tämä meidän tiemme, jossakin tuolla sisälläni ääni kuitenkin sanoo, ettei peli ole vielä menetetty. Päädymme yhteen tavalla tai toisella, mikäli niin on tarkoitettu.
Se kuitenkin edellyttää sitä, että me molemmat olemme valmiita antamaan toisillemme oikeasti anteeksi, tekemiset ja tekemättä jättämiset, aloittamaan koko jutun alusta, puhtaalta pöydältä.
Se kuitenkin edellyttää sitä, että me molemmat olemme valmiita antamaan toisillemme oikeasti anteeksi, tekemiset ja tekemättä jättämiset, aloittamaan koko jutun alusta, puhtaalta pöydältä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
ai, täällä vai? missä? koska? miten?
oletko yleensä ihminen ollenkaan?
Hänen kanssaan, toivon.
Joskos meidät on tarkoitettu toisillemme.
Ellei ole. Tulkoon ystävyys tilalle.
niin. Katsotaan.
Intuitioni on kertonut samaa. Siksi olen roikkunut tunteissani näinkin pitkään, vaikka järjellä ja moraalilla ajatellen ei pitäisi. Suuri ristiriita: takkuiselta näyttää ulospäin, sisäinen maailma panee vastaan. Kuitenkin... jos sikseen on, elämä kantaa.
Minulle ei ole vaikea antaa antaaksi, enkä edes koe, että anteeksiannettavaa olisi juurikaan. Puhtaalta pöydältä aloitan mielelläni, tosin se varmaankin vaatisi kahdenkeskisestä kiireetöntä juttutuokiota. Ja puhumista rehellisesti, avoimuutta tunteista ja rohkeutta puhua tilanteesta asioiden oikeilla nimillä. Kun välittäminen on aitoa, pystyy odottamaan asioiden selkiämisen ajan.
Ja vaikka rakkaus on elämässä suurinta ja tavoiteltavinta, on todellinen ystävyys sekin kelpo tapa säilyttää tärkeät ihmiset elämässään.
ei voi muuta kuin takkuilla asiat, niillä ei voi aloittaa mitään alusta eikä korjata mitään. Oikea anteeksiantaminenkaan ei onnistu noin. Siihen tarvitaan kaksi oikeaa ihmistä.
http://www.youtube.com/watch?v=muuPYFbxlD0
toteamus, ajatusten kasaus. Ei kai kukaan nyt täällä kuvittele ongelmiensa ratkeavan.
Aloititko itse alusta, puhtaalta pöydältä ?
Luulen viimein olevani valmis siihen.
Jos viesti oli avaus ja tunnustelua tilanteesta, olen valmis kohtaamaan sen oikean hetken. Sen, jolla on merkitystä. Ap sanasi oli valittu fiksusti, ikään kuin hakien yhtäläisyyttä, tunnistusmerkkejä irl "keskusteluumme". Ymmärrän täysin empimisen ja tarpeen hitaaseen alkuun tilanteessasi. Arvostan.
Kuitenkin ilman, että asia muuttuu todelliseen maailmaan, en voi koskaan kuin arvata oletko sinä vai joku muu. Meitä on monta näissä samoissa elämäntilanteissa, käyttämässä samoja sanoja. Ja omat käteni on sidottu, vaikka epäilisinkin ap olevan sinä (m). Rohkeutta minusta ei puutu tai en mieti pätkääkään nolaisinko itseni, tulisinko torjutuksi tai pettymyksen mahdollisuutta. Pientä, kovin pientä tässä elämässä. SE, että arvostusta sinua, saa minut yrittämään luopumista. Vaikkei se nyt niin hyvin ole onnistunutkaan ;-)
kyllä myös nainen, joten taisi tulla huti tällä(kin) kertaa. Ehkä toi miesvaltainen toimintaympäristö muuttaa minunkin kommunikointitapaa miehiseksi. Täytynee alkaa opettelemaan naisellisempia ilmaisumuotoja.