Miksi Ilkka Kanerva ei maksanut omasta lompakostaan

niitä syntymäpäivä pippaloita,niinkuin tavalliset kansalaiset joutuu maksamaan???

Olisi ottanut lainaa pankista sen 60tuhatta euroa ja maksanat sillä pankista otetulla rahalla pippalonsa,mutta ei,kansanedustajan tuloilla ei vissiin voinut lyhentää sitä pankkilainaa,vaan piti lahjuksia ottaa.

Pudotetaan kaikki Ilkka Kanerva pois eduskunnasta!!!!

Sehän mies ei ole koko ikänään tehnyt päivääkään oikeaa työtä!!!!!
4182
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Miksi joku ei maksa omasta pussistaan synttäreitään. Niinpä.
Miksi joku maksaa jonkun toisen synttärikuluja. Niinpä.

Äänestä
  • Maksattaa kulunsa muilla.Loinen ja sietää tippua eduskunnasta leväällä.PISTE.

    Äänestä

Eihän ministerin liksalla ELÄ kunnolla vaan joutuu vippaamaan rahaa jatkuvasti. Ike tosin LUULI, että ei jää kiinni ja jos jäis kiinni, niin asia painettas VILLASELLA.

Mutta kerran Ikella tulee tuomio, niin silloin on tultava tuomio pää pahiksella Vanhaselle, jolla myöskin hirmu pieni liksa.

Molemmat pamput kuuluu vankilaan ja heille kämppikseski sellanen murha mies tai kaksi. Siinä viikon täys palvelu murhaajia miellyttäen tekis oikeen gutaa kummallekkin. Toki vankilaan pitäs laitta puolet siitä sakista joka istuu surkeessa duunissa surkeella liksalla ja suomen surkeimmilla lomaeduilla muilla surkeilla pikku herkuilla, suomen surkeimmassa talossa.

Mutta... kun seuraavankerran ajatte kännissä ylinopeutta ja POLIISI pysäyttää, kannattaa sanoa, et jos iso rikollinen saa rangaistuksen vaikkapa 0 e sakkoa 0 päivää vankeutta, niin eihän humalaista voi sakottaa ollenkaa tai oikeestaan pollareitten pitäs ANTAA rahaa 500 e 1000 e rikkeen mukaan ja päästää jatkamaan matkaa. Näin olisi tuomiot jonkinlaisessa suhteessa. Sillä huppeli kuski tietää tekevänsä rikoksen, kuten paha talous rikollinen. Voi tosin olla, et pollari EI YMMÄRRÄ juttua vaan antaa heti ajokieltoa ja muuta kivaa paperi lappusta.

Mut jos tavis duunari 1500 e liksa muuttuis 6000 e, ilman työvelvotetta 4 vuoden VARMA duuni, niin eihän tavallinen duunari edes MENIS TÖIHIN 4 vuoden aikana. Siis URPOJA on kansanedustajat ja ministerit, kun menevät töihin ollenkaan.

Mut tapaus Ike! Jätkällä on kaunis nainen vaimona ja silti juoksee vieraissa. Miksi hitossa se VAIMO ei heivaa sitä pukkia kuuseen ja nosta syytettä AVIOmihen rilluttelusta?? Eika tomppeli täytyy olla tai sitten Ike MAKSAA kaikki vaimonsa huuhaa bling bling sokeri elämän.

Äänestä
  • ei kukaan kaipaa sellaista pientä tappia,joka maksattaa toisilla omat kemunsa.

    Muistakaa olla äänestämättä Kanervaa keväällä!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kok.musta kirjoitti:

niitä syntymäpäivä pippaloita,niinkuin tavalliset kansalaiset joutuu maksamaan???

Olisi ottanut lainaa pankista sen 60tuhatta euroa ja maksanat sillä pankista otetulla rahalla pippalonsa,mutta ei,kansanedustajan tuloilla ei vissiin voinut lyhentää sitä pankkilainaa,vaan piti lahjuksia ottaa.

Pudotetaan kaikki Ilkka Kanerva pois eduskunnasta!!!!

Sehän mies ei ole koko ikänään tehnyt päivääkään oikeaa työtä!!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu