Minulla on 7-vuotiaat kaksospojat. Heidän ollessaan vielä aivan vauvoja, oli minun ja avomieheni (heidän isänsä) välit hyvin riitaisat. Äitiyden alkutaivat oli erittäin turvaton, lasten isä uhkasi jättää minut ja lapset ensimmäisen kerran kun vauvat olivat 2 kk vanhoja. Vauvat valvottivat 13 kuukautta ja sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen. Menin työelämään kun lapset olivat 1 v 10 kk. 2-vuotiaina he menivät ryhmäperhepäivähoitoon. Minä tein kahta työtä ja vaikka lasten isä oli työttömänä, hän silti vaati, että minun pitää yksin tehdä kaikki kotityöt. Kesällä kun lapset olivat 2 v 4 kk otin palkatonta lomaa 2 viikkoa. Lasten isä lähti merelle ja minä jäin kotiin kahden uhmaikäisen kanssa. Lasten isä piti kännykän suljettuna koko kaksi viikkoa eikä soittanut kertaakaan, ettei hänen lomaansa vaan olisi häiritty ikävillä kotiasioilla... Olin jo keväällä ollut kaksi viikkoa sairaslomalla uupumuksen vuoksi.
Seuraavan vuoden tammikuussa lasten isä sitten muutti pois. Masennukseni paheni enkä saanut nukuttua neljään kuukauteen. Jouduin jäämään sairaslomalle ja viimein myös sairaalahoitoon diagnoosilla totaalinen uupumus ja vaikea masennus. Lasten isä oli edelleen työttömänä ja hänelle tuli hätä siitä, miten hänen suunnittelemansa veneilyloman kävisi, kun minä olin sairaalassa. Ongelma ratkesi siten, että lastensuojeluviranomaiset sijoittivat lapset erääseen sijoitusperheeseen, niin että lasten isä pääsi merelle. Minä olin sairaslomalla koko kesän ja palasin syksyllä töihin. Pari vuotta olin vielä toipilaana, jouduin parin-kolmen viikon sairaslomalle kerran pari vuodessa masennuksen pahentuessa.
Nyt erosta on jo neljä vuotta. Viimeisen puolen vuoden aikana on toinen kaksospojistani alkanut oireilemaan. Hän satuttaa itseään, sanoo että tappaa itsensä. Kun kysyn häneltä syytä, hän sanoo, että hän on paska eikä häntä pitäisi olla olemassa. Olemme käyneet perheneuvolassa pari kertaa.
Miten pystyisin parhaiten auttamaan lastani? Olen aivan lohduton hänen puolestaan. Minä olen alkanut toipua, mutta nyt lapsi oireilee. Onko kenelläkään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta, onko kyseessä masentunut lapsi, auttavatko masennuslääkkeet häntä? Vai mikä auttaisi? Tunnen olevani niin yksin tämän ongelman kanssa, lasten isä tapaa lapsia neljänä päivänä kuukaudessa, muina aikoina ei tule edes puhelinsoittoa.
Seuraavan vuoden tammikuussa lasten isä sitten muutti pois. Masennukseni paheni enkä saanut nukuttua neljään kuukauteen. Jouduin jäämään sairaslomalle ja viimein myös sairaalahoitoon diagnoosilla totaalinen uupumus ja vaikea masennus. Lasten isä oli edelleen työttömänä ja hänelle tuli hätä siitä, miten hänen suunnittelemansa veneilyloman kävisi, kun minä olin sairaalassa. Ongelma ratkesi siten, että lastensuojeluviranomaiset sijoittivat lapset erääseen sijoitusperheeseen, niin että lasten isä pääsi merelle. Minä olin sairaslomalla koko kesän ja palasin syksyllä töihin. Pari vuotta olin vielä toipilaana, jouduin parin-kolmen viikon sairaslomalle kerran pari vuodessa masennuksen pahentuessa.
Nyt erosta on jo neljä vuotta. Viimeisen puolen vuoden aikana on toinen kaksospojistani alkanut oireilemaan. Hän satuttaa itseään, sanoo että tappaa itsensä. Kun kysyn häneltä syytä, hän sanoo, että hän on paska eikä häntä pitäisi olla olemassa. Olemme käyneet perheneuvolassa pari kertaa.
