Akvaario elelee tuossa omaa elämäänsä, ja lienee välillä hyvä tarkastella omia kasvihoitotottumuksia, siispä kysymään!
Akvaariossa pääasiassa ruskehtavaa ja isoa melalehteä, Cryptocoryne wendtii pikaisen googletuksen perusteella. Miten tätä pitäisi lannoittaa oikeaoppisesti, nyt olen harvakseltaan lykkinyt juurien lähelle pohjalannoitteita, ottaako vedestä lannoitetta ollenkaan? Kova kasvi leviämään.
Sitten löytyy tuommoista isompaa kasvia, siimalla sidottu aikoinaan koristehäkkyrään kiinni, ja on nyt jo koristetta suurempaa. Muistaakseni oli joku anubias-laji kun ostin, mutta ei varmuutta mitä se on. Kasvattaa juuria, isoja ja pitkiä, joita joutuu välillä vähän pienentelemään. Pikaisen googletuksen perusteella anubias lanceolata taitaa olla tämä kasvi, todella kovalehtinen. Tämä ilmeisesti ottaa ravinteet vedestä, koska kaupantäti neuvoi aikoinaan istuttamaan kasvin ilmaan, eikä saanut kaivaa hiekkaan. Mitäs tälle ravinnoksi suositeltaisiin? Ei ole saanut nyt mitään lannoitusta, mutta hyvin on kasvanut. Voiko noiden juurien katkomisesta olla haittaa, etteivät kokonaan kupsahda?
Pitäisi myös löytää kestävä pintakasvi, jota juokseva vesi ei hajoita kun valuu suodattimen putken yläpäästä pinnalle paineella ja ainakaan pistia aikoinaan ei menestynyt, kun oli pinnalla ja sai suihkua niskaansa niin se hajosi siitä aikaa myöten kappaleiksi. Olisiko suositella jotain suihkunkestävää pintakukkaa? Limaskaa ei kiitos tarvitse suositella..
Lisäksi tuossa on nyt alkanut ilmaantua tuon anubiaan lehdille mustaa/ruskeaa levää, ei ole rihmamaista mutta tuntuu olevan lujasti kiinni, ja sitä näyttäisi olevan myös ulkosuodattimen ulostuloaukoissa ja toisen putken joka imee, niin siihenkin sitä on hiukkasen tarttunut. Mitähän levää tuo on, ei keräänny laseihin, mutta noihin suodattimen putkiin ja kasvien pinnoille sitä on hiukkasen kertynyt. on sellaista laikukasta, ei mitään rihmaa, ja esiintyy näköjään sellaisissa paikoissa missä vesi liikkuu vauhdilla.. Oliskohan aika heittää suodattimelle kevätpuhdistus??? Pitää tuota levää googletella, mutta jos kuvaus on tutun oloinen niin neuvoa saa antaa millä sen nujerran.
Oli siinä muutama kysymyskin seassa, apuja kiitos!
anubias? melalehdet? Pintakasvia? Levää?
Kjukkanen
0
593
Luetuimmat keskustelut
- 1791742
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109913En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo107734Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207664- 133628
- 51585
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51562Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä19558- 37546