.
"Alun perin normeilla, jotka haja-asutusalueiden jäteveden käsittelylle asetettiin, tavoiteltiin jonkinlaista tehokkuutta, joka todella vaikuttaisi jätevesipäästöihin Itämereen johtavien vesistöjen äärellä. Kun asetuksesta tehtiin laki, lievennettiin normeja aivan yllättäen. Miksi ihmeessä, miksi laki saisi olla lepsumpi kuin asetus. Tähän kysymykseen ympäristöministerin pitäisi vastata. Arvaan, että vastausta on hankala antaa. Lakiin kirjoitetuilla lievennyksillä taataan ainakin se, ettei tähän mennessä asennetuista puhdistuslaitteista tule korvausvaatimuksia valtiolle.
Lailla sallitaan nyt se, että käytössä on laitteita, jotka eivät toimi kunnolla. Tilanne on samankaltainen kuin se, että meille sallittaisiin ajoneuvoja, joiden pakokaasujen puhdistuslaitteet toimisivat vajaalla teholla. Siis että uusilta mersuilta vaadittaisiin viimeisin tekniikka, mutta samanaikaisesti vanhat ruostuneet wartbugit voisivat ajella sinisiä pilviä jälkeensä jättäen"
http://villeitala.puheenvuoro.uusisuomi.fi/60711-haja-asutusalueiden-jatevesiongelmassa-on-pohjimmiltaan-kyse-itameren-tilasta
"Kyky" - Itälältä jäänyt jälleen huomaamatta että jätevesiasetus oli säädetty raskaimman mukaan eli puhdistusnormi oli oletuksella että kaikki asuvat vesistöjen äärellä (eivät muuten asu, tiedoksi Itälälle)
Ja tämä vanhan auton omistajan rankaiseminen takautuvasti jälkikäteen -vertaus, se ei ole länsimaista oikeuskäsitystä tukeva

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.