Olen niiin kyllästynyt ja väsynyt tähän kaikkeen. Historiani on täynnä kaikkea paskaa. Olen ollut masentunut jo ala-asteelta asti ja nyt käyn ylä-asteen viimeistä luokkaa. Ala-asteella purin pahaa oloani toisten kiusaamiseen ja kaupoista varastelemiseen. Alkoholin käytön ja tupakoinnin aloitin myös jo ala-asteella, samoin koulusta lintsaamisen.
Lapsuudessani vanhempani käyttivät joka viikonloppu alkoholia ja olivat kavereiden kanssa juhlimassa. Olin joko yksin kotona tai vanhempieni kavereiden lasten kanssa. Isäni katosi joskus suuttuneena yön pimeyteen ja pelkäsin tuleeko hän koskaan takaisin. Vanhempani myös riitelivät usein keskenään baarista palatessaan esmes siitä, että isäni oli flirttaillut jollekkin naiselle. Muistan myös kuinka keräilin rikkoutuneita kaljapulloja lattioilta itkien ja kuinka sukulaiseni raahasivat sammunutta äitiäni maata pitkin sisälle nukkumaan.
Perheväkivaltaa meillä on ollut satunnaisesti ollessani pieni ja toistuvasti ylä-asteikäisenä. Se loppui sosiaaliviranomaisten puututtua tilanteeseen ja nyt asiasta on menossa syyttäjälle poliisijuttu mistä olen todella ahdistunut sillä en haluaisi käsitellä vanhoja asioita oikeudessa. Väkivalta on ollut sekä fyysistä mm. (läpsimistä, kuristamista, tavaroilla heittelyä, tönimistä, remmiä..) että henkistä (haukkumista mm. idiootti, petolinnun perse..) Riidellessämme isälläni on myös tapana viskoa huonekaluja ja tavaroita ihan muutenkin. Minua ja kaveriani kiusattiin myös seiskaluokalla koulussa, mutta vaihdoimme koulua kasille ja tilanne rauhottui. Meinasin kerran tulla hakatuksi mutta pääsin juoksemaan karkuun. Kannabista kokeilin ensimmäisen kerran puoli vuotta sitten ja sen jälkeen käyttänyt muutamia kertoja. Alkoholia käytin vielä viime vuonna 1-2 kertaa viikossa myös kirkkaita ja kerranpa meillä oli jo poliisit oven takana.. Viillellyt olen aina jaksoittain jonkun verran. Minulla on myös ollut seksisuhteita yli parikymppisten miesten kanssa koska annan miesten kohdella itseäni kuin roskaa. Syyksi siihen epäilen sitä, että isäni isä otti musta ja kaveristani sopimattomia kuvia muutama vuosi sitten.
Jouduin 2kk sitten psykiatriselle suljetulle osastolle, josta kotiudun ensiviikolla tai mut siirretään toiselle osastolle. En todellakaan olisi mielestäni kotiuttamiskelpoinen! Meinasin viime viikonloppuna käydä ostamassa purkillisen kofeiinitabletteja (n. 100kpl) ja vetästä nassuun jos vaikka henki sillä lähtis. En haluiaisi tämän päättyvän niin, mutta olen niin tuskastunut ja en kestä enää. Minulla on paljon ihania, rakkaita ystäviä mutta se ei aina riitä. Ystäväni ovat todella huolissaan ja väsyneitä, enkä haluaisi pettää heitä.. Yritin itsemurhaa 2kk sitten jonka takia jouduin suljetulle, hyppäsin parvekkeelta mutta selvisin katkenneella olkavarrella, murtuneella ja painautuneella selkänikamalla ja pienellä verenvuodolla munuaisissa. Siitä jäi kauheat traumat, sillä jäin kaiteelle roikkumaan ja olisinkin halunnut nousta ylös mutten voinut. Olin pienessä hiprakassa silloin.
Nukun melko huonosti, heräilen aamuyöstä useaan kertaan ja en saa unta. Näen myös paljon väkivaltaisia painajaisia. Mulla on myös tullut aistiharhoja tuon itsemurhayrityksen jälkeen. Mulla on masennus ja ahdistuslääkket joista on vähän apua mutta ei tarpeeksi. Tunnen olevani ihan hukassa. En enää tiedä mitä tehdä. Koulukin menee huonosti koska en pysty keskittymään ja osastohoidon aikana jäin pahasti jälkeen ja en ole varma pääsenkö edes luokalta pois. Paljon on nelosia vielä suorittamatta. Tehdäkö itsemurha vai jatkaakko tätä tuskaa edelleen?
