Tarkastuslautakunta

Aika kovaa peliä Ylöjärvellä. Tarkastuslautakunta on kaikkien elimien yläpuolella mandaatteineen. Nyt on nähty tarpeelliseksi nujertaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Mitä isojen puolueitten puheenjohtajat oikeasti pelkäävät, jotta ovat ottaneen aseista kovimman käyttöön?
17533
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Onko tapahtunut jotain erityistä?

Tästä naisesta on syntynyt hyvä kuva toisin "kottaraista" ja "vesseleistä".

Äänestä
  • Lue tämän päivän Aamulehdestä.

    Äänestä

  • Myös kiinnostunut kirjoitti:

    Lue tämän päivän Aamulehdestä.

    Vaatimus tarkastuslautakunnan erottamisesta ja sitä kautta sen puheenjohtajan erottamisesta on tiettävästi peruttu. Kokoomuksella meni pupu pöksyyn kun asiasta nousi kohu. Valitus kaavapäätöksestä jo toiseen kertaan on täysin perusteeton. Ensimmäisen valituksen jälkeen kaavamääräyksiin tehtiin vaaditut korjaukset minkä jälkeen se vietiin valtuustoon uudelleen hyväksyttäväksi. Tämä ei Sorsalle kelvannut vaan hän päätti valittaa uudelleen periaatteellisista syistä kuten siitä, että kaava ei hänen mielestään ole kestävän kehityksen mukainen. Ylivoimainen valtuuston enemmistö oli kuitenkin toista mieltä. Pitäisikö meidän siis hyväksyä vähemmistödiktatuuri. Eli taipua Sorsan näkemysten kannalle. Mielestäni tällaista stalinismia meidän ei pidä hyväksyä.
    Kokonaan toinen asia on sitten se onko suurten valtuustoryhmien puheenjohtajilla oikeus perustaa toverituomioistuin ja erottaa hankalaksi koettu valtuutettu tarkastuslautakunnan puheenjohtajan pailkalta. Yksi edistyksellisen ja demokraattisen yhteiskunnan peruspilareista on se, että sen kansalaisilla on mielipiteen vapaus ja oikeus valittaa tehdyistä päätöksistä. Oikeuslaitos sitten käsittelee asian ja antaa aikanaan tuomion.

    Äänestä

  • villinlännen paluu kirjoitti:

    Tämä on Ylöjärvellä perseestä. On olemassa paikkakunnalla isänsä ja äitinsä elämän työtä yhteisten asioiden hoitajina jatkavat, jotka eivät ole tippuneet kauaksi korpimetsässä kasvaneesta näreestä. Tämä pieni ja kyvytön porukka ei ole kasvanut demokraattiseen päätöksentekoon. Enemmistö ei ole aina oikeassa ja silloin yksilöllä on turvanaan Suomen maailmansotien aikaan verellä maksettu itsenäisyys ja länsimainen demokratia. Sitäkö Ylöjärven Kokoomus on meiltä viemässä pois. Näinkö Ylöjärvi kunnioittaa Mannerheimin 60-vuotissyntymäpäivää? Hävetkää!

    Äänestä

  • Myös kiinnostunut kirjoitti:

    Lue tämän päivän Aamulehdestä.

    Minna valittiin tarkastuslautakunnan puheenjohtajaksi, jotta muutama juttu ei jää vihreistä kiinni. Näin oli tarkoitus. Hyvä Minna, että toimit niin kuin vihreän tässä asiassa kuuluu!

    Suurimpien ryhmien johtajat toimivat taas kerran puolueidensa arvojen ja periaatteiden vastaisesti. Näille henkisesti ja moraalisesti simpanssin tasolle jääneillä pikkupojille kunnallispolitiikka on oma pieni hiekkalaatikko, jossa leikitään oman kusen sotkemassa hiekassa.

    Miten parin kilometrin päässä Tampereen rajasta kaupungin hallituksen toiminta voi olla näin amatöörimäistä!

    Äänestä

  • myllykirje kirjoitti:

    Sossut ja kepulaiset eivät mielestään menetä luottamusta vaikka ovat toimivat vaaliraha-asioissa lakien vastaisesti. Vihreän luottamus taas menee, jos toimii lakien mukaan.

    Äänestä

Onko tarkastuslautakunta toiminut jossain asiassa oikeasti?

Tarkastuslautakunta on siitä outo elin, että sen toiminnan tulee irtautua poliittisista tarkoitusperistä. Sen tulee huolehtia mm. siitä, että päätökset tulevat pannuksi toimeen. Tässä kohdassa ei voi olla valikoiva sen mukaan oliko itse puolesta tai vastaan kyseistä päätöstä.

Ylöjärvellä ei ole ymmärretty tarkastuslautakunnan tehtävää.

Äänestä

  • tarkastaja kirjoitti:

    Tässä faktaa tarkastuslautakunnan tehtävästä.
    http://www.kunnat.net/k_peruslistasivu.asp?path=1;29;347;93749;11852;11640

    ...Kuntalain 71 §:ssä on säädetty lautakunnalle velvollisuus arvioida valtuuston asettamien taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista. Mainitussa säännöksessä tarkoitettu valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisen arviointi tarkoittaa, että lautakunta:

    * kunnan raportoinnin mahdollistaessa jo tilikauden aikana määräajoin seuraa valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista

    Lautakunnan keskeisin työ on taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisen arviointi.

    ...

    Tuota keskeistä tehtävää ei ole hoidettu.

    Äänestä

  • totuuden torvi kirjoitti:

    Tuossa valossa luutaa tarvitaan.

    Valtuuston tavoitteiden toteuttaminen alkaa, kun päätökset on tehty ja mahdolliset valitusprosessit on käyty läpi.

    Valtuuston tai edes kaupungin "etua" ajavan johtoryhmän tahto ei voi mennä lain edelle. Tämä Ylöjärvellä toistuvasti unohdetaan.

    Äänestä

  • jäätävää kirjoitti:

    Paitsi että kunnallisvalitus ei estä toimeenpanoa. Laki on tuollainen sen takia, että kunnallisvalituksia tehdään ja saa tehdä ilman kunnollisia perusteita.

    Äänestä

  • maksaja. kirjoitti:

    Kyllä paistaa eliitin asenne pahasti läpi. Ylöjärven kaupungin johtoryhmän mielestä ainut hyväksyttävä tapa vaikuttaa omaan elinympäristöönsä on se, että muuttaman vuoden välein äänestää puolueiden valitsemia ehdokkaita. Asutaanko me Egyptissä, jossa tiukan paikan tullen kaivetaan tuliaseet esiin, jos kansa ei tyydy asemaansa?

    Äänestä

  • maksaja. kirjoitti:

    Paitsi että kunnallisvalitus ei estä toimeenpanoa. Laki on tuollainen sen takia, että kunnallisvalituksia tehdään ja saa tehdä ilman kunnollisia perusteita.

    Kepulaiset ovat näinä päivinä sitä mieltä, että poliisitutkintaa ei saa aloittaa ellei lainrikkomisesta epäilty ole tunnustanut. Oikeuslaitos toimii tästä huolimatta niin, että tutkintakynnys on alempi kuin syytekynnys mikä on alempi kuin tuomitsemiskynnys. Näin oikeusvaltio varmistaa kansalaisten tasapuolisen kohtelun.

    Kunnallisvalituksen peruste on valittajan mielestä jollain tavalla lainvastainen päätös. Hallinto-oikeus toteaa valitukset useimmiten aiheettomiksi. Tämä ei tarkoita sitä, että valitus olisi ollut kiusantekoa - paitsi kepuhenkisten mielestä, jotka etenkin vaalien aikaan näkevät vainoajia joka suunnassa.

    Onkohan isojen ryhmien Hosni Mubarakeilla mennyt tornitalo ja Arktan jäähalli sekaisin?

    Äänestä

  • Mohamed ElBaradei kirjoitti:

    Täällä Ylöjärvellä valitukset ovat palvelleet kahta päämäärää. Asioitten etenemisen hidastamista ja ... tätä toista ei voi kirjoittaa tähän. No on kolmaskin. Näytetään vähemmistövalta toimivaksi kun enemmistö on pullanössöjä. Mutta tämä viimeinen on aivan oikein. Pullanössöjä kuuluukin potkia ja kintuille kuseksia.

    Voisiko joku kertoa esimerkkejä jostain pesunkestävistä valituksista vaikka viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Luettelo ei ole pitkä. Ei ole yhtään.

    Äänestä

  • Mohamed ElBaradei kirjoitti:

    Kepulaiset ovat näinä päivinä sitä mieltä, että poliisitutkintaa ei saa aloittaa ellei lainrikkomisesta epäilty ole tunnustanut. Oikeuslaitos toimii tästä huolimatta niin, että tutkintakynnys on alempi kuin syytekynnys mikä on alempi kuin tuomitsemiskynnys. Näin oikeusvaltio varmistaa kansalaisten tasapuolisen kohtelun.

    Kunnallisvalituksen peruste on valittajan mielestä jollain tavalla lainvastainen päätös. Hallinto-oikeus toteaa valitukset useimmiten aiheettomiksi. Tämä ei tarkoita sitä, että valitus olisi ollut kiusantekoa - paitsi kepuhenkisten mielestä, jotka etenkin vaalien aikaan näkevät vainoajia joka suunnassa.

    Onkohan isojen ryhmien Hosni Mubarakeilla mennyt tornitalo ja Arktan jäähalli sekaisin?

    Poliitikot tulkitsevat omat toimenpiteensä olosuhteiden pakottamaksi tavaksi toimia. Muiden vastaavat toimenpiteet tulkitaan aina tahalliseksi kiusanteoksi.

    Jälleen kerran isojen ryhmien johtajat ärtyivät, tulkitsivat vähemmistön toiminnan tahalliseksi kiusanteoksi ja ryhtyivät kaunaisin mielin lynkkaamaan Ylöjärven asukkaiden valitsemaa valtuutettua. He eivät katso tehneensä mitään väärää. Hehän toimivat kaupungin edun mukaisesti. Suunniteltu lynkkaus on valitettava välttämättömyys, josta asianomainen henkilö saa syyttää vain itseään.

    Holokaustin tutkijat pohtivat sitä, miten huolehtivasta perheen isästä tuli joukkotappaja. Minä mietin sitä, miksi Ylöjärven päättäjien on niin vaikeaa antaa tilaa muille mielipiteille. Ehkä syynä on se, että eugeniikkaa opetettiin Ylöjärven lukiolaisille suurena totuutena vielä 60-luvulla. Osa näistä opeista nousee pintaan uloimpien aivokerrosten tuhoutuessa dementian edetessä. Jollekin tulee vastustamaton tarve hävittää vähemmistöt yksi kerrallaan ja aina löytyy valtuutettuja, jotka "vain tottelivat käskyjä".

    Äänestä

ylöjärven isojen puolueitten puheenjohtajien kyvystä toimia vastuunalaisessa toimessa. Ovatko isot puolueet ylöjärvellä kokoomus, sosialistit ja kepulit? Löytyvätkö henkilöiden nimet internetistä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kiinnostunu. kirjoitti:

Aika kovaa peliä Ylöjärvellä. Tarkastuslautakunta on kaikkien elimien yläpuolella mandaatteineen. Nyt on nähty tarpeelliseksi nujertaa tarkastuslautakunnan puheenjohtaja. Mitä isojen puolueitten puheenjohtajat oikeasti pelkäävät, jotta ovat ottaneen aseista kovimman käyttöön?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu