enkä ymmärrä miksi. Periaatteessa pidän monista ihmisistä mutta silti en osaa tunkea niiden seuraan...
Jättäydyn pois/ulkopuolelle
hiopsio
8818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
täällä, mutta mulla se on se kun ei viitsi itseään tyrkyttää tai siis halua olla kenellekään vaivaksi...
Niinpä. Ei halua vaivata ketään tunkemalla heidän seuraan. Ajatus siitä että tuottaa toiselle ahdistusta sen takia että koko ajan yrittää tunkea tämän seuraan ja vielä että hän tuntee seurasi (seurani) ahdistavaksi niin.... huuhh....ei ei ei ei. Mieluummin yksin entä jonkun kanssa jolle minun seura (mahdollisesti tuottaa ahdistusta ja epämiellyttävää tunnetta. Tai että jos hänellä mahdollisesti olisi parempaakin tekemistä entä olla minun seurassani.
Toisaalta taas sitten itseä ahdistaa se ajatus että entä jos tuo toinen ei tunnekkaan olevansa ahdistunut seurassani. Ja että minä turhaan välttelen, vaikka voisin olla hänen kanssa huoletta. Mutta tuhlaan mahdollista yhdessäolon aikaa hengailemalla täällä yksikseni. Hmmmh..
Niin. Vaikeaahan tämä on.
Miksi et halua vaivata ketään? En usko että kukaan seurastasi vaivaantuisi, näinä uusina päivinä. Itselläni on ollut tuota ongelmaa että vaivaannun ihmisten kanssa joiden lähellä haluaisinkin olla tai tunnen jotain selittämätöntä vetoa.. Nyt join olutta ja alkaa raksuttaa paremmin näiden pelkojen kanssa, kyllä se vaan on niin että olut on lääke pienillä annoksilla.
Itse oon vaan ainakin toisen peili, niiltä osin valostuneena. Ylempänä taas koen olevani jotain muuta, mutta siitä ei tässä enempää. Vaikeeta on...
Kiitos opin olemaan ei peili! jeij \o/
emploosio ja iksploosio on kivoi tapahtumii täs maailmas!
valostuneena? tarkoitatko nyt että valAIstuneena?
Ei oo olemassa älykästä Luontoa! Huijausta!
ei ole mitää hävittävää Assan porukat on täällä jo. 11.11 on homman nimi. kuulette meistä luovan työn tekijöiltä ennenkaikkea, tää on resenoiva ääni eikä se sammu ku Luonto puolustaa itseensä. elämäntapainkkareita
Tänään älysin että useimmille toisten ihmisten kanssa oleminen on yhtä helppoa ja luontevaa kuin mulle kotona perheen kanssa oleminen. Usein minusta tuntuu etten kerta kaikkiaan ymmärrä toisten ihmisten juttuja. Toisaalta kotona ollessa turhaudun siitä että vuorovaikutusta on niin vähän.
"Maailmassa jyräävät ne, joilla on valta käyttää toisia häikäilemättä hyväkseen, ja joilla riittää elämänhalua röyhkeydeksi asti. Mikäli nuori ihminen ei koe omaavansa riittävän röyhkeää itseluottamusta, hän menettää herkästi elämänhalunsa kokonaan. Hän tekee johtopäätöksen: Minä ole arvokas elämään, koska en edes kykene nauttimaan olemassaolostani. Olisi hyvä jos kuolisin pois; onhan maapallo muutenkin ylikansoitettu." http://personal.fimnet.fi/private/antti.liikkanen/etusivu_files/masennus.htm
Ahdistaa eikä saa unta. Jopa tässä ketjussa on vastauksia joista en käsitä hölkäsen pöläystä. Oikeasti luulis että muillakin yksinäisyyttä potevilla olis vaikeuksia lähestyä ihmisiä. Muutama ymmärrettävä vastaus on kyllä tullut...
minäkin olen sellainen että en voi lähestyä ketään kuin vain siinä tapauksessa että on jotain oleellisen tärkeää välttämätöntä asiaa, silloinkin hoidan vain sen asian enkä vaivaa muutoin.
Olin koulukiusattu ja se sai minut tuntemaan arvottomaksi ja se on jäänyt vaikuttamaan koko loppuelämän ajaksi. No olen kyllä tottunut elämään yksin ja viihdyn omissa oloissani, saan olla ainakin vapaasti oma itseni ilman kenenkään arvostelua. Sosiaaliset taidot ovat ruostuneet joten en osaa olla luontevasti kenenkään seurassa muuten vaan vaivaudun ja haluan tilanteesta pois.