Lapsuudessani vanhempani käyttivät joka viikonloppu alkoholia ja olivat kavereiden kanssa juhlimassa. Olin joko yksin kotona tai vanhempieni kavereiden lasten kanssa. Isäni katosi joskus suuttuneena yön pimeyteen ja pelkäsin tuleeko hän koskaan takaisin. Vanhempani myös riitelivät usein keskenään baarista palatessaan esmes siitä, että isäni oli flirttaillut jollekkin naiselle. Muistan myös kuinka keräilin rikkoutuneita kaljapulloja lattioilta itkien ja kuinka sukulaiseni raahasivat sammunutta äitiäni maata pitkin sisälle nukkumaan.
Perheväkivaltaa meillä on ollut satunnaisesti ollessani pieni ja toistuvasti ylä-asteikäisenä. Se loppui sosiaaliviranomaisten puututtua tilanteeseen ja nyt asiasta on menossa syyttäjälle poliisijuttu mistä olen todella ahdistunut sillä en haluaisi käsitellä vanhoja asioita oikeudessa. Väkivalta on ollut sekä fyysistä mm. (läpsimistä, kuristamista, tavaroilla heittelyä, tönimistä, remmiä..) että henkistä (haukkumista mm. idiootti, petolinnun perse..) Riidellessämme isälläni on myös tapana viskoa huonekaluja ja tavaroita ihan muutenkin. Minua ja kaveriani kiusattiin myös seiskaluokalla koulussa, mutta vaihdoimme koulua kasille ja tilanne rauhottui. Meinasin kerran tulla hakatuksi mutta pääsin juoksemaan karkuun. Kannabista kokeilin ensimmäisen kerran puoli vuotta sitten ja sen jälkeen käyttänyt muutamia kertoja. Alkoholia käytin vielä viime vuonna 1-2 kertaa viikossa myös kirkkaita ja kerranpa meillä oli jo poliisit oven takana.. Viillellyt olen aina jaksoittain jonkun verran. Minulla on myös ollut seksisuhteita yli parikymppisten miesten kanssa koska annan miesten kohdella itseäni kuin roskaa. Syyksi siihen epäilen sitä, että isäni isä otti musta ja kaveristani sopimattomia kuvia muutama vuosi sitten.
Jouduin 2kk sitten psykiatriselle suljetulle osastolle, josta kotiudun ensiviikolla tai mut siirretään toiselle osastolle. En todellakaan olisi mielestäni kotiuttamiskelpoinen! Meinasin viime viikonloppuna käydä ostamassa purkillisen kofeiinitabletteja (n. 100kpl) ja vetästä nassuun jos vaikka henki sillä lähtis. En haluiaisi tämän päättyvän niin, mutta olen niin tuskastunut ja en kestä enää. Minulla on paljon ihania, rakkaita ystäviä mutta se ei aina riitä. Ystäväni ovat todella huolissaan ja väsyneitä, enkä haluaisi pettää heitä.. Yritin itsemurhaa 2kk sitten jonka takia jouduin suljetulle, hyppäsin parvekkeelta mutta selvisin katkenneella olkavarrella, murtuneella ja painautuneella selkänikamalla ja pienellä verenvuodolla munuaisissa. Siitä jäi kauheat traumat, sillä jäin kaiteelle roikkumaan ja olisinkin halunnut nousta ylös mutten voinut. Olin pienessä hiprakassa silloin.
Nukun melko huonosti, heräilen aamuyöstä useaan kertaan ja en saa unta. Näen myös paljon väkivaltaisia painajaisia. Mulla on myös tullut aistiharhoja tuon itsemurhayrityksen jälkeen. Mulla on masennus ja ahdistuslääkket joista on vähän apua mutta ei tarpeeksi. Tunnen olevani ihan hukassa. En enää tiedä mitä tehdä. Koulukin menee huonosti koska en pysty keskittymään ja osastohoidon aikana jäin pahasti jälkeen ja en ole varma pääsenkö edes luokalta pois. Paljon on nelosia vielä suorittamatta. Tehdäkö itsemurha vai jatkaakko tätä tuskaa edelleen?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tilanteesi on kovin rankka ja huolestuttava ja tarvitsetkin ammattiapua. Terapiasta olisi varmasti apua, että saisit haastella kaikista mahdollisista asioista. Tai onhan terapiamuotoja muitakin, esim. taide-, tanssi-, musiikkiterapiat. Kirjoittaminenkin loistava tapa saada asiat itsestä ulos, koska voi kirjoittaa juuri niin kuin itsestä tuntuu yhtään kaunistelematta, pelkäämättä loukkaavansa ketään.
Mielestäni vanhempiesi luona asuminen ei ole hyvä ratkaisu vaikka oletkin kovin nuori. Voisitko kuvitella asuvasi jossain muualla, jossa olisi rauhallisempaa? Sukulaisten, kummin, ystävien tai jossain turvakodissa tai mitä kaikkia niitä sitten onkaan? Sossussa luulisi tietävän mitä paikkoja voisi sinun tilanteessasi miettiä ja kokeilla. Tarvitsisit turvallisen, rauhallisen, väkivallattoman, päihteettömän kodin/ paikan, jossa sinusta välitetään/ huolehditaan/ kuunnellaan. Jossa voisit rauhassa eheytyä.
