Sadan komitea

Markku Lahtela herätti keväällä 1967 melkoisesti huomiota, kun hän poltti julkisesti sotilaspassinsa Helsingissä Esplanadin puistossa Kalevi Seilosen, Ilpo Saunion ja Tauno Tuomivaaran kanssa.[3] Miehet johtivat rauhanjärjestö Sadankomitean mielenosoitusmarssia, jolla haluttiin kiinnittää huomio aseistakieltäytyjien asemaan Suomessa, mutta marssin taustalla oli osittain myös Vietnamin sodan vastustus. Lahtela, Seilonen, Saunio ja Tuomivaara tuomittiin laajaa paheksuntaa herättäneestä teostaan sakkoihin.

Markku Lahtelan isä oli kansanedustaja ja ministeri Olavi Lahtela ja isoisä kansanedustaja Matti Lahtela.
----

Ainakin Lahtelan isä ja isoisä olivat maalaisliiton kansanedustajia.

Ja Hesarin nykyisen keskustalaisvanhoillislestadiolaisen Pentikäisen päätoimittajan sukupuusta löytyy tietysti lestadiolaisuutta ja kepulaisuutta, mutta myös yhteyksiä Otto-Ville Kuusiseen ja maanpetokselliseen toimintaan liittyvää vakoilua Neuvostoliiton hyväksi. Kovin on kimurantit tällaiset kuviot. Näillä sitten pelailemme, kun haluamme toisiamme mollata,-))))
4133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Erkki Tuomiojaa voi kunnioittaakin koska han on pitanyt ihanteensa eika niita salaile. Tuomiojahan osallistuu yha nakyvasti Sadankomitean toimintaan. Mutta kukapa olisi uskonut etta Paavo Lipponenkin on tuomittu yllytyksesta (niin hyvin on pystynyt taustansa peittamaan)?

http://www.sadankomitea.fi/yleinen/historia

Äänestä
  • Sinulleko asia oli uusi? Kuinka olet noin onnistunut itsesi pitämään tapahtuneista asioista, kun kuitenkin näköjään noin tietävää haluat esittää? Lähetä nyt johonkin joku vitun itkuvirsi, kun sinua ei ole informoitu ja joudut ihan oman mielikuvituksesi varassa elämään ja valheitasi levittämään.

    Äänestä

  • Hanki tietoa kirjoitti:

    Sinulleko asia oli uusi? Kuinka olet noin onnistunut itsesi pitämään tapahtuneista asioista, kun kuitenkin näköjään noin tietävää haluat esittää? Lähetä nyt johonkin joku vitun itkuvirsi, kun sinua ei ole informoitu ja joudut ihan oman mielikuvituksesi varassa elämään ja valheitasi levittämään.

    loytyy tieto Lipposen yllytysrikoksesta jota et pysty itkemallakaan muuksi muuttamaan.

    Oletko joku sekopaa kun raivoat selvasta asiasta?

    Äänestä

  • historiasta kirjoitti:

    loytyy tieto Lipposen yllytysrikoksesta jota et pysty itkemallakaan muuksi muuttamaan.

    Oletko joku sekopaa kun raivoat selvasta asiasta?

    Eikä minun tarvitse raivota asioista, jotka ei sinulle ole selviä ennen kuin pienen opastuksen jälkeen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hesari kepulehti? kirjoitti:

Markku Lahtela herätti keväällä 1967 melkoisesti huomiota, kun hän poltti julkisesti sotilaspassinsa Helsingissä Esplanadin puistossa Kalevi Seilosen, Ilpo Saunion ja Tauno Tuomivaaran kanssa.[3] Miehet johtivat rauhanjärjestö Sadankomitean mielenosoitusmarssia, jolla haluttiin kiinnittää huomio aseistakieltäytyjien asemaan Suomessa, mutta marssin taustalla oli osittain myös Vietnamin sodan vastustus. Lahtela, Seilonen, Saunio ja Tuomivaara tuomittiin laajaa paheksuntaa herättäneestä teostaan sakkoihin.

Markku Lahtelan isä oli kansanedustaja ja ministeri Olavi Lahtela ja isoisä kansanedustaja Matti Lahtela.
----

Ainakin Lahtelan isä ja isoisä olivat maalaisliiton kansanedustajia.

Ja Hesarin nykyisen keskustalaisvanhoillislestadiolaisen Pentikäisen päätoimittajan sukupuusta löytyy tietysti lestadiolaisuutta ja kepulaisuutta, mutta myös yhteyksiä Otto-Ville Kuusiseen ja maanpetokselliseen toimintaan liittyvää vakoilua Neuvostoliiton hyväksi. Kovin on kimurantit tällaiset kuviot. Näillä sitten pelailemme, kun haluamme toisiamme mollata,-))))

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu