Haluaisin kirjoittaa tänne itse, kun joka paikasta vajaa 3 vuotta sitten yritin apua hakea ja mistään ei realismia tuntunut löytyvän.
Eli olen 22-vuotias yh-äiti, tyttäreni kohta 2. Tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta, menkat tulivat normaalisti ja sain tietää vasta rv11 (eli alle viikko aikaa aborttiin). Shokki oli suuri ja olin lapsen isästäkin eronnut pari kuukautta ennen tietoa raskaudesta. Ja alkanut miettiä uutta suuntaa elämälleni vuoden seurustelun jälkeen. Päädyin pitämään lapsen, lapsen isälle tietty kerroin ja yhteen en halunnut palata.
Raskaus oli rankinta mitä olen ikinä käynyt läpi. Se tunteiden skaala ja epävarmuus. Kaikki se kelan ja sossun ja työkkärin kanssa juokseminen meinasi viedä tajun, kun muutenkin oli sekaista päässä. Stressi aiheutti mielettömän pahoinvoinnin joka kesti melkein rv30. En päässyt töihin kun asiakaspalvelu ja tahaton oksentaminen useasti päivässä ei toiminut (ymmärrän työnantajaani täysin) joten jäin työttömäksi ja etsin pätkä töitä jatkvasti. Niitä sainkin ja se lappujen määrä, mitä piti kaikkialle toimittaa, että sain joka kuu maksettua vuokran jne.
Jos olisin tässä normaali tilassa, en olisi pitänyt lasta, Kaikki sanovat ettei lasta kadu joten sitä siinä vain miettii että kaikki katuu jotka menee aborttiin. En lasta kadukkaan, mutta mielestäni lapsen aika ei ollut vielä silloin kun nyt ajattelen. Ja kyllä, pää on niin sekaisin, ettei osaa miettiä itse. Turha sitä on kuitenkaan jossitella. Lapsi syntyi, minusta tuli yh ja lapsen isän kanssa onneksi olimme hyvissä väleissä eikä sen suurempia suunnitelmia isyyden tunnustamisen jälkeen pitänyt tehdä. Isä tapasi alussa lastaan silloin tällöin ja vietimme aikaa samojen kavereiden kanssa. Siittä asti kun en ole imettänyt, on tyttö ollut isällään iltoja, viikon loppuja, nyt suunnitelmaan viikkoa, kun isällä alkaa loma. Minulla sen verran onnea.
Rahaahan ei ollut eikä minulla ole vanhempia/sukulaisia joilta apua. Joten ostin kaiken käytettynä, tein kaiken itse kantoliinasta pinnasängyn kunnostamiseen. Muutama ystävä apuna (en siis todellakaan ole mikään ompelija/nikkari). Vaatteita sain ja ostin halvoista kirppari pöydistä. Eipä tullut liikaa tavaraa. :)
Minun tarkoitukseni on sanoa: Tiedän millaista helvettiä se. Se pään sekaisuus, kaikkien muiden 'mielipiteet' sinun elämästäsi jne jne jne. Loppujen lopuksi vain sinä tiedät ja vain sinä joudut päätöksiesi kanssa elämään. Samalla mielestäni se abortti on oikea vaihtoehto varmasti monissa tapauksissa. En ainakaan suosittele kellekkään sitä masennuksen ja epätoivon määrää mitä pitää käydä läpi. Aina se voima kaikilta jostain löytyy, mutta kyllä se ihan fakta on, että ei se ole edes se toisiksi helpoin tie.
Se on kyllä totta, että lapsi on hienointa mitä elämässä on. :) Se on myös totta, että se riippuvuus suhde on tosi suurta ja yllättää varmasti kaikki. Se, että joku tarvitsee sinua kokoajan, on raskasta ja kyllä kaikki tietää ettei sitä voi lähteä aina mihin haluaa mutta se että ei ihan oikeasti aina voi.
Kuitenkin, kaikesta selviää. Olen säästänyt rahaa (joka sentin laskemisen tuloksena) ja elämän arvot kyllä muokkautuu itselleen helpommaksi pikku hiljaa. Olen käynyt vauvani kanssa fetareilla ja olen käynyt reilaamassa lapsen ollessa vuoden ikäinen kahden viikon verran. Ja lähdemme nyt tulevana kesänä uudestaan. Aloitan opiskelut ensi syksynä.
Mielestäni tärkeintä on olla vajoamatta lopullisesti sinne itsensä sättimiseen. Fakta vain on se, ettei kukaan voi ymmärtää sinua ja pitää vain opetella ohittamaan tiettyjä kommentteja. Tukiverkon tärkeyttä en osaa edes sanoin kuvailla. Minulla ei sitä aluksi ollut. Lapsen saaminen on pikainen tie tietynlaiseen kypsyyteen (tai pitäisi olla) ja sitä joko arvostaa tai ei arvosta. Itsestä se kaikki on kiinni - jääkö kotiin 'nyhväämään' vai nauttimaan elämästään. Ja itsestään on sekin kiinni jääkö kotiin vai käykö joskus jossain. :)
Jaksamista kaikille äideille ja isille, olivatpa he yksin tai kaksin. Rankkaa ja ihanaa se varmasti on kummassakin tapauksessa!
Eli olen 22-vuotias yh-äiti, tyttäreni kohta 2. Tulin raskaaksi ehkäisystä huolimatta, menkat tulivat normaalisti ja sain tietää vasta rv11 (eli alle viikko aikaa aborttiin). Shokki oli suuri ja olin lapsen isästäkin eronnut pari kuukautta ennen tietoa raskaudesta. Ja alkanut miettiä uutta suuntaa elämälleni vuoden seurustelun jälkeen. Päädyin pitämään lapsen, lapsen isälle tietty kerroin ja yhteen en halunnut palata.
Raskaus oli rankinta mitä olen ikinä käynyt läpi. Se tunteiden skaala ja epävarmuus. Kaikki se kelan ja sossun ja työkkärin kanssa juokseminen meinasi viedä tajun, kun muutenkin oli sekaista päässä. Stressi aiheutti mielettömän pahoinvoinnin joka kesti melkein rv30. En päässyt töihin kun asiakaspalvelu ja tahaton oksentaminen useasti päivässä ei toiminut (ymmärrän työnantajaani täysin) joten jäin työttömäksi ja etsin pätkä töitä jatkvasti. Niitä sainkin ja se lappujen määrä, mitä piti kaikkialle toimittaa, että sain joka kuu maksettua vuokran jne.
Jos olisin tässä normaali tilassa, en olisi pitänyt lasta, Kaikki sanovat ettei lasta kadu joten sitä siinä vain miettii että kaikki katuu jotka menee aborttiin. En lasta kadukkaan, mutta mielestäni lapsen aika ei ollut vielä silloin kun nyt ajattelen. Ja kyllä, pää on niin sekaisin, ettei osaa miettiä itse. Turha sitä on kuitenkaan jossitella. Lapsi syntyi, minusta tuli yh ja lapsen isän kanssa onneksi olimme hyvissä väleissä eikä sen suurempia suunnitelmia isyyden tunnustamisen jälkeen pitänyt tehdä. Isä tapasi alussa lastaan silloin tällöin ja vietimme aikaa samojen kavereiden kanssa. Siittä asti kun en ole imettänyt, on tyttö ollut isällään iltoja, viikon loppuja, nyt suunnitelmaan viikkoa, kun isällä alkaa loma. Minulla sen verran onnea.
Rahaahan ei ollut eikä minulla ole vanhempia/sukulaisia joilta apua. Joten ostin kaiken käytettynä, tein kaiken itse kantoliinasta pinnasängyn kunnostamiseen. Muutama ystävä apuna (en siis todellakaan ole mikään ompelija/nikkari). Vaatteita sain ja ostin halvoista kirppari pöydistä. Eipä tullut liikaa tavaraa. :)
Minun tarkoitukseni on sanoa: Tiedän millaista helvettiä se. Se pään sekaisuus, kaikkien muiden 'mielipiteet' sinun elämästäsi jne jne jne. Loppujen lopuksi vain sinä tiedät ja vain sinä joudut päätöksiesi kanssa elämään. Samalla mielestäni se abortti on oikea vaihtoehto varmasti monissa tapauksissa. En ainakaan suosittele kellekkään sitä masennuksen ja epätoivon määrää mitä pitää käydä läpi. Aina se voima kaikilta jostain löytyy, mutta kyllä se ihan fakta on, että ei se ole edes se toisiksi helpoin tie.
Se on kyllä totta, että lapsi on hienointa mitä elämässä on. :) Se on myös totta, että se riippuvuus suhde on tosi suurta ja yllättää varmasti kaikki. Se, että joku tarvitsee sinua kokoajan, on raskasta ja kyllä kaikki tietää ettei sitä voi lähteä aina mihin haluaa mutta se että ei ihan oikeasti aina voi.
Kuitenkin, kaikesta selviää. Olen säästänyt rahaa (joka sentin laskemisen tuloksena) ja elämän arvot kyllä muokkautuu itselleen helpommaksi pikku hiljaa. Olen käynyt vauvani kanssa fetareilla ja olen käynyt reilaamassa lapsen ollessa vuoden ikäinen kahden viikon verran. Ja lähdemme nyt tulevana kesänä uudestaan. Aloitan opiskelut ensi syksynä.
Mielestäni tärkeintä on olla vajoamatta lopullisesti sinne itsensä sättimiseen. Fakta vain on se, ettei kukaan voi ymmärtää sinua ja pitää vain opetella ohittamaan tiettyjä kommentteja. Tukiverkon tärkeyttä en osaa edes sanoin kuvailla. Minulla ei sitä aluksi ollut. Lapsen saaminen on pikainen tie tietynlaiseen kypsyyteen (tai pitäisi olla) ja sitä joko arvostaa tai ei arvosta. Itsestä se kaikki on kiinni - jääkö kotiin 'nyhväämään' vai nauttimaan elämästään. Ja itsestään on sekin kiinni jääkö kotiin vai käykö joskus jossain. :)
Jaksamista kaikille äideille ja isille, olivatpa he yksin tai kaksin. Rankkaa ja ihanaa se varmasti on kummassakin tapauksessa!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Olet ollut todella vahva :) kiva että uskalsit jakaa kokemuksesi, vaikka se ei ollut se kaikista onnellisin tarina.
Uskon että olet hyvä äiti negatiivisistakin tunteista huolimatta, nekin kun kuuluvat vanhemmuuteen. Tulette varmasti pärjäämään jatkossakin, opiskelet ja löydät varmasti töitä.
Toivottavasti et saa täältä päällesi hirveää ryöpytystä. On niin paljon ihmisiä jotka eivät näe omaa naamaansa pidemmälle, vaan oikein nauttivat siitä kun saavat lyödä lyötyä.
Ei 20 vuotiaana äidiksi tullut ole teiniäiti.
Nuori äiti kumminkin! Ja varmasti saanut nuoriin äiteihin (yleisesti teini äiteihin) kohdistuvaa uumoilua. 20-vuotiaana sitä on melkein eniten päästään sekaisin. Uskon jokaisen joka kaksikymmpiseksi on ehtinyt elää allekirjoittavan tämän. Ihmisestä tietty riippuu...
sehän on rankempaa tulla 19-vuotiaana raskaaksi kun kaikki olettaa että täysi-ikäinen pitää jo itsestään huolta. mutta kumminkin kaikki nuo kelajutut ymkin on ihan uutta. Itse kävin autokoulua samalla ja vaikka menikin isi maksaa periaatteella(maksan toki koko ajan takaisin) niin se oli stressaavaa vaikka pakollista. Nuoremmilla on se etu että autetaan. jos ei vanhemmat niin luultavasti joskut sosiaalityöntekijät huolehtii. ainakin toivon niin...
itse sen käy läpi. 20-vuotiaana, 19-vuotiaana lapsen saaminen on oikeasti ihan eritavalla rankkaa kuin 16-vuotiaana. Elämä on lähtenyt erilailla käyntiin ja on enemmän asioita mistä 'luopua'. Ystävillä on jo vahvoja mielipiteitä asioista eivätkä ole yhtään sen enempää tukena kuin 16-vuotiaanakaan.
Ja virastot suhtautuvat niin eri tavalla. Aikuiset suhtautuu eri tavalla. Se idea on nimenomaan se, että ihmiset ajattelee jo että iso tyttö ja pystyy pitämään huolen itsestään vaikka yksin raskaana kaikki tuki on elintärkeää. Ja ihmiset olettaa, että on jo aikuinen myös siinä mielessä, ettei sitä nuoruutta nyt enää voi menettää. 20-vuotiaana se eläväinen nuoruus oikeasti monilla vasta alkaa..