TÖISSÄ karmein kankkusesi?

Oletko ollut koskaan aivan karmeassa kankkusessa raskaassa työssä tai sitten työssä jossa pitäisi olla siistinä? Jopa juomaputken jälkeisenä kankkusena? Huomasivatko muut ja millaista oli?
51142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Olin 30 vuotta sitten päässyt ensimmäiseen koulutustutkintoni mukaiseen työhön. Siistiä sisätyötä, jos nyt ei ihan valkokaulustasoa sentään. Työmatkaa autolla noin 10 km.

Yhtenä päivänä olin raahautunut töihin, vaikka kankkunen oli tosi kurja. Pari tuntia minua katseltuaan pomoni ehdotti, että ottaisin loppupäivän vapaata ja lähtisin kotiin parantemaan itseäni.

Kotimatkan puolivälissä piti veivata auton sivuikkuna auki (sähköikkunoita ei 1974-mallisessa kotterossani ollut) ja päästää ns. kaulapaskat komeassa kaaressa vauhdissa tienoheen. No, kotiin asti selvittiin sentään ja tautikin parani aikanaan.

Olisinko ollut viranomaisten mielestä ajokuntoinen, sitä en tohdi ryhtyä arvailemaan.

Sama pomo kirjoitti minulle sitten aikanaan niin hyvän työtodistuksen että hävettää.

Äänestä
  • Itse oli keittiössä töissä kovassa krapulassa ja eihän siitä tullut loppujen lopuksi mitään. Istuskelin vaan ulkona varjossa kun oli keittiössä yli 30 c.

    Äänestä

oltiin kavereitten kanssa torstaina vetämässä pikku koomat treenien jälkeen. Perjantaina oli saunailta, siitä aamulla laivalle ja maanantaina takaisin. Järki kartanolla oikein kunnolla kolmepäivää. Tiistaina myymään kodinkoneita aamu klo 8:00 ->. Ei tullut paljon kiitosta, eikä kauppaa. Joku mulkaisi ja astui metrin sivummalle. Eräs keski-ikäinen pariskunta hävisi kesken kaupan kun kävin tarkistamassa hintaa takahuonesta. Turpa oli turvonnut ja punainen ja takuulla haisi. Olin välillä ihan paniikissa kun sanat ja ajatus hävisi johonkin. En muistanut hintoja en nimiä en osannut sanoa mitään järkevää. Pomo sanoi että jos tänään lähdet takaisin ei ole tulemista. Kädet tärisi ja en saanut edes kirjoitettua mitään. Oli se kamalaa.

Äänestä

Toki olen muutaman kerran joutunut työpaikalle krapulassa. Parasta on kyllä jäädä kotiin nukkumaan. Viimeksi en hiffannut että krapula on tulossa, joten menin töihin. Yritin vain saada ajan kulumaan. Kun muut lähti lounaalle, niin minä menin päästämään öiset eväät vapauteen, yläkautta tietysti. Sitten kömmin auton takaluukkuun vetamään tunnin nokoset. Loppupäivä olikin helpompi viettää tekemättä mitään.

Äänestä

Mikähän työ onnistuu krapulassa? Ei mun työ ainakaan, raskasta ruumiillista työtä kun teen ja autoakin ajan. Täälläpäin on paperitehdas, monet siellä olevat ei välitä vaikka missä krapulassa töihin menevät. Pelkäävät ainoastaan niitä puhallutuksia, että jos sattuu kohdalle osumaan.
Mikään asiakaspalvelutyö ei onnistu krapulassa, se on varma, ei myöskään raskas tai tarkka työ.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


_Rokuli_Kake_ kirjoitti:

Oletko ollut koskaan aivan karmeassa kankkusessa raskaassa työssä tai sitten työssä jossa pitäisi olla siistinä? Jopa juomaputken jälkeisenä kankkusena? Huomasivatko muut ja millaista oli?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu