Olen lueskellut nettiä ympäri tästä matkakuluasiasta, enkä saanut juurikaan selkoa miten tämä oikeasti kuitenkaan menee.
Miehelläni on 10v poika. Mies asui ennen 700km päässä, jolloin sopimus (n. 5 v sitten) yhteishuoltajuudesta on tehty, eikä siihen silloin ole laitettu mitään kohtaa matkakulujen jaosta. Pojan olisi tarkoitus käydä isänsä luona joka toinen vkl, lentolippuihin menee rahaa n. 200e. Mieheni tienaa ulosottojen jälkeen n. 1000e kuussa käteen (tilanne pysyvä vielä jonkun vuoden, tosin velkajärjestelymahdollisuutta selvitellään..), josta ei vielä ole otettu elareita, eli elareiden jälkeen n.870e. jolla pitäisi siis kustantaa kaikki eläminen ja laskut (pk-seudulla). Minäkään en tienaa kuin jonkun satasen paremmin. Ex ei ole suurituloinen, mutta tienaa kuitenkin paremmin kuin mieheni ja pärjää. Saa minimielarit ja lapsilisän. Ei ole yksin elävä.
Ex-muija on sitä mieltä että miehen tulee yksinään kustantaa lapsen matkat. Mies soitti sosiaalitoimistoon asiasta ja siellä sanottiin että kulut kuuluvat mennä puoliksi. Sitten ex-muija oli soittanut sinne ja ilmoitti että ne soittaa sieltä miehelleni ja sitten kun soittivat takaisin niin kuulosti siltä että kulujen ei kuulunutkaan mennä puoliksi, kun asiasta ei kerta ole tehty sopimusta sillon aikoinaan. Ja nyt pitäisi sitten ottaa yhteyttä meidän paikkakunnan lastenvalvojalle, että voiko matkakuluihin saada jotain avustusta kun on niin huonot tulot.
Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että sopimuksen joka on tehty vuosia sitten tulisi olla voimassa tilanteessa, jossa mikään ei ole samanlailla kuin sen sopimuksen teko hetkellä. Ei asuinpaikkakunta eikä tulot, tämä ulosottotilanne on ollut päällä nyt joitakin kuukausia, jolloin tilanne siis muuttui näinkin radikaalisti, vaikka ei mies ennenkään tienannut kuin 1500e/kk. Mies sanoi että exmuija ei varmasti ala maksamaan puolia kuluista. Hän on hyvä isä ja haluaa tavata lastaan, mutta noilla tuloilla pk-seudulla asuvalla hän hyvä kun pystyy elättämään itsensä ja omat/yhteiset menomme. Pidän pojasta kovasti, mutta mielestäni minunkaan velvollisuus ei lapsen lentolippuja kustantaa (tavalla tai toisella) vaikka olen niin jonkun kerran tehnytkin.
Olisko kerrottavana oikeita tapauksia (ei mututuntumaa) miten on asiat menneet matkakulujen jaon kanssa?
Miehelläni on 10v poika. Mies asui ennen 700km päässä, jolloin sopimus (n. 5 v sitten) yhteishuoltajuudesta on tehty, eikä siihen silloin ole laitettu mitään kohtaa matkakulujen jaosta. Pojan olisi tarkoitus käydä isänsä luona joka toinen vkl, lentolippuihin menee rahaa n. 200e. Mieheni tienaa ulosottojen jälkeen n. 1000e kuussa käteen (tilanne pysyvä vielä jonkun vuoden, tosin velkajärjestelymahdollisuutta selvitellään..), josta ei vielä ole otettu elareita, eli elareiden jälkeen n.870e. jolla pitäisi siis kustantaa kaikki eläminen ja laskut (pk-seudulla). Minäkään en tienaa kuin jonkun satasen paremmin. Ex ei ole suurituloinen, mutta tienaa kuitenkin paremmin kuin mieheni ja pärjää. Saa minimielarit ja lapsilisän. Ei ole yksin elävä.
Ex-muija on sitä mieltä että miehen tulee yksinään kustantaa lapsen matkat. Mies soitti sosiaalitoimistoon asiasta ja siellä sanottiin että kulut kuuluvat mennä puoliksi. Sitten ex-muija oli soittanut sinne ja ilmoitti että ne soittaa sieltä miehelleni ja sitten kun soittivat takaisin niin kuulosti siltä että kulujen ei kuulunutkaan mennä puoliksi, kun asiasta ei kerta ole tehty sopimusta sillon aikoinaan. Ja nyt pitäisi sitten ottaa yhteyttä meidän paikkakunnan lastenvalvojalle, että voiko matkakuluihin saada jotain avustusta kun on niin huonot tulot.
Minusta tuntuu kohtuuttomalta, että sopimuksen joka on tehty vuosia sitten tulisi olla voimassa tilanteessa, jossa mikään ei ole samanlailla kuin sen sopimuksen teko hetkellä. Ei asuinpaikkakunta eikä tulot, tämä ulosottotilanne on ollut päällä nyt joitakin kuukausia, jolloin tilanne siis muuttui näinkin radikaalisti, vaikka ei mies ennenkään tienannut kuin 1500e/kk. Mies sanoi että exmuija ei varmasti ala maksamaan puolia kuluista. Hän on hyvä isä ja haluaa tavata lastaan, mutta noilla tuloilla pk-seudulla asuvalla hän hyvä kun pystyy elättämään itsensä ja omat/yhteiset menomme. Pidän pojasta kovasti, mutta mielestäni minunkaan velvollisuus ei lapsen lentolippuja kustantaa (tavalla tai toisella) vaikka olen niin jonkun kerran tehnytkin.
Olisko kerrottavana oikeita tapauksia (ei mututuntumaa) miten on asiat menneet matkakulujen jaon kanssa?
Vastaukset 13
Vanhimmat
Niin ja lisäys, mies osallistuu sopimuksen mukaisesti myös puoliksi harrastuksiin kohtuudella katsotussa määrässä..
Miten niin olet ajatellut että juuri SINÄ olisit se jonka lähihuoltajuudessa lapset olisivat?
Oletko ehkä ajatellut että kun sinä ÄITINÄ saat tottakai sossujen täyden tuen lähihuoltajuuttasi ajatellen niin silloin sen myötä saatkin syyttää isää siitä kun hän ei halua elää sinun kanssasi?
Sinä annat ymmärtää että kun se lastesi isä ei halua ilmiselvästikään katsella sinua kotona loisivaa luuseria niin hän saa maksaa lasten menettämisen muodossa siitä kun SINÄ et kelvannut hänelle!
Miksi ihmeessä lapsen tarvitsisi surra sitä jos ei näe isäänsä kun ero tulee????
Sano suoraan! SINÄ haluat tehdä isästä lasten silmissä pahan ja syyllisen siihen kun TE ette tulleet toimeen sen lasten isän kanssa keskenään!!!!!!
Toivottavasti se lastesi isä saa lähihuoltajuuden lapsiinne sillä sinun kirjoittelusi perusteella sinä et todellakaan ole se parempi lähi lapsille..
Tuota... en tiedä kirjoitinko jotenkin epäselvästi, mutta sinun kirjoituksestasi en ainakaan saanut selkoa, sillä minä, kirjoittaja, en ole lasten äiti enkä lähivanhempi, vaan miehen nykyinen puoliso, ja kirjoitin hänen ja hänen exänsä tilanteesta..
Aika hyökkäävä asenne sulle jokatapauksessa "Real Life!!!!!" :)
Alkoholisoitunut (real life) kitkerän katkera jokun ex- mies täällä purkaa tuntojaan ilmeisesti ympäri päissään. Ei ihme ettei ole saanut lastensa huoltajuutta, siitä varmasti hänellä on kyse ja viha kaikkia yksinhuoltajia kohtaan....
Ai, ruikuttajakuningas on aamuyön höyryissään lykännyt tämän saman avautumisen vähän useampaankin ketjuun ;( Heh, se varmaan kävi taas baarissa kyttäämässä yhäreitä ja poke heitti sen ulos. Tätä sattuu aina välillä, kunkulla on krooninen itketys, sitä pitää vaan ymmärtää.
Otit persaukisen äijän jolla on lapsi? Nyt vituttaa kun ukko on hankkiutunut ulosottoon ja lisäksi maksattaa sulla lapsen lentoliput. Voi että.
Miksi otit sellaisen miehen?af
Mä ihmettelen suuresti miksi asialliseen kysymykseen ei voi antaa asiallista vastausta, mut tää keskustelun taso on täällä näköjään mikä on...
Minulle ei ole ongelma että toisella ei ole rahaa, rahasta kun en ole kenenkään kanssa kimppaan mennyt vaan rakkaudesta. Minulle ei myöskään ole ongelma, että toisella ihmisellä on lapsi rikastuttamassa elämäämme, mutta ongelma on tällä hetkellä se, että miehelläni ei ole rahaa, eikä minullakaan juuri sen enempää (olen itsekin velkajärjestelyssä johon jouduin tai oikeastaan pääsin sairauteni takia pari vuotta sitten ja minulle jää minimi järjestelyn velkojen hoidon jälkeen joten tiukilla ollaan) ja tyhjästä on paha nyhjästä. Jos rahaa olisi, niin varmasti sitä haluaisi laittaa lapsen hyväksi niin paljon vain kuin pystyy (ei se varmasti siitä ole kiinni), mutta jos sitä ei kertakaikkiaan ole, niin mitä sitten? Kyselenkin mikä on oikeus ja kohtuus matkakulujen jaossa tälläisessä tapauksessa ollut jos kokemusta joillakin on. Jos ei oo mitään fiksua sanottavaa, niin varmaan voi jättää kommentoimatta.
Ihmiset tekee elämässä virheitä ja ulosottoja/luottohäiriöitä on tänä päivänä kuitenkin aika monella syystä tai toisesta, eihän niissä auta kuin yrittää selvitä niistä ja jatkaa eteenpäin kun tehtyä ei saa tekemättömäksi, näin miehenikin tekee.
yleensä tehdä. Minä maksan itse matkakulut, jotta näen lastani. Mutta lastenvalvoja sanoi sopimusta tehtäessä, siie elatusmaksusopimusta, että normaalisti matkakulut menevät puoliksi, tyyliin toinen maksaa matkan toiseen suuntaan ja toinen toiseen. Ja sain sellaisen käsityksen, että jos käräjille menee, niin matkakulut laitetaan sielläkin puoliksi. Elatusmaksua määrättäessä oli jokin tietty summa, mikä otettiin huomioon matkakuluina, olisikohan ollut 100€ kuukaudessa. Mitättöm pieni summa siihen nähden mitä itsellä kuluu matkoihin.
...holtittoman rahankäytön seurausta se ulosotto on? Kuka eli yli varojensa eron jälkeen? Kenen tulisi kantaa vastuu teoistaan ja maksaa lasku, jonka on itse aiheuttanut? MIehen exän ja lapsenko pitäisi tuntea se selkänahassaan alentuneena elintasona, että etävanhempi osti itselleen tavaraa, jota ei pystynyt maksamaan?
Kohtuutontahan se vasta olisi, jos ulosottovelan maksaa miehen ex-vaimo ja lapsi. Itseaiheutettuja kulutusluottoja, ja holtittoman rahankäytöstä seuranneita ulosottovelkoja ei huomioida käräjillä elatuskykyä alentavana menona, sillä ne ovat itseaiheutettuja, joten tokkopa niitä matkakulujakaan saa oman holtittomuuden takia enää tässä vaiheessa puolitettua, jos on ennen ulosottoa pystynyt nuo matkakulut maksamaan. Elatusapulaissakin on pykälä, jonka mukaan elatusvelvollinen ei voi tieten tahtoen alentaa omaa elatuskykyään hankkimalla velkaa, hommaamalla korkeaa vuokraa jne.
Eli tilanne on teille hitusen hankala siinä mielessä, että mies joutuu kyllä paikkailemaan omaa holtittomuuttaan ihan itse. Ratkaisu voisi olla se, että painaa sen verran pitkää päivää että saa velkansa maksettua. Omista ulosottoveloistaan ei voi muuta kuin myöntää itselleen tehneensä huonoja ratkaisuja, ja itse se laskukin on maksettava.
Elatuskykyä laskiessa avoliitossa asuvan lasketaan pärjäävän 430eurolla kuukaudessa.Tämä kattaa ruuat, vaatteet sekä oman osuuden juoksevista kuluista kuten oma puh.lasku jne. Miehellesi jää 440euroa kuukaudessa tuon summan jälkeen, ja tämä kattanee enemmän kuin puolet vuokrastanne? Tilava kaksio on ainakin ennen irronnut VVOlta alle 700eurolla. Kauheasti ei tarvitsisi ylitöitä tehdä että mies saisi nuo matkakulut maksettua, sekä ulosottovelkansa hoidettua...
Ymmärrän pointtisi, ja olet ihan varmasti oikaessa siinä ettei kenenkään ulosottoveloista pidä vastuuta ottaa kenenkään muun kuin itse velkojen tekijän. Kuitenkin sen perusteella, mitä olen lukenut netistä, nämä matkakulut kuitenkin suurimmissa osissa tapauksia on mennyt pienituloisilla puoliksi (viimeistään käräjillä) kun kyseessä on pidempi matka ja isommat kulut kuin muutama kymmen kilometria, tai ne on huomioitu elareissa. Eihän hän alunperinkään ole tienannut kuin 1500e/kk (jolloin uudessa kaupungissa asuessaan ehti poikaa lennättää 4 kertaa) ja käsittääkseni myös tälläisissä tapauksissa ne matkakulut on monella laitettu puoliksi, huolimatta tästä ulosottoasiasta mikä ny toi sen esille että onko se näin että hänen tulee maksaa matkakulut kokonaisuudessaan. Netistä löytyy paljon ketjuja aiheesta, mutta päätin nyt kuitenkin aloittaa tämän uuden.. Penniä venytetään muutenkin, mutta ei tuolla laskutoimituksesi jälkeen saamalla 430eurolla per kk ihmeitä kyllä tee vaikka se oliskin perusosaksi laskettu, tuilla ja työttömänä/soskusta sais varmaan saman jos ei enemmänkin. Työmatkoihin menee hänellä jo siihen aika iso siivu, että saa käytyä siellä yleensäkin. Siellä kun on pakko käydä että edes jotain saa. Onhan se muitakin työpaikkoja katsellut ja soitellutkin, mutta eipä oo tullut vastaan semmosia työpaikkoja jossa sen kummemmin tienaisi, kun ei oo ihmeempää koulutusta. Ylityöt kun maksetaan nykyisessä paikassa vaan puolet rahana ja puolet vapaana, eikä niitä hirveästi voi tehdä, joten niistä se ei oo hirveästi kostunut. Eihän exän ja lapsen elintaso ole muuten muuttunut miksikään, mutta lennättää ei ole voinut poikaa täällä niin usein kuin olisi halua. Ekassa puhelussa soskussa sanottiin että matkakulut kuuluu mennä puoliksi (ja toisessa että ei jos matkakulujen jaosta ei ole sovittu sillon aikoinaan), joten kai molempia käytäntöjä on olemassa eikä ole mitenkään yksiselitteistä että etävanhempi maksaa aina maksakulut kokonaisuudessaan? Tottakai, jos näin on että ne kuuluu maksaa, sillon ne maksetaan ja revitään jostain, mutta kun kuulostaa että ei se ihan aina näin monissa tapauksissa kuitenkaan mene.
siitä miten elastusmaksut lasketaanen tiedä, mutta toimeentulotukea laskettaessa, lasketaan että aikuiselle riittää jtn rapiat 400e puhelinlaskuun, vakuutusmaksuisihin, terveydenhuoltoon, lehtitilauksiin jne jne eli käytännössä vuokran/omistusasunnon korkojen ja mahd vastikkeen ja veden sekä sähkön jälkeen, pitäisi käteen jäädä tuo..ja siis kaippa siihen siis laksetaan elatusmaksutkin..että elatusmaksujen jälkeenkin vielä tuo reilu 400e...siitä ei kyllä kovinkaan montaa 200e reissua lapselle tehdä.
Onko siis niin että lapsen lennot maksaa 200e ees taas, eli meneeko teillä siis 400e kuussa siihen että lapsi käy joka toinen viikonloppu teillä? Aika mauton summa jo vaikka olisi enempikin tuloja..toki kyseessä on oma lapsi jolle ei hintaa lasketa mutta silti... Toimeentulotukea hakiessa voi sossu myöntää harkinnanvaraistakin, eli periaatteessa saattaisitte saada sossustakin apua. Oletteko miettineet että jos lapsi olisikin teillä kerralla esimerkiksi pidennetyn viikonlopun esim torstaista maanantaihin tai vaikka viikon? Suomessahan ei ole koulupakkoa (jotenkin ajattelin että lapsi on jo siis koulussa) joten läksyt ja tehtävät opettajalta mukaan. Mutta tietenkin jos lapsi itse haluaa, on tietysti kohtuutonta ettei lapsi näkisi kavereitaan viikkoon mutta jos se lapselle on ok niin miksei?
Ja teinä varaisin silti ajan lastenvalvojalta, sanoi tämä puhelimessa mitä vain.. ja menisin puhumaan paikan päälle. Vaikka ei olisikaan ulosotossa niin silti tuo on iso kasa rahaa vain toisen maksettavaksi. Yhtälailla lähi-vanhemmalla on mielestäni velvollisuus pitää yllä lapsen suhdetta etävanhempaan ja toisinpäin, joten eiköhän hänen kuuluisi osallistua niihin matkakuluihin edes osaksi..
...asiassa on vielä yksi kysymys vastaamatta: Kuka on alunperin tehnyt päätöksen siitä, että etävanhemman ja lapsen välille on kertynyt tuon luokan välimatka?
Sen jälkeen kuin on lapsen maailmaan saattanut, myös vanhemmalla itsellään on eron jälkeen tietty velvollisuus tehdä omat ratkaisunsa sen pohjalta, että suhde omaan lapseen on ja pysyy myös eron jälkeen. Työn perässä muuttaminen on joskus pakko, mutta sitten palkankin pitäisi olla sitä luokkaa, että' itse pystyy tapaamiskustannuksista huolehtimaan. Paskalla liksalla vanhassa työpaikassa,mutta bussimatkan päässä omasta lapsestaan eron jälkeen on silloin kelpo ratkaisu. Voi tavata lastaan huomattavasti enemmän, ja laajoista tapaamsista saa tehdä vähennyksiä maksamistaan elatusavuista.
Ikävästi rivien välistä paistaa nyt tarina etävanhemmasta, joka eron jälkeen muutti kilometrien päähän lapsestaan,ei siksi, että oli pakko, vaan siksi, että itse halusi, hommasi itsensä ulosottoon, ja haluaa nyt jonkun muun maksavan osan hänen itseaiheuttamastaan taloudellisesta ongelmastaan.
Jos taas lähivanhempi on tuon välimatkan eron jälkeen aiheuttanut onkin vastuunkantojako erillainen. Miehesi toki maksaa vain tuon Kelan elatusstuen verran elatusapua, joten lapsen elatuksen tarvetta ei varmastikkaan ole laskettu oikeusministeriön suosituksen mukaan alunperinkään, tai vanhempien elatuskykyä jaettu lapsen todellisten kulujen pohjalta ja vanhempien tulot toisiinsa suhteuttaen. Näitä elatussopimuksia jossa summa jää tuohon elatustukea vastaavaan summaan, taloudellinen rasitus elatuksen suhteen jää lähiperheeseen, ja jos lähivanhempi ei ole hyvätuloinen, raha on tiukilla lähiperheessä. Silloin melkeinpä poikkeuksetta etävanhempi maksaa tapaamisista aiheutuneet kulut, oli ne sitten 20euroa kuukaudessa tai 200.
Ja sitten voi vain kysyä itseltään, että jos itse eron jälkeen lähtee läksimään edellisestä työpaikastaan, ottaa kimpsunsa ja kampsunsa yhteisestä kodista, ja muuttaa 400kilsan päähän omasta lapsestaan, sen lisäksi että ajaa itsensä ulosottoon, että kenen ratkaisuja nämä ovat, ja kenen kuuluu viulut maksaa? Onko itse kantanut vastuunsa vanhempana ylläpitääkseen suhdettaan omaan lapseen?
En koskaan tule ymmärtämään vanhempien täysin lapsen edun vastaisia ratkaisuja muuttaa itse uuden rakkauden tai työn perässä satojen kilometrien päähän lapsestaan tai vastaavasti lähivanhempaa, joka tällä tavalla vaikeuttaa etävanhemman tapaamisia omaan lapseen. Kyllä se lapsi pitäisi asettaa keskiöön kun omia ratkaisujaan miettii, eikä se oma napa. Kyllä sen laskun siitä erosta tulisi vanhempien maksaa eikä lapsen, joka haluaa molemmat vanhempansa pitää myös eron jälkeen. Vanhempien on huolehdittava siitä omalla toiminnaallaan, että lapsen oikeus molempiin vanhempiin säilyy. Tehkää me siis aikuisina omat ratkaisumme aina lapsen etua ajatellen.
En ota kantaa siihen, miten tilanne teidän tilanteessa ratkaistaan, siihen ei muiden kokemukset vaikuta. On totta, että tapaamiset ovat kalliita, jos tuo 200 euroa pitäisi maksaa kahdesti kuukaudessa. Jos taas ne laitettaisiin puoliksi, niin se tarkoittaisi, että lähivanhempi maksaisi lapsen tapaamiskuluja koko elatusavun ja melkein koko lapsilisänkin. Sekin on aika kohtuutonta, että hänen vastuulleen jää yksin koko lapsen elättäminen ilman mitään tukia. Ei varsinkaan siinä tapauksessa, jos mies on se, joka on muutanut kauas.
Erolapsi on kalliimpi kuin ydinperheen lapsi. Se on tosiasia, mistä ei pääse mihinkään. Jos siis eroaa, niin pitää miettiä, että onko siihen oikeasti varaa.