tiedättekö?

Ja sillä rauhan tiellä ei ole koskaan ruuhkaa, saa ajella ihan RAUHASSA :)

lottamari<3 kirjoitti:

Ja sillä rauhan tiellä ei ole koskaan ruuhkaa, saa ajella ihan RAUHASSA :)

http://t0.gstatic.com/images?q=tbn:ANd9GcT9ymtyCRByhz6SULqwZ-nLSUiHZKHrkmDyVtYfs2Y0_UG6bD7wTA

Ai tiedät vai, et kai vaan matkinut? :))

Just, ei kai tässä mukaan auta. Toppahaalari vaan päälle ja menoksi,..onko toivomuksia mitä lajia, vai haluutko yllärin?

lottamari<3 kirjoitti:

Ai tiedät vai, et kai vaan matkinut? :))

Sekä tiedän (omat harharetkeni), että matkin sun lyhyttä ja ytimekästä vastaustasi ;-P

(:-D

Jokaiselle se parantumisen tie on henkilökohtainen ja yksilöllinen.

Yritän valaista.

Ensin uhrin pitää repäistä itsensä irti uhriuttajasta vaikka tekisi kuinka kipeää (pois koskesta)

Sitten 'tunnettava' kaikki negatiiviset tunteet läpi: tyrmistys, loukkaantuminen, viha, katkeruus. Suru. Ne kuuluu prosessiin, ne hajottaa sielua mutta jälleenrakennus alkaa hajoamisen jälkeen.

Parantuminen alkaa, kun hyväksyy olleensa mukana tapahtumassa missä tuli takkiin. Parantuminen on lähes valmis kun alkaa tuntea, ettei enää ole tarvetta syyllistää toista. Ja vielä muutama askel..sitten tulee hetki kun huomaat antaneesi anteeksi. Sekä itselle että toiselle. Silloin sielu on vapaa.

old_profile_59029 kirjoitti:

Jokaiselle se parantumisen tie on henkilökohtainen ja yksilöllinen.

Yritän valaista.

Ensin uhrin pitää repäistä itsensä irti uhriuttajasta vaikka tekisi kuinka kipeää (pois koskesta)

Sitten 'tunnettava' kaikki negatiiviset tunteet läpi: tyrmistys, loukkaantuminen, viha, katkeruus. Suru. Ne kuuluu prosessiin, ne hajottaa sielua mutta jälleenrakennus alkaa hajoamisen jälkeen.

Parantuminen alkaa, kun hyväksyy olleensa mukana tapahtumassa missä tuli takkiin. Parantuminen on lähes valmis kun alkaa tuntea, ettei enää ole tarvetta syyllistää toista. Ja vielä muutama askel..sitten tulee hetki kun huomaat antaneesi anteeksi. Sekä itselle että toiselle. Silloin sielu on vapaa.

Hö.

Sittenhän mä olen tehnyt tiettämättäni just oikein. Tosin olen onnistunut ajoittain tuntemaan syyllisyyttä kaikesta tuostakin.. Ehkä se itselle anteeksiantaminen on lopulta kaikkein vaikeinta.. Se viimenen kynnys.

Tuli mieleen, että hyvin vahvasti narsistiset ihmiset tekee asiat päinvastoin. Ne antaa itelleen anteeksi, ja unohtaa kaiken muun. . Tai ei ne ees anna itelleen anteeksi. Ne vaan unohtaa oman osuutensa asioiden kehittymiseksi huonolle tolalle, ja unohtaa siinä sivussa kaiken muunkin. ja jatkaa tosiaan matkaa kuin ei mitään.

määbää kirjoitti:

Hö.

Sittenhän mä olen tehnyt tiettämättäni just oikein. Tosin olen onnistunut ajoittain tuntemaan syyllisyyttä kaikesta tuostakin.. Ehkä se itselle anteeksiantaminen on lopulta kaikkein vaikeinta.. Se viimenen kynnys.

Tuli mieleen, että hyvin vahvasti narsistiset ihmiset tekee asiat päinvastoin. Ne antaa itelleen anteeksi, ja unohtaa kaiken muun. . Tai ei ne ees anna itelleen anteeksi. Ne vaan unohtaa oman osuutensa asioiden kehittymiseksi huonolle tolalle, ja unohtaa siinä sivussa kaiken muunkin. ja jatkaa tosiaan matkaa kuin ei mitään.

Siinä näet, ihmisen tiedostamaton mieli tietää usein valmiiksi oikean parantumistien, me vain emme luota itseemme vaan haemme ratkaisua auktoriteeteista, lääkkeistä..

Tulee taas mieleen Jiddun sanat; 'there is no teacher, there is no guru..' :)

Voisiko tässä olla selitystä aikuisen tunnevajeeseen; jos pientä lasta pahoinpidellään...jätetään yksin...lapsi ajattelee tunnetasolla että tapahtui jotain jota en ymmärrä..äiti/isä (jumalani) ei voi olla väärässä, syy täytyy siis olla minussa. Paha olo on normaalia. Turvattomuus on normaalia. Hellyydettömyys on normaalia. Aikuisena järki ja logiikka toimii, mutta tunne-vuorovaikutus jäi sinne lapsuuteen. Aikuisena sitten tunnevaje-ihminen voi vaikka lyödä puolisoa käsittämättä toisen pahaa oloa, koska se paha olo on itselle normaalia.

Miten johdattelisi tunnevaje-ihmisen (mitä narsistiksikin haukutaan) kohtaamaan oman sisäisen lapsensa, rauhoittamaan sitä lasta ja antamaan sille hellyyttä(?)

old_profile_59029 kirjoitti:

Siinä näet, ihmisen tiedostamaton mieli tietää usein valmiiksi oikean parantumistien, me vain emme luota itseemme vaan haemme ratkaisua auktoriteeteista, lääkkeistä..

Tulee taas mieleen Jiddun sanat; 'there is no teacher, there is no guru..' :)

Voisiko tässä olla selitystä aikuisen tunnevajeeseen; jos pientä lasta pahoinpidellään...jätetään yksin...lapsi ajattelee tunnetasolla että tapahtui jotain jota en ymmärrä..äiti/isä (jumalani) ei voi olla väärässä, syy täytyy siis olla minussa. Paha olo on normaalia. Turvattomuus on normaalia. Hellyydettömyys on normaalia. Aikuisena järki ja logiikka toimii, mutta tunne-vuorovaikutus jäi sinne lapsuuteen. Aikuisena sitten tunnevaje-ihminen voi vaikka lyödä puolisoa käsittämättä toisen pahaa oloa, koska se paha olo on itselle normaalia.

Miten johdattelisi tunnevaje-ihmisen (mitä narsistiksikin haukutaan) kohtaamaan oman sisäisen lapsensa, rauhoittamaan sitä lasta ja antamaan sille hellyyttä(?)

Nii-in. En tiedä. Mutta oma arvioni noihin lapsuus on kaiken perusta juttuihin, on se, että ei se aina kaikilla ole lapsuudessa se tunnevajeen alku. Ihan yhtä tunnevajavaiseksi voi tulla myöhemminkin elämässä. Että se olis niinku hiukan kokonaisvaltaisempi kuvio kaikenkaikkiaan mun mielestä, tuo homma.

Ihmisen psyyke on kuin korillinen lankoja. Kerät kun alkaa löystymään, niin ne on kyllä solmussa ne langat ajan kanssa. Se, että missä vaiheessa se yksi tönäisy riittää saamaan aikaan umpisolmun, riippuu niin paljon kaikesta muusta. Toisilla on kori täynnä siistillä kerällä olevia lankoja ja kori kestää toistuvaa paiskomista, toisilla ei ole kuin se yksi punainen pätkä siinä korissa, ja se on solmussa tönimättäkin.. Toiset ottaa sen korissa solmuun menneen mytyn ja suoristaa solmuineen ja ripustaa seinälle roikkumaan, sen kummemmin miettimättä, että pitäis hirveesti availla niitä solmuja.

