Rötösherra yllättyi?

Ilkka Kanerva on yllättynyt, kun hän joutuu oikeuteen vastaamaan lahjusrikoksesta. Häntä kuulema syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta. Liikemiehet Tapani Yli-Saunamäki, Arto Merisalo, Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari saavat syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta. Tänään saamme mediassa nähtä poliitiioojemme edesottamuksia, joita on riittänyt tämä ostorahalla rusnatun hallituksen aikana. Tosin nyt ollaan myös näille ostohallitus- ja ministerirahoittajille myös sovittelemassa palloa nilkkaan.

Lahjussyyte liittyy Ilkka Kanervan kolmen vuoden takaisiin syntymäpäiviin, jota useat liikemiehet rahoittivat. Kannattihan toki pitää ja rahoittaa ministerismiehelle hulppeat synttärit ja juhlia viikkotolkulla, kun oli vastapalveluksena positiivisuutta kaava-asioissa. Eihän ilmaista rahaa ole missään, aina rahalle pitää löytyä vastine? Tokkopa tuo Ilkka Kanerva nyt niin hyvä mies on, että sen vanhuusvuosia pitää kymmenillätuhansilla euroilla juhlia. Naisten mielestä Ilkka Kanerva tietysti voi olla hyvä mies ja saattaa olla, että raha ei liiku siellä sektorilla niin laajassa mittakaavassa, kuin näillä ostohallitus- ja ministeririntamilla.

Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan Kanerva ja hänen syntymäpäiviään rahoittaneet liikemiehet syyllistyivät lahjusrikokseen. Kanerva on toiminut usean vuoden ajan Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtajana.

Poliisitutkinnassa selvitettiin sitä, ovatko liikemiehet pyrkineet vaikuttamaan Kanervan toimiin kaava-asioissa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Kanervan epäillään saaneen yhteensä yli 50 000 euron arvosta etuja suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen suunnitelleilta yhtiöiltä.

YLE:n uutiset pukkasivat eetteriin tällaista, että poliisi epäilee lahjuksen antamisesta Merisalon ja Yli-Saunamäen lisäksi Toivo Sukaria. Kyösti Kakkosen nimi ei tätä aiemmin ole ollut julkisuudessa rikostutkinnan yhteydessä.

Rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta ja niin kuin muistamme tällainen rangastiusvaade on myös odottamassa toista kokooksen poliitiikkoa Marja Tiuraa.
17522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Omaa tuntoa ole..kaikki tulee yllätyksenä.tai ei muista.jne.lapsilisät ne muisti kyllä ottaa köyhiltä pois.se ei unohtunut.

Äänestä
  • Kanerva tunnustaa saaneensa parempiakin lahjuksia kuin nämä Sukarin ja Merisalon antamat ns. "törkeät lahjukset". Enite mää tykkäsin siit ku Cannoball mc:n pojat toiva mul sen sikarin misä oli see ylläri siel sisäl, Kanerva kiittää.

    Äänestä

Ilkka Kanerva on tiedottanut meille rehellisille suomalaisille, jotka olemme joutuneet itse maksamaan jokaisen syntymäpäiväkekkerin, että hän on syytön. Onkos tuossa mitään väärää, jos kaverit järjestävät synttäribileet ja firman piikkiin tietty. Ilkka Kanervalla näitä kavereita on riittänyt, liekkö tarvinnut eläissään maksaa yhtään mistään. Poliitiikoistamme tulee tällä tavalla sokeita, kun heille järjestyy kaikki, kuin Manulle illallinen.

