Mitä tekisitte? Tuli noottia että lapsemme löi ilman syytä yhtä sijaista päiväkodissa. Lapsemme ei KOSKAAN ole lyönyt ketään, en ikinä ole moista nähnyt, eikä häntä ole lyöty. No siellä sitten oli ollut kova puhuttelu, jäähy ja sitten lapsi pistettiin pyytämään anteeksi. Olimme itsekin järkyttyneitä ja kovasti sitten sanoimme lapsellemme asiasta kun haimme hänet. Kotona kuitenkin kun kysyin vielä, miksi löi, sanoi kyyneleet silmissä että täti oli tuhma ja oli lyönyt ensin häntä. Näytti että mahaan löi. Nyt sitten en tiedä mitä uskoa... Lapsi 4-vuotias. Lisäksi kun vielä henk koht pyysin anteeksi sijaiselta, sanoi vihaisesti että ei ehkä voi antaa anteeksi ja ties mitä kotioloja lapsilla on..! Käsittämätöntä puhetta, mielestäni. Lapsi on sellainen että usein saa noottia päiväkodista muutenkin, joskin ei lyömisestä koskaan ennen. Lapsi on aivan ihana, kiltti, kultainen, reipas, meillä ei MITÄÄN ongelmia ole KOSKAAN hänen kanssaan ollut. Eli jo muutenkin se, että aina tulee jotain noottia päivän päätteeksi, on ollut meille outoa ja aiheuttanut mielipahaa ja huolta. Lapsi on kyllä ehkä itsepäisempi/omapäisempi ja sellainen että osaa jo kyseenalaistaa asioita ja varsin fiksu. Olen itse aivan samanlainen, heh no tiedä olenko kaikista fiksuin mutta kyseenalaistan usein ja olen aika suora ym... Olemme kovasti panostaneet siihen, että lapselle muodostuisi terve itsetunto, pelottaa jos se tallotaan pväkodissa. Jättäisittekö asian tähän, vai kertoisitteko päiväkodissa vielä mitä lapsi kotona asiasta sanoi? En tietysti voi olla tuon ikäisesestä varma, onko keksittyä tuo, että se löi ensin jne.
En ole kauhean tyytyväinen muutenkaan pväkotiin, joten on käynyt mielessä ihan vaihtaakin pväkotia mutta en sitten tiedä.
Kova sanominen siitä että lapsi löi
14
1606
Vastaukset
- päiväkodissa..
hoitajat lyövät lapsiaan. ihan varmasti joku muu ois sen nähny tai siitä ois tullu jotaki.
monet lapset keksii kyllä juttuja, jotta itse pääsis pälkähästä.
se ei ole mitään itsetunnon alentamista, jos lapsi laitetaan lyömisestä jäähylle, HALOO. se löi hoitajaa, pitäiskö hoitajan vaan niellä se? vaikka lapsilla ei voimaa olekkaan, mutta kun päiväkodissa ei mene asiat, saatika muussa elämässä, että muut saa lyödä toisia miten vain. ja tällainen käytös on vakava asia lapsellasi. väkisinkin hoitajan silmissä lapsesta tulee vastenmielinen, kukapa tykkää väkivaltaisesta lapsesta? ku miettii.ota asia esille, kyllä se sit selviää.- ------
Tottakai jäähylle ym jos lyö syystä! Mutta ei siitä tässä kysymys ollut. Mutta jos hoitaja ensin jotain fyysistä tehnyt, se eri asia. Samaten typerää, hoitaja ei siis anna anteeksi, kyllä näitä tapahtuu usein päiväkodeissa! Ei voi olla varma, voi aina olla myös hoitajia jotka antavat luunappia tms, etenkin jos sijainen.
- lapsen paras
että lapset saattavat keksiä juttuja eikä aina voi tietää, mikä on totta.
Toisaalta, kuka pitäisi lapsesi puolta jos et sinä, hänen äitinsä.
Minä ottaisin asian vielä puheeksi ja kertoisin, mitä lapsi sanoi. Voi tosin olla, että asiat menee vain hankalammaksi sen jälkeen, mutta kyllä sinun kannattaa vielä selvittää tilannetta. Jos et muutenkaan ole tyytyväinen päiväkotiin, niin kannattaisi puhua kaikki mieltäsi vaivaavat asiat. - aalto.rea
Olen poistanut täältä kirjoitukseni, missä kerroin lapsia pahoinpitelevästä lastenhoitajasta.
Lue kirjoitukseni iltalehti.fi sivuilta:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu//showthread.php?t=418625
Siellä on myös kirjtoitukseni mitä rikospoliisi teki, eli ei myöskään mitään.
Olen myös kirjoittanut Tarja Haloselle, sillä Suomi rikkoo kansainvälisiä lastensuojelulakeja.
Nyt vastaan kirjotukseesi:
Usko lastasi, sinä tunnet oman lapsesi parhaiten.Olen kokenut mielenvikaisten , rikollisten ja muiden luonnevikaisten parissa työskennelleenä, sekä myös päiväkodeissa yli 20 vuoden ajan.
Kirjoituksesi viittaa mielestäni seuraavaan: Hoitaja/hoitajat ovat varmasti lyöneet lastasi, ja nyt kuvaamallasi käytöksellä osoittavat syyllisyytensä.Jonkinlaista omaatuntoa tuntuu olevan jäljellä, kun
ottavat asian esille.
Nimittäin lastenhoitajaXX jonka väkivaltaisesta käytöksestä tein ilmoituksen/ja toisenkin, ei edes itse ymmärrä tekevänsä mitään väärää.Hän ei millään tavalla koskaan osoittanut katumusta vaan päinvastoin, hän kehuskeli kuinka hyvä ja ainoa pätevä lastenhoitaja hän on /oli koko päiväkodissa!!!!!!!!!!!
Haukkui ja kritisoi 99% kaikki sijaiset ja hänen, huom, entiset työtoverinsa /jotka lopettivat ennen viime vuoden kesälomia ja kaikki samaan aikaan.
Mutta olen aivan varma ettei päiväkodin johtaja, eikä kukaan kolleega tulisi tunnustamaan että hoitaja olisi tehnyt mitään väärää.
Olen nimittäin keskustellut ainakin 100 ihmisen kanssa tästä aiheesta sekä lisäksi lukenut valtavan määrän keskusteluja eri puolella nettiä, ja lisäksi monella kielellä ja ne kaikki tapahtumat Suomessa.
Minulla on lisäksi tuttavia, sukulaisia jotka ovat kertoneet omia kokemusksiaan.
Ompa oma lapsenlapsenikin joutunut väkivallan kohteeksi.Miespuolinen hoitaja löi häntä aika pahasti, kun ei heti totellut.
Tyttäreni siirsi pojan toiseen päiväkotiin. eikä tehnyt ilmoitusta koska ymmärsi ettei asialle kuitenkan olisi tehty mitään,sillä pojasta joka oli silloin 4 vuotias, tehtiin syyllinen siihen että lastentarhanopettaja menetti malttinsa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Jos luet iltalehden sivuilla ketjun kokonaan, huomaat siellä erään äidin järkyttävän kirjoituksen, miten hänen lastaan kohdeltiin ja miten päiväkodin johtaja nuhteli äitiä siitä, että oli kuunnellut "juorupuheita".- etkö tajua..
Ai JOKAKERTA hoitaja on se paha? ja PENTU enkeli? onneks en ole p-kodis töissä, lähtis järki niihi kauhukakaroihin.mutta kavereilta olen kuullu.ihan älytöntä et hoitajia ei arvosteta. kuvittelet rea aalto olevast joku päiväkodin mallityöntekijä joka haukkuu muita. EN väitä etteikö ongelmia olis ja lapseen kohdistuva väkivalta on väärin.mutta kyllä ne pennutki osaa olla pirullisia, mutta näiden "kullannuppujen" vanhemmat kato ei ikinä nää omassa penskassaan mitään pahaa.
Jos päiväkodissa todella alkaa ottamaan pannuun olla töissä(mikä ei ole mikään ihme) sillä päiväkodin pennut on ihan kamalia,et ihan oksettaa. semmosia itsepäisiä jotka ei usko mitää.ni ei ihme et hoitaja flippaa. mutta siin vaihees pitäs vaihtaa alaa tai mennä vaikka vanhus tai vammaispuolelle, koska ne nyt on paljo ihanampia ku huomionhakuset kakarat.
toki omat läheiset lapset on ihania ja muutama yksilö löytyy päiväkodista, ja ne on yleensä hyvin kasvatettuja ja joilla on semmoset vanhemmat jotka näkee asiat monella kannalla. mut semmoset vanhemmat jotka ajattelee että" MEIDÄN LAPSI ON MAAILMAN NAPA" ni se on HEIDÄN oletus. saa olla, mutta muiden mielestä EI TAKUU VARMANA OLE! ja PISTE.
KElläkään ei ole oikeutta lyödä, ei hoitajalla eikä lapsella. ja jos lapsi lyö(mikä on todella yleistä) niin sillon siihen laitetaan stoppi.piste. se lapsi ei takuuvarmasti saa aitoa välittämistä päiväkodissa ainakaan siltä hoitajalta, kehen se väkivalta kohdistuu. LAPSELLAKAAN EI OLE OIKEUS KÄYTTÄYTYÄ MITEN HALUAA.EIKÄ LAPSEN VÄKIVALTAA PIDÄ PUOLUSTAA. LAPSI ja HOITAJA ovat SAMAN ARVOISIA. IHMISIÄ siinä missä muutkin! Sitä ei kukaan määrittele, ei edes vanhemmat tai yhteiskunta. - älä jaksa...
Hohhoh, jos edelleen puhut siitä listasta, johon olit kirjoittanut "pahoinpitelyistä", mm että taaperot itkivät päiväkodissa, hoitaja istui leikkihuoneessa ja lapset leikkivät hänen ympärillään, ja se että lapset saivat piirtää harvoin, niin lopeta jo, ei ketään kiinnosta. Uskottavuutesi meni jo ajat sitten kun kerroit nuo asiat pahoinpitelyksi. Anna ammattilaisten hoitaa hommasi ja tee sinä sitä, mihin sinut on koulutettu.
- ei ole helppoa olla
Se voi olla joskus vanhemmille kova paikka, kun päiväkodista tulee sanottavaa, vaikka lapsi olisi kotona kuinka kiltti ja tottelevainen. Monet lapset käyttäytyvät isossa ryhmässä, missä ei saa kaikkea huomiota, hyvinkin erilailla kun kotona, missä ei ole montaa lasta jakamassa huomiota. Ja monesti asia on vielä niinkin päin, että vanhemmat tuskailevat, kun kotona kiukkuaa ja kaikki on niin vaikeaa, että mitäs tehdään. Ja päiväkodissa taas ei ole mitään ongelmia.
- Neljän äiti
Kuulostaa aika uskomattomalta. Ei se nyt mikään ihme asia pitäisi olla, jos tuon ikäinen lapsi sattuu lyömään - oli syytä tai ei. Toki siitä jäähyt ja muut, mutta ammattitaitoinen hoitaja kertoisi äidille hakuhetkellä, että näin kävi, mutta asia on nyt käsitelty. Ja TIETENKIN hoitaja antaa anteeksi tuollaisen.
Jos lapsi on kotona aina aivan erilainen kuin päiväkodissa, niin onhan se selkeä merkki siitä, että lapsi ei hoidossaan viihdy, joten siellä on todennäköisesti jotain vikaa. Ja onhan siellä, jos hoitajat eivät osaa tuon vertaa lapsia ymmärtää.
Ikävässä tilanteessa olet sikäli, että tuon ikäinen ei välttämättä puhu aina totta noista hoitajan lyömisistä (kuten ei kai välttämättä minkään ikäinen), mutta jos hän sattuukin puhumaan totta, niin on kamalaa, jos et häntä pysty puolustamaan. Tuskin tuo asia selviää puhumalla hoitajien kanssa, se voi vain pahentaa asiaa. Niinpä näen päiväkodin vaihdon melkein ainoana järkevänä ratkaisuna asiaan. Valitettavasti.
Itse olin yläasteella työharjoittelussa päiväkodissa, jossa näin niin karmeaa lasten kohtelua, että sen jälkeen uskon, että ihan kaikkea siellä voi lapsille tapahtua.- juuei vaarin varvas
Ei se välttämättä tarkoita ettei lapsi viihdy ja päiväkodissa on jotain vikaa, jos lapsi käyttäytyy erilailla kuin kotona. Kotona saattaa olla vain lapsi ja vanhemmat jolloin lapsi saa molemmilta vanhemmilta jakamattoman huomion ja hupsita keikkaa kun tullaan päiväkotiin ja kolmen aikuisen huomio pitääkin jakaa kahdenkymmenen muun lapsen kanssa.
- ...............
"sanoi vihaisesti että ei ehkä voi antaa anteeksi ja ties mitä kotioloja lapsilla on..! "
Musta tuo on omituinen reaktio perhepäivähoitajalta. Jäähy on asiallinen reaktio, jos on lyönyt. Mutta että hän ei nyt voi antaa anteeksi ihan kuin puhuttaisiin 23-vuotiaasta eikä 3-vuotiaasta tenavasta. Näitä lyömisiähän sun muita tapahtuu päiväkodeissa. Lapset lähinnä toisiaan. Mutta ei siihen tarvita tosiaankaan mitään hirviövanhempia, että näin voi tapahtua ja se lapsi kyllä voi oppia, että lyöminen on väärin. Jos lastenhoitaja tuollaista sanoisi, niin kyllä vähän ihmetyttäisi. :/
Sitten taas. Lapsi on varmasti kultainen ja kiltti. Mutta lapset voivat myös käyttäytyä ihan eri tavalla koulussa, tarhassa ja kotona. Eli ei nyt kannata ihan teilata ja olla välittämättä, jos noottia on aikaisemminkin tullut. Ei sitä tarvitse ottaa loukkauksena lasta kohtaan tai että olisi joku lapsipaholainen, vaan että tietäisitte miten siellä menee ja onko ongelmia tai jotain, mihin pitäisi puuttua ja ohjata eri suuntaan.
Onko nootin antaja aina sama henkilö? Oliko muita tarhatätejä näkemässä tapahtumaa? Tuossa voi taustalla olla mitä tahansa, lapsi kokenut lyömiseksi ja siitä tehnyt niin. Tai sitten jompi kumpi valehtelee.- asdghja
Edelliselle. Luepas aloitus uudelleen.
Niin. Tämä tapahtui päiväkodissa. Ei perhepäivähoidossa. Ja tämän sanoi lastenhoitaja. Ei perhepäivähoitaja.
Niin kuin sillä nyt olisi mitään merkitystä. Ihmisä ne hoitajat ovat molemmissa hoitomuidoissa.
Ei sen puoleen. Päivähoittyöntekijöillä, hoitomuodosta riippumatta on oikeus tehdä työnsä rauhassa ja turvallisesti ilman että kakarat tai aikuisetkaan alkavat hakkaamaan. - outoa löpinää
asdghja kirjoitti:
Edelliselle. Luepas aloitus uudelleen.
Niin. Tämä tapahtui päiväkodissa. Ei perhepäivähoidossa. Ja tämän sanoi lastenhoitaja. Ei perhepäivähoitaja.
Niin kuin sillä nyt olisi mitään merkitystä. Ihmisä ne hoitajat ovat molemmissa hoitomuidoissa.
Ei sen puoleen. Päivähoittyöntekijöillä, hoitomuodosta riippumatta on oikeus tehdä työnsä rauhassa ja turvallisesti ilman että kakarat tai aikuisetkaan alkavat hakkaamaan."päivähoitotyöntekijöillä, hoitomuodosta riippumatta on oikeus tehdä työnsä rauhassa ja turvallisesti ilman että kakarat tai aikuisetkaan alkavat hakkaamaan.."
Joo, samaa mieltä osittain. Hakkaaminen, lyöminen, pureminen yms. ei kuulu aikuisille, MUTTA kyllä esimerkiksi 3-vuotias on vielä liian pieni siihen, että osaisi omia tunteitaan hallita täysin. Täten siis ihmettelen, jos tarhassa ei koskaan kukaan lapsi sortuisi lyömään tms. Omat lapseni eivät lyö, mutta 3-vuotias tyttäreni kyllä kiljuu erittäin rasittavasti tunnekuohun vallitessa (olemme kotona). Kyllä tämän ikäiset lapset tarvitsevat sitä ohjausta myös tarhassa ja ymmärrystä siihen, että pieni lapsi voi malttinsa joskus menettää ja käyttäytyä sopimattomasti. Tällöin tarvitaan ohjausta - ja kyllä se päiväkotiaikaan mielestäni sillä hetkellä kuuluu päiväkodintädeille. Ammatinkuvaan kuuluu myös sietää näitä tällaisia tilanteita.
Kyllähän vanhuksetkin vuodeosastolla käyvät hoitajien päälle. Ei niitä silti sieltä pois laiteta. Kaikki me olemme olleet pieniä lapsia ja toivottavasti näemme myös vanhuuden, vaikka itse toivon välttäväni vuodeosaston. - niin mikä
outoa löpinää kirjoitti:
"päivähoitotyöntekijöillä, hoitomuodosta riippumatta on oikeus tehdä työnsä rauhassa ja turvallisesti ilman että kakarat tai aikuisetkaan alkavat hakkaamaan.."
Joo, samaa mieltä osittain. Hakkaaminen, lyöminen, pureminen yms. ei kuulu aikuisille, MUTTA kyllä esimerkiksi 3-vuotias on vielä liian pieni siihen, että osaisi omia tunteitaan hallita täysin. Täten siis ihmettelen, jos tarhassa ei koskaan kukaan lapsi sortuisi lyömään tms. Omat lapseni eivät lyö, mutta 3-vuotias tyttäreni kyllä kiljuu erittäin rasittavasti tunnekuohun vallitessa (olemme kotona). Kyllä tämän ikäiset lapset tarvitsevat sitä ohjausta myös tarhassa ja ymmärrystä siihen, että pieni lapsi voi malttinsa joskus menettää ja käyttäytyä sopimattomasti. Tällöin tarvitaan ohjausta - ja kyllä se päiväkotiaikaan mielestäni sillä hetkellä kuuluu päiväkodintädeille. Ammatinkuvaan kuuluu myös sietää näitä tällaisia tilanteita.
Kyllähän vanhuksetkin vuodeosastolla käyvät hoitajien päälle. Ei niitä silti sieltä pois laiteta. Kaikki me olemme olleet pieniä lapsia ja toivottavasti näemme myös vanhuuden, vaikka itse toivon välttäväni vuodeosaston.on päiväkodintäti??
- ...........
Jos minun lapseni 3v sanoisi että hoitaja löi niin ilman muuta kysyisin päiväkodista. Ihme juttu kun ei voi kysyä. Asiaa voisi kysyä niin että lapsi jutteli tällaista ja en tiedä voiko uskoa sitä mutta näin äidin velvollisuutena ajattelin kysyä että voisiko tällainen olla mahdollista ja mitä kyseinen hoitaja tähän vastaa. Sitten sanoo lapselle että on jutellut päiväkodissa asiasta. Lapselle jää sellainen olo että äitiin voi luottaa, varsinkin jos lapsi puhuu totta... Jäähy myöhemmin tapahtuman jälkeen tuntuu tyhmältä. Eikös jäähy kuulu antaa silloin kun tapahtuma tapahtuu. Niin, ja meidänkään lapset ei lyönyt ennen, nyt kun päiväkotielämää on puoli vuotta takana, on alkanut läpsiminen silloin tällöin. Se on opittu varmaan muilta lapsilta, mutta en yhtään ihmettelisi jos joku aikuinen hermostuksissaan riuhtaisee liian kovaa esim pukemaan ja käsi osuu mahaan. Tottakai lapsi ajattelee että hoitaja on häntä lyönyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta643315Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh433137- 432518
Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa1152468- 311933
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘271830- 481626
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä851445- 391310
- 821169