Henkilökohtaisesti olen niin hirveän huono johdattelemaan ketään. Tykkään antaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Väistelen sitten vaan niitä pahimpia, niitä, jotka tulee väkisin raottamaan mun korin kantta ja meinaa alkaa saneleen, että mitä mun pitäisi omilla langoillani tehdä. :D

*Istuu oman korinsa päällä ja kiikaroi ympäristöään*

määbää kirjoitti:

Nii-in. En tiedä. Mutta oma arvioni noihin lapsuus on kaiken perusta juttuihin, on se, että ei se aina kaikilla ole lapsuudessa se tunnevajeen alku. Ihan yhtä tunnevajavaiseksi voi tulla myöhemminkin elämässä. Että se olis niinku hiukan kokonaisvaltaisempi kuvio kaikenkaikkiaan mun mielestä, tuo homma.

Ihmisen psyyke on kuin korillinen lankoja. Kerät kun alkaa löystymään, niin ne on kyllä solmussa ne langat ajan kanssa. Se, että missä vaiheessa se yksi tönäisy riittää saamaan aikaan umpisolmun, riippuu niin paljon kaikesta muusta. Toisilla on kori täynnä siistillä kerällä olevia lankoja ja kori kestää toistuvaa paiskomista, toisilla ei ole kuin se yksi punainen pätkä siinä korissa, ja se on solmussa tönimättäkin.. Toiset ottaa sen korissa solmuun menneen mytyn ja suoristaa solmuineen ja ripustaa seinälle roikkumaan, sen kummemmin miettimättä, että pitäis hirveesti availla niitä solmuja.

Henkilökohtaisesti olen niin hirveän huono johdattelemaan ketään. Tykkään antaa ihmisten olla sellaisia kuin ovat. Väistelen sitten vaan niitä pahimpia, niitä, jotka tulee väkisin raottamaan mun korin kantta ja meinaa alkaa saneleen, että mitä mun pitäisi omilla langoillani tehdä. :D

*Istuu oman korinsa päällä ja kiikaroi ympäristöään*

Kyllä niinkin..myöhemmässä elämässä erilaiset traumat muuttaa käsityksiämme. Henkinen kasvu muuttaa meitä.

Jos tunteet olisi lankoja, voisi nähdä miten langat olisi jatkuvassa liikkeessä. Viha-lankaan saattaisi punoutua rakkaus, loukkaantumisentunne-lankaa saattaisi kosia samanaikaisesti katkeruus-lanka ja anteeksiantamisen-lanka. Elämänilo-lanka.. :)

Väkisinmuuttamis yrityksistä seuraa kapina-tunne. 'mun vapaata tahtoa ei sorkita' Ehkä politiikka missä auttaa kun toinen neuvoa kysyy olisi viisainta, silloinhan toinen on jo itse motivoitunut positiivisesti muutostarpeeseensa.

Ihmisen kohtaamat vaikeudet johdattaa häntä muutokseen (pois koskesta), jolloin vaikeuksiakin voisi ajatella positiivisesti tienviittana muuttaa suuntaa elämässä. :)

old_profile_59029 kirjoitti:

Kyllä niinkin..myöhemmässä elämässä erilaiset traumat muuttaa käsityksiämme. Henkinen kasvu muuttaa meitä.

Jos tunteet olisi lankoja, voisi nähdä miten langat olisi jatkuvassa liikkeessä. Viha-lankaan saattaisi punoutua rakkaus, loukkaantumisentunne-lankaa saattaisi kosia samanaikaisesti katkeruus-lanka ja anteeksiantamisen-lanka. Elämänilo-lanka.. :)

Väkisinmuuttamis yrityksistä seuraa kapina-tunne. 'mun vapaata tahtoa ei sorkita' Ehkä politiikka missä auttaa kun toinen neuvoa kysyy olisi viisainta, silloinhan toinen on jo itse motivoitunut positiivisesti muutostarpeeseensa.

Ihmisen kohtaamat vaikeudet johdattaa häntä muutokseen (pois koskesta), jolloin vaikeuksiakin voisi ajatella positiivisesti tienviittana muuttaa suuntaa elämässä. :)

Se A:n laittama linkki tuolla jossain oli aika hyvä muuten. Onnellisuusproffan, alias Markku Ojasen kotisivulle.. Siellä sivussa oli onnellisuusasiaakin. Onnelisen mielen anatomiasta.

Siitä johtui mieleeni sellainen ajatus, että ollessaan kovin nykyaikainen "tiedostava" ihminen, joka analysoi rikkipuhki joka ainoan ongelman murusenkin, antaessaan itsestään kuvitellun - ympäristön vaatimuksen - mukaisen kuvan itsestään älykkäänä ja älylliseen ajatteluun kykenevänä olentona, onnellisena olemisen yksinkertaisuus nähdään kovin hmmm.. hmmmm... no, yksinkertaisena asiana, ja että yksinkertainen ei ole älykästä ja sitä kautta siitä tulee kovin katoavainen asia ja olotila..

Meniköhän solmuun nyt kunnolla.. :D

Koko olemassaolo on on yhtä solmua... *pää lankakorissa*

määbää kirjoitti:

Se A:n laittama linkki tuolla jossain oli aika hyvä muuten. Onnellisuusproffan, alias Markku Ojasen kotisivulle.. Siellä sivussa oli onnellisuusasiaakin. Onnelisen mielen anatomiasta.

Siitä johtui mieleeni sellainen ajatus, että ollessaan kovin nykyaikainen "tiedostava" ihminen, joka analysoi rikkipuhki joka ainoan ongelman murusenkin, antaessaan itsestään kuvitellun - ympäristön vaatimuksen - mukaisen kuvan itsestään älykkäänä ja älylliseen ajatteluun kykenevänä olentona, onnellisena olemisen yksinkertaisuus nähdään kovin hmmm.. hmmmm... no, yksinkertaisena asiana, ja että yksinkertainen ei ole älykästä ja sitä kautta siitä tulee kovin katoavainen asia ja olotila..

Meniköhän solmuun nyt kunnolla.. :D

Koko olemassaolo on on yhtä solmua... *pää lankakorissa*

Onnellisuusproffan sivut: http://keskustelu.suomi24.fi/node/9641082

Minä pidän yksinkertaisuudesta. Mutta olen hidasälyinen. Siksi joudun käyttämään paljon aikaa yksinkertaisesti ymmärtääkseni asiat yksinkertaisesti. Tämä antaa erehdyttävästi sellaisen vaikutelman, että pitäisin asioiden erittelemisestä. Koetan kuitenkin vain hitaasti hahmottaa.

old_profile_59029 kirjoitti:

Jokaiselle se parantumisen tie on henkilökohtainen ja yksilöllinen.

Yritän valaista.

Ensin uhrin pitää repäistä itsensä irti uhriuttajasta vaikka tekisi kuinka kipeää (pois koskesta)

Sitten 'tunnettava' kaikki negatiiviset tunteet läpi: tyrmistys, loukkaantuminen, viha, katkeruus. Suru. Ne kuuluu prosessiin, ne hajottaa sielua mutta jälleenrakennus alkaa hajoamisen jälkeen.

Parantuminen alkaa, kun hyväksyy olleensa mukana tapahtumassa missä tuli takkiin. Parantuminen on lähes valmis kun alkaa tuntea, ettei enää ole tarvetta syyllistää toista. Ja vielä muutama askel..sitten tulee hetki kun huomaat antaneesi anteeksi. Sekä itselle että toiselle. Silloin sielu on vapaa.

Kyllä taas ketjua vieriteltiin ennenkuin tuli jonkinlainen vastaus aloittajan kysymykseen.
Ketjunvierittäjä maakarit kun vastasivat, että:tiedän, on ihan samanlainen vastaus kuin että toiselta kysyy, nukutko? Ja toinen vastaa, nukun.
Niin minä en tiedä koska olen vielä eheytymisen tiellä ja koetan vahvistua jotta en enää joutuisi narsistin rusennnukseen.

metall-leidi kirjoitti:

Kyllä taas ketjua vieriteltiin ennenkuin tuli jonkinlainen vastaus aloittajan kysymykseen.
Ketjunvierittäjä maakarit kun vastasivat, että:tiedän, on ihan samanlainen vastaus kuin että toiselta kysyy, nukutko? Ja toinen vastaa, nukun.
Niin minä en tiedä koska olen vielä eheytymisen tiellä ja koetan vahvistua jotta en enää joutuisi narsistin rusennnukseen.

Hö.

Mikä on kysymys, johon ei voi vastata myöntävästi valehtelematta?

Vastaa itse, ettei tule liikaa vierityksiä, : No tietenkin että: "Nukutko sinä?".

Alkuiltaa :) *kiittää ja kumartaa ja poistuu taas*

määbää kirjoitti:

Se A:n laittama linkki tuolla jossain oli aika hyvä muuten. Onnellisuusproffan, alias Markku Ojasen kotisivulle.. Siellä sivussa oli onnellisuusasiaakin. Onnelisen mielen anatomiasta.

Siitä johtui mieleeni sellainen ajatus, että ollessaan kovin nykyaikainen "tiedostava" ihminen, joka analysoi rikkipuhki joka ainoan ongelman murusenkin, antaessaan itsestään kuvitellun - ympäristön vaatimuksen - mukaisen kuvan itsestään älykkäänä ja älylliseen ajatteluun kykenevänä olentona, onnellisena olemisen yksinkertaisuus nähdään kovin hmmm.. hmmmm... no, yksinkertaisena asiana, ja että yksinkertainen ei ole älykästä ja sitä kautta siitä tulee kovin katoavainen asia ja olotila..

Meniköhän solmuun nyt kunnolla.. :D

Koko olemassaolo on on yhtä solmua... *pää lankakorissa*

..on mottoni!
Hyvään ruokaan ei tarvita kuin nälkä, ja joen rannalla nuotiossa loimutettu lohi. Rakkaus on yhdessä koettu onnellisuus kädet toistensa vyötäröllä auringonlaskua katsellessa.

Joskus on silti viisasta ja mielellään hauskaakin analysoida jotain asiaa. Narsismia tutkiessa 'narsistit hirteen' ratkaisu on hieman, sanoisinko, liian yksinkertainen, eikä niin kauniskaan.. ;-D

metall-leidi kirjoitti:

Kyllä taas ketjua vieriteltiin ennenkuin tuli jonkinlainen vastaus aloittajan kysymykseen.
Ketjunvierittäjä maakarit kun vastasivat, että:tiedän, on ihan samanlainen vastaus kuin että toiselta kysyy, nukutko? Ja toinen vastaa, nukun.
Niin minä en tiedä koska olen vielä eheytymisen tiellä ja koetan vahvistua jotta en enää joutuisi narsistin rusennnukseen.

Mahdanko nyt tulkita oikein että kehuit minua vastauksesta?

Ketjunvierittäjä ja sivupoluille eksyjä kiittää. ;)

Muuten..näyttää siltä että AP kysyi, muttei vastaa kenellekään...

old_profile_59029 kirjoitti:

Mahdanko nyt tulkita oikein että kehuit minua vastauksesta?

Ketjunvierittäjä ja sivupoluille eksyjä kiittää. ;)

Muuten..näyttää siltä että AP kysyi, muttei vastaa kenellekään...

Unohti meidät tai hämmentyi, kun oltiin niin harvasanasia tällä kertaa ja vastattiin niin mielenkiinnottoman oloisesti. Ehkä hän miettii pää punaisena visaisempaa kysymystä, johon ei voi vastata yhdellä sanalla ;))

btw,..parantuminen on kovin yksilöllistä, eikä niin kovin yksinkertaistakaan. Pahinta on, että tuo prosessi voi viedä vuosia ennen kuin saavuttaa tasapainon taas elämässään.

lottamari<3 kirjoitti:

Unohti meidät tai hämmentyi, kun oltiin niin harvasanasia tällä kertaa ja vastattiin niin mielenkiinnottoman oloisesti. Ehkä hän miettii pää punaisena visaisempaa kysymystä, johon ei voi vastata yhdellä sanalla ;))

btw,..parantuminen on kovin yksilöllistä, eikä niin kovin yksinkertaistakaan. Pahinta on, että tuo prosessi voi viedä vuosia ennen kuin saavuttaa tasapainon taas elämässään.

Muistuu mieleeni lukuisia muitakin aloituksia missä 'vain aloitetaan keskustelu'

*hmm...pistää sisäisen sherlock holmesin töihin; kuka tai ketkä hyötyy siitä että sivuilla käy paljon ihmisiä* ;-P

Sun oma tie on yhtä oikea kuin mun tie. Silloin kun sä naurat (ymmärtäen, hyväksyvästi, hyväntahtoisesti), olet parantunut.

Joo.. Oman itsen kätketty ja tiedostamaton mikä milloinkin..

Mutta ihan oikeasti, joskus toinen on vaan ihan OIKEASTI ärsyttävä. Ja joskus sitä on vaan niin väsy, että ei nappaa sitten sellainen, että toinen pitää kiinni oikeudestaan saada olla ärsyttävä, sanomalla:"se mikä mussa ärsyttää, on vaan sua itteäs, sä et vaan tiedosta sitä".

*Ärisee* ja polkee jalkaa... Jos toisella on lupa olla ärsyttävä, niin kai toisella on lupa huutaa:"Oot muuten ärsyttävä!", ja sit kaikki ois niinku siinä. Odoteltais vaikka minuutti ja jatkettais vaikka....öö..

..öö.. ÖÖnä olemista :D

Hah. Oon muuten ihan sikaväsynyt.

old_profile_59029 kirjoitti:

Mahdanko nyt tulkita oikein että kehuit minua vastauksesta?

Ketjunvierittäjä ja sivupoluille eksyjä kiittää. ;)

Muuten..näyttää siltä että AP kysyi, muttei vastaa kenellekään...

Sulla on monia hienoja vastauksia ;)

Kiva näitä vieriviä ja soljuilevia, vähän kuin itsekseen eteneviä ketjuja on lueskella.. Herättää tavallaan sitä omaa aivosolukkoa ihan eritavalla, kuin tiukka "kysymys-vastaus" - tyyli. Mutta vain minun omaa henkilökohtaista mielipidettä tämä, joka ei tarkoita sitä, että odottaisin kaikkien olevan kanssani samaa mieltä. :)

"Etpä vissiin, hah"
"No en en, mene pois siitä olalta suputtamasta korvaan, hus"

määbää kirjoitti:

Sulla on monia hienoja vastauksia ;)

Kiva näitä vieriviä ja soljuilevia, vähän kuin itsekseen eteneviä ketjuja on lueskella.. Herättää tavallaan sitä omaa aivosolukkoa ihan eritavalla, kuin tiukka "kysymys-vastaus" - tyyli. Mutta vain minun omaa henkilökohtaista mielipidettä tämä, joka ei tarkoita sitä, että odottaisin kaikkien olevan kanssani samaa mieltä. :)

"Etpä vissiin, hah"
"No en en, mene pois siitä olalta suputtamasta korvaan, hus"

Olet erikoislaatuinen persoonallisuus 'määbää'! Olet kohtelias, et tyrmää, kuuntelet, otat kantaa, kerrot mielipiteesi.. Tykkään! :-)