Ensimmäisenä olisi tärkeää, että kerrot siellä osastolla enemmän tilanteestasi ja ettet ole "kotiin lähtö kunnossa" sekä minkälaista elämää kotonasi on/on ollut. Koulu on toki tärkeä, mutta voihan sitä käydä sen yhden vuoden seuraavanakin vuonna, kun saat itseäsi vähän parempaan kuntoon ja keskittyminenkin helpottuu sitten. Tärkeintä on saada itsensä kuntoon, henkisesti, pikku hiljaa ihan sinun omassa tahdissa. Sekä fyysisesti kunhan murtumat ovat luutuneet, kannatta liikuntaa opetella, jos ei jo kuulu elämääsi. Selkämurtumista voi jäädä pysyviä haittoja, kipuja- liikunta lienee parasta lääkettä, esim. kävely ainakin aluksi sekä vatsa- ja selkälihakset tärkeitä, kunhan pystyt niitä tekemään. Liikunta vaikuttaa mielialaankin, kunhan suht säännöllistä. Terveellinen ruokakin maistuu kun vähän kuntoilee/ ulkoilee. Ja muutenkin olisi tärkeetä et tekisit asioita joista pidät ja saisit hyvää mieltä/energiaa, vaikkapa ystäviesi kanssa yhdessä. Tässä joitain ajatuksia tilanteeseesi, toivottavasti saat näistä tai muuten uusia näkökulmia, miten mennä eteenpäin. Kokemusta löytyy yhdestä jos toisestakin asiasta, joten ajan myötä helpottuu, kunhan löydät sulle sopivat tavat työstää asioita/ mennä kohti tulevaa. Paljon energiaa sulle!
Oot pudonnut aika pohjalle mut eihän pohjalta pääse enää muualle kuin ylöspäin. Ensinnäkin, huumausaineiden käyttö kannattaa lopettaa, ei niistä tulee muuta kuin pahaa oloa. Älä anna vanhempiesi satuttaa sinua henkisesti taikka fyysisesti, älä unohda niitä nuortenpuhelimia missä aikuiset vastaavat ja heillä on vaitiolovelvollisuus. Jos sinulla on rakkaita ystäviä ajattele myös heidän puolesta ja kohtele itseäsi paremmin, ansaitset parempaa. Älä anna kenenkään puskea sinua takaisin alaspäin. Jos haluat päästä pinnalle, pitää työskennellä paljon, mikä on rankkaa, mutta helpottuu jos panostaa. Ei lähes ketään koulu kiinnosta, mutta jos se menee hyvin, elämäkin alkaa mennä paremmin. Itsemurha on aina huono vaihtoehto jos on joku joka välittää sinusta, sanon minä. Älä unohda läheisiäsi, muista kuunnella varsinkin heitä. He todella ajattelevat parastasi jos ovat tosi ystäviä
Perhe-elämäsi kuulostaa huonolta, joten siitä todellakin tulisi kertoa kaikki tarvittava. Pääset eteenpäin vain hyväksymällä menneen ja menemällä eteenpäin. Pohjalta voi ponnahtaakin huipulle, yhtä helposti kuin huipulta pohjalle. Elämä ei ole helppoa mutta onko se koskaan ollutkaan?
Eilen meni taas hermot! Kuvittelin jo ton dokaamisen vanhempien osalta loppuneen ton osastohoidon jälkeen mut ei.. Eilen äiti oli ihan kännissä, juonut jotain viskiä ja olutta ja sit niillä tuli jotain riitaa isän kanssa viimeisestä oluesta ja iskä sit heitti ne oluet äitin päälle ja siitä vasta huuto ja paiskominen alkoi. Alan olla niin kyllästynyt! En kuitenkaan viitsisi muuttaa mihinkään muualle, koska meillä on lemmikkejä joista minun täytyy huolehtia.
Osastohoidosta siirryn toki avohoitoon joka on ainakin näin alkuun kahdesti viikossa. Alkoholin käytön olen lopettanut samoin pilven polton. Tupakkaa poltan edelleen, mutta yritän polttaa mahdollisimman vähän päivässä. Kotona saan polttaa ja äitini ostaa mulle tupakkaa. Juomista he eivät salli. Osastohoidon aikana olen saanut painoa nostettua kuusi kiloa mikä on tosi hyvin koska olen ollut alipainoinen. Ruoka ei meinannut ennen maistua masennuksen takia, jolloin myös laihduin. Olen kylläkin ensimmäistä kertaa elämässäni muutenkin normaalipainoinen!
Käsi on parantunut jo miltei kokonaan, toimii siis kuten tavallinen käsi. Käsi leikattiin pari kuukautta sitten. Selkäkin on toipunut hiukan, mutta ei ole vielä normaali kuitenkaan. Käytän korsettia vielä ainakin helmikuun puoleenväliin saakka.