Aloitteleva opettaja

Opettajankoulutuksessa "haastavat oppilaat" ovat aina niitä, joilla on jokin vitunaikainen oppimisvaikeus, ja johon opettajan pitää sitten keksiä motivoivat ja innovatiiviset konstit että oppi menee perille.

Todellisuudessa nämä "haastavat oppilaat" huorittelevat, homottelevat, riehuvat, uhkailevat väkivallalla, huutavat, poistuilevat luokista, eivät ilmaannu jälki-istuntoon, eivät ota opettajan puhuttelua edes vastaan, ...

Opettajankoulutuksessa ei edes haluta puhua todellisista ongelmista, koska ei niihin edes ole kellään ratkaisiua! Mitä opettaja voi tehdä, jos nuori ei pidä häntä auktoriteettina eikä välitä jälki-istunnosta tai nelosista? Suurin osa vanhemmista onneksi välittää lapsistaan, mutta käytöstapojen opettaminen tuntuu olevan ylivoimainen tehtävä monelle tässä nyky-yhteiskunnassa.

Itelle tuo paksaduuni riitti kun suhteilla sain paikan aikuisopetuspuolelta. Nyt tykkään työstäni, vaikkei palkka päätä huimaa.

Mä olen toiminut aineenopena jo useampia vuosia ja muistan kyllä miten alku oli hankalaa. Mutta ei kannata heittää kirvestä kaivoon heti kättelyssä, alku on kaikille hankalaa (kuvittelisin ainakin).

Mä en ehkä kysyisi oppilailta minkälaista opetusta he lähtökohtaisesti toivoisivat tai näyttäisi ap postausta heille, mikä ei tarkoita etteikö heidän toiveitaan pidä ottaa huomioon. Auktoriteetti on kuitenkin aika olennainen asia, ja jos heti myöntää ettei tiedä oikein yhtään miten toimia, sen kyllä menettää.

Pari perusjuttua, jotka itse ainakin koen tärkeiksi on:

1) Selkeät kurssin alussa teroitetut säännöt koskien poissaoloja/
myöhästymisiä, läksyjentekoa, tuntikäyttäytymistä yms. ja sitä mitä tapahtuu jos näitä rikotaan. Mieluiten vielä mustaa valkoisella, esim kalvolla siis. Ja säännöissä pitää pysyä, muuten menee auktoriteetti heti. Itse pidän auki tiukkoja raameja, jotka mahdollistaa sen, että homma toimii.

2) Kurssisuunnitelma kannattaa minusta tehdä ennen kurssia. Siinä ei välttämättä aina pysy, mutta silloin on itsellä ainakin mielessä mitä pitää ehtiä käydä läpi ja missä järjestyksessä, milloin pitää kiriä jne.

3) Henkilökohtainen suhde oppilaisiin on supertärkeä. Jos he tuntevat, että ope välittää heistä, motiivi opiskeluun on ihan toinen. Kysele välillä kuulumisia. Kehu aina kun aihetta, vaikka sitä olisi ihan minimaalisesti.

4) Kysy apua/neuvoja kollegoilta. Jos työyhteisösi on kunnollinen, sieltä pitäisi kyllä löytyä halua ja aikaa opastaa aloittelevaa kollegaa. Kaikki ovat olleet joskus samassa pisteessä. Oman aineen kollega olisi tietty paras.

5) Ole oma itsesi oppilaitten edessä. Älä esitä, ts. piiloudu rooleihin. Opekin voi ilmaista tunteitaan, mutta itse olen kyllä sitä mieltä, että huutaa ei pidä koskaan. Siinä häviää pelin heti. Monelle hankalalle oppilaalle se on ehdoton erävoitto, kun opelta palaa hihat provosoimisen tuloksena.

6)Anna itsellesi aikaa kehittyä opena ja myös ope-oppilas suhteiden syntyä. Joidenkin oppilaiden voi olla tosi vaikea luottaa uuteen aikuiseen omasta taustasta johtuen. Mutta jos luottamusta ei ole, touhu menee penkin alle. Minä pidän aina välillä kahdenkeskisiä juttelutuokiota tunnin jälkeen hankalan tyypin kanssa (ja nimenomaan kahdenkeskisiä), jossa pyydän oppilasta itse arvoimaan, mikä mättää ja sitten kysyn vielä, että miksi toimit näin. Muutaman kerran olen sanonut ihan ääneenkin oppilaalle, että toivon, että tajuat että olen sinun puolellasi, enkä mikään vihollinen, ja minulle on tärkeää on pärjäät koulussa.

7) Pidä huoli omasta hyvinvoinnistasi. Pidä kiinni vapaa-ajastasi ja tee muita asioita. Älä hinkkaa tuntisuunnitelmia yöhön asti. Levännyt, hyväntuulinen ja vähän huonosti tuntiin valmistautunut ope on paljon parempi kuin kireä, väsynyt perfektionisti.

Tsemppiä!

Ok, tuo kuulostaa hyvälle neuvolle. Pidetään mielessä :) Välillä on tuntunut, että olen hukassa noiden nuorten ja niiden kommenttien kanssa, mutta mukaviakin kokemuksia on tullut.

"luoda henkilökohtainen suhde oppilaisiin" ... höh siis tarkoitatko Berlusconin malliin?

södlfmew,99 kirjoitti:

"luoda henkilökohtainen suhde oppilaisiin" ... höh siis tarkoitatko Berlusconin malliin?

No en todellakaan tarkoita mitään laitonta. Lämmin ja läheinen opettajasuhde tukee nuoren myönteisen minäkäsityksen muodostumista, vahvistaa itsetuntoa ja auttaa pärjäämään sosiaalisissa suhteissa. Nämä kaikki vaikuttavat myönteisellä tavalla oppimiseen. Samalla myös opettaja hyötyy, koska työnteko on miellyttävämpää kun luokkahuoneessa on mukava ilmapiiri. Myös hyvät oppimistulokset tekevät työn mielekkääksi.

Mieti nyt tarkkaan, että mitä haluat elämältä ja työstäsi. Tuollainen meno ei voi jatkua kovinkaan kauvaa, sillä muutut erittäin kyyniseksi ja ilottomaksi, jos et ala tuntemaan työtäsi mielekkääksi.

Psykologin juttusille ehkä kannattaisi mennä, jos pelon- ja mitättömyydentunne edelleen jatkuu. Muista myös, ettei ole vääriä ihmisiä; on vain oikeita ihmisiä, mutta vääriä työtehtäviä.

tietää_ kirjoitti:

Mieti nyt tarkkaan, että mitä haluat elämältä ja työstäsi. Tuollainen meno ei voi jatkua kovinkaan kauvaa, sillä muutut erittäin kyyniseksi ja ilottomaksi, jos et ala tuntemaan työtäsi mielekkääksi.

Psykologin juttusille ehkä kannattaisi mennä, jos pelon- ja mitättömyydentunne edelleen jatkuu. Muista myös, ettei ole vääriä ihmisiä; on vain oikeita ihmisiä, mutta vääriä työtehtäviä.

Lue lisää

Mielestäni en voisi muuttua kyyniseksi koska minulla ei ole ollut mitään idealismiakaan. Eikä muutenkaan mitään sellaista visiota, että mitä ja miten ja miksi haluaisin opettaa. Tämä johtuu siitä, että en osaa enkä uskalla olla oikein mistään mitään mieltä. Mikä taas johtuu yleisestä heikosta itsetunnosta tms.

En kerta kaikkiaan osaa saada päässäni mitään ajatusta, että miten mikäkin asia pitäisi opettaa. Koska kaikki tuntuu jatkuvan ahdistuksen takia sekasotkulta. Mutta nämä yleiset ongelmani olivat olemassa jo ennen opettajan töitä.

Teen oppitunteja sillä tavalla, että luen oppikirjoja, tarkastan asioita internetistä ja sitten kirjoitan niitä tiedostoon. Olen hermostunut ja etsin ja haalin mahdollisimman paljon tehtäviä, koska jostain syystä pelkään edelleen yli tuhannen oppitunnin jälkeen että minulla ei ole tarpeeksi materiaalia. Olen epävarma mutta lopulta saan jonkinlaisen lappusen ja materiaalit kasaan. Sitten tunnilla homma menee aina pieleen. Tämä on tapahtunut satoja kertoja. En muista kaikkia juttuja mitä piti opettaa ja en koe että homma etenee niin kuin olen suunnitellut. Toisaalta kuten sanoin aiemmin tämä on eräänlaista oman epävarmuuden luomaa harhaa. Mutta muistan kyllä että nuorempana jos oli jokin vaikea tehtävä ja sitten huomasi selviävänsä siitä tarpeeksi monta kertaa, alkoi uskoa itseensä. Mutta nykyään sekään ei näköjään toimi. Tai sitten pitää odottaa kahta tai kolmea tuhatta kertaa.

Olen miettinyt olenko väärällä alalla ja lähinnä olen sitä mieltä että työ on väärä ala. Että siis oikeasti, jos lapsityö on kielletty niin miksei aikuistyö. Tuntuu väärältä, että ihmiselämästä menee niin paljon työntekoon. Toisaalta pakko jostain rahaa saada. Mutta en ole oppinut hyväksymään koko työnteon todellisuutta.

Jos vaihtaisin alaa, ei se olisi yhtään sen helpompaa koska olisin ihan sama ihminen. Lisäksi opetusala on potentiaalisesti hyvinkin mukavaa. Vaihtelevia päiviä, ja työtehtävässä saa ja pitää olla läsnäoleva (toisin kuin vaikka jossain toimistotyössä). Tietenkin lomat ovat hyvät. Jos en ylipäätään haluaisi tehdä työtä, niin parempi sitten tehdä sellaista jossa voi melkein kolme kuukautta lomailla.

Olen puhunut psykoterapeuttien kanssa vuosia, mutta ei siitä sinänsä tule hullua hurskaammaksi. Tai ainakaan tämän parempaan jamaan.

Se on kyllä olennainen kysymys, että mikä tässä ahdistaa. Jos en kerta välitä siitä oppivatko oppilaat, enkä koe siitä huonoa omaatuntoa kuten koko ketjun aloittaja. Haluanko siis itseäni varten, että kokisin päässäni, että oppitunti menisi kuten olen halunnut. Että sitäkö aina ajan takaa ja sekö melkein joka tunnin jälkeen tuntuu pahalta.

Olen yrittänyt miettiä ja pohtia asiaa, mutta näköjään en enää nykyään osaa ajatella sillä tavalla että se johtaisi johonkin tuloksiin. Esimerkiksi olen ajatellut, että en ole lääkäri enkä siis voi munata kauhean vakavasti. Mutta ei se auta. Nyt sitten ahdistumaan taas. Yritän tehdä ensi viikon töitä valmiiksi.

858858 kirjoitti:

Mielestäni en voisi muuttua kyyniseksi koska minulla ei ole ollut mitään idealismiakaan. Eikä muutenkaan mitään sellaista visiota, että mitä ja miten ja miksi haluaisin opettaa. Tämä johtuu siitä, että en osaa enkä uskalla olla oikein mistään mitään mieltä. Mikä taas johtuu yleisestä heikosta itsetunnosta tms.

En kerta kaikkiaan osaa saada päässäni mitään ajatusta, että miten mikäkin asia pitäisi opettaa. Koska kaikki tuntuu jatkuvan ahdistuksen takia sekasotkulta. Mutta nämä yleiset ongelmani olivat olemassa jo ennen opettajan töitä.

Teen oppitunteja sillä tavalla, että luen oppikirjoja, tarkastan asioita internetistä ja sitten kirjoitan niitä tiedostoon. Olen hermostunut ja etsin ja haalin mahdollisimman paljon tehtäviä, koska jostain syystä pelkään edelleen yli tuhannen oppitunnin jälkeen että minulla ei ole tarpeeksi materiaalia. Olen epävarma mutta lopulta saan jonkinlaisen lappusen ja materiaalit kasaan. Sitten tunnilla homma menee aina pieleen. Tämä on tapahtunut satoja kertoja. En muista kaikkia juttuja mitä piti opettaa ja en koe että homma etenee niin kuin olen suunnitellut. Toisaalta kuten sanoin aiemmin tämä on eräänlaista oman epävarmuuden luomaa harhaa. Mutta muistan kyllä että nuorempana jos oli jokin vaikea tehtävä ja sitten huomasi selviävänsä siitä tarpeeksi monta kertaa, alkoi uskoa itseensä. Mutta nykyään sekään ei näköjään toimi. Tai sitten pitää odottaa kahta tai kolmea tuhatta kertaa.

Olen miettinyt olenko väärällä alalla ja lähinnä olen sitä mieltä että työ on väärä ala. Että siis oikeasti, jos lapsityö on kielletty niin miksei aikuistyö. Tuntuu väärältä, että ihmiselämästä menee niin paljon työntekoon. Toisaalta pakko jostain rahaa saada. Mutta en ole oppinut hyväksymään koko työnteon todellisuutta.

Jos vaihtaisin alaa, ei se olisi yhtään sen helpompaa koska olisin ihan sama ihminen. Lisäksi opetusala on potentiaalisesti hyvinkin mukavaa. Vaihtelevia päiviä, ja työtehtävässä saa ja pitää olla läsnäoleva (toisin kuin vaikka jossain toimistotyössä). Tietenkin lomat ovat hyvät. Jos en ylipäätään haluaisi tehdä työtä, niin parempi sitten tehdä sellaista jossa voi melkein kolme kuukautta lomailla.

Olen puhunut psykoterapeuttien kanssa vuosia, mutta ei siitä sinänsä tule hullua hurskaammaksi. Tai ainakaan tämän parempaan jamaan.

Se on kyllä olennainen kysymys, että mikä tässä ahdistaa. Jos en kerta välitä siitä oppivatko oppilaat, enkä koe siitä huonoa omaatuntoa kuten koko ketjun aloittaja. Haluanko siis itseäni varten, että kokisin päässäni, että oppitunti menisi kuten olen halunnut. Että sitäkö aina ajan takaa ja sekö melkein joka tunnin jälkeen tuntuu pahalta.

Olen yrittänyt miettiä ja pohtia asiaa, mutta näköjään en enää nykyään osaa ajatella sillä tavalla että se johtaisi johonkin tuloksiin. Esimerkiksi olen ajatellut, että en ole lääkäri enkä siis voi munata kauhean vakavasti. Mutta ei se auta. Nyt sitten ahdistumaan taas. Yritän tehdä ensi viikon töitä valmiiksi.

Lue lisää

Kirjoitat erittäin selkeästi ja syvällisesti tilanteesta, joka saattaa mukailla monenkin nuoren aineenopettajan ajatuksia. Itse olen vasta hiljalleen valmistumassa aineenopettajaksi, mutta kokemukset moninaisista sijaisuuksista ovat tuntuneet ristiriitaisilta hieman samaan tapaan kuin sinun kuvauksessasi. Ihmisvuorovaikutuksen takia opettajan työ etenkin yläkoulussa on todella kuormittavaa henkisesti. Päivän aikana kohdatut 80-150 oppilasta tulevat painostaviin uniinkin ihan eri tavalla kuin toimistotyön Exel-taulukot, jotka toki nekin saattavat joskus ahdistaa.

Epävarmuus omasta aineenhallinnasta on mielestäni tervettä, koska esimerkiksi luonnontieteissä oppilaat voivat pelkillä miksi-kysymyksillä hyvin nopeasti saada aikaan tilanteen, jossa tyydyttävää nopeaa vastausta ei pystyisi tarjoamaan edes alan professori. Perusaineenhallinta on loppujen lopuksi yliopiston käyneellä väkisinkin hallussa, mutta itse opetettavaan ainekseen tutustuu lisää aina tunteja suunnitellessa. Opettajien ikälisäjärjestelmän mukaanhan vanha opettaja saa samoilla tunneilla 800 euroa enemmän kuussa kuin nuori opettaja, joten ei nuoren tarvitse mielestäni pystyä yhtä briljanttiin opetukseen kuin mihin kenties vanhempi kollega pystyy. Riittää, kunhan käy opetussuunnitelman asiat läpi ja tekee luokassa opetus- ja kasvatustyötä parhaansa mukaan.

Olet erinomaisen oikeilla jäljillä, kun asettelet työsi merkitystä oikeisiin uomiin. Ovathan etenkin peruskoulun opettajat tavallaan "sylttytehtaan" tuotantolinjalla ja pukkaavat muutamia tuhansia oppilaita työuransa kuluessa eteenpäin. Vaikka itse olen ollut koulussa erinomainen oppilas ja suorittanut hyvin pääaineopintoni yliopistossa, yläkoulun kirjoissa saattaa tulla vastaan asioita, joita opiskelin viimeksi yläkoulussa oppikirjan näkökulmasta. Tämä siitäkin huolimatta, että osasin kyseiset asiat hyvin yläkoulussa ja silloiset opettajatkin olivat mielestäni hyviä. Lopulta mieleen on jäänyt vain opettajien persoonat, heille ominaiset työtavat ja opetuksen ulkopuoliset keskustelut heidän kanssaan. Jos siis pystyt urasi aikana tavalla tai toisella rohkaisemaan kohti unelmien uraa tai muuten vain hyvää elämää edes joitain oppilaita, et ole enää tavallinen, vaan suorastaan erinomainen opettaja.

Minä olen yhtä lailla lähdössä opettajan uralle, vaikka taustalla on ongelmia itsetunnon ja masennus/ahdistuneisuusoireiden kanssa. Ongelmat ovat olleet onneksi vähentymään päin, mutta tavoitteena on tietysti täysi parantuminen. Nettikeskusteluissa on helppoa heittää ehdotuksia alanvaihdosta, mutta eihän sellainen ykskaks käy. Ja kuten sanottu, elanto on jostain hankittava. Sen sijaan työtaakan keventämistä voisin suositella jatkoa ajatellen. Onko sinulla ylitunteja? Jos on, niitä voi yrittää seuraavaksi vuodeksi vähentää. Omilla keinoilla voit vaikuttaa työmäärään käytännössä vain suunnittelutyötä leikkaamalla. Oppilaille voi koittaa keksiä itsenäisiä projekteja, jotteivät kaikki tunnit mene itse puhuessa. Kehtaan myös ehdottaa videoiden näyttämistä, sopivissa määrin tietysti.

Tärkeintä jaksamisesi kannalta olisi tietysti saada työnteko jossain määrin mielekkääksi. Se voi tapahtua opettajana oikeastaan vain silloin, kun oppilaiden kanssa on jossain määrin hyvät välit. Vihamielisiä/välinpitämättömiä luokkia on uuvuttavaa opettaa. Täysin hiljaisia ryhmiä ei voi saada aikaiseksi enää nykyään, ellei hallitse pelolla, mikä tuskin on omiaan parantamaan oppimistuloksia. Sanoisin vielä, että yleisen jaksamisen kannalta kannattaisi jollain ilveellä raapia liikunta takaisin päiväjärjestykseen. Sillä saan ainakin itse niin unen kuin ruokahalunkin asiat toimimaan aika lailla paremmin.

Yhtä kaikki, kirjoitat erittäin hyvin ja uskon, että sinusta tulee mitä parhain opettaja. Olisi mielenkiintoista lukea vielä lisää tilanteestasi ja sen kehittymisestä. Voimia!

matkndi kirjoitti:

Kirjoitat erittäin selkeästi ja syvällisesti tilanteesta, joka saattaa mukailla monenkin nuoren aineenopettajan ajatuksia. Itse olen vasta hiljalleen valmistumassa aineenopettajaksi, mutta kokemukset moninaisista sijaisuuksista ovat tuntuneet ristiriitaisilta hieman samaan tapaan kuin sinun kuvauksessasi. Ihmisvuorovaikutuksen takia opettajan työ etenkin yläkoulussa on todella kuormittavaa henkisesti. Päivän aikana kohdatut 80-150 oppilasta tulevat painostaviin uniinkin ihan eri tavalla kuin toimistotyön Exel-taulukot, jotka toki nekin saattavat joskus ahdistaa.

Epävarmuus omasta aineenhallinnasta on mielestäni tervettä, koska esimerkiksi luonnontieteissä oppilaat voivat pelkillä miksi-kysymyksillä hyvin nopeasti saada aikaan tilanteen, jossa tyydyttävää nopeaa vastausta ei pystyisi tarjoamaan edes alan professori. Perusaineenhallinta on loppujen lopuksi yliopiston käyneellä väkisinkin hallussa, mutta itse opetettavaan ainekseen tutustuu lisää aina tunteja suunnitellessa. Opettajien ikälisäjärjestelmän mukaanhan vanha opettaja saa samoilla tunneilla 800 euroa enemmän kuussa kuin nuori opettaja, joten ei nuoren tarvitse mielestäni pystyä yhtä briljanttiin opetukseen kuin mihin kenties vanhempi kollega pystyy. Riittää, kunhan käy opetussuunnitelman asiat läpi ja tekee luokassa opetus- ja kasvatustyötä parhaansa mukaan.

Olet erinomaisen oikeilla jäljillä, kun asettelet työsi merkitystä oikeisiin uomiin. Ovathan etenkin peruskoulun opettajat tavallaan "sylttytehtaan" tuotantolinjalla ja pukkaavat muutamia tuhansia oppilaita työuransa kuluessa eteenpäin. Vaikka itse olen ollut koulussa erinomainen oppilas ja suorittanut hyvin pääaineopintoni yliopistossa, yläkoulun kirjoissa saattaa tulla vastaan asioita, joita opiskelin viimeksi yläkoulussa oppikirjan näkökulmasta. Tämä siitäkin huolimatta, että osasin kyseiset asiat hyvin yläkoulussa ja silloiset opettajatkin olivat mielestäni hyviä. Lopulta mieleen on jäänyt vain opettajien persoonat, heille ominaiset työtavat ja opetuksen ulkopuoliset keskustelut heidän kanssaan. Jos siis pystyt urasi aikana tavalla tai toisella rohkaisemaan kohti unelmien uraa tai muuten vain hyvää elämää edes joitain oppilaita, et ole enää tavallinen, vaan suorastaan erinomainen opettaja.

Minä olen yhtä lailla lähdössä opettajan uralle, vaikka taustalla on ongelmia itsetunnon ja masennus/ahdistuneisuusoireiden kanssa. Ongelmat ovat olleet onneksi vähentymään päin, mutta tavoitteena on tietysti täysi parantuminen. Nettikeskusteluissa on helppoa heittää ehdotuksia alanvaihdosta, mutta eihän sellainen ykskaks käy. Ja kuten sanottu, elanto on jostain hankittava. Sen sijaan työtaakan keventämistä voisin suositella jatkoa ajatellen. Onko sinulla ylitunteja? Jos on, niitä voi yrittää seuraavaksi vuodeksi vähentää. Omilla keinoilla voit vaikuttaa työmäärään käytännössä vain suunnittelutyötä leikkaamalla. Oppilaille voi koittaa keksiä itsenäisiä projekteja, jotteivät kaikki tunnit mene itse puhuessa. Kehtaan myös ehdottaa videoiden näyttämistä, sopivissa määrin tietysti.

Tärkeintä jaksamisesi kannalta olisi tietysti saada työnteko jossain määrin mielekkääksi. Se voi tapahtua opettajana oikeastaan vain silloin, kun oppilaiden kanssa on jossain määrin hyvät välit. Vihamielisiä/välinpitämättömiä luokkia on uuvuttavaa opettaa. Täysin hiljaisia ryhmiä ei voi saada aikaiseksi enää nykyään, ellei hallitse pelolla, mikä tuskin on omiaan parantamaan oppimistuloksia. Sanoisin vielä, että yleisen jaksamisen kannalta kannattaisi jollain ilveellä raapia liikunta takaisin päiväjärjestykseen. Sillä saan ainakin itse niin unen kuin ruokahalunkin asiat toimimaan aika lailla paremmin.

Yhtä kaikki, kirjoitat erittäin hyvin ja uskon, että sinusta tulee mitä parhain opettaja. Olisi mielenkiintoista lukea vielä lisää tilanteestasi ja sen kehittymisestä. Voimia!

Lue lisää

Kiitos viestistäsi. Oli mukava lukea.

Yleisesti ottaen kun alan kirjoittaa tilanteestani, saan asiat ehkä kuulostamaan huonommilta kuin ne ovat. En tarkoittanut, että en välitä oppiaineestani tai oppilaista siinä mielessä, että olisin jotenkin välinpitämätön tai vihamielinen. Vaan siksi että ylipäätään kykyni välittää mistään tai olla kiinnostunut mistään on hyvin rajoittunut, vaikka toisin haluaisinkin. Mikä on kyllä suuri ongelma. Minulla ei oikeastaan ole mitään harrastuksia, enkä osaa ajatella, että olisin kiinnostunut mistään asiasta niin paljon, että haluaisin siihen perehtyä. Taustalla on ehkä myös ajatus, että haluaisin itse asiassa hallita kaiken, ja koska harrastuksenkin kohdalla pitäisi tehdä valinta, niin en halua valita mitään että vaihtoehdot pysyvät avoimina. Mutta tämä johtaa siihen että en tee yhtään mitään.

Kirjoitit, että viestini olivat hyvin kirjoitettuja ja selkeitä. Tämäkin on outo, mutta mukava asia kuulla. Koska minulla oli ainakin niitä kirjoittaessa todella ahdistunut ja paha olo, ja koin että ne ovat varmaan erittäin sekavia ja huonosti kirjoitettuja. Luultavasti ajattelen samalla tavalla joskus oppitunneista. Koen sen menneen täysin penkin alle, kun taas monet oppilaat kokivatkin oppineensa hyvin.

Minulla ei ole ylitunteja ja tosiaan ainut tapa vähentää työtä on vähentää suunnittelua. Mutta tällä hetkellä se menee samanlaisessa ahdistuksessa ja sumussa kuin aina ennenkin, enkä pysty oikeastaan vähentämään kun tuntuu etten edes tajua mitä teen. Tosin onhan aina välillä valoisampia hetkia tässäkin asiassa, jolloin tuntien suunnittelu suorastaan liimaa koneen äärelle ja tuntuu helpolta ja kivalta. Minulla on vain taipumus unohtaa tämä kun vajoan synkempään vaiheeseen.

Onneksi tein satunnaisia sijaisuuksia ennen kokopäiväistä opettajantyötä. Koska siellä näin millaista homma voi pahimmillaan olla. Tai itse tein siitä itselleni pahempaa kuin se olikaan, kun vatvoin asioita päässäni aina päivän jälkeen. Erään alle kahden viikon sijaisuuden jälkeen koin olevani ainakin mukamas henkisesti huonommassa tilassa kuin melkein koskaan ennen elämässäni. (Tai siis oikeasti olin vajonnut tyypilliseen synkkään kuoppaan jossa kaikki tuntuu pahemmalta kuin onkaan.) Mutta kaikki tämä oli eräänlaista harhaa ja hulluutta loppujen lopuksi. Koska itse tein itsestäni epäonnistuneen ja huonon jollain täysin ylimitoitetuilla vaatimuksilla. Tein esimerkiksi tuolloin johonkin aamuyöhön asti omia tehtäviä tunneille ihan nollapisteestä asti. Ja miksi, koska näköjään en sinänsä välittänyt tai osannut välittää oppivatko oppilaat vai ei.

Eli en oikein osaa sanoa kenet yritän vakuuttaa.

Mutta siis, näiden sijaisuuksien kautta opin ottamaan vähemmän vakavasti. Terapeuttini sanoi silloin, että minun pitäisi keskittyä vain lähinnä siihen miten nuorten kanssa ollaan eikä mihinkään opettamiseen. Ja se varmaan onkin tärkeintä. Nyt tällaisissa kokopäivätöissä minulla on ollut kaksi eri työpaikkaa, ja täällä toisessa sain paljon paremman alun kun en vetänyt hernettä nenään ja suuttunut yms., vaan suhtauduin leppoisammin ja huumorilla oppilaiden juttuihin. Nyt ainakin joidenkin luokkien kanssa on mukava ja helppo työskennellä, ja he ovat selkeästi ilmaisseet että pitävät minusta ja opetuksesta.

Minulla vain ei ole kunnolla välineitä vaikka sellaisia oppilaita kohtaan, jotka keskustelevat jatkuvasti keskenään eivätkä seuraa opetusta. En tiedä miten heidät fiksusti saisi seuraamaan. Toisaalta taas, miksi edes haluan että he seuraavat.

Itse en muuten ollut hyvä koulussa kuin muutamissa aineissa. En tajunnut miten koulussa menestytään.

Tämä viikonloppu meni ikävä kyllä tyypilliseen tapaan. Torstain tienoilla loin kuvitelmia miten hoidan työasiat kuntoon jo perjantaina tai viimeistään lauantaina. Kuvittelin miten työskentely sujuu ja hommat tulevat valmiiksi. Mutta nyt on sunnuntai ja kello seitsemän illalla, enkä ole vielä tehnyt mitään. Yritin kyllä, mutta ahdistus nousi ja se sitten houkutteli vain katsomaan telkkaria. Positiivisena on kuitenkin pidettävä sitä, että loppujen lopuksi saan aina jotenkin hommat tehtyä. En vain aina ennen kuin on aivan pakko.

Olisi varmaan ihan hyväkin kirjoitella tänne. Koska täältä voi ehkä saada jotain perspektiiviä asioihin. Eikä mitään muuta tällaista keskustelumahdollisuutta tästä aiheesta oikein ole olemassa.

858858 kirjoitti:

Kiitos viestistäsi. Oli mukava lukea.

Yleisesti ottaen kun alan kirjoittaa tilanteestani, saan asiat ehkä kuulostamaan huonommilta kuin ne ovat. En tarkoittanut, että en välitä oppiaineestani tai oppilaista siinä mielessä, että olisin jotenkin välinpitämätön tai vihamielinen. Vaan siksi että ylipäätään kykyni välittää mistään tai olla kiinnostunut mistään on hyvin rajoittunut, vaikka toisin haluaisinkin. Mikä on kyllä suuri ongelma. Minulla ei oikeastaan ole mitään harrastuksia, enkä osaa ajatella, että olisin kiinnostunut mistään asiasta niin paljon, että haluaisin siihen perehtyä. Taustalla on ehkä myös ajatus, että haluaisin itse asiassa hallita kaiken, ja koska harrastuksenkin kohdalla pitäisi tehdä valinta, niin en halua valita mitään että vaihtoehdot pysyvät avoimina. Mutta tämä johtaa siihen että en tee yhtään mitään.

Kirjoitit, että viestini olivat hyvin kirjoitettuja ja selkeitä. Tämäkin on outo, mutta mukava asia kuulla. Koska minulla oli ainakin niitä kirjoittaessa todella ahdistunut ja paha olo, ja koin että ne ovat varmaan erittäin sekavia ja huonosti kirjoitettuja. Luultavasti ajattelen samalla tavalla joskus oppitunneista. Koen sen menneen täysin penkin alle, kun taas monet oppilaat kokivatkin oppineensa hyvin.

Minulla ei ole ylitunteja ja tosiaan ainut tapa vähentää työtä on vähentää suunnittelua. Mutta tällä hetkellä se menee samanlaisessa ahdistuksessa ja sumussa kuin aina ennenkin, enkä pysty oikeastaan vähentämään kun tuntuu etten edes tajua mitä teen. Tosin onhan aina välillä valoisampia hetkia tässäkin asiassa, jolloin tuntien suunnittelu suorastaan liimaa koneen äärelle ja tuntuu helpolta ja kivalta. Minulla on vain taipumus unohtaa tämä kun vajoan synkempään vaiheeseen.

Onneksi tein satunnaisia sijaisuuksia ennen kokopäiväistä opettajantyötä. Koska siellä näin millaista homma voi pahimmillaan olla. Tai itse tein siitä itselleni pahempaa kuin se olikaan, kun vatvoin asioita päässäni aina päivän jälkeen. Erään alle kahden viikon sijaisuuden jälkeen koin olevani ainakin mukamas henkisesti huonommassa tilassa kuin melkein koskaan ennen elämässäni. (Tai siis oikeasti olin vajonnut tyypilliseen synkkään kuoppaan jossa kaikki tuntuu pahemmalta kuin onkaan.) Mutta kaikki tämä oli eräänlaista harhaa ja hulluutta loppujen lopuksi. Koska itse tein itsestäni epäonnistuneen ja huonon jollain täysin ylimitoitetuilla vaatimuksilla. Tein esimerkiksi tuolloin johonkin aamuyöhön asti omia tehtäviä tunneille ihan nollapisteestä asti. Ja miksi, koska näköjään en sinänsä välittänyt tai osannut välittää oppivatko oppilaat vai ei.

Eli en oikein osaa sanoa kenet yritän vakuuttaa.

Mutta siis, näiden sijaisuuksien kautta opin ottamaan vähemmän vakavasti. Terapeuttini sanoi silloin, että minun pitäisi keskittyä vain lähinnä siihen miten nuorten kanssa ollaan eikä mihinkään opettamiseen. Ja se varmaan onkin tärkeintä. Nyt tällaisissa kokopäivätöissä minulla on ollut kaksi eri työpaikkaa, ja täällä toisessa sain paljon paremman alun kun en vetänyt hernettä nenään ja suuttunut yms., vaan suhtauduin leppoisammin ja huumorilla oppilaiden juttuihin. Nyt ainakin joidenkin luokkien kanssa on mukava ja helppo työskennellä, ja he ovat selkeästi ilmaisseet että pitävät minusta ja opetuksesta.

Minulla vain ei ole kunnolla välineitä vaikka sellaisia oppilaita kohtaan, jotka keskustelevat jatkuvasti keskenään eivätkä seuraa opetusta. En tiedä miten heidät fiksusti saisi seuraamaan. Toisaalta taas, miksi edes haluan että he seuraavat.

Itse en muuten ollut hyvä koulussa kuin muutamissa aineissa. En tajunnut miten koulussa menestytään.

Tämä viikonloppu meni ikävä kyllä tyypilliseen tapaan. Torstain tienoilla loin kuvitelmia miten hoidan työasiat kuntoon jo perjantaina tai viimeistään lauantaina. Kuvittelin miten työskentely sujuu ja hommat tulevat valmiiksi. Mutta nyt on sunnuntai ja kello seitsemän illalla, enkä ole vielä tehnyt mitään. Yritin kyllä, mutta ahdistus nousi ja se sitten houkutteli vain katsomaan telkkaria. Positiivisena on kuitenkin pidettävä sitä, että loppujen lopuksi saan aina jotenkin hommat tehtyä. En vain aina ennen kuin on aivan pakko.

Olisi varmaan ihan hyväkin kirjoitella tänne. Koska täältä voi ehkä saada jotain perspektiiviä asioihin. Eikä mitään muuta tällaista keskustelumahdollisuutta tästä aiheesta oikein ole olemassa.

Lue lisää

Kyllä tänne kirjoittaminen varmasti kannattaa. Opettajille on aika heikosti vertaistukea tarjolla, sillä harva opettaja tahtoo tai uskaltaa avautua heikkouksistaan tai työrauhaongelmista edes opettajanhuoneessa. Etenkin vanhemmat kollegat saattavat murjaista jotain typerää auktoriteetin puutteesta ja sopimattomuudesta opettajaksi, mikä ei varmasti helpota avautuvan opettajan oloa. Hyväksi opettajaksi kasvetaan vain ajan kanssa ja kuten sanoitkin, auktoriteetin rakentamiseen liittyy monenlaisia draaman keinoja, jotka oppii niin ikään virkaiän karttuessa.

Toivon mukaan käyntisi terapeutilla helpottavat oloasi ja mahdollistavat myös elämän muuttumisen mielekkääksi pitkällä aikavälillä. Vaikket tuntisikaan saavasi työstä iloa elämääsi, en usko sen pahaakaan tekevän. Terapia on yleensä niin pitkäjänteinen hoitomuoto, että sen aikana kannattaa työskennellä, jos vain suinkin jaksaa. Pitkäaikaisena sairauslomalaisena tai työttömänä ehtii pudota työelämästä, eikä rahattomuus varmaankaan avita mielenterveyden edistymistä.

Sanotaan, että opettajan ammatissa ensimmäiset 2-3 vuotta ovat selviytymisen ja sinnittelyn aikaa, joten työpuolella elämä saattaa helpottua sinulla varsin piankin. Tärkeintä on tiedostaa, ettet ole huono opettaja, eivätkä tuntisi luultavasti ole poikkeuksellisen levottomia. Täysin hiljainen ja opetukseen keskittyvä luokka olisi minulle itsellekin mieluisin, jotta saisin juuri kokea sen tunteen tai ehkä ennemmin illuusion, kuinka oppi menee perille haluamallani tavalla minun kontrollissani. Tästä näkemyksestä pitäisi päästä irti, muuten iskee työuupumus tavalla tai toisella. Opettajan tulee valmistella ja pitää oppitunnit sekä hoitaa rehtorin määräämät muut tehtävät. Opetuksesta piittaamattomia oppilaita voi yrittää tukea ja koittaa ujuttaa heidät esimerkiksi erityisopetukseen, mutta eihän aineenopettaja voi tehdä hokkuspokkus-temppuja kymmenien oppimiskyvyttömien tai -haluttomien kohdalla, koska viikkotyöajan on tarkoitus olla suunnilleen sama kuin muillakin palkansaajilla. Tervettä välinpitämättömyyttä kannattaa siis ottaa aimo annos työkalupakkiin.

Vaikuttaisi siltä, että itse opettajana toimimisessa ongelmasi eivät ole lopulta pahemmat kuin monilla, monilla nuorilla aineenopettajilla. Niin ikään olet opettajana varmasti aivan riittävän hyvää tasoa ja kykenet rakentamaan luottamusta itsesi ja oppilaiden välille, jos kerran muutamat ryhmät jo suorastaan pitävät sinusta. Luulisin, että työpahoinvointisi pienenee huomattavasti, kunhan terapia alkaa vaikuttaa. Annat päivittäin itsestäsi jo aivan tarpeeksi työlle toimimalla tärkeässä ammatissa, joten voit hyvällä omatunnolla keskittyä illat omaan hyvinvointiisi, josko keksisit tapoja edistää sitä.

858858 kirjoitti:

Kiitos viestistäsi. Oli mukava lukea.

Yleisesti ottaen kun alan kirjoittaa tilanteestani, saan asiat ehkä kuulostamaan huonommilta kuin ne ovat. En tarkoittanut, että en välitä oppiaineestani tai oppilaista siinä mielessä, että olisin jotenkin välinpitämätön tai vihamielinen. Vaan siksi että ylipäätään kykyni välittää mistään tai olla kiinnostunut mistään on hyvin rajoittunut, vaikka toisin haluaisinkin. Mikä on kyllä suuri ongelma. Minulla ei oikeastaan ole mitään harrastuksia, enkä osaa ajatella, että olisin kiinnostunut mistään asiasta niin paljon, että haluaisin siihen perehtyä. Taustalla on ehkä myös ajatus, että haluaisin itse asiassa hallita kaiken, ja koska harrastuksenkin kohdalla pitäisi tehdä valinta, niin en halua valita mitään että vaihtoehdot pysyvät avoimina. Mutta tämä johtaa siihen että en tee yhtään mitään.

Kirjoitit, että viestini olivat hyvin kirjoitettuja ja selkeitä. Tämäkin on outo, mutta mukava asia kuulla. Koska minulla oli ainakin niitä kirjoittaessa todella ahdistunut ja paha olo, ja koin että ne ovat varmaan erittäin sekavia ja huonosti kirjoitettuja. Luultavasti ajattelen samalla tavalla joskus oppitunneista. Koen sen menneen täysin penkin alle, kun taas monet oppilaat kokivatkin oppineensa hyvin.

Minulla ei ole ylitunteja ja tosiaan ainut tapa vähentää työtä on vähentää suunnittelua. Mutta tällä hetkellä se menee samanlaisessa ahdistuksessa ja sumussa kuin aina ennenkin, enkä pysty oikeastaan vähentämään kun tuntuu etten edes tajua mitä teen. Tosin onhan aina välillä valoisampia hetkia tässäkin asiassa, jolloin tuntien suunnittelu suorastaan liimaa koneen äärelle ja tuntuu helpolta ja kivalta. Minulla on vain taipumus unohtaa tämä kun vajoan synkempään vaiheeseen.

Onneksi tein satunnaisia sijaisuuksia ennen kokopäiväistä opettajantyötä. Koska siellä näin millaista homma voi pahimmillaan olla. Tai itse tein siitä itselleni pahempaa kuin se olikaan, kun vatvoin asioita päässäni aina päivän jälkeen. Erään alle kahden viikon sijaisuuden jälkeen koin olevani ainakin mukamas henkisesti huonommassa tilassa kuin melkein koskaan ennen elämässäni. (Tai siis oikeasti olin vajonnut tyypilliseen synkkään kuoppaan jossa kaikki tuntuu pahemmalta kuin onkaan.) Mutta kaikki tämä oli eräänlaista harhaa ja hulluutta loppujen lopuksi. Koska itse tein itsestäni epäonnistuneen ja huonon jollain täysin ylimitoitetuilla vaatimuksilla. Tein esimerkiksi tuolloin johonkin aamuyöhön asti omia tehtäviä tunneille ihan nollapisteestä asti. Ja miksi, koska näköjään en sinänsä välittänyt tai osannut välittää oppivatko oppilaat vai ei.

Eli en oikein osaa sanoa kenet yritän vakuuttaa.

Mutta siis, näiden sijaisuuksien kautta opin ottamaan vähemmän vakavasti. Terapeuttini sanoi silloin, että minun pitäisi keskittyä vain lähinnä siihen miten nuorten kanssa ollaan eikä mihinkään opettamiseen. Ja se varmaan onkin tärkeintä. Nyt tällaisissa kokopäivätöissä minulla on ollut kaksi eri työpaikkaa, ja täällä toisessa sain paljon paremman alun kun en vetänyt hernettä nenään ja suuttunut yms., vaan suhtauduin leppoisammin ja huumorilla oppilaiden juttuihin. Nyt ainakin joidenkin luokkien kanssa on mukava ja helppo työskennellä, ja he ovat selkeästi ilmaisseet että pitävät minusta ja opetuksesta.

Minulla vain ei ole kunnolla välineitä vaikka sellaisia oppilaita kohtaan, jotka keskustelevat jatkuvasti keskenään eivätkä seuraa opetusta. En tiedä miten heidät fiksusti saisi seuraamaan. Toisaalta taas, miksi edes haluan että he seuraavat.

Itse en muuten ollut hyvä koulussa kuin muutamissa aineissa. En tajunnut miten koulussa menestytään.

Tämä viikonloppu meni ikävä kyllä tyypilliseen tapaan. Torstain tienoilla loin kuvitelmia miten hoidan työasiat kuntoon jo perjantaina tai viimeistään lauantaina. Kuvittelin miten työskentely sujuu ja hommat tulevat valmiiksi. Mutta nyt on sunnuntai ja kello seitsemän illalla, enkä ole vielä tehnyt mitään. Yritin kyllä, mutta ahdistus nousi ja se sitten houkutteli vain katsomaan telkkaria. Positiivisena on kuitenkin pidettävä sitä, että loppujen lopuksi saan aina jotenkin hommat tehtyä. En vain aina ennen kuin on aivan pakko.

Olisi varmaan ihan hyväkin kirjoitella tänne. Koska täältä voi ehkä saada jotain perspektiiviä asioihin. Eikä mitään muuta tällaista keskustelumahdollisuutta tästä aiheesta oikein ole olemassa.

Lue lisää

En oikein ymmärrä, mitä mieltä on olla opena, jos ei kiinnosta sen paremmin oppilaat kuin oppiainekaan. Opettajan työ ei ole mikä tahansa homma; sitä tehdään nuorten, kasvavien ihmistaimien kanssa. Väärällä alalla oleva ihminen opena voi tehdä suurta hallaa lapsille, sitä suurempaa, mitä nuoremmista on kyse. Samoin hän tekee hallaa itselleen. Ei kukaan voi elää kuvailemallasi tavalla vuosikymmeniä, ainakaan jos meinaa olla kokonainen, onnellinen ihminen. Opettajan on oltava kypsä, itsetunnoltaan vahva ihminen. Näin se vain on.

Tuntuisi mukavalta, jos rehellisin mielin voisin sinulle kirjoittaa, että kyllä se siitä ja että tuolta tuntuu monista aloittavista opettajista. En vain voi, koska minusta tuo kuulostaa huolestuttavalta ja surulliselta.

Kehittyäksesi opena sinun olisi alettava nähdä oppilaasi samanlaisina, joskin tietämättömämpinä ja kypsymättömämpinä ihmisinä kuin itse olet. Heidän kanssaan toimiessa ovat voimassa aivan samat säännöt kuin ihmissuhteissa yleensä, sillä erotuksella että sinä olet aikuinen ja opettaja ja näin suuremmassa vastuussa.

Opettaja, jolla on toimiva vuorovaikutus oppilaiden kanssa, saa todella paljon anteeksi. Eivät oppilaat silloin pahastu siitä, että joskus on tylsä tunti tai ope sekoaa suunnitelmissaan tai ei tiedä jotain. Mutta jos tuota pohjaa ei ole, oppilaat ovat armottomia ja etsivät opesta virhettä tai eivät pidä häntä huonekalua kummempana. Auktoriteetti on luottamusta; oppilaat uskovat opettajaan ja opettajaa, kun luottavat häneen eli kun opettaja on onnistunut kommunikoimaan, että välittää oppilaistaan ja työstään. Oppilaat voivat unohtaa, mitä heille opetit, mutta eivät koskaan sitä, mitä sait heidät tuntemaan. Heidän kanssaan pitää rupatella, vitsailla, itkeä ja nauraa. Opettajan on uskallettava olla ihminen ja persoona. Oppilaat aistivat feikkaamisen.

Opettajan työn kivijalka on aito kiinnostus ihmisiin. Jos sitä ei ole, kannattaa hakeutua muihin töihin.

Täällä myös yksi aloitteleva ope. Parisuhde on kärsinyt tästä töiden aloittamisesta. Töissä pinnistelen pirteänä, kotona teen suunnittelutöitä ahdistuneena, uni ei tule iltaisin, stressi ja väsymys painavat päivittäin. Tiedän että ensimmäinen vuosi on raskain. Se tuntuu todella pitkältä ajalta.

Puhki kirjoitti:

Täällä myös yksi aloitteleva ope. Parisuhde on kärsinyt tästä töiden aloittamisesta. Töissä pinnistelen pirteänä, kotona teen suunnittelutöitä ahdistuneena, uni ei tule iltaisin, stressi ja väsymys painavat päivittäin. Tiedän että ensimmäinen vuosi on raskain. Se tuntuu todella pitkältä ajalta.

Lue lisää

Mikä ihme teitä nuoria opettajia vaivaa?! Ei ekana vuonna kannata ruveta nostamaan rimaa kovin korkealle.

En tiedä, millä asteella opetat, mutta ainakin perusasteella oppikirjoista pitäisi olla paljon apua. Tulevina vuosina sitten on aika kehitellä enemmän omia juttuja. Ei maailma siihen kaadu, että aloitteleva opettaja vetää jokusen tunnin tyylillä luetaan kappale ja tehdään tehtävät. Jos käytössä oleva kirja tuntuu ankealta tai riittämättömältä, tsekkaa muita kirjasarjoja ja kopio niistä ideoita. Siksi niistä kirjoista koulussa maksetaan, että ne helpottavat opettajan ja oppilaan työtä eikä kenenkään tarvitse keksiä pyörää uudelleen.

Tiedän toki, että on semmoisiakin kouluja ja kursseja, joille open pitää tehdä itse kaikki materiaali. Mutta esimerkiksi ala- tai yläkoulun opelle ei niin paljoa makseta, että olisi mitenkään oikeutettua odottaa jatkuvia ilta- ja viikonlopputöitä!

Kaikkein tärkeintä on se, että olet tunnilla iskussa ja jaksat oppilaita. Se taas ei onnistu, jos et lepää ja nuku. Less is more.

opex kirjoitti:

Mikä ihme teitä nuoria opettajia vaivaa?! Ei ekana vuonna kannata ruveta nostamaan rimaa kovin korkealle.

En tiedä, millä asteella opetat, mutta ainakin perusasteella oppikirjoista pitäisi olla paljon apua. Tulevina vuosina sitten on aika kehitellä enemmän omia juttuja. Ei maailma siihen kaadu, että aloitteleva opettaja vetää jokusen tunnin tyylillä luetaan kappale ja tehdään tehtävät. Jos käytössä oleva kirja tuntuu ankealta tai riittämättömältä, tsekkaa muita kirjasarjoja ja kopio niistä ideoita. Siksi niistä kirjoista koulussa maksetaan, että ne helpottavat opettajan ja oppilaan työtä eikä kenenkään tarvitse keksiä pyörää uudelleen.

Tiedän toki, että on semmoisiakin kouluja ja kursseja, joille open pitää tehdä itse kaikki materiaali. Mutta esimerkiksi ala- tai yläkoulun opelle ei niin paljoa makseta, että olisi mitenkään oikeutettua odottaa jatkuvia ilta- ja viikonlopputöitä!

Kaikkein tärkeintä on se, että olet tunnilla iskussa ja jaksat oppilaita. Se taas ei onnistu, jos et lepää ja nuku. Less is more.

Lue lisää

>

Väittäisin, että moderni opettajankoulutus on tähän syynä.

Opettajankoulutus ei opasta valmiiden materiaalien käyttöön vaan nimenomaan kaiken opetusmateriaalin tuottamiseen itse. Oppikirjoille ja valmiille tehtäville ei paljon anneta arvoa. Mitään keskiverto oppilasta ei ole olemassakaan. Jokainen on yksilö. Siksi ei ole olemassa mitään yleistä oppimateriaaliakaan (kirjaa), joka sopisi kaikille. Jokainen ryhmä vaatii oman heille yksilöidyn opetuksen. Pitäisi laatia eriyttävät materiaalit lahjakkaille ja vähemmän lahjakkaille. Ylivilkkaille, tarkkaavaisuushäiriöisille ja muille erityisoppijoille myös omansa. Oppimista pitäisi testata jatkuvin diagnostisin testein ja muokata lennosta sen mukaan, mitä oppijat ovat oppineet ja eivät ole. Ainedidaktiikka kehottaa opettajaa käyttämään mitä erilaisempia opetusmetodeja ja oppimisympäristöjä: On käytettävä multimediaa, draamaa, oppimispelejä, ryhmätyöskentelyä, "flipped classroom" -opetusta jne.. Tuntisuunnitelmat opetetaan tekemään minuuttiaikataulutettuina. Se, että oppilaat lukevat kirjasta kappaleen ja tekevät sitten kirjan tehtäviä, ei tule kysymykseenkään. Se on huonoa opetusta. Hyvä opetus on sitä, että opettaja saa oppilaat innostumaan aiheesta. Hyvä opetus ei rakennu oppikirjan varaan. Näin siellä didaktikot auskultanteille paasaavat nykypäivänä.

Toki opettajankoulutuksen tarkoitus on hyvä ja näinhän se opetus ideaalisissa olosuhteissa juuri toteutettaisiin. Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan ihminen kestä sitä työtaakkaa, joka tällaisen ihanteellisen opetuksen tuottamisesta aiheutuu. Varsinkin kun ryhmässä saattaa olla 35 oppilasta, joista puolelle tuottaa hankaluuksia jo pelkkä suomen kielen ymmärtäminen ja tuottaminen.

Minun neuvoni aloitteleville opettajille on se, että älkää vaatiko itseltänne liikaa ja älkääkä noudattako orjallisesti opettajankoulutuksessa saamianne ohjeita. Tehkää työnne vain riittävän hyvin. Älkää pyrkikö enempään. Muuten palatte loppuun hetkessä.

Vanellus kirjoitti:

>

Väittäisin, että moderni opettajankoulutus on tähän syynä.

Opettajankoulutus ei opasta valmiiden materiaalien käyttöön vaan nimenomaan kaiken opetusmateriaalin tuottamiseen itse. Oppikirjoille ja valmiille tehtäville ei paljon anneta arvoa. Mitään keskiverto oppilasta ei ole olemassakaan. Jokainen on yksilö. Siksi ei ole olemassa mitään yleistä oppimateriaaliakaan (kirjaa), joka sopisi kaikille. Jokainen ryhmä vaatii oman heille yksilöidyn opetuksen. Pitäisi laatia eriyttävät materiaalit lahjakkaille ja vähemmän lahjakkaille. Ylivilkkaille, tarkkaavaisuushäiriöisille ja muille erityisoppijoille myös omansa. Oppimista pitäisi testata jatkuvin diagnostisin testein ja muokata lennosta sen mukaan, mitä oppijat ovat oppineet ja eivät ole. Ainedidaktiikka kehottaa opettajaa käyttämään mitä erilaisempia opetusmetodeja ja oppimisympäristöjä: On käytettävä multimediaa, draamaa, oppimispelejä, ryhmätyöskentelyä, "flipped classroom" -opetusta jne.. Tuntisuunnitelmat opetetaan tekemään minuuttiaikataulutettuina. Se, että oppilaat lukevat kirjasta kappaleen ja tekevät sitten kirjan tehtäviä, ei tule kysymykseenkään. Se on huonoa opetusta. Hyvä opetus on sitä, että opettaja saa oppilaat innostumaan aiheesta. Hyvä opetus ei rakennu oppikirjan varaan. Näin siellä didaktikot auskultanteille paasaavat nykypäivänä.

Toki opettajankoulutuksen tarkoitus on hyvä ja näinhän se opetus ideaalisissa olosuhteissa juuri toteutettaisiin. Totuus on kuitenkin se, ettei kukaan ihminen kestä sitä työtaakkaa, joka tällaisen ihanteellisen opetuksen tuottamisesta aiheutuu. Varsinkin kun ryhmässä saattaa olla 35 oppilasta, joista puolelle tuottaa hankaluuksia jo pelkkä suomen kielen ymmärtäminen ja tuottaminen.

Minun neuvoni aloitteleville opettajille on se, että älkää vaatiko itseltänne liikaa ja älkääkä noudattako orjallisesti opettajankoulutuksessa saamianne ohjeita. Tehkää työnne vain riittävän hyvin. Älkää pyrkikö enempään. Muuten palatte loppuun hetkessä.

Lue lisää

Olen niin samaa mieltä kanssasi.

Ainedidaktiikassa pitää tietysti opettaa semmoisia asioita kuin materiaalin teko ja eriyttäminen ja mielellään harjoitella niitä. Luulisi kuitenkin, että aikuisella ihmisellä on sitten omaa suhteellisuudentajua siinä, milloin on mahdollista tämmöiseen ryhtyä. Minulla oli onneksi kuitenkin OKL:ssäkin joku opettaja, joka sanoi meille myös, että käyttäkää niitä kirjoja, sitä varten ne ovat.

Nykyoppikirjoissa on myös paljon valmiita eriyttäviä tehtäviä, ryhmätyö- ja projekti-ideoita yms. Nykyään on tarjolla valmiita sähköisiäkin materiaaleja.

Hyvällä opettajalla on tietenkin jokin oma visio oppiaineestaan ja opetuksesta, eikä hän voi olla oppikirjan orja. Omaa visiota voi kuitenkin toteuttaa valitsemalla myös valmiita materiaaleja. Opettajan visio ja materiaalipankki kehittyy, kirkastuu ja täydentyy vuosien varrella. On vain hyväksyttävä se tosiasia, että ehkäpä ensimmäiset oppilaat eivät saa yhtä hyvää opetusta kuin ne, joita opettaa vähän kokeneempana.

Opettajan ammattitaitoon kuuluu oman rajallisuuden hyväksyminen. Aina voisi tehdä enemmän, mutta onko siinä järkeä? Ainakaan ei ole mitään järkeä tuhota terveyttään ja parisuhdettaan opettajan työn vuoksi.

opex kirjoitti:

Mikä ihme teitä nuoria opettajia vaivaa?! Ei ekana vuonna kannata ruveta nostamaan rimaa kovin korkealle.

En tiedä, millä asteella opetat, mutta ainakin perusasteella oppikirjoista pitäisi olla paljon apua. Tulevina vuosina sitten on aika kehitellä enemmän omia juttuja. Ei maailma siihen kaadu, että aloitteleva opettaja vetää jokusen tunnin tyylillä luetaan kappale ja tehdään tehtävät. Jos käytössä oleva kirja tuntuu ankealta tai riittämättömältä, tsekkaa muita kirjasarjoja ja kopio niistä ideoita. Siksi niistä kirjoista koulussa maksetaan, että ne helpottavat opettajan ja oppilaan työtä eikä kenenkään tarvitse keksiä pyörää uudelleen.

Tiedän toki, että on semmoisiakin kouluja ja kursseja, joille open pitää tehdä itse kaikki materiaali. Mutta esimerkiksi ala- tai yläkoulun opelle ei niin paljoa makseta, että olisi mitenkään oikeutettua odottaa jatkuvia ilta- ja viikonlopputöitä!

Kaikkein tärkeintä on se, että olet tunnilla iskussa ja jaksat oppilaita. Se taas ei onnistu, jos et lepää ja nuku. Less is more.

Lue lisää

Minäkin olen tehnyt aivan liikaa työtä. Yrittänyt tehdä kaiken materiaalin itse.

Myöhemmin havainnoillistin sitä itselleni näin: yritin miellyttää ja lepyttää Pedagogiikan Jumalia.

Primitiivinen heimo palvoo suurta pyhää vuorta. Heimo ei tiedä mitä vuoren jumala haluaa. Mutta tietää että se suuttuu jos sitä ei miellytetä tarpeeksi.

Eli jotenkin aivan hullusti, ajattelin ilmeisesti että normaalikoulun ohjaavat opettavat valvovat minua vielä, tai on jokin Pedagogiikan ideaalitaso johon en koskaan pääse, ja jota en saavuta.

Vähän on nykyään kirkastunut jo se, että voin päättää ihan itse mikä on järkevää. Olennaista on alkuvuosina ainakin yläkoulussa opetella olemaan oppilaiden kanssa. Ja yrittää miettiä mikä oikeasti on olennaista.

Oppivatko oppilaat ylipäätään yhtään mitään? Ovatko opettajat koulussa opettamassa? Vai onko opetuslaitoksen tehtävä kasvattaa kansalaisia, eikä varsinaisesti kertoa oppiaineiden asiasisällöistä? Onko tämä piilo-opetussuunnitelma?

Mitä oppilaat voivat edes oppia? Kaikki oppiaineet eivät kaikkia kiinnosta. Suurin osa aiheista tulee oppilaille oppitunnilla aivan uutena, ja sitten parin tunnin päästä mennään taas ihan toiseen asiaan. Miksi edes kuvitellaan, että siitä voisi jäädä paljon päähän?

Nykyään mietin, onko pedagogiikka oikeasti edes olemassa. Siis onhan toki rakennuksia jossa tuota opetetaan ja oppituoleja ja metreittäin oppiaineen tutkimuksia. Ja varmasti on totta, että opettaa voi hyvin ja huonosti. Mutta onko koko kasvatustiede oikeasti kosketuksessa todellisuuteen? Elämmekö maailmassa jossa kasvatustieteellisen tiedekunnan opeille on mitään relevanssia?

Lopuksi konkreettinen kysymys kollegoille. Mitä mieltä olette vihkoonkirjoittamisesta opetusmenetelmänä? Hyvät/huonot puolet? Voiko siitä päästä kokonaan eroon? Miten? Kannattaako?

Puhki kirjoitti:

Täällä myös yksi aloitteleva ope. Parisuhde on kärsinyt tästä töiden aloittamisesta. Töissä pinnistelen pirteänä, kotona teen suunnittelutöitä ahdistuneena, uni ei tule iltaisin, stressi ja väsymys painavat päivittäin. Tiedän että ensimmäinen vuosi on raskain. Se tuntuu todella pitkältä ajalta.

Lue lisää

Olen kokenut aivan samaa. Että suunnittelu on ahdistavaa, en osaa ajatella mikä on nyt olennaista ja mikä ei. Kaikki ratkaisut tuntuvat huonoilta. Sitten vaikka on suunnitellut yhtä tuntia kaksi tuntia, niin töissä kun sen vetää, tuntuu silti huonolta... Lisäksi suunnittelu tuntuu ahdistavalta koska siinä on aina niin veitsenterällä, tänään pitää jotenkin puskea kasaan juuri huomisen tunnit. Itse ainakin toimin tehokkaammin kun ei ole noin läheinen dead line päällä.

Jos sinulla on paljon eri kustantajien opettajanoppaita, niin yritä käyttää pelkästään niitä. Älä edes yritä tehdä mitään muuta. Voit ladata opettajanoppaita eri kustantajiilta PDF-muodossa tai muissa muodoissa, jos saat koulultanne kustantajien tunnukset. Minäkin olen ottanut netistä kaikkien kustantajien kaikki oppaat, vaikka en edes käytä heidän kirjojaan. Ilmeisesti siten se onnistui, että koulumme kuitenkin käyttää joissakin oppiaineissa heidän kirjojaan. Myös oppiaineiden ainejärjestöillä on joskus materiaalipankkeja. Tai opiskelukavereilla voi olla omia tunteja...


Voisit yrittää tällaista joku päivä kun tulet töistä ja alat taas suunnitella. Päätä että prkl, nyt tänään teen tästä yhdestä kurssista 10 tuntisuunnitelmaa eteenpäin, enkä käytä mihinkään niistä aikaa enempää kuin 15 minuuttia.

Ota vaikka sekuntikellolla aikaa. Tässä pitäisi ensin päästä sellaiseen henkiseen tilaan, että hyväksyy tällaiset tunnit tarpeeksi hyviksi. Sitten vaan raivolla opettajanoppaita pläräämään, eikä mitään liikaa harkintaa. Tuosta vaan otetaan tuo ja tuosta tuo ja se oli siinä. Naks, sekuntikello pois päältä... 7min. 45 sek. Hyvä! Seuraava tunti, tuosta oppaasta otetaan tuo osio vihkomuistiinpanoiksi, sitten pari tehtävää tunnin loppuun ja voila. Opettajanoppaissa on usein aika monipuolista materiaalia. Eli ainakin johonkin tuntiin tarjotaan draamaa, johonkin ristikoita, johonkin ties mitä... Eikö tämä ole tarpeeksi hyvää? Tällä tavalla voit saada etumatkaa, ja voit kasvattaa sitä kaiken aikaa. Kohta voisit olla jo 30 tuntia edellä, eli melkein joulussa.


Tämä on mahdollista, jos jumppaa itsensä sellaiseen aivotilaan, että hyväksyy että tunti on riittävän hyvä näin. Ajattele missä olet ammattitaidossasi 5 vuoden päästä. Olet hyvin erilainen ihminen, ja ajattelet hyvin eri tavalla. Ei tällä ensimmäisellä vuodella ole (positiivisessa mielessä) mitään väliä. Et voi pahasti munata mitään - koska tämä on vain opettamista eikä aivokirurgiaa. Jos aivokirurgilla lipsahtaa, niin sitten järjestetään hautajaisia.

Jos opettajalla lipsahtaa, niin huomaako kukaan mitään? Kuinka paljon opettaja voi oppimistuloksiin vaikuttaa? Eivätkö hyvät oppilaat aina menesty kokeissa yhtä hyvin joka tapauksessa? Eivätkö ehkä kaikki muutkin oppilaat menesty yhtä hyvin opetuksesta riippumatta? Kuinka paljon vahinkoa voit tehdä, jos tekisit tunteja tällä tavalla tsäp tsäp tsäp -liukuhihnameininkillä? Tekisitkö vahinkoa ollenkaan? Ehkä oppituntisi olisit sillä tavalla sitten parempia, että itse olisit rauhallisempi ja intuitiivisempi, kun et ole väsyttänyt itseäsi suunnittelemalla liikaa, ja siksi vaatimalla tunnilta liikaa.

Sorrun itse usein siihen, että suunnittelen koreografian liian tarkasti. Jopa kuvittelen, että jotkut tietyt asiat kiinnostaisivat ja inspiroisivat oppilaita. Näin ei kannata tehtä. Ennemmin pitäisi jotenkin luottaa itseensä (se on todella vaikeaa joskus) että minä vedän tämän nyt tällä lailla läpi, ja olen päättänyt että tämä on hyvä. En ajattele tuntia sitä ennen enkä sen jälkeen. Oppitunti oli se hetkellinen nyt-hetki, ja nyt se on ohi ja minä olen saanut siitä palkkaa.

Kannattaa ehkä ajatella, että tästä saa palkkaa. Että kuinka paljon sitä kannattaa tehdä rahan eteen. Kannattaako itseään uhrata rahan takia. Okei, moni opettaja ottaa työnsä ja sen oman oppiaineensa varmaan vakavasti, mutta ei sitä pitäisi ottaa silti liian vakavasti.

Kaikkea hyvää ja jaksamista.

Puhki kirjoitti:

Täällä myös yksi aloitteleva ope. Parisuhde on kärsinyt tästä töiden aloittamisesta. Töissä pinnistelen pirteänä, kotona teen suunnittelutöitä ahdistuneena, uni ei tule iltaisin, stressi ja väsymys painavat päivittäin. Tiedän että ensimmäinen vuosi on raskain. Se tuntuu todella pitkältä ajalta.

Lue lisää

Oi, tämä ketju on iltani pelastus! Aloitin tänä syksynä aineenopena ihkaensimmäisessä sijaisuudessani, joka kestää vieläpä koko lukuvuoden. Kutsu töihin tuli kiireesti ja yhtä kiire tuli sitten kurssi- ja jaksosuunnitelmien kanssa. Tuntui siltä, että minut on repäisty töihin pystymetsästä, enkä tajua yhtään mitään yhtään mistään. Koko työ ahdisti ja tuntui kauhealta selviytymiskamppailulta. Edelleen luovuuden lähde on kuivempi kuin Gobin autiomaa. Mitään hulppeita, innovatiivisia, toiminnallisia ja ihastuttavan oppilaslähtöisiä tunteja en keksi, koska koko aivokapasiteettini menee vain perusasioiden järjestelyyn. Tuntini ovat tavallisia, ehkä tylsähköjä, mutta kurssit etenevät ja oppilailla on kuitenkin mahdollisuus oppia.

Nyt kuukauden työnteon jälkeen olen löytänyt jonkinlaista tasapainoa. Olen edelleen valtavan stressaantunut opetuksen pitkäaikaistavoitteista ja siitä, saavatko oppilaat minulta kaiken, mitä tarvitsevat. Lisäksi uuden työn päin pläsiä läväyttämä informaatiotulva on käsittämätön! Tuntuu, että minun pitää hallita ja vallita niin monia asioita, että pääni on seota. Kaikesta tästä huolimatta työ ei enää tunnu sietämättömältä. Syitä ovat seuraavat:

1. Olen päättänyt, että pidän opetusmatskun, oppikirjat, oppilaspaperit, koepumaskat ja muut oppilastyöt koululla. En rahtaa kotiin mitään kouluun liittyvää, ellei ole aivan totaalisen pakko. Koti on minulle koti, ei yksi valtava työhuone.

2. Olen ryhtynyt toteuttamaan periaatetta, jonka mukaan teen työt koululla. Monistan, suunnittelen, plärään kirjat, haalin askartelumateriaalit, kirjoitan Wilma-viestit, tuntipäiväkirjat ja sähköpostit sekä korjaan kokeet sun muut. Kaiken koululla. Vaikkei opetukseni alkaisi kahdeksalta aamulla, menen koululle silti kahdeksaksi tai viimeistään kymmeneksi. En poistu ennen kello neljää, ja pyrin tekemään vähintään kahdeksan tunnin täyden työpäivän. Jos työmäärä vaatii, että olen koululla kymmenen tai jopa yksitoista tuntia, sitten olen. Pääasia on, että kun tulen kotiin, olen oikeasti vapaa ja minulla on perusteltu syy suorastaan kieltäytyä ajattelemasta työtäni.

3. Kyselen kollegoilta, miten he ovat opettaneet sen-ja-sen kurssin sen-ja-sen asian. Apinoin ja matkin kaikki hyvät ideat. Muut opettajat eivät kysyttäessä usein ole mitenkään mustasukkaisia materiaaleistaan, vaan vinkkaavat mielellään hyviä tehtäviä ja antavat jopa itse tekemiään juttuja käyttöön.

4. Suhtaudun itseeni kuin mihin tahansa uuteen työntekijään. En ajattele opettajan ammattia ekstravastuullisena lasten tulevaisuuden määrittävänä tekijänä, vaan sallin itselleni uutena työntekijänä uudessa työssä sen, että alussa en vain kerta kaikkiaan osaa asioita niin hyvin. En tietenkään osaa. Millä edellytyksellä muka osaisin.

5. Pyydän apua ihan jatkuvasti ja paljastan itseni heti, jos menee heikosti. Jos on työrauhaongelmia jonkin ryhmän kanssa, kerron sen heti ja kysyn neuvoa. Jos en tiedä, miten eriyttäisin jossakin ryhmässä, kerron sen heti ja kysyn neuvoa. En jätä kysymistä edes yhteen kertaan, vaan jos sama pulma toistuu, palaan aiheeseen uudelleen. Vaivaan erityisopettajia ja ryhmänohjaajia. Olen yhteydessä rehtoriin ja pyydän ammattiin ohjausta. Näin tiedän, etten mitenkään VOI kämmätä työssäni jotenkin salaisesti niin, että kaikki menisi katastrofaalisesti pieleen, vaan sen sijaan työni on läpinäkyvää.

6. Pidän koululla omassa kaapissani pientä herkku- ja välipalavarastoa. Jos jonain päivänä en ehdi syödä kunnon koululounasta, pidän verensokerit kohdillaan oman varastoni avulla. Lisäksi pikku herkut myös piristävät. :)

7. Puhun työstäni rehellisesti perheelleni, poikaystävälleni ja ystävilleni. Kerron, että on rankkaa. Muuta en esitä. Se helpottaa, ja läheisiltä saan kullanarvoista tukea ja empatiaa. En kuitenkaan anna itseni vajota murheellisiin ajatuksiin pitkäksi aikaa, vaan nousen aina. Ajattelen, että olen vuoden kuluttua hengissä ja niin helvetin paljon kokeneempi ja osaavampi, että silloin saan oikeasti olla ylpeä itsestäni.

Tsemppiä uusille opeille! Ei ole helppoa, ei.

Opena-ama kirjoitti:

Oi, tämä ketju on iltani pelastus! Aloitin tänä syksynä aineenopena ihkaensimmäisessä sijaisuudessani, joka kestää vieläpä koko lukuvuoden. Kutsu töihin tuli kiireesti ja yhtä kiire tuli sitten kurssi- ja jaksosuunnitelmien kanssa. Tuntui siltä, että minut on repäisty töihin pystymetsästä, enkä tajua yhtään mitään yhtään mistään. Koko työ ahdisti ja tuntui kauhealta selviytymiskamppailulta. Edelleen luovuuden lähde on kuivempi kuin Gobin autiomaa. Mitään hulppeita, innovatiivisia, toiminnallisia ja ihastuttavan oppilaslähtöisiä tunteja en keksi, koska koko aivokapasiteettini menee vain perusasioiden järjestelyyn. Tuntini ovat tavallisia, ehkä tylsähköjä, mutta kurssit etenevät ja oppilailla on kuitenkin mahdollisuus oppia.

Nyt kuukauden työnteon jälkeen olen löytänyt jonkinlaista tasapainoa. Olen edelleen valtavan stressaantunut opetuksen pitkäaikaistavoitteista ja siitä, saavatko oppilaat minulta kaiken, mitä tarvitsevat. Lisäksi uuden työn päin pläsiä läväyttämä informaatiotulva on käsittämätön! Tuntuu, että minun pitää hallita ja vallita niin monia asioita, että pääni on seota. Kaikesta tästä huolimatta työ ei enää tunnu sietämättömältä. Syitä ovat seuraavat:

1. Olen päättänyt, että pidän opetusmatskun, oppikirjat, oppilaspaperit, koepumaskat ja muut oppilastyöt koululla. En rahtaa kotiin mitään kouluun liittyvää, ellei ole aivan totaalisen pakko. Koti on minulle koti, ei yksi valtava työhuone.

2. Olen ryhtynyt toteuttamaan periaatetta, jonka mukaan teen työt koululla. Monistan, suunnittelen, plärään kirjat, haalin askartelumateriaalit, kirjoitan Wilma-viestit, tuntipäiväkirjat ja sähköpostit sekä korjaan kokeet sun muut. Kaiken koululla. Vaikkei opetukseni alkaisi kahdeksalta aamulla, menen koululle silti kahdeksaksi tai viimeistään kymmeneksi. En poistu ennen kello neljää, ja pyrin tekemään vähintään kahdeksan tunnin täyden työpäivän. Jos työmäärä vaatii, että olen koululla kymmenen tai jopa yksitoista tuntia, sitten olen. Pääasia on, että kun tulen kotiin, olen oikeasti vapaa ja minulla on perusteltu syy suorastaan kieltäytyä ajattelemasta työtäni.

3. Kyselen kollegoilta, miten he ovat opettaneet sen-ja-sen kurssin sen-ja-sen asian. Apinoin ja matkin kaikki hyvät ideat. Muut opettajat eivät kysyttäessä usein ole mitenkään mustasukkaisia materiaaleistaan, vaan vinkkaavat mielellään hyviä tehtäviä ja antavat jopa itse tekemiään juttuja käyttöön.

4. Suhtaudun itseeni kuin mihin tahansa uuteen työntekijään. En ajattele opettajan ammattia ekstravastuullisena lasten tulevaisuuden määrittävänä tekijänä, vaan sallin itselleni uutena työntekijänä uudessa työssä sen, että alussa en vain kerta kaikkiaan osaa asioita niin hyvin. En tietenkään osaa. Millä edellytyksellä muka osaisin.

5. Pyydän apua ihan jatkuvasti ja paljastan itseni heti, jos menee heikosti. Jos on työrauhaongelmia jonkin ryhmän kanssa, kerron sen heti ja kysyn neuvoa. Jos en tiedä, miten eriyttäisin jossakin ryhmässä, kerron sen heti ja kysyn neuvoa. En jätä kysymistä edes yhteen kertaan, vaan jos sama pulma toistuu, palaan aiheeseen uudelleen. Vaivaan erityisopettajia ja ryhmänohjaajia. Olen yhteydessä rehtoriin ja pyydän ammattiin ohjausta. Näin tiedän, etten mitenkään VOI kämmätä työssäni jotenkin salaisesti niin, että kaikki menisi katastrofaalisesti pieleen, vaan sen sijaan työni on läpinäkyvää.

6. Pidän koululla omassa kaapissani pientä herkku- ja välipalavarastoa. Jos jonain päivänä en ehdi syödä kunnon koululounasta, pidän verensokerit kohdillaan oman varastoni avulla. Lisäksi pikku herkut myös piristävät. :)

7. Puhun työstäni rehellisesti perheelleni, poikaystävälleni ja ystävilleni. Kerron, että on rankkaa. Muuta en esitä. Se helpottaa, ja läheisiltä saan kullanarvoista tukea ja empatiaa. En kuitenkaan anna itseni vajota murheellisiin ajatuksiin pitkäksi aikaa, vaan nousen aina. Ajattelen, että olen vuoden kuluttua hengissä ja niin helvetin paljon kokeneempi ja osaavampi, että silloin saan oikeasti olla ylpeä itsestäni.

Tsemppiä uusille opeille! Ei ole helppoa, ei.

Lue lisää

Kaikki, mitä teet, kuulostaa tosi fiksulta. Noita tapoja kannattaisi itse kunkin toteuttaa koko uran ajan. Niin vältettäisiin monta loppuun palamista.

Tuo riittämättömyyden tunne on tavallaan paradoksaalista turhaa itsensä ylentämistä. Kannattaa ottaa zeniläinen asenne. Eivät nämä meidän asiat ja oppiaineet nyt niin tärkeitä ole. Kenenkään oppilaan elämä ei ole pilalla, koska joku ope joskus opetti jonkin jutun tylsästi tai vaikka skippasi sen kokonaan. Ei maailma tai oppilaiden elämä seiso eikä kaadu meidän pilkkusääntöjemme, deklinaatioidemme, havumetsävyöhykkeidemme ja yhtälöidemme mukana. Suurin osa koulussa "opitusta" unohtuu joka tapauksessa. Ylemmillä asteilla opiskelijoilla taas on itselläkin paljon vastuuta siitä, että oikeasti etsivät, harjoittelevat ja omaksuvat oleelliset tiedot.

Sen sijaan ei kannata vähätellä sen merkitystä, millaisella tuulella ope tunnilla on. Onko hän burnoutin partaalla keikkuva ihmisraunio, jonka hermot ovat kireällä? Millaisen kuvan ope antaa aikuisesta ja työelämästä? Jaksaako hän hymyillä ja kannustaa ja jutella? Jos ope ei halua antaa oppilaille sitä vaikutelmaa, että elämä on suorittamista ja "menestymistä", hänen ei pidä elää itse sillä tavalla. Itselleen armollinen ope on armollinen myös oppilailleen.

Opena-ama kirjoitti:

Oi, tämä ketju on iltani pelastus! Aloitin tänä syksynä aineenopena ihkaensimmäisessä sijaisuudessani, joka kestää vieläpä koko lukuvuoden. Kutsu töihin tuli kiireesti ja yhtä kiire tuli sitten kurssi- ja jaksosuunnitelmien kanssa. Tuntui siltä, että minut on repäisty töihin pystymetsästä, enkä tajua yhtään mitään yhtään mistään. Koko työ ahdisti ja tuntui kauhealta selviytymiskamppailulta. Edelleen luovuuden lähde on kuivempi kuin Gobin autiomaa. Mitään hulppeita, innovatiivisia, toiminnallisia ja ihastuttavan oppilaslähtöisiä tunteja en keksi, koska koko aivokapasiteettini menee vain perusasioiden järjestelyyn. Tuntini ovat tavallisia, ehkä tylsähköjä, mutta kurssit etenevät ja oppilailla on kuitenkin mahdollisuus oppia.

Nyt kuukauden työnteon jälkeen olen löytänyt jonkinlaista tasapainoa. Olen edelleen valtavan stressaantunut opetuksen pitkäaikaistavoitteista ja siitä, saavatko oppilaat minulta kaiken, mitä tarvitsevat. Lisäksi uuden työn päin pläsiä läväyttämä informaatiotulva on käsittämätön! Tuntuu, että minun pitää hallita ja vallita niin monia asioita, että pääni on seota. Kaikesta tästä huolimatta työ ei enää tunnu sietämättömältä. Syitä ovat seuraavat:

1. Olen päättänyt, että pidän opetusmatskun, oppikirjat, oppilaspaperit, koepumaskat ja muut oppilastyöt koululla. En rahtaa kotiin mitään kouluun liittyvää, ellei ole aivan totaalisen pakko. Koti on minulle koti, ei yksi valtava työhuone.

2. Olen ryhtynyt toteuttamaan periaatetta, jonka mukaan teen työt koululla. Monistan, suunnittelen, plärään kirjat, haalin askartelumateriaalit, kirjoitan Wilma-viestit, tuntipäiväkirjat ja sähköpostit sekä korjaan kokeet sun muut. Kaiken koululla. Vaikkei opetukseni alkaisi kahdeksalta aamulla, menen koululle silti kahdeksaksi tai viimeistään kymmeneksi. En poistu ennen kello neljää, ja pyrin tekemään vähintään kahdeksan tunnin täyden työpäivän. Jos työmäärä vaatii, että olen koululla kymmenen tai jopa yksitoista tuntia, sitten olen. Pääasia on, että kun tulen kotiin, olen oikeasti vapaa ja minulla on perusteltu syy suorastaan kieltäytyä ajattelemasta työtäni.

3. Kyselen kollegoilta, miten he ovat opettaneet sen-ja-sen kurssin sen-ja-sen asian. Apinoin ja matkin kaikki hyvät ideat. Muut opettajat eivät kysyttäessä usein ole mitenkään mustasukkaisia materiaaleistaan, vaan vinkkaavat mielellään hyviä tehtäviä ja antavat jopa itse tekemiään juttuja käyttöön.

4. Suhtaudun itseeni kuin mihin tahansa uuteen työntekijään. En ajattele opettajan ammattia ekstravastuullisena lasten tulevaisuuden määrittävänä tekijänä, vaan sallin itselleni uutena työntekijänä uudessa työssä sen, että alussa en vain kerta kaikkiaan osaa asioita niin hyvin. En tietenkään osaa. Millä edellytyksellä muka osaisin.

5. Pyydän apua ihan jatkuvasti ja paljastan itseni heti, jos menee heikosti. Jos on työrauhaongelmia jonkin ryhmän kanssa, kerron sen heti ja kysyn neuvoa. Jos en tiedä, miten eriyttäisin jossakin ryhmässä, kerron sen heti ja kysyn neuvoa. En jätä kysymistä edes yhteen kertaan, vaan jos sama pulma toistuu, palaan aiheeseen uudelleen. Vaivaan erityisopettajia ja ryhmänohjaajia. Olen yhteydessä rehtoriin ja pyydän ammattiin ohjausta. Näin tiedän, etten mitenkään VOI kämmätä työssäni jotenkin salaisesti niin, että kaikki menisi katastrofaalisesti pieleen, vaan sen sijaan työni on läpinäkyvää.

6. Pidän koululla omassa kaapissani pientä herkku- ja välipalavarastoa. Jos jonain päivänä en ehdi syödä kunnon koululounasta, pidän verensokerit kohdillaan oman varastoni avulla. Lisäksi pikku herkut myös piristävät. :)

7. Puhun työstäni rehellisesti perheelleni, poikaystävälleni ja ystävilleni. Kerron, että on rankkaa. Muuta en esitä. Se helpottaa, ja läheisiltä saan kullanarvoista tukea ja empatiaa. En kuitenkaan anna itseni vajota murheellisiin ajatuksiin pitkäksi aikaa, vaan nousen aina. Ajattelen, että olen vuoden kuluttua hengissä ja niin helvetin paljon kokeneempi ja osaavampi, että silloin saan oikeasti olla ylpeä itsestäni.

Tsemppiä uusille opeille! Ei ole helppoa, ei.

Lue lisää

Hienoja mietteitä, säilytä myös jatkossa humoristinen elämänasenne ;)

opex kirjoitti:

Kaikki, mitä teet, kuulostaa tosi fiksulta. Noita tapoja kannattaisi itse kunkin toteuttaa koko uran ajan. Niin vältettäisiin monta loppuun palamista.

Tuo riittämättömyyden tunne on tavallaan paradoksaalista turhaa itsensä ylentämistä. Kannattaa ottaa zeniläinen asenne. Eivät nämä meidän asiat ja oppiaineet nyt niin tärkeitä ole. Kenenkään oppilaan elämä ei ole pilalla, koska joku ope joskus opetti jonkin jutun tylsästi tai vaikka skippasi sen kokonaan. Ei maailma tai oppilaiden elämä seiso eikä kaadu meidän pilkkusääntöjemme, deklinaatioidemme, havumetsävyöhykkeidemme ja yhtälöidemme mukana. Suurin osa koulussa "opitusta" unohtuu joka tapauksessa. Ylemmillä asteilla opiskelijoilla taas on itselläkin paljon vastuuta siitä, että oikeasti etsivät, harjoittelevat ja omaksuvat oleelliset tiedot.

Sen sijaan ei kannata vähätellä sen merkitystä, millaisella tuulella ope tunnilla on. Onko hän burnoutin partaalla keikkuva ihmisraunio, jonka hermot ovat kireällä? Millaisen kuvan ope antaa aikuisesta ja työelämästä? Jaksaako hän hymyillä ja kannustaa ja jutella? Jos ope ei halua antaa oppilaille sitä vaikutelmaa, että elämä on suorittamista ja "menestymistä", hänen ei pidä elää itse sillä tavalla. Itselleen armollinen ope on armollinen myös oppilailleen.

Lue lisää

Alkaa vähän vaikuttamaan, että opex on jokaisen keskustelun jeesus. Hanki muutakin elämää kun täällä aina kirjoittelu. Vai oletko saanut potkut.

hanna mari kirjoitti:

Alkaa vähän vaikuttamaan, että opex on jokaisen keskustelun jeesus. Hanki muutakin elämää kun täällä aina kirjoittelu. Vai oletko saanut potkut.

Ei kun olen sairaslomalla tosi pahan jeesussyndrooman vuoksi:)

On kyllä melko huvittavaa, että tänne kirjoittava ihminen ivaa minua tänne kirjoittamisesta. Ehkä meidän ihan molempien pitäisi hankkia elämä:)

opex kirjoitti:

Ei kun olen sairaslomalla tosi pahan jeesussyndrooman vuoksi:)

On kyllä melko huvittavaa, että tänne kirjoittava ihminen ivaa minua tänne kirjoittamisesta. Ehkä meidän ihan molempien pitäisi hankkia elämä:)

Lue lisää

Hienoa kun käydään keskustelua tärkeistä asioista. Rokotetaanhan sitä kaikenlaisia tautejakin vastaan, miksi ei voi itseänsä tsempata etukäteen viisailla ajatuksilla, josko vaikka pääsisi työelämän"paineissa" hieman helpommalla tulevaisuudessa ;)

Melkein ope kirjoitti:

Hienoa kun käydään keskustelua tärkeistä asioista. Rokotetaanhan sitä kaikenlaisia tautejakin vastaan, miksi ei voi itseänsä tsempata etukäteen viisailla ajatuksilla, josko vaikka pääsisi työelämän"paineissa" hieman helpommalla tulevaisuudessa ;)

Lue lisää

No, tästä nähdään, että opettajia on moneen junaan. Toiset hermoilevat ja pähkäilevät tuntikausia, viikkokausia ja eivät nuku edellisenä iltana kun miettivät mitä ja miten opettaisivat. Jotkut suunnittelevat tuntinsa hyvin huolellisesti etukäteen ja eivät pärjää ilman etukäteissuunnittelua. Toiset opettajat taas vetävät tunnin kuin tunnin aivan hatusta, suunnittelematta mitään sen tarkemmin (tietysti noudattaen opetussuunnitelmaa yms.) Tästä kyllä voi huomata, että toiset ovat aivan luonnostaan syntyneet opettajiksi ja ovat oikealla alalla ja toisista siihen ei kyllä ole sitten millään tai ehkä kenties mahdollisesti vuosien ja vuosien koulimisen tuloksena saattaisivat soveltua alalle.

syntymästä saakka kirjoitti:

No, tästä nähdään, että opettajia on moneen junaan. Toiset hermoilevat ja pähkäilevät tuntikausia, viikkokausia ja eivät nuku edellisenä iltana kun miettivät mitä ja miten opettaisivat. Jotkut suunnittelevat tuntinsa hyvin huolellisesti etukäteen ja eivät pärjää ilman etukäteissuunnittelua. Toiset opettajat taas vetävät tunnin kuin tunnin aivan hatusta, suunnittelematta mitään sen tarkemmin (tietysti noudattaen opetussuunnitelmaa yms.) Tästä kyllä voi huomata, että toiset ovat aivan luonnostaan syntyneet opettajiksi ja ovat oikealla alalla ja toisista siihen ei kyllä ole sitten millään tai ehkä kenties mahdollisesti vuosien ja vuosien koulimisen tuloksena saattaisivat soveltua alalle.

Lue lisää

Monet suuret taiteilijat jännittävät vielä vuosien jälkeen esiintymisiä ja nauttivat samalla suurta yleisön arvostusta ja suosiota...joten taitaa meillä muilakin "jännittäjillä" olla mahdollisuuksia kehittyä ja oppia toimimaan pienen jännityksen siivittämänä ;)...josku voi olla hyväksi omat kokemukset myös oppilaan tukemisessa ja kannustamisessa...itse koetuista asioista voi olla uskomattoman paljon hyötyä elämän vuoristoradalla....luulisin, että aika monella on tästä kokemusta :)

syntymästä saakka kirjoitti:

No, tästä nähdään, että opettajia on moneen junaan. Toiset hermoilevat ja pähkäilevät tuntikausia, viikkokausia ja eivät nuku edellisenä iltana kun miettivät mitä ja miten opettaisivat. Jotkut suunnittelevat tuntinsa hyvin huolellisesti etukäteen ja eivät pärjää ilman etukäteissuunnittelua. Toiset opettajat taas vetävät tunnin kuin tunnin aivan hatusta, suunnittelematta mitään sen tarkemmin (tietysti noudattaen opetussuunnitelmaa yms.) Tästä kyllä voi huomata, että toiset ovat aivan luonnostaan syntyneet opettajiksi ja ovat oikealla alalla ja toisista siihen ei kyllä ole sitten millään tai ehkä kenties mahdollisesti vuosien ja vuosien koulimisen tuloksena saattaisivat soveltua alalle.

Lue lisää

>

Eipä se mistään synnynnäisestä tai luonnollisesta lahjakkuudesta kiinni ole, vaan kokemuksesta. Kun on samat oppisisällöt opettanut vuodesta toiseen, yhä uudelleen ja uudelleen, niin lopulta homma näyttää "hatusta vetämiseltä". Tosin ei sekään tarkoita, etteikö kokenut opettaja tuntejaan suunnittelisi. Ne on suunniteltu aikoja sitten ja jalostuneet yhä paremmiksi kokemuksen myötä. Tässä mielessä kukaan opettaja ei vedä tuntejaan hatusta suunnittelematta. Jokainen opetettu tunti on (joskus) suunniteltu.

syntymästä saakka kirjoitti:

No, tästä nähdään, että opettajia on moneen junaan. Toiset hermoilevat ja pähkäilevät tuntikausia, viikkokausia ja eivät nuku edellisenä iltana kun miettivät mitä ja miten opettaisivat. Jotkut suunnittelevat tuntinsa hyvin huolellisesti etukäteen ja eivät pärjää ilman etukäteissuunnittelua. Toiset opettajat taas vetävät tunnin kuin tunnin aivan hatusta, suunnittelematta mitään sen tarkemmin (tietysti noudattaen opetussuunnitelmaa yms.) Tästä kyllä voi huomata, että toiset ovat aivan luonnostaan syntyneet opettajiksi ja ovat oikealla alalla ja toisista siihen ei kyllä ole sitten millään tai ehkä kenties mahdollisesti vuosien ja vuosien koulimisen tuloksena saattaisivat soveltua alalle.

Lue lisää

Kannattaa ennemmin ajatella, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Ammattitaitoon kasvetaan. Ei muitakaan ammatteja pidä osata luonnostaan.

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu ajatus siitä, että "kenkiin kasvetaan". Kun taas on maita joiden työkulttuurissa tämä on lähtökohtaoletus.

Esimerkiksi tämä lause "vuosien ja vuosien koulimisen tuloksena saattaisivat soveltua alalle" tuntuu kohtalonomaiselta ja tuomitsevalta. Mielestäni kannattaisi siis valita toisenlainen todellisuus johon uskoo, niin voi itsekin paljon paremmin.

Voisi esimerkiksi ajatella, että jokainen on aivan hyvä opettaja jo aloittaessaan uransa, ja siitä sitten vielä kehittyy. Pitää uskaltaa antaa itselleen aikaa kehittyä, eikä vaatia liian paljon heti aluksi.

Delspi kirjoitti:

Kannattaa ennemmin ajatella, että kukaan ei ole seppä syntyessään. Ammattitaitoon kasvetaan. Ei muitakaan ammatteja pidä osata luonnostaan.

Suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu ajatus siitä, että "kenkiin kasvetaan". Kun taas on maita joiden työkulttuurissa tämä on lähtökohtaoletus.

Esimerkiksi tämä lause "vuosien ja vuosien koulimisen tuloksena saattaisivat soveltua alalle" tuntuu kohtalonomaiselta ja tuomitsevalta. Mielestäni kannattaisi siis valita toisenlainen todellisuus johon uskoo, niin voi itsekin paljon paremmin.

Voisi esimerkiksi ajatella, että jokainen on aivan hyvä opettaja jo aloittaessaan uransa, ja siitä sitten vielä kehittyy. Pitää uskaltaa antaa itselleen aikaa kehittyä, eikä vaatia liian paljon heti aluksi.

Lue lisää

Niin, mihin sitä on aina kiire;)...mielenkiintoista on sekin,että jo päiväkodissa pitää päivän aikana ehtiä tehdä vaikka mitä.. lapset ja aikuiset stressaantuvat...pitääkö kaiken mennä niin pilkulleen jonkin ohjeistuksen mukaan..ja sama meno jatkuu läpi elämän :(...ollaanko me opettajat "ruokkimassa" tätä menoa omalla esimerkillä ?

syntymästä saakka kirjoitti:

No, tästä nähdään, että opettajia on moneen junaan. Toiset hermoilevat ja pähkäilevät tuntikausia, viikkokausia ja eivät nuku edellisenä iltana kun miettivät mitä ja miten opettaisivat. Jotkut suunnittelevat tuntinsa hyvin huolellisesti etukäteen ja eivät pärjää ilman etukäteissuunnittelua. Toiset opettajat taas vetävät tunnin kuin tunnin aivan hatusta, suunnittelematta mitään sen tarkemmin (tietysti noudattaen opetussuunnitelmaa yms.) Tästä kyllä voi huomata, että toiset ovat aivan luonnostaan syntyneet opettajiksi ja ovat oikealla alalla ja toisista siihen ei kyllä ole sitten millään tai ehkä kenties mahdollisesti vuosien ja vuosien koulimisen tuloksena saattaisivat soveltua alalle.

Lue lisää

Haha! Sanoisin, että ne briljantit opettajat, jotka sen kummempia suunnittelematta vetäisevät oppituntinsa hatusta ja vieläpä onnistuvat noudattamaan opetussuunnitelmaa tarkasti ja oppilaiden oikeusturvan huomioiden, ovat jossain vaiheessa uraansa joutuneet myös suunnittelutyötä tekemään. Eihän sitä oman koulun/kunnan opsia ja eri kurssien sisältöjä voi mitenkään tuntea, ellei ole niihin perehtynyt ja tämä perhetyminen ja opsin linjauksista sytemaattisen kuvan luominen taas oikeasti vaatii suunnittelua. Kukaan ei synny opetussuunnitelma valmiina aivoissaan.

On totta, että tietyntyyppiset ihmiset ovat toisia parempia improvisoimaan ja joustamaan tilanteen mukaan. Silti on ihan pöyristyttävän väärin ylläpitää ja suorastaan lietsoa sellaista mielikuvaa, että olisi olemassa jokin synnynnäinen opettajavalmius, jonka avulla voi opettaa hyvin ilman minkäänlaista valmistautumista ja ennakkoperehtymistä. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Väitän, ettei ole yhtään vastavalmistunutta opettajaa, joka pystyisi luotsaamaan tunnin onnistuneesti hatusta vetämällä. Jotta voi vetää hatusta, on sinne hattuun pitänyt vuosien varrella kerryttää sitä vedettävää. Ja sitähän kertyy nimenomaan itse tekemällä, kokeilemalla, opiskelemalla, perehtymällä ja suunnittelemalla. Sitten joissain vaiheessa ei tarvitsekaan niin paljon enää suunnitella.

Opena-ama kirjoitti:

Haha! Sanoisin, että ne briljantit opettajat, jotka sen kummempia suunnittelematta vetäisevät oppituntinsa hatusta ja vieläpä onnistuvat noudattamaan opetussuunnitelmaa tarkasti ja oppilaiden oikeusturvan huomioiden, ovat jossain vaiheessa uraansa joutuneet myös suunnittelutyötä tekemään. Eihän sitä oman koulun/kunnan opsia ja eri kurssien sisältöjä voi mitenkään tuntea, ellei ole niihin perehtynyt ja tämä perhetyminen ja opsin linjauksista sytemaattisen kuvan luominen taas oikeasti vaatii suunnittelua. Kukaan ei synny opetussuunnitelma valmiina aivoissaan.

On totta, että tietyntyyppiset ihmiset ovat toisia parempia improvisoimaan ja joustamaan tilanteen mukaan. Silti on ihan pöyristyttävän väärin ylläpitää ja suorastaan lietsoa sellaista mielikuvaa, että olisi olemassa jokin synnynnäinen opettajavalmius, jonka avulla voi opettaa hyvin ilman minkäänlaista valmistautumista ja ennakkoperehtymistä. Se ei yksinkertaisesti ole mahdollista. Väitän, ettei ole yhtään vastavalmistunutta opettajaa, joka pystyisi luotsaamaan tunnin onnistuneesti hatusta vetämällä. Jotta voi vetää hatusta, on sinne hattuun pitänyt vuosien varrella kerryttää sitä vedettävää. Ja sitähän kertyy nimenomaan itse tekemällä, kokeilemalla, opiskelemalla, perehtymällä ja suunnittelemalla. Sitten joissain vaiheessa ei tarvitsekaan niin paljon enää suunnitella.

Lue lisää

Opena-ama: Juurikin näin! Ei ole mitään synnynnäistä opettajaa ja sillä tavalla ajatteleminen on suorastaan turmiollista.

Olen kuullut tämmöisen hauskan termin kuin "ovenkahvaopetussuunnitelma". Tarkoittaa sitä, että suunnittelee tunnin sen 1-3 sekunnin aikana kun koskettaa luokan ovenkahvaa ennen kuin päästää oppilaat sisälle.

Mutta tästä puhuvat vain monta vuotta duunissa toimineet ammattilaiset.

Valmistelua tarvitaan nykyään siihenkin, että yleensä käytetään videotykkiä eikä enää liitutaulua. Senkään takia niitä tunteja ei voi tyhjästä nyhjästä.

Onneksi meillä on nimimerkki ari_zwag joka lienee joka saralla mestariopettaja, 24 tuntia päivässä, 365 päivää vuorokaudessa. Empaattisuudellaan ja ihmisten henkilökohtaisella kohtaamisellaan hän voittaa puolelleen pahimmankin häirikön luokassaan.

Täydellinen_ope kirjoitti:

Onneksi meillä on nimimerkki ari_zwag joka lienee joka saralla mestariopettaja, 24 tuntia päivässä, 365 päivää vuorokaudessa. Empaattisuudellaan ja ihmisten henkilökohtaisella kohtaamisellaan hän voittaa puolelleen pahimmankin häirikön luokassaan.

Lue lisää

Melko pitkä vuorokausi sulla, missä asut? Merkuriuksella?

Leikki sijansa saakoon, mutta olisi kiva jos yleisen ranttaamisen sijaan esittäisit mistä asiasta olet erimieltä ja mitkä ovat omat parannusehdoituksesi.

Muuten kyllä kuvasit minut aika hyvin. Ei 'häiriköitä' tarvitse kuin ymmärtää, tosin helpommin sanottu kuin tehty. Joka tuntee ihmisen ja maailman, tietää, että opettajiksi pääsemiseen vaaditaan aivan vääränlaista osaamista.

Kun kirjoittaja tuossa Opettaja-lehdessä julkaistussa mielipidekirjoituksessa sanoo että "koulu murskasi hänet ja hänen ammatti-identiteettinsä" niin mitä hän itse asiassa tarkoittaa?

Tarkoittaako hän että todellisuus oli eri asia kuin opettajakoulutus? Että todellista koulua ei voinut kestää, koska opettajankoulutus antoi väärän kuvan? Vai tarkoittaako hän, että "vika on todellisuudessa"? Ei kai.

Sellaista koulupuhetta ja puhetta opettajan ammatista on kyllä melko vähän, mikä olisi täysin asiassa ja täysin konkretiassa. Minusta tuntuu, että usein feikataan opettajakunnan taholta, että oltaisiin jossain "ylätasolla" eli feikataan että pedagogiikka olisi totta ja olemassaoleva tieteenala.

Mietitäänpä vaikka tuota kirjoituksessa mainittua kännyköiden poispyynnön ikuista toisteisuutta.

Mitä jos joku opettaja kirjoittaisi tästä aivan arkisesti ainakin yläkoulun arkeen liittyvästä asiasta. Että kännykät on kädessä ja kun ne on kädessä on keskittyminen oppituntiin väistämättä heikentynyt. Ja kirjoittaisi, että ensiarvoisen tärkeää on kerätä nämä kännykät joka tunnin alussa pois.

Kuvitellaan, että joku opettaja tässä laajassa Suomen maassa kirjoittaisi näin, ja saisi kirjoitukselleen näkyvyyttä. Mitä sitten tapahtuisi? Minusta tuntuu, että kaikki tällaiset täysin arkiset, kasvatukseen ja kuriin liittyvät asiat joutuisivat paheksutuiksi.

Koska opettajakunnassa vallitsee tällainen opettajakoulutuksessa opetettu pakkomielle mieltää opettajantyö professioksi.

Kuulostaa siltä, että ala on ihan väärä sinulle.

Opettajan ammatissa ollaan paljon esillä, framilla. Esiinnytään luokan edessä. Ollaan huomion keskipisteenä. Jos et tästä nauti niin olet väärällä alalla.

Opettajan ammatissa pitää olla luova, ei siis vain taideaineissa vaan ylipäätään. Pitää osata tuosta noin vaan pitää oppitunti aiheesta kuin aiheesta, täysin valmistelematta, täysin mitään ohjeita. Jos ei tämä luonnistu niin olet väärällä alalla.

Opettajalla pitää olla hyvä itsetunto. Hän on se pomo eikä alistuja, joka ahdistuu.

Anonyymi kirjoitti:

Kuulostaa siltä, että ala on ihan väärä sinulle.

Opettajan ammatissa ollaan paljon esillä, framilla. Esiinnytään luokan edessä. Ollaan huomion keskipisteenä. Jos et tästä nauti niin olet väärällä alalla.

Opettajan ammatissa pitää olla luova, ei siis vain taideaineissa vaan ylipäätään. Pitää osata tuosta noin vaan pitää oppitunti aiheesta kuin aiheesta, täysin valmistelematta, täysin mitään ohjeita. Jos ei tämä luonnistu niin olet väärällä alalla.

Opettajalla pitää olla hyvä itsetunto. Hän on se pomo eikä alistuja, joka ahdistuu.

Lue lisää

Olen tuo tuhruinen taitoaineenope ja eri mieltä kanssasi siitä, että ope on pomo joka ei saa ahdistua (alistuminen ja ahdistuminen ovat eri asioita). Kyllä saa ope ahdistua. Se vaan pitää osata suitsia, deal with it. Mielestäni tuoreen, kokemattoman opettajan ei myöskään todellakaan tarvitse osata ja pystyä vetämään tuntia kuin tuntia hatusta. Pöyristyttävä ja suorastaan naurettava ajatus. Tekstisi kuulosti trollailulta.