Mein Kampf - elokuva HITLERISTÄ.

Leffa-arvostelu

Videovuokraamoissa on nyt tarjolla hupaisa elokuva nuoresta Hitleristä. Leffan nimi on Mein Kampf - Taisteluni. Se on kuviteltu tarina siitä, millaista oli Hitlerin elämä nuorena taiteilijana Wienissä.

Hitler saapuu kaupunkiin pyrkiäkseen yliopistoon opiskelemaan taidetta, ja majoittuu lähinnä pultsarien yömajaa muistuttavaan rähjäiseen majataloon, jossa vanha juutalaismies alkaa opettaa häntä ja neuvoa, miten laitapuolen kulkijat elävät kaupungissa.

Hitler kuvataan hermostuneena, vihaisena ja neuroottisena nuorena miehenä, joka myöhemmin liittyy paikallisten juutalaisvihaajien muodostamaan pieneen jengiin ja ryhtyy rakentamaan siitä natsipuoluetta.

Juutalaista kämppäkaveriaan hän lähinnä vastentahtoisesti sietää, mutta ottaa tältä oppia eri asioissa. Juutalaismies mm. kirjoittaa kirjaa nimeltä Mein Kampf, jossa hän ei kuitenkaan koskaan pääse alkua pidemmälle.

Lisäksi juutalainen kehottaa Hitleriä opettelemaan puhetaitoa, ilmeiden ja eleiden käyttöä sekä hypnotisointia. Elokuva antaa ymmärtää, että Hitler omaksuu juutalaismieheltä ne keinot, jolla kansanjoukkoja voidaan hallita, ja kopioi jopa hänen kirjansa nimen myöhempään omaan kirjaansa. Piilotettua juutalaisten syyllistämistä elokuvaohjaajalta?

Leffa on hidasliikkeinen ja vakava, kaikki tapahtuu pienissä ympyröissä ja pienen ihmisjoukon parissa, mutta on siihen sisäänrakennettu monia huvittavia yksityiskohtiakin. Nyt jännätään, koska tähän perään tulee ensimmäinen kommentti siitä, miten Hitler oli juutalaista sukua!

http://www.telvis.fi/filmiopas/elokuvat/73401/mein kampf taisteluni/

6

1228

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaa...

      katsoa. Kunhan ymmärtää, että se ei perustu tosiasioihin, vaan mielikuvitukseen.

    • Jep.

      Jaksoin nippa nappa katsoa loppuun.

      • mutta...

        sitä ei olekaan tarkoitettu niille, jotka ovat tottuneet jenkkiläiseen verta-vampyyreja-sarjamurhaajia-nyljettyjä ihmisiä-ruumiinsyöntiä-massamurhia lähietäisyydeltä -tyyppisiin toimintaleffoihin.


      • Jep.
        mutta... kirjoitti:

        sitä ei olekaan tarkoitettu niille, jotka ovat tottuneet jenkkiläiseen verta-vampyyreja-sarjamurhaajia-nyljettyjä ihmisiä-ruumiinsyöntiä-massamurhia lähietäisyydeltä -tyyppisiin toimintaleffoihin.

        Räyhäävä räkänokka, pikku jengisä kanssa tuvassa.

        Tekisivät mieluummin Hitleristä elänkerta sarjan pentuajasta itsariin kaikkine vaiheineen ja mahdollisimman realistisesti kuvattuna.


    • Lunkreenin Aatu.

      1980-luvulla Ruotsista USA:han muuttanut näyttelijä Adolf Lundgren, bodaava siilitukkainen vaalea viikinki, loi uraa toimintaleffoissa. Hänen tunnetuin roolinsa oli elokuvassa Rocky-ties-kuinka-mones-osa, jossa hän toimi Stallonen vastanäyttelijänä. Mies häpesi vanhempiensa antamaa nimeä Adolf, ja muutti sen Amerikassa vähemmän Hitleriin viittaavaan muotoon muotoon Dolph.

      • oli,

        ei mikään luonnenäyttelijä vaan vain komea muskelimies, ei muuta!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      64
      1011
    2. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      677
    3. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      90
      675
    4. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      24
      651
    5. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      638
    6. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      8
      629
    7. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      625
    8. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      68
      619
    9. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      82
      548
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      62
      546
    11. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      42
      540
    12. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      22
      538
    13. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      531
    14. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      523
    15. 57
      520
    16. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      134
      498
    17. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      482
    18. Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?

      Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.
      Ikävä
      27
      437
    19. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      46
      433
    20. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      28
      411
    Aihe