Eli olen alkanut seurustelemaan itseäni melkein kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Syksystä asti ollut säpinää ja vietän noin joka toisen yön hänen luonaan, viikonloppuisin myös pitempää eli perjantai-illasta lauantai-iltaan ja/tai putkeen seuraavan yönkin. Sairastan bulimareksiaa ja tämähän on tullut hieman ongelmaksi suhteessa. Yrtän kaikin keinoin kieltäytyä ruuasta ja tietenkin hän alkaa ihmettelemään kun en ole syönyt vuorokausiin kunnon ruokaa. Aina keksin ihan hullujakin selityksiä!
Miten teillä muilla on sujunut tämän asian suhteen jos ette ole voineet/halunneet kertoa tilannetta?
Miten teillä muilla on sujunut tämän asian suhteen jos ette ole voineet/halunneet kertoa tilannetta?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Itse seurustelin puolitoista vuotta sitten viimeksi. Sen jälkeen en ole seurustellut, osittain juuri sen takia, etten pysty syömään poikaystävän nähden. Seurustelin viimeksi suunnilleen kolmisen kuukautta, jonka jälkeen iski paniikki, kun poikaystäväni alkoi epäillä syömishäiriötä. Vaihdoin aina puheenaiheen toiseen. Olin niin luuseripaska, että jätin poikaystäväni koska minua alkoi ahdistaa kyseleminen ja huolestuminen asiasta, josta en ollut puhunut kenellekkään, enkä todellakaan aikonutkaan. En osaa neuvoa sinua oikeastaan, mutta sen tiedän, että jos oikeasti välität poikaystävästäsi, älä ainakaan jätä häntä sairautesi takia. Minä oikeasti tykkäsin poikaystävästäni, hän on huipputyyppi, mutta minä idiootti jätin hänet sen takia että sairastan bulimareksiaa. Mutta tilanne oli silloin ahdistava ja jätkän jättäminen tuntui silloin oikealta, sen jälkeen tosin on kaduttanut.
Minulla myös sairastamista takana jo yli kymmenen vuotta... Ja minun mielipide ja kokemus on että suhde ei tule kestämään eikä siitä tule kestävää jos et kerro totuutta. Koska mitä enemmän yrittää salailla sitä enempi tulee valheita. Minulla on ollu monia suhteita jotka ei ole kestäny ja uskon että juuri syömishäiriöni takia. Pari vuotta sitten tapasin miehen ja kerroin hänelle sairaudestani, on ollu helpottavaa kun ei tarvi salailla ja valehdella. Mutta helppo tie tämä ei suinkaan ole ollu ,ja hoitoa on pitäny hakea ja edelleen kamppailen,mutta tiedän että nyt on suunta parempaa kohti,kun on uskaltanu sanoa asian ääneen ja vieläpä ihmiselle ketä rakastaa.
Häpeän sairauttani niin paljon, etten tiedä miten kertoa asiasta. Varsinkin kun hän on minua niin paljon vanhempi, voiko hän ymmärtää tällaista tilannetta? Pariin otteeseen hän on kommentoinut sitä, etten syö siellä muuta kuin pakoittamalla ja olen jollain ihmeen tavalla blogannut keskustelun etenemisen.
Olen rakastumassa häneen niin kovasti ja se juuri pelottaakin kuten sanoittekin nuissa aikaisemmissa, miten suhteille on käynyt; itelläkin on kokemusta niistä, mutta tällä kertaa haluaisin todella yrittää. En vain tiedä miten jättää tämä paska pois huomaamattomasti... Taidan olla liian pelkuri kertomaan totuutta :/