Olen koko ikäni ollut ujo, minun on vaikea ystävystyä ja kärsin jonkin sortin masennuksesta, minkä pelkään pahenevan. Olen kouluttautunut täysin väärälle alalle, josta kohta valmistun eikä kouluttautuminen kiinnosta enää. En jaksa kouluelämää. Pitkä opiskeluaika vaativassa yliopistossa masentaa enkä jaksaisi enää ammattikouluunkaan palata. Tosin eipä mikään alakaan nyt tunnu kiinnostavan.
Töihin olisi kohta päästävä, jotta voisi itsensä elättää, kun opintotukikaan ei enää virtaa. Mutta työssäoppimisen kautta olen huomannut, että kahdeksan tunnin päivät saavat aikaan pahan masennuksen. Ahdistaa se, että sairaanakin saa vain muutaman päivän sairaslomaa lääkäriltä ja loppuajan olet kipeänä töissä, vaikka tarvitsisi maata kotona tervehtymässä. Ahdistaa se, että työelämässä ei ole juuri lomia ja silloinkin ajattelet töitä. Kaipaan vapautta lähteä ulkomaille, kun haluan. Kaipaan vapautta, jollaista ei säännöllinen työ pysty antamaan. En kestä muiden työntekijöiden arvostelua hiljaisuudestani, pomon hengittämistä niskaan...
En yksinkertaisesti voi hakea töihin, kun koulu loppuu. Mutta en voi muutenkaan elättää itseäni. Ja toisaalta tyhjällä ansioluettelolla tuskin mistään töitä saakaan. Tuntuu, että ajelehdin täysin vailla päämäärää juuri nyt. Tulevaisuus vaan ahdistaa. Nuorempana oli vielä haaveita ja päämääriä, mutta ei enää.
Mutta siis kysymykseeni. Minne minun kannattaisi hakeutua töihin? Mille alalle yms? Haluaisin vaan tehdä jotain, missä saisin olla omassa rauhassa. En koe tarvetta edetä, kunhan rahaa tulee sen verran, että sillä pärjää.

Vastaukset 5
Vanhimmat
...laiskoja elätä,sanotaan. Jos et tiedä,mitä haluat tehdä,niin kokeile ensin kesätöissä ja hae viipymättä useampaan paikkaan. Siten voi huomata että työ maistuukin. Tietysti voi olla myös työallergia. Kannattaisi varmaan jutella psykon tai depressiohoitajan kanssa ainaskin.
Työallergia vaikka aloittaja sanoo haluavansa töihin?
Mutta joo, jos ei löydy muuta niin kesätöiden kautta on helppo aloittaa ja saat ainakin jotain työkokemusta :)
Entäs työpajat? Voisit jutella oman ohjaajan kanssa siellä että pelkäät masentuvasi, ole aluksi vaikka harjoittelijana ja sitten kun sinuun luotetaan alat saada palkkaa. Minkä ikäinen olet?
Itse olen kanssa ujo, olen kärsinyt masennuksesta (uusiutunut usein ja pitkät työpäivät vie voimat, että jos jotain muuta alan suorittamaan niin väsyn ja masennun helposti) mutta olen löytänyt sopivia töitä.
Vältän ainoastaan suoranaista asiakaspalvelua. On sitten kaikkien oma asia, kuinka paljon tahtoo työkavereille jutella. Minä puhun sen verran että on kaikkien kanssa hyvät välit, mutta jätän sen verran hajurakoa että eivät ihmettele vaikka olen hiljaakin vaikka koko päivän.
Minulla 4-6 tunnin työpäivät ei ota vielä voimille, paitsi fyysisesti.
7-8 tuntia ja enemmän alkaa sitten vaikuttaa muuhunkin. Mutta tällaisiinkin voi kyllä sopeutua, kun et sitten vaadi itseltäsi liikoja työn ulkopuolella. Minä tein 8 tunnin päiviä ja vaadin itseltä että PITÄÄ OLLA sosiaalinen, olin joka päivä suoraan töiden jälkeen menossa. Ei ollut kuin ehkä yksi päivä, jos sitäkään viikossa kun menin töiden jälkeen kotiin rauhoittumaan. Ja väsyin tietenkin. Yritin luoda itsestäni ulospäin suuntautunutta, positiivista, iloista ja väsymätöntä ylisosiaalista kuvaa. En tee enää mistään hinnasta samaa virhettä, sillä olen pirteämpi kun en väsytä itseäni.
työtä teet?? minulla sama ongelma kuin aloittajalla. Töihin haluaisin, ja kovasti, mutta pelkään myös, etten jaksaisi täysiä työpäiviä. Jännittäminen kun vie voimia, ja minulla eräs fyysinenkin vaiva, joka myös syö voimia. Ja masennusta myös ollut, mutta ehkä se asia on nyt hieman parempana.
En tiedä vaan, että mihin ihmeeseen sitä voisi yrittää töihin:/ jostain kun saisi jonkun osa-aikatyön, jossa ei tuota asiakaspalvelua paljoa olisi. sellaiseen tuntisin kyllä olevani kykenevä tällä hetkellä.
Ja ongelmana myös se, että minulla ei ole mitään lääkärintodistusta tai vastaavaa siitä, että en ole tavallaan masennuksen ja jännittämisen vuoksi täysin työkykyinen (ts. jaksaisin tehdä kokopitkiä päiviä).
En tiedä auttaisko, jos sellaisen saisi... voisi sitten työpaikkaa hakiessa kertoa (en kyllä tiedä olisiko viisasta kertoa?).. että miksi hakee vain osa-aikatyötä.
Jotenkin vain tuntuu todella vaikealta työelämään meno. Kun ei ollenkaan tiedä mitä edes hakisi.. ja jaksaako.. ja ottaako kukaan töihin.. ja miten selität sen että haen vain osa-aikatyötä..
Kiitos paljon jos vaikka sinä osaisit antaa vinkkejä...!
Työskentelen ravintolassa. Astiahuoltoa, salaattien värkkäystä, huolehtimista että kaikki on asiakkaan saatavilla.. Kassalle en mene. Tottakai minulta saa asiakas kysyä halutessaan jos joku askarruttaa, mutta en ole kovin usein ns. tyrkyllä vaan työskentelen piilossa. Jos taas en ole piilossa, vaan asiakkaiden nähtävillä niin on niin kiire ettei siinä vastausta ehdi miettiä, tai sitä että näyttääkö tai kuulostaako nololta. Joskus kyllä jää mietityttämään, että mitä tuli sönkättyä..
Kävin hygieniapassin ja sitten pikku hiljaa sain kokemusta. Ja tuota hommaa riittää osa-aikaisille ravintoloissa.
Yksi juttu mitä saa osa-aikaisesti ja ilman työkokemusta tietysti siivous. Mutta aika rankkaa ja yksitoikkoista minun makuun.
Suosittelisin henk. koht. kuitenkin jotain työtä missä ei tarvitse olla koko ajan esillä, mutta tekemistä riittää ja että tulee vähän niitä ihmiskontaktejakin. Ja tietenkin että työpäivät ei ole kauhean pitkiä, ja kulkeminen töihin on helppoa.
Olen samaa mieltä ylläolevan kanssa. Kärsin keskivaikeasta masennuksesta (1,5 sitten sairastuin kunnolla) ja opiskelen tällä hetkellä luokanopettajaksi, joka on aika ristisiidassa tämänhetkisen olotilani kanssa. Olen pohtinut, että työt, jotka ovat melko rutiiniluontoisia, jotka eivät sisällä kovinkaan paljoa sosiaalisuutta, mutta jotka kuitenkin tapahtuvat fyysisesti muualla kuin kotona muiden ihmisten ilmoilla, olisivat soveltuvia mulle. Olen ollut kesätöissä postinjakajana, ja se on ollut mielestäni mukavaa, rutiininomaista, mutta tarpeeksi monipuolista. Lisäksi samalla saa hyötyliikuntaa, jos jakaa postia kärryllä tai pyörällä. Työkavereiden kanssa voi olla kontaktissa sen verran kuin huvittaa. Työpäivät ovat 5-8 tuntia riippuen vuodenajasta ja postinmäärästä, jokai vaihtelee päivittäin. Tuo keittiöpuolen työ on varmaan myös sopivaa. Siivoustyö voi käydä tosiaan monotoniseksi. Olen suunnitellut, että, jos on vaan mahdollista ja sopivia töitä löytyy, käytän kesälomat ym. lomat talviaikaan johonkin pidempään ulkomaanreissuun, että säästyy edes vähän kaamoksen musertavuudelta.