luettuja ja silmäiltyjä

scarabaeus

No nyt laitan tähän näitä kirjoja, joita olen ehtinyt tänä vuonna lukea.
Ei tässä kyllä ole kaikkia. Minähän siis luen nopeasti,
toiset suorastaan pikalukuna ja hyppien.
Aika nopsaan näkee jo alkulauseesta että minne mennään.

Poikakirja Olli Jalonen
Hjalmar Arne Nevanlinna
Koneen ruhtinas Pekka Herlin John Simon
Kreuzberg Pelle Miljoona
Runoelmia John Keats
Me ei oltu valtaosaa Jaska Filppula
Kuvitteellisten olentojen kirja Jorge Luis Borges
Painajainen piparitalossa Juha Vuorinen
Aristoteles Hollywoodissa Ari Hiltunen
Jonathan Strange & herra Norrell Susanna Clarke

Näistä minulle hyvät lukuelämykset antoivat oikeastaan vain kolme:
Herlinin elämäkerta.
Rehellistä ajankuvausta ja yllättävän avointa tilitystä.
Filppulan Me ei oltu valtaosaa
on myös kiinnostavaa ajankuvausta tunnelmaltaan, vaikka en näitä lakeuksien juntteja useimmiten ymmärräkään. Hyvin vierasta maaperää stadilaiselle. Lähinnä luin Filppulan taitavan omaperäisen kirjoitustyylin takia. Olen lukenut hänen aiempiakin teoksiaan.
Ja sitten tietysti
Pelle Miljoonan Kreutzberg
luin, koska olen lukenut hänen aiempiakin taideteoksiaan. Oikein wikipediasta tarkistelin, että kuinka monta opusta hän onkaan jo kirjoittanut. Ja onhan niitä.

Mitäs kirjoja Te olette jo lukeneet tämän vuoden puolella?

15

569

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • scarabaeus

        Niin 0808 minähän en ole
        kriitikko,
        joka korkeakirjallisesti hyvin oppineena palastelee opukset noin vain sumeilematta poikki ja pinoon, ja tiedän että jokunen Oikea Kriitikko toisinaan jopa haluaa kirjoittaa/kirjoituttaa kirjan uusiksi, tai sivaltaen karauttaa jopa kirjailijan sinne alimpaan sanonko mä mitä...
        Olen siis ostamani/lainaamani kirjan
        lukija
        ja laitoin eilen näitä lukemiani kirjoja esille, koska täällä palstalla on hiljaiseloa.
        Ihan palstasurffareiden viristykseksi (!!!) siis sujautin nämät kymmenen. Ja tottahantoki viime vuonna laitoin myös muutaman kommentin ja niitä omituisia kysymyksiäni, mutta eiväthän ne ottaneet ns. “tulta”, muuta kuin senverran, että ne tekstit poistettiin.
        ¤
        Joten katsomma miten nyt käy:
        -
        Poikakirja. Kirjoittanut kirjailija Olli Jalonen.
        Sukellus viime vuosisadalle. Kirjallista ja saattaapi olla kirjailijan omaelämäkerrallistakin kasvukertomusta ja kerrontaa suomalaisten räkänokkien vartuttamisesta.
        Lukuelämyksenä ei aiheuttanut minulle mitään ennakolta arvaamatonta. Paremminkin tylsää taaperrusta.
        -
        Hjalmar. Kirjoittanut kirjailija Arne Nevanlinna.
        Intensiivinen lukuelämys ei muotoutunut koska Nevanlinnan edellinen kirja
        Marie kantautui vahvana mieleen. Verrattuna edelliseen siis, tämä jokseenkin koikkelehtivanoloinen kirjoitustyyliltään, joten mitään luxuspinnoja tästä ei minulta lukijana herunut. Tietysti sinänsä kunnioitettavaa, että kirjailija kirjoittaa. Seuraava opus saattaa hyvinkin olla taas luxusta. Siis minun mielestäni. Minähän se lukija olen ja arvotan aina lukemaani aiemmin lukemaani.
        -
        Kuvitteellisten olentojen kirja. Kirjailija Jorge Luis Borges.
        Kirjattu ylös iso nippu kuvitteellisia olentoja. Tästä kirjasta esimerkiksi romaanikirjailija voi napsia kuvitteellisia olentoja omiin kirjoituksiinsa, sillä ne Oikeat romaanit sisältävät aina rutkasti symboliikkaa ja myyttejä ym.
        -
        Painajainen piparitalossa. Kirjailija Juha Vuorinen.
        Muutamia Vuorisen kirjoja aiemminkin silmäilleenä voin vain todeta, että kirjailijan rahankeruu jatkunee voimallisena vielä tämänkin opuksen jälkeen. Ja minun puolestani jatkukoon. Sillä jos Vuorinen jostain omituisesta syystä haluaisi kirjoittaa toisin, niin sen hän varmaan tekee toisella nimellä. - Niin. - Ehkäpä hän kirjoittelee kaunokirjoja myös pseudonyymina? Ja miksipä ei kirjoittelisi? Kirjoittajan lahja hänellä on. Esimerkiksi hänen runokirjansa ei ole hullumpi. Mitä kaikkea vielä ehtiikän kirjoitella kunhan isoksi kasvaa.
        -
        Aristoteles Hollywoodissa / Ari Hiltunen
        Hyvä opus kirjoittajalle.
        Aivan samoin kuin ovat Aristotelen runousoppi sekä Elokuvan runousoppia.
        -
        Jonathan Strange & herra Norrell. Kirjailija Susanna Clarke.
        Korkeakirjallisuusihmisille varmastikin kiintoisa opus. Kahlasin sieltä täältä, mutta en sitten kuitenkaan jaksanut ryhtyä lukemaan. Silmäilin hetken muutamia alaviitteitä ja aikamoisen yliviiraavaksi meni.
        -
        Huoh!

      • scarabaeus kirjoitti:

        Kuka täällä kaipaa korkeakirjallisia kritiikkejä? En minä ainakaan. Mutta kohtuullista olisi, että tällä palstalla edes yritettäisiin kertoa, miksi joku kirja on lukijansa mielestä hyvä tai huono. Kyse on yksinkertaistaen sanottuna mielipidekirjoituksesta jonka aiheena on jokin nimeltä mainittu kirja.

      • scarabaeus
        o8o8 kirjoitti:

        ... minä kyllä koin viimeksi viime vuonna, että
        mielipidekirjoitukset
        eivät tällä saitilla olleet
        mieleen.
        Ja vielä siitä, että minun mielestäni kirja voi olla hyvä ja kirja voi olla huono, ja on sellaisiakin kirjoja, jotka ovat sekä hyviä että huonoja samanaikaisesti.
        ¤
        Olisi kiva kun täällä olisi enemmältikin kirjoja esillä. Kun aika sirpaleista on netistä luurailla, tai erinäisistä lehdistä etsiskellä, niin tänne voisitte lukijat viskoa mielestänne mielenkiintoisia
        lukuelämyksiä.
        Minua ainakin kiinnostaisi. Tarkoitan, että en ole kiinnostunut hypettämään kuukaudesta toiseen jotakin Puhdistus tms. kirjaa tai kirjailijaa. Kerta riittää.
        Vai mitä mieltä olette? Olisiko hyvä nostaa enämpi kirjailijoita henkilöinä kuin kirjoittamiaan kirjoja?

      • 34535354
        scarabaeus kirjoitti:

        lukemaan ja kirjoittamaan kirjoista mielipiteitä!

        kirja-arvostelut- palsta on kirja-arvosteluja varten, kirjailijat-palsta on kirjailijoista käytävää keskustelua varten, kirjailjanalut- palsta on aloittelevien kirjailijoiden keskustelupalsta ja yleistä kirjallisuudesta-palstalle uppoaa loput. Oikean palstan valinnan ei siis pitäisi olla vaikeaa.

        Tarpeen mukaan ketjuja siirretään tämän jaottelun mukaisiin osoitteisiin, jotta palstojen seuraaminen ja käyttäminen olisi helppoa ja loogista, ja siten auttaisi keskustelijoita itseään. Palstoille kuulumattomat viestit tietenkin poistetaan.

        Jos palstajako tuntuu vaikealta, väärältä, puutteelliselta tms, kannattaa antaa palautetta: http://keskustelu.suomi24.fi/debate/5556

    • scarabaeus

      hihihhhh !

      • . >

        Sinua on koeteltu.

    • hourija

      Yhtäkään mainitsemistani kirjoista en ole lukenut. Suomalaiset mieskirjailijat eivät viime aikoina ole löytäneet tyköni. Kirjastossa kirjoja selaillessa tökkää vastaan kirjoitustyyli.
      Nyt minulla on lainassa Tuomas Vimman Raksa, mutta lainasin sen vain kiinnostavan aihepiirin tähden. En vanno, että kirjaa edes lukisin, mutta katsotaan.

      Teen usein kotona valmiin listan, johon olen koonnut itseäni kiinnostavista aiheista kertovaa kirjallisuutta.

      Suomalaiset naisetkaan eivät ole kaikki vetäneet puoleensa. En ole lukenut Snellmania (Kauranen), Oksasta, Hietamiestä.
      Usein esikoiskirjat ovat hyviä.

      V Hämeen-Anttilan kirjoista Alastonkuvia lienee paras. Osasta kirjoja en tykännyt olleenkaan ja esim. Perijät jätin kesken.

      • hourija

        Raksa. Tuntui tahattomalta satiirilta. En kyllä rakennusalallakin työskennelleenä tunnistanut kirjan kuvailua, että vähän meni epäaidoksi, kun esipuheessakin niin kovasti selitettiin pyrkimystä aitouteen.

        Franzeniakin yritin lukea, mutta koska kieli oli töksähtelevää, niin kesken jäi alkumetreillä. Ilmeisen hyvä muisti Peterillä.

        Laulajaisen Jussi kirjoittaa aika sujuvasti, mutta arvostan enemmän Marja Björkin tyyliteltyä kirjoitusta, vaikka proletariaatteja molemmissa kuvataankin.Surrealistiset kohdat hypin Laulajaiselta yli. Aika outoa vuorottelua realismista surrealismiin. Luulisi, että voisi kautta linjan pysyä samassa tyylikeinossa.

      • hourija
        hourija kirjoitti:

        Melanie Gideon, Vaimo 22. Miten viitsin edes lukea / silmäillä puoleenväliin. Ihmiset olivat täysin persoonattomia. Erityisesti lapset ovat kuin jotain esineitä. Tuotteita, jotka valmistuvat amerikkalaiseen yhteiskuntaan.
        Sama kuin olisi silmäillyt näyteikkunaa. Muovinukkeja.

    • hourija

      Gambotto, Antonella Pimennys.Itsemurhamuistelmat

      Mitä A-L Härkösen alkupuhe tekee tuossa kirjassa? Mitä kansitekstinsä etusivulla? Ei kai hänellä ole mitään osuutta tuon kirjan kirjoittamiseen. Härköstä kun en muutenkaan lue.

      • scarabaeus

        Ai miksi et lue Härköstä ?
        Minä kyllä luen/selailen hänen kirjansa aina kun törmään lukemattomaan.
        Mielestäni on kirjoittanut mittavasti ja toivottavasti kirjoittaa edelleen.
        Hänen aviomiehensä kolumni tässä taannoin hesarissa oli sekin
        jokseenkin
        villi purskaus.

        Kirjailijat just ON !

        Hänen kirjoitustyylinsä ei miellytä minua. Olen selannut joitain kirjoja ja jättänyt ne kirjastoon. Olen kyllä odotushuoneissa lukenut hänen kolumnipiiperryksiään ja ne eivät minua ole vaikuttaneet.
        Hänestä saa aina-vihaisen ja tiukkapipoisen vaikutelman. Elämä ei ole mikään suoritus.

    • hourija

      Cecilia Ahern, Tyttö peilissä

      Tyttö katosi peiliin. Aikuisten satu ei oikein uponnut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      114
      5925
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      4037
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3342
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2976
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      252
      2034
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      1994
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1775
    8. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      42
      1763
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1559
    Aihe