Olen 22 v nainen ja etsin vuokrahevosta rentoon ratsastukseen kentällä tai maastossa. Olen nuorempana ratsastanut ja touhunnut talleilla säännöllisesti yli viiden vuoden ajan. Jossakin vaiheessa harrastus vain valitettavasti jäi ja nyt haluaisin jälleen aloittaa. En kuitenkaan enää halua isoille talleille ratsastustunneille vaan haluaisin hioa taitoja vuokrahevosen kanssa. Jos tallilla olisi mahdollisuus, voisin osallistua myös joskus valmennustunneille, mutta tämä ei ole välttämätöntä. Pienetkin yksityistallit käyvät hyvin minulle. Näinä välivuosinakin olen ollut hevosten kanssa tekemisissä satunnaisesti ja ratsastanutkin muutaman kerran, joten perusasiat ovat kyllä takaraivossa ja selviydyn itsenäisesti perus hoito- ja ratsastuskiemuroista.
Hevosten kanssa olen rauhallinen, enkä säiky pienistä, toivoisin että hevonen olisi kuitenkin kiltti ja suht helppo käsitellä. Touhuaisin hevosen kanssa mielelläni myös muutenkin kuin vain ratsastusmielessä: hoitelisin, putsaisin kamoja, taluttelisin... Teen mielelläni myös tallitöitä.
Pystyisin käymään kerran viikossa, joskus myös useammin. Parhaiten pystyn käymään aamu- ja päiväsaikaan, mutta tarvittaessa myös iltaisin.
Asun Tuusulassa ja minulla on auto käytössä. Etsin hevosta lähinnä Tuusula-Kerava-Järvenpää-Mäntsälä-Nurmijärvi-Klaukkala alueelta.
Ota yhteyttä sähköpostilla tai niin kerron lisää itsestäni :)
[email protected]

Vastaukset 2
Vanhimmat
Jooo vuokriksia on aika vaikee löytää itsellänikin on hakusessa Kokkolan suunnilta. Yhden voin sanoa: kannattaa laittaa regionlineetai tori.fi jtn ilmoituksia sieltä voi löytyä. Tai tässä on linkki yhteen paikkkaan josta voi löytyä:
http://www.hevostalli.net/markkinatnew/search.php
sieltä voisi jokunen sopiva löytyä(:
Memsu. löysin tuolta sivustolta paaljon ihania hevosia jotka ovat vuokralla. Löysin jopa itselleni äskeittin keski suomesta hyvän vuokriksen