Varsovan liittoonko

Presidenttikö valtuutti Lipposen kertomaan keskustelujen sisällöstä Yhdysvaltain suurlähettilääl le, mutta ei Suomen eduskunnan ulkoasiainvalio kunnalle? Vai toimiko Lipponen oma-aloitteisesti? Ketähän Halonen ja Lipponen oikein katsovat palvelevansa, suomalaisia vaiko joitain muita tahoja...

Onkohan Halosen ja Putinin keskusteluissa puhuttu Varsovan liiton henkiinherättäm isestä ja Suomen halusta siihen liittyä....

Presidentit puhuivat 2004 jopa Karjalan palautuksesta, jonka Putin tyrmäsi. Koko asiasta pysyttiin kuitenkin vaiti.

- Olen edellyttänyt, että perustuslain uudistuksessa määrätään, että valtioneuvosto välittää oma-aloitteisesti ja oikea-aikaisesti tietoja tasavallan presidentin ulkopoliittisista toimista. Se on kirjattu ulkoasiainvaliokunnan mietintöön. Nyt perustuslakivaliokunta tekee siitä omaa ratkaisuaan...

"on ollut puute, että me emme ole tienneet riittävästi tasavallan presidentin harjoittamasta ulkopolitiikasta. Kaikesta siitä mitä hän tekee, joka vaikuttaa Suomen asemaan".

Hänen mukaansa dokumentista ilmenee tietoja, joista kansanedustajat olisivat toki olleet kiinnostuneita 2004.

- Tilanne on ollut sama tähän päivään asti. Riittävästi tietoja ei ole saatu. Tässä on hyvä keissi siitä mitä olemme tarkoittaneet.
060
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Halonen halusi kirjoitti:

Presidenttikö valtuutti Lipposen kertomaan keskustelujen sisällöstä Yhdysvaltain suurlähettilääl le, mutta ei Suomen eduskunnan ulkoasiainvalio kunnalle? Vai toimiko Lipponen oma-aloitteisesti? Ketähän Halonen ja Lipponen oikein katsovat palvelevansa, suomalaisia vaiko joitain muita tahoja...

Onkohan Halosen ja Putinin keskusteluissa puhuttu Varsovan liiton henkiinherättäm isestä ja Suomen halusta siihen liittyä....

Presidentit puhuivat 2004 jopa Karjalan palautuksesta, jonka Putin tyrmäsi. Koko asiasta pysyttiin kuitenkin vaiti.

- Olen edellyttänyt, että perustuslain uudistuksessa määrätään, että valtioneuvosto välittää oma-aloitteisesti ja oikea-aikaisesti tietoja tasavallan presidentin ulkopoliittisista toimista. Se on kirjattu ulkoasiainvaliokunnan mietintöön. Nyt perustuslakivaliokunta tekee siitä omaa ratkaisuaan...

"on ollut puute, että me emme ole tienneet riittävästi tasavallan presidentin harjoittamasta ulkopolitiikasta. Kaikesta siitä mitä hän tekee, joka vaikuttaa Suomen asemaan".

Hänen mukaansa dokumentista ilmenee tietoja, joista kansanedustajat olisivat toki olleet kiinnostuneita 2004.

- Tilanne on ollut sama tähän päivään asti. Riittävästi tietoja ei ole saatu. Tässä on hyvä keissi siitä mitä olemme tarkoittaneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu