Nostan vielä omaksi avaukseksi tämän, jonka poimin tuolta vl-äitien "ehkäisyketjusta". Tämä on niin tärkeä näkökulma hyvin kirjoitettu. Kiitos kirjoittajalle.
"Muista vastaajista poiketen painotan itse myös miehen oikeutta olla väsynyt tai huolestunut perheen jaksamisesta. Miehenkään ei ole pakko haluta lapsia eikä tehdä lapsia, vaikka vaimo niin vaatisi. Omatunto voi olla herkkä myös niin päin, että huomaa perheen tasapainon järkkyvän, vanhempien olevan liian kuormittuneita ja lasten jäävän ilman riittävää hoivaa ja läsnäoloa. Sitä omantunnon kolkutusta ei toinen voi vaatia yksioikoisesti ohitettavan. Miehellä on siis myös oikeus tehdä oma itsenäinen valinta (kondomit, sterilisaatio), josta hän on itse vastuussa. Mielestäni tämä on hyvin tärkeä asia tiedostaa, sillä lestadiolaisessa uskonyhteisössä on aivan liikaa niitä perheitä, joissa myöskään isä ei jaksa ja näkee ainoaksi vaihtoehdoksi loppuunpalamisensa jälkeen jättää perheen. Tämä on kaikkein surullisin vaihtoehto."
"Muista vastaajista poiketen painotan itse myös miehen oikeutta olla väsynyt tai huolestunut perheen jaksamisesta. Miehenkään ei ole pakko haluta lapsia eikä tehdä lapsia, vaikka vaimo niin vaatisi. Omatunto voi olla herkkä myös niin päin, että huomaa perheen tasapainon järkkyvän, vanhempien olevan liian kuormittuneita ja lasten jäävän ilman riittävää hoivaa ja läsnäoloa. Sitä omantunnon kolkutusta ei toinen voi vaatia yksioikoisesti ohitettavan. Miehellä on siis myös oikeus tehdä oma itsenäinen valinta (kondomit, sterilisaatio), josta hän on itse vastuussa. Mielestäni tämä on hyvin tärkeä asia tiedostaa, sillä lestadiolaisessa uskonyhteisössä on aivan liikaa niitä perheitä, joissa myöskään isä ei jaksa ja näkee ainoaksi vaihtoehdoksi loppuunpalamisensa jälkeen jättää perheen. Tämä on kaikkein surullisin vaihtoehto."
Vastaukset 7
Vanhimmat
edistääkö laajalti omaksuttu SRK-lainen retoriikka (älä vaadi saada ehkäistä jos puoliso ei halua, pitää edetä aina "heikomman" mukaan) juuri niiden kaikkein kurjimpien perhekohtaloiden syntymistä? Kuvitellaan ei-niin-epätavallinen tilanne: On perhe, jossa toinen puoliso ei jaksaisi millään enää ottaa lapsia vastaan, mutta hänet pakotetaan tai painostetaan vuosikausia jatkamaan samassa veneessä selkeästi nähdystä ja ilmaistusta uupumuksesta huolimatta. Lopulta tämä tilanteeseen uupunut uupuu lopullisesti, niin ettei näe enää mitään muuta pelastusta tai selviämisen mahdollisuutta kuin pakenemisen. Sitten samat uskovaiset, jotka vuosia painostivat vain jaksamaan, vaikka jaksamisen rajat olivat tulleet kauan sitten vastaan, voivottelevat, että miten se noin teki, miten se voi jättää perheensä, miten se voi olla niin paha...
Kyllä minä sanon samaan tapaan kuin tuo edellisen lainauksen kirjoittanut nainen: Jos ei jaksa, niin sitten ei jaksa. Sillä sipuli. Pakko ei ole jaksaa. Jos ei usko synnytyspakkoon, niin sitten ei usko. Sillä sipuli. Pakko ei ole uskoa. Mutta älkää hyvät ihmiset rikkoko perheitänne ja pieniä lapsianne tuon asian takia! Se on todellakin se kaikkein surullisin vaihtoehto. Ja yhtä surullinen on täydellinen väsyminen eli mielenterveyden ongelmat, jolloin aikuinen on fyysisesti elossa, mutta lapsilleen ja puolisolleen täysin poissa. Jokaisella on oikeus tehdä oma henkilökohtainen valinta ehkäisyn suhteen. Toista ei voi mihinkään väkisin pakottaa. Terveydestä ja perheen jaksamisesta täytyy pitää huolta.
Älkää, hyvät sisaret ja veljet, ikinä edistäkö vaativilla ja painostavilla puheillanne kaikkein surullisimpien perhekohtaloiden syntymistä! Täydellisen uupumuksen jälkeen on jäljellä vain paljon särkynyttä.
Yhdyn sanoihisi. Meillä oli avioliiton alkuaikoina aika pitkään sellaista, että emme oikeastaan pystyneet kahden kesken keskustelemaan kaikkein intiimeimmistä asioista ja omasta suhteestamme niihin. Seksi kyllä sujui hyvin ja muu elämä, arki myös, mutta -. Vasta sitten kun mieheni alkoi puhua, vähän yllättävästi mielestäni, ja hyvin suoraan, ehkäisyn halustaan, vasta silloin meillä ikään kuin verho repesi. Silloin astuimme toistemme lähelle, vasta silloin. Se oli askel jolloin tavoitimme toinen toisemme aikuisena ihmisenä. Ja silloin tajusimme etät emme ollet edes olleet lähellä toisiamme aikaisemmin. Mutta emme olleet sitä tajunneet.Mikä välissämme oli ollut? Alue jota emme olleet rohjenneet kosketella.
ju.
tuohon että olen vl.kodista lähtöisin ja kokemukseni siitä se että koskaan ei puhuttu siitä miltä tuntuu mitkä on omat ajatukset ja tunteista ei puhuttu mitään, omien tunteiden käsittely on tärkeää ja sellaisessa tilanteessa kun kaikki kuitataan valmiilla lauseilla ei voi seurata mitään kestävää.
Vaikka tämä ei sinällään liity avaukseen niin ajattelin kokemaani tähän kirjottaa. Nyt kun minulla on oma perhe ja me ei kuuluta tähän vl.juttuun mut suvun takia tulee joskun erinäisiä tapaamisia vl.yhteisön kanssa.
Asia kiinnostaa ja kovasti tekis mieli lähteä ketomaan kokemuksista ja omista näkemyksistä miten pitäs puhua ja elää että vanhemmat ei jättäs jälkeensä raunioituneita jälkeläisiä mutta mutta..
luulen että tämä vl.liike ei antas puheen vuoroa koksa se kritiikki kohdistuisi juuri tämän toiminnan perustohin keskeisiin asioihin...
" luulen että tämä vl.liike ei antas puheen vuoroa koksa se kritiikki kohdistuisi juuri tämän toiminnan perustohin keskeisiin asioihin..."
Ei SRK puheenvuoroa annakkaan.
Mutta vapautta ei anneta, se pitää ottaa. Siksi nyt juuri tapahtuu ruohonjuuritasolla vl-liikkeessä todella paljon. Keskustleu on lähtenyt käyntiin eikä sitä pidätä enää mikään.
Muurit murtuivat Euroopassa... Diktatuurit murtuvat arabimaissa... Keskitetty vallankäyttö on tullut tiensä päähän myös vl liikkeessä. NETTI ja sosiaalinen media on se ratkaiseva tekijä.
Tuo on totta vapaa tiedon liikkuminen on kaikkien rakennettujen muurien kaatumisen mahdollistanut!.
Näin ihmiset huomaa et muutkin ajattelee kuten minä, siinä ei epäreilut ja epärehelliset puheet auta kun juna pääsee vauhtiin.
"siinä ei epäreilut ja epärehelliset puheet auta kun juna pääsee vauhtiin. "
Nääin on.