Anni, sankarilentäjä

Vihreä työministeri Anni Sinnemäki on varsinainen sankarilentäjä. Sinnemäen vuoden 2010 luottokorttilaskuista löytyy merkintä kaikkiaan 39 lentomatkasta. Joukossa on kotimaan lentoja, mutta myös pitkiä kaukolentoja muun muassa Kiinaan ja Vietnamiin.

Vihreiden työlistalla ykkösenä on ilmastonmuutoksen ehkäiseminen. Tätä ei pysty vihreiden puheenjohtajan luottokorttilaskuista mitenkään päättelemään, hänen hiilijalanjälkensä on varsin raskas. Ainakaan siinä suhteessa hän ei ole pystynyt uudistamaan ministerin arkea.

Lentämisen lisäksi Sinnemäki pitää taksilla kruisailemisesta.
3195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

WWF:n ehdotuksesta EU on sopimnut säänöt, joiden mukaan lentojen hiilihydraattijalanjälkiä pitää alentaa. Määräyksen mukaan lentkokoneiden on käytettävä vain ja ainoastaan lähienergiaa. Suomalaiset koneet muunnetaan käymään turpeella. Neste Oy:n eilen Pertunmaalla aloittamien risiiniöljyviljelmien tuotto on toistaiseksi liian vähäistä ollakseen energiatehokasta. Kaukolennoilla sallitaan myös valas- ja tonnikalaenergian käyttö.

Äänestä

ANNIN HIILLIJALANJÄLKI ON KAIKKEIN SUURIN ???2 TULEE BRAX SIINÄ SUPER VIHREÄ PUOLUE,,
JA VIELÄ SORSAN SYÖJÄ SUPER SUPER EKOOOOOOOOOOOO

Äänestä

Lisätäänpä listaan myös tämä viinin juonti.
2 litraa menee helposti yhdellä illallisella, johan se on todistettu.
Sinnemäelle sopiikin hyvin tämä Sinnetänne titteli, koska mitäpä muuta kertookaan 39 lentomatkaa eri puolille maailmaa eli sinnetänne matkustelua.
Samoin nuo taksilla matkustelut, varmaan ympäri suomea sinnetänne matkustelua.
Mukavaahan se on veronmaksajien laskuun matkustella, ilman omantunnontuskia siitä, että tulee kalliiksi veronmaksajille.
Jos Sinnemäki saa päähänsä, että lennänpä tästä illalliselle Japaniin, Singaporeen tai Hongkongiin, niin sen hän kyllä tekee keneltäkään kysymättä.

Vihreä ne vaan tuhlaa luonnonvaroja ja saastuttaa. Vihreät vaatii tavallista kansalaista säästämään ja vähentämään kulutusta. Yksinäinen mummo pakotetaan rakentamaan tuhansia euroja maksava likaveden puhdistus laitos, ettei vaan 600 km päässä sijaitseva Itämeri saastu, kun mummo käy vessassa.
Samaan aikaan Itämeren rannikkovaltiot laskevat jätevedet suoraan Itämereen ja vihreät sallivat risteily aluten laskea jätevetensä suoraan puhdistamatta Itämereen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hassi tyyliä kirjoitti:

Vihreä työministeri Anni Sinnemäki on varsinainen sankarilentäjä. Sinnemäen vuoden 2010 luottokorttilaskuista löytyy merkintä kaikkiaan 39 lentomatkasta. Joukossa on kotimaan lentoja, mutta myös pitkiä kaukolentoja muun muassa Kiinaan ja Vietnamiin.

Vihreiden työlistalla ykkösenä on ilmastonmuutoksen ehkäiseminen. Tätä ei pysty vihreiden puheenjohtajan luottokorttilaskuista mitenkään päättelemään, hänen hiilijalanjälkensä on varsin raskas. Ainakaan siinä suhteessa hän ei ole pystynyt uudistamaan ministerin arkea.

Lentämisen lisäksi Sinnemäki pitää taksilla kruisailemisesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu