Ompa viime aikoina tullut ajateltua paljon.. kaikenlaista... Jotain on tapahtumassa... Jotain jota en olisi ikipäivänä uskonut todeksi...
Olen ilmeisesti raskaana. Noin. Ensimmäistä kertaa myönnän sen itselleni. Ja tähän vaadittiin paljon. Tähän asti olen vain kieltänyt sen itseltäni ja uskotellut vaikka mitä muuta. Typeräksi tässä tuntee itsensä. Minkäs teet. Enää tässä vaiheessa.
Nyt jälkeenpäin ajateltuna raskauden todennäköisiä merkkejä on ollut jo pidemmän aikaa. Menkkoja ei ole näkynyt eikä kuulunut. Itseasiassa tarkemmin ajatellen ei ehkä tammikuun jälkeen kertaakaan. Mulla on aikasemmin joskus jäänyt menkkoja väliin stressin takia, siispä vain sivuutin asian kummemmin ajattelematta ja raskaustestiä tekemättä.
Alkuvuodesta kärsin vatsaflunssasta. Tai sitä luulin sen olevan, kaikenmoisia viruksia kun sitä silloin oli liikkeellä ja vaikka kuinka moni kaverikin oli enemmän tai vähemmän kipeänä. Varmaankin kuukauden ajan oli erinäistä heikottavaa oloa. Jonain päivänä oli parempi olo, jonain toisena taas oksentelin ja ripuloin useaan otteeseen päivän aikana. Parin tunnin välein piti syödä vähän kerralla, muuten tuli huono olo ja taas oltiin pää vessanpytyllä. Kai assosiaatiosta johtuen, wc-raikastimen haju rupesi etomaan ja pahasti. Pelkkä vessaan meno saattoi laukaista oksennusrefleksin. Puhumattakaan hampaiden pesusta. Hammasharjalla ei voinut kunnolla koskea takahampaisiin, aloin kakomaan heti. Kaiken päälle oli tosiaan flunssaa samaan aikaan, siksi ei epäilykset taaskaan heränneet sen kummemmin. Yskän takia jouduin röhimään kurkusta sitkeää limaa ulos - joka useimmiten johti oksentamiseen.
Nännien tuntoherkkyys kasvoi. Rintsikat tuntui hieman ahtaalta. Rintani ovat muutenkin suuret - D75 - joten ajattelin vain että täytyypä käydä ostamassa uusia tukevampia rintsikoita, vanhat jo sen verran kulahtaneet ettei meinaa kunnolla päällä pysyä. Nyt jälkikäteen ajateltuna viimeistään tässä vaiheessa olis pitäny herätä todellisuuteen ja tajuta että turhaa syyttää kulahtaneita rintsikoita. Mutta kun ei niin ei.
Joskus alavatsa navan alapuolella tuntui melkein kovalta, kiinteältä. Pikku hiljaa housujen valitseminen muuttui vaikeaksi - reisistä saattoi olla sopivat mutta vyötärönapin tai vetskarin kiinnisaamiseen tarvitsi jo keskittyä. Ja kuinka ollakaan, sivuutin taas tämänkin vain ajatuksella - olen varmaan lihonut vaihteeksi.
Tämä kaikki tuntuu aivan naurettavalta nyt ajateltuna. Miten ihmeessä ei ihminen voi tajuta aikasemmin? Miksi sitä vaan uskottelee itselleen jotain aivan muuta?
Viimein heräsin todellisuuteen. Aloin tuntea vatsassani jotain. Ensin vain jotain pientä pulputusta - jonka tietysti ajattelin johtuvan ruoansulatusvaivoista. Kunnes nuo pulputukset voimistuivat. Nykyään potkut jopa joskus näkyy. Vessassa täytyy käydä mahdottoman usein, pissattaa vähän väliä. Kuin pisteenä iin päälle rinnoistani vuotaa joskus tippa tai pari jotain kirkasta tai hieman sameaa nestettä.
Tänä viikonloppuna tuli valvottua avomieheni kanssa melkein kokonainen yö. Keskustelimme aiheesta - ei kovin iloisin mielin. Raskaus ei ole kovinkaan toivottu tapaus tähän elämäntilanteeseemme. Olen 21 ja mieheni 23. Asumme pienessä opiskelijakaksiossa.
Vaihtoehtoja on tullut harkittua laidasta laitaan. Abortti on todennäköisesti myöhäistä tässä vaiheessa. Toisaalta en haluaisi rangaista uutta elämänalkua meidän tilanteemme takia. Siispä tuli mieleeni myös lapsen antaminen adoptoitavaksi. Kaipaisin siitä vaan enemmän tietoa. Meillä itsellämmekään ei ole mitään lapsia vastaan, mutta tämänhetkisessä tilanteessamme ei ole lapselle tilaa - ikävää mutta totta.
Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea tarinani loppuun asti. Tuplakiitokset Sinulle, joka lisäksi jaksat kertoa omia kokemuksiasi tai jopa informoida minua esimerkiksi adoptiokäytännöistä.
Asiattomat vastaukset voit jättää kirjottamatta. Kiitos.
Olen ilmeisesti raskaana. Noin. Ensimmäistä kertaa myönnän sen itselleni. Ja tähän vaadittiin paljon. Tähän asti olen vain kieltänyt sen itseltäni ja uskotellut vaikka mitä muuta. Typeräksi tässä tuntee itsensä. Minkäs teet. Enää tässä vaiheessa.
Nyt jälkeenpäin ajateltuna raskauden todennäköisiä merkkejä on ollut jo pidemmän aikaa. Menkkoja ei ole näkynyt eikä kuulunut. Itseasiassa tarkemmin ajatellen ei ehkä tammikuun jälkeen kertaakaan. Mulla on aikasemmin joskus jäänyt menkkoja väliin stressin takia, siispä vain sivuutin asian kummemmin ajattelematta ja raskaustestiä tekemättä.
Alkuvuodesta kärsin vatsaflunssasta. Tai sitä luulin sen olevan, kaikenmoisia viruksia kun sitä silloin oli liikkeellä ja vaikka kuinka moni kaverikin oli enemmän tai vähemmän kipeänä. Varmaankin kuukauden ajan oli erinäistä heikottavaa oloa. Jonain päivänä oli parempi olo, jonain toisena taas oksentelin ja ripuloin useaan otteeseen päivän aikana. Parin tunnin välein piti syödä vähän kerralla, muuten tuli huono olo ja taas oltiin pää vessanpytyllä. Kai assosiaatiosta johtuen, wc-raikastimen haju rupesi etomaan ja pahasti. Pelkkä vessaan meno saattoi laukaista oksennusrefleksin. Puhumattakaan hampaiden pesusta. Hammasharjalla ei voinut kunnolla koskea takahampaisiin, aloin kakomaan heti. Kaiken päälle oli tosiaan flunssaa samaan aikaan, siksi ei epäilykset taaskaan heränneet sen kummemmin. Yskän takia jouduin röhimään kurkusta sitkeää limaa ulos - joka useimmiten johti oksentamiseen.
Nännien tuntoherkkyys kasvoi. Rintsikat tuntui hieman ahtaalta. Rintani ovat muutenkin suuret - D75 - joten ajattelin vain että täytyypä käydä ostamassa uusia tukevampia rintsikoita, vanhat jo sen verran kulahtaneet ettei meinaa kunnolla päällä pysyä. Nyt jälkikäteen ajateltuna viimeistään tässä vaiheessa olis pitäny herätä todellisuuteen ja tajuta että turhaa syyttää kulahtaneita rintsikoita. Mutta kun ei niin ei.
Joskus alavatsa navan alapuolella tuntui melkein kovalta, kiinteältä. Pikku hiljaa housujen valitseminen muuttui vaikeaksi - reisistä saattoi olla sopivat mutta vyötärönapin tai vetskarin kiinnisaamiseen tarvitsi jo keskittyä. Ja kuinka ollakaan, sivuutin taas tämänkin vain ajatuksella - olen varmaan lihonut vaihteeksi.
Tämä kaikki tuntuu aivan naurettavalta nyt ajateltuna. Miten ihmeessä ei ihminen voi tajuta aikasemmin? Miksi sitä vaan uskottelee itselleen jotain aivan muuta?
Viimein heräsin todellisuuteen. Aloin tuntea vatsassani jotain. Ensin vain jotain pientä pulputusta - jonka tietysti ajattelin johtuvan ruoansulatusvaivoista. Kunnes nuo pulputukset voimistuivat. Nykyään potkut jopa joskus näkyy. Vessassa täytyy käydä mahdottoman usein, pissattaa vähän väliä. Kuin pisteenä iin päälle rinnoistani vuotaa joskus tippa tai pari jotain kirkasta tai hieman sameaa nestettä.
Tänä viikonloppuna tuli valvottua avomieheni kanssa melkein kokonainen yö. Keskustelimme aiheesta - ei kovin iloisin mielin. Raskaus ei ole kovinkaan toivottu tapaus tähän elämäntilanteeseemme. Olen 21 ja mieheni 23. Asumme pienessä opiskelijakaksiossa.
Vaihtoehtoja on tullut harkittua laidasta laitaan. Abortti on todennäköisesti myöhäistä tässä vaiheessa. Toisaalta en haluaisi rangaista uutta elämänalkua meidän tilanteemme takia. Siispä tuli mieleeni myös lapsen antaminen adoptoitavaksi. Kaipaisin siitä vaan enemmän tietoa. Meillä itsellämmekään ei ole mitään lapsia vastaan, mutta tämänhetkisessä tilanteessamme ei ole lapselle tilaa - ikävää mutta totta.
Kiitos Sinulle, joka jaksoit lukea tarinani loppuun asti. Tuplakiitokset Sinulle, joka lisäksi jaksat kertoa omia kokemuksiasi tai jopa informoida minua esimerkiksi adoptiokäytännöistä.
Asiattomat vastaukset voit jättää kirjottamatta. Kiitos.
Vastaukset 4
Vanhimmat
...vittu ku ihminen osaa olla tosi tyhmä... ollaan raskauden alkuvaiheessa ja ihmettelee, mistä nuokin on tullut jne. eikö sulle oo ollu ihmisen biologiassa jossain koulussa raskaudesta ja siitä vähän laajemmin käsiteltynä, pitäis 21 vuotias tietää jo tuommoiset asiat!!! mää oon kohta 17 wuotta ja mä oon tutkinu vauvoista tulevia aiheita jo pitemmän aikaa, vaikka EN ole raskaana ja ei oo lasta. peruskoulussa käsiteltiin jo tuollaist asiat!!!
Tämä nyt oli juuri sellainen asiaton vastaus, joita kirjoittaja ei kaipaa. Olisit hiljaa vaan, et sinäkään aina ja joka tilanteessa niin ajattelevainen ole.
Hankalalta kuullostaa tuo sinun tilanteesi. Mutta ensimmäisenä neuvoisin sinua nyt kuitenkin ottamaan yhteyttä paikkakuntasi äitiysneuvolaan (ellet ole jo niin tehnyt), että sinut tutkittaisiin ja sikiölle tehtäisiin myös tarvittavat tutkimukset. Ja neuvolasta sinua varmasti osattaisiin myös neuvoa tuon adoptioasian kanssa. Neuvolassa on pääsääntöisesti töissä erittäin mukavaa ja asiallista henkilökuntaa ja he osaavat varmasti neuvoa!
Mikäli haluat että lapsesi adoptoidaan, hän varmasti saa itselleen hyvän kodin, sillä Suomessa on paljon perheitä jotka eivät omaa lasta voi saada.
Voimia sinulle ja toki myös miehellesi.
Mulle kävi vähän samaan tyyliin, eli huomasin olevani raskaana vkl 18 . Lapsi oli kyllä toivottu!! Olin niin masentunut ja tiedoton mistään raskauteen liittyvistä asioista. Neuvolassa mulle kilahdettiin miksi en aikaisemmin tullut, mut kaikkea ei voi tietää!!
Toivottavasti osaatte/jaksatte tehdä päätöksen joko pitää tai adoptoida lapsi. Suomesta löytyy mahtavia perheitä/perheettömiä jotka kaipaavat lasta kovasti. VOIMIA sulle ja miehellesi!!!