Miten pystyisin parhaiten auttamaan lastani? Olen aivan lohduton hänen puolestaan. Minä olen alkanut toipua, mutta nyt lapsi oireilee. Onko kenelläkään kokemuksia samanlaisesta tilanteesta, onko kyseessä masentunut lapsi, auttavatko masennuslääkkeet häntä? Vai mikä auttaisi? Tunnen olevani niin yksin tämän ongelman kanssa, lasten isä tapaa lapsia neljänä päivänä kuukaudessa, muina aikoina ei tule edes puhelinsoittoa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
tekstistäsi kuultaa läpi oma masennuksesi, koeta saada itsesi kuntoon ja hyväksyä isän lapsilleen osoittama laiminlyönti hänen omana tappionaan sinun voitoksi. oman lapseni uhatessa itsemurhalla otin yhteyttä suoraan lastenpsykiatrianerikoislääkäriin ja kerroin tilanteesta, hän järjesti pojalle paikan osastolle jossa tämä olikin koko syyslukukauden käyden siellä koulua ja viikonloput oli kotona, osastohoidon aikana pojalla purkautui yhtenä iltana itkunsekaisesti kaikki painaneet asiat ja hänellä todettiin olevan masennus johon aloitettiin osastolla lääkitys. ja nyt lääkitys lopetettu kahden vuoden kuluttua.poika parempi nyt ja nauttii elämästä, lapset kantavat sisällään kaikkea ja oirehtivat kuka mitenkin, meillä myös aggressiivisesti...pahoinpiteli luokkatovereitaan, minua, itseään...
voimia sinulle!!kirjoittele jos ahdistaa enempi niin yritän auttaa [email protected]
pyydä lähete perheneuvolasta lastenpsykiatrille - paikkakunnasta riippuen yliopistollisissa sairaaloissa tai keskussairaaloissa ainakin on.Tai jos mahdollista varaa aika vaikkapa yksityiselle lastenpsykiatrile. Ei ole normaalia, että tuon ikäinen uhkailee itsemurhalla, vakava ongelma jota ei kannata vaan seurailla.
Mielestäni on tärkeää viestittää, että poika on tärkeä ja hänestä välitetään kaikesta huolimatta. Erityisen tärkeää on, että hän kokee kuuluvansa johonkin yhteisöön(perheeseen, sukuun) Onko pojalla mieskummeja tai muita lähisukulaisia? Voisivatko he viedä tehdä joskus jotain yhdessä pojan kanssa? Viedä urheilemaan, jääkiekkomatsiin, uimaan, mökille, kalastamaan jne ihan miesten kanssa vaikka kahden? Olisiko näissä läheisissä pojalle luottohenkilöä, jolle voisi kertoa, mikä mieltä painaa? Lääke voi auttaa hetkellisesti, mutta yhteisistä tapahtumista voi tulla kantava voima koko loppuelämäksi.
Lasten asioita, jotka eivät ole olleet puhetta ei voida hoitaa puheella. Toisin sanoen, jos lapsi kokee,ettei hän ole saanut riittävästi olla sylissa vauvana hoidetaan parhaiten läheisyydellä ja yhdessäololla.
Älä turhaan syyllistä itseäsi kaikesta. Myös lapset ovat yksilöitä ja oma itsetuhoisuuteni alkoi hyvin nuorena tasapainoisista vanhemmista huolimatta. Olet jo osoittanut olevasi hyvä ja huolehtiva äiti, kun olet hakenut apua sekä lapsellesi, että itsellesi. Auttaminen on aina hidasta ja mitään pikaisia ratkaisuja ei ole. Luota itseesi, lopeta itsesi syyllistäminen ja jatka lapsesi rakastamista. Lapsuuden ongelmista selviää kyllä ja itsellänikin on menneisyydestäni huolimatta jo kymmenen yhteistä onnellista avioliittovuotta takana ja terve kuusi vuotias poika.
Elämä on tällaista, mutta asioilla on taipumus selvitä, vaikka matka olisikin raskas.
Jatka ehdottomasti perheneuvolassa käyntejä.
Vie poika äkkiä lääkäriin.Oma 10-vuotias poikani rupesi aina kun komensin häntä jostain huutamaan "tapa mut ja laita palasina roskiin".Poikani on tosin ollut sairas jo n.pari vuotta ja hänellä on hoitava lääkäri,joka määräsi lääkityksen masennukseen ja pakkoajatuksiin.Nyt kun sitten soitin hoitavalle lääkärille niin hän käski viedä pojan mahdollisimman nopeasti osastohoitoon ja sainkin paikan samana päivänä.Nuo huutamiset olivat merkki siitä,että hän aikoo tehdä itsemurhan ja nyt osastolla poika onkin sanonut tekevänsä sen.Jos siellä perheneuvolassa on lääkäri niin ota vaikka häneen yhteyttä.Tarvittaessa vie yksityislääkärille,että saat lähetteen sairaalaan.Terv.asemalle ei kannata mennä,koska niillä lääkäreillä ei ole tarpeeksi kokemusta tällaisista asioista.Ei kannata jäädä pohdiskelemaan ennenkuin on liian myöhäistä.Tosin omalla kohdallani lapsen isä teki pari vuotta sitten itsemurhan,joka laukaisi sairauden.Jos haluat enemmän kirjoittaa asiasta niin laita emailia osoitteeseen [email protected] kirjoitin juuri tänne palstalle samasta asiasta.Ei kannata ruveta miettimään syitä mistä lapsen paha olo johtuu kun siihen voi olla niin monien asioiden yhteissumma.Itsellänikin on psyk.sairaus tausta ja siksi nämä asiat tuntuvatkin erityisen raskailta.Muista hakea itsellesikin apua.Meillä ei ole varaa tällaisella hetkellä romahtaa.