Timo Copy&paste

Mikä mahtaa olla persujen seuraava kopioitu ohjelma?
6126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Päättämättä vielä on, minkä puolueen vaaliohjelma kopioidaan ja miltä vuosikymmeneltä.

Äänestä
  • Maisterisjätkä - mukaan; hänen sisällään asuu "pieni demari". Nyt henkilöllisyyskin on paljastunut: Putkonen.
    Mikähän on Timpan seuraava kopio, joka edustaa pSS:n murtumatonta peruslinjaa?

    Äänestä

Törkee sumutus. Sama jässi joka kirjoitti metalliliiton ohjelman siirtyi persuihin mutta ei muuttanut mielipiteitään ja kopsasi aiemman ohjelmansa. Ei tollasta saa tehdä. Pitäis sitä kai vähän mielipiteitään muuttaa kun liitosta puolueeseen vaihtaa.

Äänestä
  • Tässä seuraava askel kopioitavaksi:

    Konkurssi

    1990-luvun puolivälissä SMP ajautui ylivoimaisiin taloudellisiin ongelmiin. Varallisuutta heikensi varsinkin kannatuksen laskusta johtunut puoluetuen väheneminen. Puolueen lehtiyhtiö Pientalonpoika haettiin konkurssiin huhtikuussa 1995, kun SMP ei pystynyt maksamaan sille velkojaan. Tästä seurasi myös itse puolueen vararikko. Puoluehallitus päätti hakea järjestön konkurssiin 17. toukokuuta 1995. SMP oli tuolloin noin neljä miljoonaa markkaa velkaa Pientalonpojalle. Taloustilanteen selvittämistä hankaloittivat puolueen monimutkaiset talousjärjestelyt. Eri tahojen velkoja oli taattu ristiin. Yksi velkojista oli Veikko Vennamon johtama SMP:n tukisäätiö. Säätiö perustettiin vuonna 1989, kun puolueen kiinteistöomistukset siirrettiin sen haltuun. Konkurssin tapahtuessa Vennamo ja SMP:n johto olivat pahoissa riidoissa keskenään. SMP:n johto syytti konkurssista etenkin Hannu Suhosta, joka toimi 1990-luvun alussa puolueen hallinto- ja talouspäällikkönä sekä Pientalonpojan toimitusjohtajana. Vennamo piti syyllisenä Vistbackaa.

    Äänestä

  • Kopsaa Timo! kirjoitti:

    Tässä seuraava askel kopioitavaksi:

    on varmaan totta, että kun siitä aikanaan kohistiin ? ja Suhistiin.

    Äänestä

  • suhostiin kirjoitti:

    on varmaan totta, että kun siitä aikanaan kohistiin ? ja Suhistiin.

    alkaa olla persupuoluekin? On vain ajan kysymys, koska tuo loikkaripoppoo alkaa tappelemaan keskenään ja soinin lafka hajoaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

N N K kirjoitti:

Mikä mahtaa olla persujen seuraava kopioitu ohjelma?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu