Syytekirjelmän tultua julkisuuteen Kultasydämen ja muutaman muun asiat näyttävät olevan paketissa. Yksityiskohdat - kuten rikosjutuissa yleensäkin - olivat surkuhupaisaa ja koomista luettavaa. Tämän ns. päähaaran suhteen ei liene tulossa suurikaan yllätyksiä. Pakettiin vaan ja leima päälle.
Vakuuttavaa oli se perusteellinen esitutkintatyö, jonka poliisi oli tehnyt. Sielläpä on luettavissa täysin vedenpitävät todisteet siitä kuka sulki klubin tilit, kuka nykäisi töpselin seinästä, käytiinkö sitä valuuttakauppaa, miten jäsenten omaehtoinen valuuttakauppa pelitti, luvattiinko niitä tuottoja vai ei, miten ne off-shore-yhtiöt asiaan liittyivät ja niin edespäin.
Huomattavasti mielenkiintoisempia ovat myöhemmin alkavat maakuntaravit. Tämä päätekijöiden juoksema ravikuninkuus on vuoden loppuun mennessä ravattu ja vasta sitten alkaa todellinen kisa maakunnissa. Tässä pääsarjan aineistoissa on jo vankka lupaus, mitä tuleman pitää. Sponsseja ei neuvottu eikä koulutettu, vaan he harrastivat ihan itse rikollista toimintaansa. Ei Kultasydämellä ole mitään vastuuta siitä, mitä sponsorit ovat tunkeillensa lupailleet, vastatkoon kukin itse huutoonsa.
Mielenkiintoista on myös EOK:n ja Ilkka Pitkäsen asema. Pitkänen on julkisuuteen esittänyt ufoteorioitaan, siitä, että Winkkari oli laillista vaan. Nyt teorialta sortui asiapohja alta pois kuin Ruuskasen huusin lattia. On jännittävää nähdä, pitääkö Pitkänen loppuun asti kiinni väitteistään ja siirtyy sitten viimelopussa parkumaan oikeusmurhaa ja viranomaisten vääriä tuomioita. Onko nyt muutama sata mahdollista tulevaa asiakasta niin tärkeitä, että millään muulla ei ole väliä.
Columbo - tuo oikeuden väsymätön puolustaja - jo siirtyi puhtaalle viranomaiset-kusee-silmään-linjalle. Minulle jäi kokonaan ymmärtämättä, miksi Pitkänen olisi tunkenut istuntoon ja miksi hän olisi halunnut puheoikeutta? Ketä asianomistajaa hän olisi edustanut? Hieman huvittuneen odotan, että kannetaanko Ilkkaa vielä ulos salista jakkaran kanssa kuin Vennamoa aikoinaan.
Tämä näytelmähän paranee koko ajan kuin Rytkösen tauti. Arkipäivän komiikka ylittää parhaimmankin fiktion, näin se vain on.

Vastaukset 12
Vanhimmat
> Mielenkiintoista on myös EOK:n ja Ilkka Pitkäsen asema. Pitkänen on julkisuuteen esittänyt
> ufoteorioitaan, siitä, että Winkkari oli laillista vaan. Nyt teorialta sortui asiapohja alta pois
> kuin Ruuskasen huusin lattia. On jännittävää nähdä, pitääkö Pitkänen loppuun asti kiinni
> väitteistään ja siirtyy sitten viimelopussa parkumaan oikeusmurhaa ja viranomaisten vääriä
> tuomioita. Onko nyt muutama sata mahdollista tulevaa asiakasta niin tärkeitä, että millään
> muulla ei ole väliä.
Maakuntien hevosmiesten tietotoimistosta on tihkunut tietoja siitä, että sponzorit ovat hylkäämässä EOK-sedät ja haluavat heidän sijaan kunnon asianajajat puolustajikseen oikeuteen.
Ilmeisesti EOK-setien ufo-teoriat ovat olleen sen verran uskomattomia, että niille ja niiden esittäjille nauravat kylän miesten ja aidanseipäiden lisäksi myös sponzorit itse. Ilmeisesti kaikki sponzorit eivät ole niin tolloja, että oikeuteen kelpuuttaisivat puolustajakseen minkä tahansa Ronald McDonald-pellen varsinkin kun monet sponzorit ovat perseaukisia joiden oikeudellisen avun tulee maksamaan valtio.
Mikäli itse olisin sponzori ja oikeudenkäynti olisi edessä, niin ei tarvitsisi montaa sekunttia miettiä haluanko avustajaksi oikeuteen EOK-sedän ufo-teorioineen vai kunnollisen lakimiehen tai asianajajan.
Sekavat ufo-teoriat tarinoineen viran omais rikollisista fläppitaululla ja powerpoint-kalvosulkeisilla terästettynä tuskin syytetyn asiaa edistää wincapita-oikeudenkäynnissä. Parempaan lopputulokseen oikeudessa pääsee kun hommaa hyvämainaisen lakimiehen avukseen, kertoo asiat hillitysti oikeudessa niin kuin ne ovat luonnollisesti painottaen syytetyn kannalta lieventäviä asianhaaroja ja vaikuttaa katuvaiselta ja pyytää oikeutta vahingonkorvauksia määritellessään pidäyttäytymään sellaisista raunioittavista vahingonkorvauksista joita syytetty ei pysty koskaan maksemaan vaan tyytymään summaan joka kannustaa syytettyä tekemään jatkossakin töitä ja joka maksimoi myös tätä kautta uhrin saaman taloudellisen hyvityksen.
Pitkäsen, Kavoniuksen ja muiden EOK-setien kannalta ahneella näyttää olevan paskainen loppu. EOK-hyeenat taisivat laskea sen varaan, että useampi sata sponzori palkkaisi heidät oikeuteen avustajikseen joka omalla rahalla tai maksuttomassa oikeudenkäynnissä ja tästä he saisivat miljoonia euroja palkkioina. Nyt kun sponzorit ovat hylkäämässä EOK-sedät, niin heille jää käteen jutusta se, että he ovat tehneet itsestään ja EOK-kerhosta täydellisen pellen. Mitään rahallista hyötyä he eivät tule siitä saamaan.
Viimeisen erikoinen piirre EOK-setien farssissa oli se, että Pitkänen yritti mennä esiintymään Hannun oikeudenkäynnissä täysin sivullisena ilman että hän edustaa sen enempää jutussa syytteessä olevaa Kailajärveä tai Warttia kuin syyttäjääkään eikä häntä myöskään ollut kutsuttu kenenkään toimesta todistajaksi. Ilmeisesti Pitkänen ei suosty ymmärtämään sitäkään ettei Hannu ole kiinnostunut hänen "palveluksistaan" vaan halusi EOK-setien tilalle kunnollisen asianajajan.
Kailajärven nykyiset asianajajat vaikuttivat ihan järkevän oloisilta ihmisiltä, jotka tekevät omaa työtään puolustaessaan rikoksesta epäiltyjä. Heidän tavastaan puolustaa päämiestään ei ole ole ainakaan itselleni kuulunut mitään kritisoitavaa sen enempää Hannun joukkojen suunnasta kuin tunkkienkaan suunnasta.
-että sponzorit ovat hylkäämässä EOK-sedät-
Olisko Jiipee suolella osoittaa peräaukkoa, josta moista tietoa olet kaivanut?
Muropaska keksii omat tiedot ihan itse ja levittää siten täällä.
Hienoa, että olet ymmärtänyt lukemasi.
Ja kun kuvittelemastamme oikeusvaltiosta on huhujen mukaan vain märät päiväunet jäljellä, niin miksi turhaan pitkittämään kuninkuusravien loppuratkaisua. Teatteriahan se vain on, mikäli syyttäjän esittämät asiat ovat absoluuttista faktaa.
Ja minkä ihmeen takia noita käsittelypäiviä on noin tuhottomasti?
Syyttäjä on jo hankkinut todistelun siitä, että tuottojen on esitetty tulevan valuuttakaupasta ja näytöt siitä, että valuuttakauppaa ei ole kuitenkaan tehty.
Simppeli juttu!
Reboot = tuhoa!
Syyttäjän näyttö lienee aikamoisen vakuuttavaa. Älkäämme kuitenkaan unohtako Rollin sotahuutoa: Syytön, kunnes tuomitaan. Suotakoon Kultasydämelle mahdollisuus vastata kuhunkin syytekohtaan ja kuhunkin näyttöön erikseen. Aikaahan se toki ottaaa, mutta oikeusvaltio on tällainen.
Ja voihan toki tapahtua: Päätöksentekovääristymähemmo, haastettuna puolustuksen todistajaksi, saapuu paikalle ja näyttää, että kaikki olikin suurta väärinymmärrystä vaan. Syyttäjä repii paperinsa ja luopuu syytteestä. Tuomari, tuo kaiken nähnyt vanha ja viisas, pyyhkii kyyneleitä parrastaa ja kehoittaa isällisesti: Syytetty Kultasydän voi vapaasti poistua oikeusalista, syytteen käsittely keskeytetään syyttäjän luovuttua kanteesta.
Miksi ei voisi. Muuttuihan vesi viiniksi, sokeat saivat näkönsä ja Mestari käveli Genetsaretin järvellä.
Kahvivaroitukset, pyydän.
"Reboot = tuhoa! "
Löysit sieltä sadan sivun selvityksestä yhden virheen, etkä pääse siitä millään yli. Mitä mieltä olet siitä, että Hannu myöntää tuhonneensa tietokannan? Tiedätkö mitä tapahtuu serverin välimuistille kun kone bootataan?
Jos kyseessä on mielestäsi teatteri, niin nyt ihmeessä tuon selvityksen kumoavat todisteet kehiin.
Faktahan on se, että suurin osa tekstistä on suoraa lainausta mm. wincapitan sähköposteista, keskustelupalstalta sekä nettisivuilta.
Käsittelypäivien määrä johtunee siitä, että todistajia on kutsuttu kummallakin puolella muistaakseni reilu 80.
Saat riittävän pitkän ja oikean muotoisen muovipussin ostamalla tarjouksesta kokonaisen kirjolohen. Avaa pussi, laita kirjolohi tarjoiluastiaan ja pese pussi huolellisesti fairyllä. Vedä pussi näppäimistön päälle ja teippaa kiinni. Ole huolellinen asennuksessa niin, että se hintatarra jää näppäimistön alapuolelle.
Ja kas näin, sinulla on läpinäkyvä ja jousta suojaus näppäimistön päällä. Tämä suojaus kestää hyvin kahviroiskeet.
Tämä on wituksmäntmiehelle ihan tyypillinen ensireaktio. Viha ja katkeruushan siinä kalvaa miestä nilkasta.
Antakaamme ajan kulua . Aika - tuo suuri parantaja - lääkitsee kyllä lapsen haavat.
Kyllä päivä paistaa ja hymyyn vääntyy vielä tuonkin miekkosen suun, jota sisuksia winkkari nyt kalvaa.
Reboot ei tarkoita tiedoston tuhoamista. Aika torvia nuo tutkijat kun ei enkkua edes osaa.
Sanoi Hannu cancel, lukeaa itse mitä hannu sano
esitutkintamateriaalista kohtaa, jossa väitettäisiin, että reboot tarkoittaa tiedostojen tuhoamista.
Sen sijaan siellä sanotaan, että Hannu tyhjensi kamat palvelimelta ja lähetti sitten palveluntarjoajalle pyynnön "please reboot server" (tms.).
Osoita ihmeessä kohta, jossa poliisi väittää, että reboot tarkoittaa tiedoston tuhoamista.
PS. Mitä olet muuten mieltä siitä, että kaverilla on 158 äo, mutta ei osaa kunnolla englantia?
Tyypillinen Winkkari-käyttäjä: Mitä tahansa muutoksia järjestelmään tekeekin, niin pitää käynnistää kone uudelleen :-)
Pahanhajuinen hengitys?
Kokeile Zinkoralia ja torju pahanhajuinen hengitys!
www.EFIshop.fi/Zinkoral
Pahanhajuinen suomiro? Miten se torjutaan?