Olympia rötisköjen ja tyhjänpyörijöille rakennetun moottoriradan rakentelemisen jälkeen alkaa loppukiri ko. alueen tuhoamisessa mikäli suunnitelmat sen muokkaamisesta tyristirysäksi alkaa. Mielestäni aluetta tulisi kehittää luonnonsuojelua korostaen viihtyisäksi ulkoilualueeksi. Kiireisintä olisi mm. rannassa olevan ,suonpäälle rakennetun parkialueen poistaminen ja kieltää peltilehmien ja mopolaumojen pääsy sinne kuolaamaan saasteita ,jotka valuvtat järveen. Myös moottoriradan melu ja saasteet eivät sovi luontoon, joka kaikenlisäksi sijaitsee vesilaitoksemme pohjavesialueella.
Aiotaanko Ahveniston tuhoamista jatkaa ???
Näin on näreet.
4269
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
myös minun otsalleni luettuni jutun. Alue on aivan ihana tuollaisenaan, tietysti ilman moottoriradan melua ja allaskin ansaitsee kunnostuksen, jos siihen kerran saadaan rahoitusta. Parkkipaikka tietty myös.
MIten HäSan jutusta saikin jotenkin sellaisen kuvan, että alue raiskataan moottoriradan ehdoilla. Moottorirataan joudutaan pulittamaan taas veroeuroja, meluvalleja pohjavesi- ja luontotutkimusta varten (Vaansan Hallinto-oikeuden ympäristölupahakemus). Onko nyt tarkoitus ikään kuin alueen kehittämishengessä laittaa veroeuroja moottoriradan katsomoihin yms. Jotenkin haiskahtaa tämä yhtäkkinen kiinnostus luonnonsuojelualueeseen.
Ikävää, että täällä joutuu epäilemään, että päättäjien kärjen lempiharrastuksien kulut piiloitellaan eri momenttien taakse (lainaus joltain entiseltä valtuutetulta).
Toivottavasti olen niin väärässä ja nämä "salaliittoteoriat" ovat luulosairaan mieleni tuotoksia. Pysytään kuitenkin herillä ja herätellään myös valtuutet seuraamaan kuluja ja varjelemaan Ahveniston harjuja mauttomilta raiskaukselta.
.
Altaan voisi vaikka heti purkaa,mitä tämmöisellä tehdään,vieressä on puhdas järvi.Moottorirdasta on turha narista,rata on ja pysyy.
Laitetaan järven ja kahtarin rannat täyteen eliittihuvilaa, niin kaikki ovat onnellisia...