Miksei

Ay tuki 0-euroa sano ilmoituksessaan.
SDP ilmoitti toisin.
Satoja tuhansia Ay tuki v2006 vaaleihin.

Nyt Vanhanen 21000 e tutkimuksissa.
Jusst samoja.
Säätiöiden nimi vain eri
10223
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Vanhanen, Kaikkonen ja Mari jakoivat luottamustehtävissä rahaa itselleen ja toisilleen, Halonen ei ole jakanut kenellekään, ei edes itselleen
Siitä se ero syntyy miksi Halonen ei ole tutkinnan alla. :xD

Äänestä
  • asioista paremmin perillä olevana miten sosialidemokraattien vaalirahoitus on muodostunut siitä että "työväen yhdistykset voivat harjoittaa tanssilava toimintaa tai tilojen vuokrausta".
    Alla esim. Tarja Halosen vaalirahailmoitus, kyllä siellä on ollut kysymys jostain aivan muusta:

    http://www.vaalit.fi./uploads/wii3j1g8ftjhc_1.pdf

    Jos taas puhutaan säätiöiden kautta saaduista rahoista, urheiluopistosäätiötä olisi kai käsiteltävä samoin kuin jatkuvasti julkisuudessa pidettyä nuorisosäätiötä:

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/09/prh_demaritaustainen_urheiluopistosaatio_jakoi_vaalitukea_34_000_euroa_2013590.html

    Ja kaiken lisäksi on toinenkin tutkimatta jäänyt säätiö, riihisäätiö:

    http://lehtilehti.fi/2010/07/urpilainen-riihisaatio-elanyt-esimerkillisesti-maan-tavalla/

    Demarithan ovat saaneet tottua tekemään rahasuhmurointinsa salassa, tilityksiä ei ole tarvinnut tehdä kellekään, kuten sanot, joten ärtymyksesi on ymmärrettävää jos niistä edes kysellään.
    Ehkä voisit silti perustella miksi kaikkien puolueiden rahoitusta ei tutkita samalla tavalla ja mieluiten sitten samaan aikaan.

    Miksi Haloselle Ay jäsenmaksuja, jotka työnantajat kerää ?
    EIKÖ NE OLE TARKOITETTU MUUHUN TARKOITUKSEEN, KUIN HALOSEN TARJALLE..
    Onahn Tarjalla jo rahaa muutenkin miljoonia..

    http://www.vaalit.fi/teksti/uploads/wii3j1g8ftjhc_1.pdf
    Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta 0 euroa ?
    Taidemyynt 174 200 euroa-ostajina paljolti Ay / SAK / muut mm Tradeka
    http://www.tradeka-yhtyma.fi/tradeka-yhtyma/taidekokoelma.html

    SDP on julkistanut rahoituksensa vuosilta 2005 - 2006. Merkittävimmät tukijat olivat ammattiliittoja. Ay-liike oli tärkeimmässä osassa myös Tarja Halosen vaalikampanjassa.
    SDP:n avustukset vuonna 2006

    JHL: 113 000 euroa

    Metallityöväen liitto: 127 875 euroa

    Työväen lehdistön kannatusyhdistys: 100 000 euroa*

    PAM: 75 730 euroa

    Paperiliitto: 19 351 euroa

    PAU: 16 405 euroa

    Puu- ja erityisalojen liitto: 15 717 euroa

    Toimihenkilöunioni: 12 920 euroa

    Viestintäalan ammattiliitto: 11 832 euroa

    Rautatieläisten liitto: 7 729 euroa

    Kemianliitto: 6 190 euroa

    Osuuspankkikeskus: 5 000 euroa

    Yli 2 000 euroa maksaneet tukijat, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen: 54 200 euroa**

    ---

    Avustukset olivat presidentinvaalivuonna kautta linjan jonkin verran suurempia, kuin vaalittomana vuonna 2005. SDP tuki Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaa 400 000 eurolla.

    JHL ja Metalliliitto tukivat puoluetta molemmat yli 100 000 eurolla, PAM puolestaan 75 000:lla. Lisäksi Työväen lehdistön kannatusyhdistys antoi vaalivuonna puolueelle 100 000 euroa.

    Kokonaisuudessaan SDP:n rahoitus oli vuonna 2006 noin 8 250 000 euroa, josta avustuksia, seminaarituottoja ja taidemyyntiä oli reilut 900 000 euroa.

    Tukijoiden joukossa on muutamia yli 2 000 euroa lahjoittaneita, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen.

    Vuosien 2007 - 2008 rahoituksessa merkittävämmässä roolissa ollut Tradeka ei ole tukenut SDP:tä suoraan kahtena aiempana vuonna. Se on osallistunut seminaareihin muutamalla tuhannella eurolla ja ostanut yhden presidentinvaalikampanjan tueksi myydyn reliefin viidellä tuhannella.

    Puoluetukea SDP on saanut molempina vuosina reilut kolme miljoonaa euroa ja viestintä- eli lehdistötukea hieman yli kaksi miljoonaa. Puoluetuen ja viestintätuen osuus on yhteensä noin 70 prosenttia kaikista tuotoista.
    Halosen kampanjaan 400 000 euroa

    Äänestä

  • ei mitään.... kirjoitti:

    Luehan juttu uudelleen, niin ymmärrät, että kyse on aivan erilaisista asioista.

    Miksei toimittaja mene kysymään Tarja Haloselta, katsoiko tämä moraalisesti oikeaksi ottaa ammattiyhdistyksiltä vaaliavustusta, jotka julkisuuden tietojen mukaan ovat olleet 1.970.000 euroa

    "Halonen viittasi kommentillaan Ilta-Sanomien tänään kertomaan väitteeseen, että hänen vuoden 2000 presidenttikampanjassa olisi käytetty kavallettua rahaa.

    Lehden mukaan Halonen on saanut rahaa Riihi-säätiöltä, joka on epäiltynä talousrikoksista. Halonen kertoi MTV3:n uutisille saaneensa Riihi-säätiöltä vuonna 2000 noin 2 500 euroa. "

    Helsingin käräjäoikeus on päättänyt lakkauttaa Riihi-säätiön heti. Omaisuuden ottaa huostaansa välittömästi selvitysmies. STT:n uutinen 15.7.2010

    Riihi säätiö on perustettu vuonna 1980. Säätiö on rekisteröity Helsinkiin, mutta toiminta tapahtuu Oulun seudulla. Alkuajoista lähtien hallinto on ollut säätiön hallituksen puheenjohtaja Toivo J. Kannisen ja hänen perheensä hallussa. Julkisuudessa kerrotaan Kannisen hoitaneen poliittiset suhteet erinomaisesti, erityisesti sosialidemokraattiseen puolueeseen

    Riihi säätiön toimintaa on arvosteltu voimakkaasti ja säätiön johtoa on ollut syytettynä väärinkäytöksistä käräjäoikeudessa vuoden 2008 loppupuolella päättyneessä oikeudenkäynnissä.

    Säätiön toimia arvosteltiin jo vuonna 1998, jolloin todettiin säätiön rikkoneen asukasvalinnan määräyksiä.[3] Loppuvuonna 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto ilmoitti löytäneensä säätiön toiminnasta rikokseen viittaavia epäselvyyksiä.[4] Valtion asuntorahasto ARA teki asiasta rikosilmoituksen, ja asia siirtyi poliisitutkintaan Keskusrikospoliisille. Riihi-säätiö menetti yleishyödyllisen asuntoyhteisön statuksensa talvella 2002, ja seuraavana vuonna ARA irtisanoi säätiön kiinteistöjen asuntolainat ja lakkautti korkotuen.[5] Säätiön hallituksen puheenjohtaja Toivo J. Kanninen vangittiin lähes kuukaudeksi syyskuussa 2003, tammikuussa 2004 hänen omaisuuttaan määrättiin vakuustakavarikkoon 2,4 miljoonan euron arvosta, ja keväällä 2005 Kanninen asetettiin väliaikaiseen liiketoimintakieltoon...

    Äänestä

  • ja vankeutta kirjoitti:

    kuin muilla.
    HÖH !

    Äänestä

  • on eri asioita kirjoitti:

    kuin muilla.
    HÖH !

    Keskustalaiset olivat jäävejä myöntämään RAY:n rahaa omalle yhdistykselleen.

    Äänestä

  • huh..huh kirjoitti:

    asioista paremmin perillä olevana miten sosialidemokraattien vaalirahoitus on muodostunut siitä että "työväen yhdistykset voivat harjoittaa tanssilava toimintaa tai tilojen vuokrausta".
    Alla esim. Tarja Halosen vaalirahailmoitus, kyllä siellä on ollut kysymys jostain aivan muusta:

    http://www.vaalit.fi./uploads/wii3j1g8ftjhc_1.pdf

    Jos taas puhutaan säätiöiden kautta saaduista rahoista, urheiluopistosäätiötä olisi kai käsiteltävä samoin kuin jatkuvasti julkisuudessa pidettyä nuorisosäätiötä:

    http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/09/prh_demaritaustainen_urheiluopistosaatio_jakoi_vaalitukea_34_000_euroa_2013590.html

    Ja kaiken lisäksi on toinenkin tutkimatta jäänyt säätiö, riihisäätiö:

    http://lehtilehti.fi/2010/07/urpilainen-riihisaatio-elanyt-esimerkillisesti-maan-tavalla/

    Demarithan ovat saaneet tottua tekemään rahasuhmurointinsa salassa, tilityksiä ei ole tarvinnut tehdä kellekään, kuten sanot, joten ärtymyksesi on ymmärrettävää jos niistä edes kysellään.
    Ehkä voisit silti perustella miksi kaikkien puolueiden rahoitusta ei tutkita samalla tavalla ja mieluiten sitten samaan aikaan.

    Miksi Haloselle Ay jäsenmaksuja, jotka työnantajat kerää ?
    EIKÖ NE OLE TARKOITETTU MUUHUN TARKOITUKSEEN, KUIN HALOSEN TARJALLE..
    Onahn Tarjalla jo rahaa muutenkin miljoonia..

    http://www.vaalit.fi/teksti/uploads/wii3j1g8ftjhc_1.pdf
    Tuki etujärjestöiltä, säätiöiltä, yhdistyksiltä ja vastaavilta 0 euroa ?
    Taidemyynt 174 200 euroa-ostajina paljolti Ay / SAK / muut mm Tradeka
    http://www.tradeka-yhtyma.fi/tradeka-yhtyma/taidekokoelma.html

    SDP on julkistanut rahoituksensa vuosilta 2005 - 2006. Merkittävimmät tukijat olivat ammattiliittoja. Ay-liike oli tärkeimmässä osassa myös Tarja Halosen vaalikampanjassa.
    SDP:n avustukset vuonna 2006

    JHL: 113 000 euroa

    Metallityöväen liitto: 127 875 euroa

    Työväen lehdistön kannatusyhdistys: 100 000 euroa*

    PAM: 75 730 euroa

    Paperiliitto: 19 351 euroa

    PAU: 16 405 euroa

    Puu- ja erityisalojen liitto: 15 717 euroa

    Toimihenkilöunioni: 12 920 euroa

    Viestintäalan ammattiliitto: 11 832 euroa

    Rautatieläisten liitto: 7 729 euroa

    Kemianliitto: 6 190 euroa

    Osuuspankkikeskus: 5 000 euroa

    Yli 2 000 euroa maksaneet tukijat, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen: 54 200 euroa**

    ---

    Avustukset olivat presidentinvaalivuonna kautta linjan jonkin verran suurempia, kuin vaalittomana vuonna 2005. SDP tuki Tarja Halosen presidentinvaalikampanjaa 400 000 eurolla.

    JHL ja Metalliliitto tukivat puoluetta molemmat yli 100 000 eurolla, PAM puolestaan 75 000:lla. Lisäksi Työväen lehdistön kannatusyhdistys antoi vaalivuonna puolueelle 100 000 euroa.

    Kokonaisuudessaan SDP:n rahoitus oli vuonna 2006 noin 8 250 000 euroa, josta avustuksia, seminaarituottoja ja taidemyyntiä oli reilut 900 000 euroa.

    Tukijoiden joukossa on muutamia yli 2 000 euroa lahjoittaneita, jotka eivät halua nimeään julkisuuteen.

    Vuosien 2007 - 2008 rahoituksessa merkittävämmässä roolissa ollut Tradeka ei ole tukenut SDP:tä suoraan kahtena aiempana vuonna. Se on osallistunut seminaareihin muutamalla tuhannella eurolla ja ostanut yhden presidentinvaalikampanjan tueksi myydyn reliefin viidellä tuhannella.

    Puoluetukea SDP on saanut molempina vuosina reilut kolme miljoonaa euroa ja viestintä- eli lehdistötukea hieman yli kaksi miljoonaa. Puoluetuen ja viestintätuen osuus on yhteensä noin 70 prosenttia kaikista tuotoista.
    Halosen kampanjaan 400 000 euroa

    Koeta pitää erillään puolueen tuet ja presidenttiehdokkaan vaalirahoitus. Eivät ne ole suinkaan sama asia.
    Ei ole kyse pelkästään siitä, että puolueita rahoittivat säätiöt, vaan kyse on siitä, että keskustan ministeri oli myöntämässä avustuksia omalle säätiölleen ja sai siltä puolueelle tukea. Vanhanen istui siinä kahdella pallilla.

    Äänestä

  • ja vankeutta kirjoitti:

    Miksei toimittaja mene kysymään Tarja Haloselta, katsoiko tämä moraalisesti oikeaksi ottaa ammattiyhdistyksiltä vaaliavustusta, jotka julkisuuden tietojen mukaan ovat olleet 1.970.000 euroa

    "Halonen viittasi kommentillaan Ilta-Sanomien tänään kertomaan väitteeseen, että hänen vuoden 2000 presidenttikampanjassa olisi käytetty kavallettua rahaa.

    Lehden mukaan Halonen on saanut rahaa Riihi-säätiöltä, joka on epäiltynä talousrikoksista. Halonen kertoi MTV3:n uutisille saaneensa Riihi-säätiöltä vuonna 2000 noin 2 500 euroa. "

    Helsingin käräjäoikeus on päättänyt lakkauttaa Riihi-säätiön heti. Omaisuuden ottaa huostaansa välittömästi selvitysmies. STT:n uutinen 15.7.2010

    Riihi säätiö on perustettu vuonna 1980. Säätiö on rekisteröity Helsinkiin, mutta toiminta tapahtuu Oulun seudulla. Alkuajoista lähtien hallinto on ollut säätiön hallituksen puheenjohtaja Toivo J. Kannisen ja hänen perheensä hallussa. Julkisuudessa kerrotaan Kannisen hoitaneen poliittiset suhteet erinomaisesti, erityisesti sosialidemokraattiseen puolueeseen

    Riihi säätiön toimintaa on arvosteltu voimakkaasti ja säätiön johtoa on ollut syytettynä väärinkäytöksistä käräjäoikeudessa vuoden 2008 loppupuolella päättyneessä oikeudenkäynnissä.

    Säätiön toimia arvosteltiin jo vuonna 1998, jolloin todettiin säätiön rikkoneen asukasvalinnan määräyksiä.[3] Loppuvuonna 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto ilmoitti löytäneensä säätiön toiminnasta rikokseen viittaavia epäselvyyksiä.[4] Valtion asuntorahasto ARA teki asiasta rikosilmoituksen, ja asia siirtyi poliisitutkintaan Keskusrikospoliisille. Riihi-säätiö menetti yleishyödyllisen asuntoyhteisön statuksensa talvella 2002, ja seuraavana vuonna ARA irtisanoi säätiön kiinteistöjen asuntolainat ja lakkautti korkotuen.[5] Säätiön hallituksen puheenjohtaja Toivo J. Kanninen vangittiin lähes kuukaudeksi syyskuussa 2003, tammikuussa 2004 hänen omaisuuttaan määrättiin vakuustakavarikkoon 2,4 miljoonan euron arvosta, ja keväällä 2005 Kanninen asetettiin väliaikaiseen liiketoimintakieltoon...

    Taitaa sinultakin puuttua kalenteri, kuten Iltalehden toimittajilta, vai puuttuuko kalenterin lukutaito?

    Äänestä

Halonen ei ole saanut Ay tukea suoraan vaalirahoitukseensa. Ei ne puolueille menevät rahat ole mitenkään korvamerkittyjä, ei myöskään puoluetuki.
Vanhanen oli itse päättämässä säätiölle myönnettyjä RAY:n avustuksia. Hän oli siihen jäävi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Halosta tutkita kirjoitti:

Ay tuki 0-euroa sano ilmoituksessaan.
SDP ilmoitti toisin.
Satoja tuhansia Ay tuki v2006 vaaleihin.

Nyt Vanhanen 21000 e tutkimuksissa.
Jusst samoja.
Säätiöiden nimi vain eri

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu