osuuspankki

Ylen uutiset klo 11 kertoivat että syynä osuuspankin eiliseen häiröön oli rahojen loppuminen pankin tilita!!!!
Hakekaa hyvät ihmiset äkkiä rahanne pois osuuspankista - konkursiin menossa koko pulju.
7369
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Seli, seli, seli sössö, pössö, nössö... vaihtakaa äkkiä johtoa- karviset ja pössiset helvettiin, jos haluatte että jotain on raunioista vielä jäljellä!

Osuuspankin eilinen laaja tietoliikennehäiriö johtui siitä, että pankilta loppui raha kesken.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Tietoviikko.
Yle Uutisten mukaan maksuliikenteen suuri määrä yllätti pankin, eikä maksujärjestelmän tileillä ollut tarpeeksi varoja, jotta palkat, eläkkeet ja muut maksut olisi saatu maksettua.
- Emme olleet osanneet varautua noin suureen määrään. Tapahtui arviointivirhe, sanoo OP-Pohjolan tiedottaja Juha Nevalainen Ylelle.
OP-Pohjolasta myönnettiin jo eilen Uudelle Suomelle, että häiriössä oli kyse pankin omasta virheestä.
Häiriö koski satojatuhansia laskuja ja jopa kymmeniätuhansia ihmisiä, OP:n lisäksi myös muiden pankkien asiakkaita. Yhteiseurooppalaiseen SEPA-maksuliikennejärjestelmään liittyvä vika saatiin eilen iltapäivällä korjattua, mutta sen perimmäinen syy oli kolmen aikoihin vielä epäselvä. Sen jälkeen paljastui, että rahat olivat väliaikaisesti loppuneet kesken.

Äänestä
  • Auta armias, jos asiakkaalta ylittyy tili eurolla op:ssa niin seurauksena kalliit palvelumaksut. tiliohjeissa asiakasta velvoitetaan huolehtimaan että tilillä on varoja laskujen maksuun jne, jne


    Op:ssa johto pelaa korttia ja leikkii organisaatioleikkejä, jakaa toisilleen johtaja-nimityksiä.
    lähettääkän op:lle muutaman satasen tiliylitysmaksulasku, jos vielä uskallatte pitää yhtään rahojanne op:ssa

    Äänestä

  • vöpykkäinen kirjoitti:

    Auta armias, jos asiakkaalta ylittyy tili eurolla op:ssa niin seurauksena kalliit palvelumaksut. tiliohjeissa asiakasta velvoitetaan huolehtimaan että tilillä on varoja laskujen maksuun jne, jne


    Op:ssa johto pelaa korttia ja leikkii organisaatioleikkejä, jakaa toisilleen johtaja-nimityksiä.
    lähettääkän op:lle muutaman satasen tiliylitysmaksulasku, jos vielä uskallatte pitää yhtään rahojanne op:ssa

    Sama rahojen loppuminen se on ollut muulloinkin syynä. Kyllä se tulevaisuudessa paljastuu. Pyramiidipeleillä on aina loppunsa. Pankkitoiminnassa on siitä juuri kyse, eli tulevat maksaa dellisien laskut.

    Äänestä

  • kiertokirje kirjoitti:

    Sama rahojen loppuminen se on ollut muulloinkin syynä. Kyllä se tulevaisuudessa paljastuu. Pyramiidipeleillä on aina loppunsa. Pankkitoiminnassa on siitä juuri kyse, eli tulevat maksaa dellisien laskut.

    op on lyhenne sanoista on paska!

    Äänestä

  • our-nas-n kirjoitti:

    op on lyhenne sanoista on paska!

    Ei savua ilman tulta Osuus Pankit alas. Siellä ei ystäviä, ainoastaan väärän valan vannojia

    Äänestä

Ei pankki ole häiriön aiheuttaja, vaan pankin sisällä olevat puli veivaajat siitä on monella kokemuksia vuodesta 1990 asti

Äänestä
  • op:lla kuulema ensi viikolla #häiriöitä#. Erääntyy jokin laina ja täytyy pidätellä asiakkaiden varoja pari päivää. Luottakaa koiran kuviin ja pössisiin, joka on varsinainen puliveibari ja pöts, pröts...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksuvalmisureiska kirjoitti:

Ylen uutiset klo 11 kertoivat että syynä osuuspankin eiliseen häiröön oli rahojen loppuminen pankin tilita!!!!
Hakekaa hyvät ihmiset äkkiä rahanne pois osuuspankista - konkursiin menossa koko pulju.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu