Miksi perussuomalaisten kannatus kasvaa?
Hyvät lukijat!
Kymmenisen vuotta kestäneenä Keski-Pohjanmaan piirin puheenjohtajakautenani koin sekä ilon että surun hetkiä. Mieleeni on jäänyt, kun puolueen kannatus nousi yli yhden prosentin. Ivalliset vihjailut olivat arkipäivää eivätkä ne vähentyneet Tony Halmeen eduskuntakaudella. – Muistan, miten kannuslaiset isä ja poika tulivat Lohtajalle tapamaan Raimo Vistbackaa asuntoautooni, kun auton ovi oli huoltoasemasta poispäin. Samalla reissulla Himangan kirkonkylällä autossa vieraillut yrittäjä sai kuulla käynnistään vuosikausia. Nyt ihmiset lähestyvät julkisesti olipa auto miten päin tahansa. On kiva olla perussuomalainen, sillä gallupit sojottavat ylöspäin - meitä kuullaan - meitä ymmärretään.
Analysoidessani silloista ja nykyistä palautetta voin jatkaa johdonmukaisesti toteuttaen omantuntoni ääntä. Olen kirjoitellut lehtiin ajankohtaisista aiheista kriittisiäkin tuntemuksiani juuri sellaisina, kuin ne koen. Kiitän saamastani palstatilasta ja runsaasta myönteisestä palautteesta. Se on rohkaissut jatkamaan samoilla linjoilla.
Puolueiden ideologiset erot hämärtyvät historiaan, mutta holtiton taloudenpito herättää kansaa. Se vaatii todellista muutosta sekä vilpillisesti hankituin vaalirahoin eduskuntaan nostettujen poliitikkojen väistymistä. Kannatuksemme nousu ei perustu omiin tekoihimme, koska vaikuttamisemme hallituspolitiikkaan on tapahtunut vain julkisuuden kautta. Meidän pitää ymmärtää pohtia vakavasti nousun perusteita ja mitä tuleva vaalivoitto meiltä edellyttää. Kansa turvautuu meihin etsiessään kauttamme sekä sosiaalista että taloudellista turvaa. – Kesällä Keskipohjamaan toimittaja kysyi, kuka jaksaa enää nauraa Soinin sloganeille gabardiinihousuista ja Zorbaksesta. – Ei todellakaan naurata, sillä me maksamme tanssia ja kohta irlantilaisia gabardiinihousujakin.
LUE TÄSTÄ LINKISTÄ LISÄÄ
http://alpoylitalo.com/184
MIKSI PERSUJEN KANNATUS KASVAA ???
1
136
Vastaukset 1
- Ainoa isänmaallinen
...se on yksinkertaisesti ainoa ja isänmaallinen puolue. Ainakin minun arvomaailmaani se parhaiten vastaa.
Yksi syy ääneni antamiselle on holtiton maahanmuuttopolitiikka. Tänne Suomeen on helpompi tuosta noin vaan ja kenenkä vaan "muuttaa" . Turistina tulo Suomeen on vaikeampaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1371373- 1481071
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät67868PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.55684- 64676
- 37569
Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33551Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi198549- 39517
- 63513