla. Soittaminen on kuitenkin hyvää aivotreeniä, hyvä ja palkitseva ajanviete. Väliin kuitenkin tarvitaan ulkopuolista osaavaa korvaa, joka uskaltaa ilmaista kehityshaasteet ääneen.

        Omat TAVOITTEENI ovat säestyksen (lähinnä itselle laulaessa) oppiminen, korvakuulolta soittaminen ja improvisointi. Ja vajaan vuoden jälkeen OSAAN vasta auttavasti soittaa melodiaa yhdellä kädellä, enkä soita virheettä muutamalla soinnulla säestäen (oppikirjani harjoituksia) yksinkertaisia lastenlauluja. Osaan nuotit auttavasti "laulunuoteista" soittaen, bassoviivastoon ei kärsivällisyyteni ole riittänyt. Alkuun aloitin kuvionuoteilla, millä pääsi hyvin alkuun, mutta mistä oikeisiin nuotteihin siirtyminen oli rasittavaa.

        Tsemppiä kaikille sekä itseopiskelijoille että opettajajohtoisesti opiskeleville! Musiikki kuuluu kaikille!!!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      33
      3203
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      883
    3. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      780
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      770
    5. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      704
    6. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      14
      612
    7. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      601
    8. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      21
      581
    9. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      41
      570
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      559
    Aihe