Varsinais-Suomen maakuntavaltuuston puheenjohtajan kepulainen Timo Kaunisto on sitä mieltä, että Ilkka Kanervan olisi syytä pohtia, pitäisiköhänen pidättäytyä kokonaan maakuntahallituksen puheenjohtajan tehtävistä oikeusprosessin ajaksi. Niin kuin meille tavallisille rehellisille suomalaisille tästä asiassa on annettu meille tietoa, Ilkka Kanervaa syytetään törkeän lahjuksen ottamisesta niiltä tahoilta, jotka suunnittelivat Varsinais-Suomeen kauppakeskuksia. On se Luojan lykky, että kokoomuksessa on edes yksi rehellinen poliitiikko ja ministeri Jan Vapaavuori, hän on pistänyt soraa näiden kauppakeskuksien suunnittelijasukareiden rattaisiin.

Äänestä
  • Rinnastuksen vuoksi kun huoltoasemalle on avattu keräys kotinsa menetteneille poliisi on hakenut lippaan pois lain vastaisena. Ihme olisi jo Ilkka Kanerva saisi puhtaat järjestää megabibbaloita keräysrahoitteisesti. Maksettiinkohan Ike bibbalolahjoituksísta asiaankuuluvat verot ja tehtiinkö verottajalle tiliä keräyksen tuotoista ja kuluista?

    Rahamiehet voisivat niin halutessansa lahjoittaa Ikelle rahaa ihan lakien ja asetusten mukaisesti. Lahjoituksesta kuuluu maksaa lahjaverot. Lakitietoa lhjoituksesta:
    http://www.laki24.fi/vero-lahjavero-lahjaoikeustoimi.html

    Äänestä

Jyrki Kataiselle ja kokoomukselle kelpaa Ilkka Kanervan Eduskuntavaaliehdokkuus samoin, kuin Marja Tiuran ehdokkuus,vaikka molempia syytetään nyt lahjuksen ottamisesta ja taitaa tuo syyte vielä olla törkeän puoleista. Kokoomuksen polittiikkojen piirissä ei tarvitse olla rehellinen, se ei ole niin nokonnuukaa, koska yks sun toinen kokoomuslainen politiikko on saanut jos jonkinlaista rangaistusta ja ansioluottelossa nämä merkinnät näyttää olevan vain plussaa. Kokoomuslaisella perustuslakivaliokunnan puheenjohtajallakin on rasitteena pikkiriikkinen sakkorangaistus kuolemantuottamuksesta. Ihmisen henkeä ei maan tavan mukaan arvosteta kovin korkealle ainakaan, jos poliitiikoista on kysymys, kissantaposta saa samanlaiset sakot. Voi olla, että tämä Ilkka Kanervakin todetaan oikeuslaitoksessamme syyttömäksi, tuollainen 30 000 euron raha on pikkusumma kokoomuslaisissa piireissä biletysrahaksi.

Äänestä

Ilkka Kanervan tämänpäiväinen mediamylläkkä pisti Jyrki Kataisen naaman ruvelle. Yleensä on tottunut siihen, että hän hän esiintyy medialle posket puuteroituna ja huulet punattuina. Tänään hän piti median väelle tiedotustilaisuuden ja varmaan hänen puuteroijaa ei saatu äkkikiireellä paikalle, niin hänen naama jäi rupisennäköiseksi. Niin kuin muistamme, Anneli Jäätteenmäenkin naama oli rupinen, kun hän jätti Tarja Haloselle eropaperit pääministerin tehtävästä.

Äänestä

niin suuria, kuten että kaikki ulkopuoliset vain hyvästä tahdostaan halusivat kustantaa hänen juhlansa. Kuinka ulkoministerinä on voinutkaan olla niin typerä mies? Ja eduskuntaan vain tekee mieli edelleenkin, onhan hän tottunut saamaan kaikenlaisia etuuksia itselleen. Ehkäpä äänestäjien mielestä on jo saanut ihan tarpeeksi.

Äänestä

Suomi on demokraattinen maa ja tarvitseehan rötösherratkin Arkadianmäelle omat edustajansa. Kokoomuksessa ja keskustassa on nyt paljon hyviä ehdokkaita seuraavissa eduskuntavaaleissa näille konkurssispecialisteille ja rötösherroille.