Olin aika luimuna, pää hartioiden välissä, että nyt saattaa ropsahtaa saavista.. :D

Väsymys SAA ainakin minut yliherkäksi, ihan melkein halusin tirauttaa onnen kyynelen vastauksestasi Temppu. :)

On ihan normaalia myös käyttäytyä epänormaalisti. Siinä vaiheessa, missä alkaa asiat jähmettymään tavoiksi ja valmiiksi puolustusrakennelmiksi, jotka alkaa hälyttämään ilman varsinaista syytä.... On hyvä pysähtyä miettimään.. Vaikka sanatonta tarvetta muutokseen.

"ottaa pään korista, kiikarit silmiltä ja laskee aseet"


Loimulohi ON muuten hyvää, ja joki ehkä yksi rauhoittavimmista paikoista istuksella. Ihanaa on myös heittäytyä lämpimään kesäiltaan mustikkamättäälle katselemaan taivasta.. ja nukahtaa.

Tää olis tällainen omakohtainen kokeilu, haluan selvittää oman kykeneväisyyteni nähdä selkounia. Olen pariin kertaan nuorempana nukkunut ja nähnyt unta, ja unessa tiennyt olevani unessa... Nyt kun on mahdollisuus tällaiseen omintakeiseen kokeiluun, yritän.. Ensin pitää itseni hereillä :D Väkisin..

old_profile_59029 kirjoitti:

Olet erikoislaatuinen persoonallisuus 'määbää'! Olet kohtelias, et tyrmää, kuuntelet, otat kantaa, kerrot mielipiteesi.. Tykkään! :-)

Voi, ja silti vain minä tiedän, kuinka monia ihmisiä olen loukannut elämässäni..

Ei mua oikeastaan kauhean moni asia saa oikeasti ärsyyntymään. Sellainen jatkuva "täystyrmäystyyli" on yksi, josta lainatakseni Tempun sanoja, palaa ns. hihat. Ja kun en itse pidä siitä, yritän välttää sen käyttämistä itsekin, mutta niin, että jos tuntuu siltä, että on oikeasti jokin oma mielipide, yrittäisin muotoilla sitä hieman, saada sen jopa ulos ilman TÖKS tyyliä :)

Mulla on myös hankaluuksia pilkuttaa suomenkieltä :)

lottamari<3 kirjoitti:

Unohti meidät tai hämmentyi, kun oltiin niin harvasanasia tällä kertaa ja vastattiin niin mielenkiinnottoman oloisesti. Ehkä hän miettii pää punaisena visaisempaa kysymystä, johon ei voi vastata yhdellä sanalla ;))

btw,..parantuminen on kovin yksilöllistä, eikä niin kovin yksinkertaistakaan. Pahinta on, että tuo prosessi voi viedä vuosia ennen kuin saavuttaa tasapainon taas elämässään.

Pahinta on kun alkaa kyseenalaistamaan omaa oikeuttaan olla omanlaisensa "minä itte". Siis itse jatkaa sitä samaa oman itsensä kyseenalaistamista, mistä yrittää päästä eroon toisen taholta tapahtuvana jatkuvana jonakin... Se on hirmu hankalaa.

Hyvää yötä temppuilija!

Unien tervehdyttävä vaikutus, siitä on puhuttu...tervehdyttääkö myös painajainen, mistä herää omaan huutoon tukka pystyssä?

Kuulin toiselta taholta että unimuistiinpanoja täytyy tehdä vain jonkin aikaa, lopulta mieli oppii jo unen aikana 'muistamaan unen valvetilaa varten'. Kävikö sulle niin?

Osiltaan joudun valvomaan minusta riippumattomista syistä :D Joten, jos väännän asialle suurinpiirtein mielekkään tarkoituksen, se käy helpommin. Oma unimaailmani on hyljännyt minut oltuaan lähes koko ikäni juurikin se "ystävä". Nukkumisen kanssa ei ole vaikeuksia, haluaisin vain vielä oppia nukkumaan täsmäunia kuten kiireiset japanilaiset. Virkistäviä sellaisia. Oma uneni on aina kovin syväksi nopeasti äityvää, josta on vaikea herätä. Aivot ikään kuin jäävät nukkumaan, vaikka olisi hereillä. Tiedän, että olen virkeä, jos saan nukkua minuuttiaikataulun mukaan, jota saa säännöstellä talvikesävaihtelun nimissä. Kohdallani pitää hyvin paikkansa 1,5 tuntia = 1 virkistävä jakso kaikkine unen vaiheineen.. Tuo nukahtamisaikataulu ei vaan pidä kutiaan minusta riippumattomista syistä tällä hetkellä.. Talvella yksi 1,5 tuntia lisää. Toinen on tuo 4 tuntia (0,5 tuntia nukahtamiseen/heräämiseen) epäsäännöllisen säännöllisesti jaksotettuna. Sitä noudatin aikoinani opiskeluiden ja työn yhteensovittamisen nimissä, ja olin virkeämpi kuin 6-8 kerran vuorokaudessa rytmillä....

Niin, alitajunta ja unet.. Ne ovat parhaimmillaan tervehdyttäviä ja viihdyttäviä. On tullut käytyä Egyptissä ja Australiassa, olen tuntenut rauhoittavaa läsnäoloa munkin kaapuun verhoutuneen olennon ilmestyttyä uniini (sitä juuri kaipaan). En tiedä mitä aivokemiallisia reaktioita unet saavat parhaimmillaan aikaan, mutta jos joku tulisi sanomaan, että kipaisepa ostamassa näitä, näillä on sama vaikutus kuin unillasi, lähtisin heti, epäröimättä kokeilemaan asian paikkansapitävyyttä. :D

Purkillinen tervehdyttävän unen vaikutusta, kiitos!

Älä huoli, en valvo ikinä liikaa. Tullut joskus nuorena tehtyä se.

Olen muuten huomannut saman, että riittää kun sanoo vaikkapa vain huomenta jollekin ohimennen, niin uni on poissa. Sen mieleenpalautumiseen siinä tilanteessa vaikuttaa sitten se, että ehtikö sitä heräämisen jälkeen tarkastella uudelleen hiljaa mielessään vai ei. Harvemmin tulkitsen uniani. Aika monestikokemillani unitunteilla on suora yhteneväisyys valve-elämän tapahtumien herättämiin tunteisiin, ja puitteet unessa ovat sitten se tarina sinänsä. Mutta olisi hienoa voida tietoisesti saattaa itsensä unessa ratkomaan vaikkapa perhokalastuksen mysteeriä, tai vaan nauttimaan perhokalastuksen puitteista :D

*kaipaa unielämää takaisin*

Kiitos vinkistä, lisään listalle kirjastoon. Uneni on sekalaisia ja sekavia. Viime vuosina paljon 'rakennus'unia. Sisällä jossain. Ei maisemia, vain valtavat rakennukset, portaikot, kerrokset, aulat, salit, pylväshallit...ihmisiä...hissit johtaa jonnekin, perille ei ikinä...kaupunkeja jotka koostuu rakennuksista ja kaikki on yhteydessä toisiinsa. Suljettuja tiloja. Kerran kohtasin oven joka oli raollaan. Pimeyttä mustempaa näkyi/tuntui siinä ovessa..oven aukaisussa...Herääminen, kauhu, tukka pystyssä.

Juteltiin unista ohimennen taannoin, aihe ja ymmärtäminen on mulle vaikeaa. Silloin tällöin mietin sitä pikkuruista hetkeä, valvetilasta uneen, ja unesta valvetilaan, jonkinlaisena 'porttina' kahden maailman välillä.

Siihen täsmälliseen kahden maailman rajapintaan olisi kiva tutustua paremmin!

(:-)