Neuvostoliiton kylmän sodan aikainen ase oli sen jääkiekkomaajoukkue. Neuvostoliiton punakone oli historiallinen jääkiekkovitja legendaarisessa maajoukkueessa ja voittamaton superketju. Kolikolla oli myös kääntöpuolensa - se epäinhimillinen hinta, jonka neuvostoliittolaiset urheilutähdet maksoivat menestyksestään. Monet muistavat vieläkin ulkoa nimet Fetisov, Kasatonov, Krutov, Larionov ja Makarov. Miehet muodostivat Neuvostoliiton jääkiekkojoukkueen voittamattoman ketjun, joka nöyryytti myös suomalaiskiekkoilijoita 1980-luvulla mennen tullen. Tätä valtiollisen propagandakoneiston osaa johti despoottisin ottein valmentaja Viktor Tihonov, joka perusti ketjun vuoden 1980 olympialaisten häpeällisen tappion jälkeen. Punakone takoikin isännilleen kaikkiaan kaksi olympiakultaa, kahdeksan maailmanmestaruutta ja lukemattoman määrän muita palkintoja.
Menestys ei tullut ilmaiseksi. Pelaajat joutuivat elämään 11 kuukautta vuodesta harjoitusleirillä Moskovan ulkopuolella. Kontakteja perheeseen ja sukulaisiin oli minimaalisesti. Sergei Makarov vieraili harjoituspaikassa 15 vuoden tauon jälkeen - paikassa, jota hän kutsuu "vankilaksi". Hetki oli koskettava. Tiukka kuri johti lopulta vuonna 1989 kapinaan ja ketjun sekä Neuvostoliiton hajoamiseen. Tuli glasnosti ja perestroika. Ketju hajosi NHL:ään, Neuvostoliitto 15 pieneen valtioon. Valmentaja Viktor Tihonov sitä vastoin piti paikkansa. Tänään hän on 74-vuotias ja valmentaa sekä Venäjän armeijan jääkiekkojoukkuetta että maajoukkuetta. Rinnallaan hänellä on vanhan punakoneen tähti Aleksei Kasatonov. Fetisov on työskennellyt sittemmin Putinin hallituksessa urheiluministerinä, ja Larionov taas on lopettelemassa 15 vuoden uraa NHL:ssä. Makarov avustaa Fetisovia ministerin tehtävässä. Vaatimaton Krutov, joka romahti henkisesti suurten mahdollisuuksien maassa USA:ssa sortuen ylensyöntiin ja juopotteluun, elää tätä nykyä vaatimatonta elämää Moskovassa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
...ja sitten?
...Tihonov ja Kasatonov luotsasivat Venäjän A-maajoukkueen Tshekin MM-kisoihin keväällä 2004. Kisat pelattiin Ostravassa ja Prahassa. Pettymys oli kova, kun Venäjä ei päässyt edes puolivälierävaiheeseen. Moni uskookin Tihonovin ajan Äiti-Venäjän maajoukkueen peräsimessä olevan ohi lopullisesti. Tihonov itse ei aio erota. Suurta osaa tässä draamassa, jo ensi kevään World Cupinkin vuoksi, näyttelee Venäjän urheilun huipulla oleva urheiluministeri Vjatseslav "Slava" Fetisov, joka siis myös tuohon legendaarisen punakoneen ykkösketjuun kuului. Hänellä on varmasti viime kädessä vastuu ja kyky nähdä kauaskantoisesti, mitä Venäjän kannattaa tehdä. World Cup on sana kaikkien huulilla, ja mitä se tuo mukanaan, sen me näemme ensi syksynä. Oliko Kyllikillä muuta?
Eipä kai tässä muuta. Kiitos.
Olivat Kiekkokaukaloissa ylivoimaisia