Äänestä

Sukaria, Merisaloa, Yli-Saunamäkeä ja Kakkosta pitäisi Suomen kansan kiittää, koska ilman heitä Suomessa ei istuisi rahalla ostettu porvarihallitus. Istuuhan Eduskunnassamme myös moni vaalirahalla voideltu kansanedustajana. Mari Kiviniemi ei ole paljastanut Suomen kansalle vaalirahoittajiaan, niin hänestä emme tiedä kenen rahalla hän nyt on oikein päässyt pääministerin pallille. Hänen edeltäjänsä Matti Vanhanen oli voideltu edestä ja takaa Ilkka Kanervan ja näiden muiden syyteharkinnassa olevien tapaan. Matti Vanhasella on omat tutkintahaaransa näissä vaalirahajupakoissa.

Äänestä

Törkestä lahjuksen antamisesta ja ottamisesta yleensä seuraa vankeusrangaistusta joka voi olla ehdotonta. Nyhän on tämä porvarihallitus tehnyt esityksiä, että vankeusrangaistuksen voisi sovittaa kotona panta nilkassa. Oliskohan tässä ehdotuksessa se, että pelastetaan "pyttyyn" joutuvat.

Äänestä

Kuinkahan monta rötösherraa kokoomuksen piiristä äänestäjä valitsevat seuraavaan eduskuntaan? Pitäisi esittää veikkaus montako prosenttia kokoomuksen kansanedustajilta on puhtaita ja montako prosenttia tuomion saaneita ja montako prosenttia syyteharkinnassa.

Äänestä
  • 2 kautta jokaiselle.jos ei hoida duuniaan moitteettomasti.heti hatkat.....niistä tulee täläisiä kuninkaita.itse valtiaita.ei osaa muuta,kun ottaa itselleen.

    Äänestä

  • kansanedustajana.... kirjoitti:

    2 kautta jokaiselle.jos ei hoida duuniaan moitteettomasti.heti hatkat.....niistä tulee täläisiä kuninkaita.itse valtiaita.ei osaa muuta,kun ottaa itselleen.

    kertaa, jos äänestäjät eivät heitä äänestä aina uudelleen. Näyttäkää ihmeessä siellä Turun vaalipiirissä Kanervallekin, että hän on ihan tavallinen kuolevainen kaikesta ahneudestaan huolimatta.

    Äänestä

  • pääse liian monta kirjoitti:

    kertaa, jos äänestäjät eivät heitä äänestä aina uudelleen. Näyttäkää ihmeessä siellä Turun vaalipiirissä Kanervallekin, että hän on ihan tavallinen kuolevainen kaikesta ahneudestaan huolimatta.

    lahjoo jo joka suuntaan.onhan siel turus nyt muitakkii,kun tuo yks.äänestäjät samaa sakkaa.jos eivät älyy muita äänestää.

    Äänestä

  • ovat ehtineet... kirjoitti:

    lahjoo jo joka suuntaan.onhan siel turus nyt muitakkii,kun tuo yks.äänestäjät samaa sakkaa.jos eivät älyy muita äänestää.

    pakko enää äänestää Breznevin aikaisia jäänteitä, nythän ollaan jo EU:ssa ja muutenkin aika on muuttunut, 2010-luvulla kun ollaan. Jättäisivät nyt ihmeessä Kanervankin sinne 1970-80-luvun kauhukabinettiin.

    Äänestä

On se kamalaan, kun nämä rötösherrat ja -naiset eivät osta edes huonekaluja omilla rahoillaan, vaan ne pitää maksaa jonkun toisen. Ilkka Kanervakin sai oikein huonekaluja näiltä vaalirahoittajiltaan julkisuuteen putkahtaneiden poliisitutkintapereiden mukaan. Kokoomuksen rötösnainen Marja Tiurakin meinasi maksattaa sohvansa vaalirahoittajillaan, mutta mediamylläkän takia hän joutui maksamaan nämä aikoja sitten tekemänsä sohvakaupat Sukarin puljuun.

Äänestä

Ameriikkaankin päin oli ulkoministerinä ollessaan niin nelinkontin ja lähetteli tietoja tiuhaan tahtiin. Oikein mediassa puhuttiin intiimistä suhteista, mutta tokkopa se Ilkka Kanerva nyt pääsi siellä niin pitkälle, vaikka kova on yrittämään se jo tiedetään. Äänestäjät ratkaisevat, tarvitaanko tällaista ameriikkaan päin nelkinkontillaan olevaa vielä seuraavat neljä vuotta. Hän taitaisi sitten ehtiä pitää "lahjoittajaystäviensä" kanssa ne 65-vuotisbileetkin firman piikkiin. Ehtisi pelimies viedä Suomen Natoonkin, koska kokoomuksen kaikki muutkin politiikot ovat luvanneet ameriikalle, että jos kokoomus voittaa seuraavissa vaaleissa Suomi liittetään Natoon, vaikka Suomen kansa vastaan haraisikin. Suomen kansahan aina kokoomuksen politiikkojen mielestä vastaan haraa, mutta pienellä väsyttämisellä sitten lannistuu.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


onkos ihmejuttu? kirjoitti:

Ilkka Kanerva on yllättynyt, kun hän joutuu oikeuteen vastaamaan lahjusrikoksesta. Häntä kuulema syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta. Liikemiehet Tapani Yli-Saunamäki, Arto Merisalo, Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari saavat syytteet törkeästä lahjuksen antamisesta. Tänään saamme mediassa nähtä poliitiioojemme edesottamuksia, joita on riittänyt tämä ostorahalla rusnatun hallituksen aikana. Tosin nyt ollaan myös näille ostohallitus- ja ministerirahoittajille myös sovittelemassa palloa nilkkaan.

Lahjussyyte liittyy Ilkka Kanervan kolmen vuoden takaisiin syntymäpäiviin, jota useat liikemiehet rahoittivat. Kannattihan toki pitää ja rahoittaa ministerismiehelle hulppeat synttärit ja juhlia viikkotolkulla, kun oli vastapalveluksena positiivisuutta kaava-asioissa. Eihän ilmaista rahaa ole missään, aina rahalle pitää löytyä vastine? Tokkopa tuo Ilkka Kanerva nyt niin hyvä mies on, että sen vanhuusvuosia pitää kymmenillätuhansilla euroilla juhlia. Naisten mielestä Ilkka Kanerva tietysti voi olla hyvä mies ja saattaa olla, että raha ei liiku siellä sektorilla niin laajassa mittakaavassa, kuin näillä ostohallitus- ja ministeririntamilla.

Valtakunnansyyttäjänviraston mukaan Kanerva ja hänen syntymäpäiviään rahoittaneet liikemiehet syyllistyivät lahjusrikokseen. Kanerva on toiminut usean vuoden ajan Varsinais-Suomen liiton maakuntahallituksen puheenjohtajana.

Poliisitutkinnassa selvitettiin sitä, ovatko liikemiehet pyrkineet vaikuttamaan Kanervan toimiin kaava-asioissa.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen mukaan Kanervan epäillään saaneen yhteensä yli 50 000 euron arvosta etuja suuria kauppakeskuksia Varsinais-Suomeen suunnitelleilta yhtiöiltä.

YLE:n uutiset pukkasivat eetteriin tällaista, että poliisi epäilee lahjuksen antamisesta Merisalon ja Yli-Saunamäen lisäksi Toivo Sukaria. Kyösti Kakkosen nimi ei tätä aiemmin ole ollut julkisuudessa rikostutkinnan yhteydessä.

Rangaistusasteikko on neljästä kuukaudesta neljään vuoteen vankeutta ja niin kuin muistamme tällainen rangastiusvaade on myös odottamassa toista kokooksen poliitiikkoa Marja Tiuraa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu