Välikysymys?

Suuri yksimielisyys vallitsi siitä että kasvatetaan ja keskitetään kakkua jaettavaksi maailman markkinaeliitille ja kansalaiset köyhtyy sillä kuten Sodankyläläinen Seppo Hyytinen lukijan palstalla Lapin kansassa totesi: Pääomalla ei ole isänmaata ja tätä ei eduskunnassa todeksi tunnusta. Työn ja tuotannon kasaaminen jakoon maailman markkinamiehille on mieletöntä. Ymmärtäkää nyt tämä, kaaos on meneillään ja nykymeno on kuin bensaa liekkeihin kaatais!
6174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

entiseen malliin. Koko välikysymys juttu on Suomen "demokratiassa" täysin järjetön. Pari päivää puhutaan että kaikki on menossa päin sitä ja muutosta on pakko saada aikaan. Sen jälkeen hallituspuolueet äänestävät että kaikki on mennyt oikein hyvin. Äänestyksen jälkeen todetaan että taas saatiin kansan syvien rivien luottamus taakse ja lupa jatkaa entiseen malliin. Ihme pelleilyä koko homma. Paljonkohan pitkävedossa olisi kerroin hallituksen kaatumiseen äänestyksessä?

Äänestä
  • Kun Eduskunnassa on kokoomuksella 51 kansanedustajaa ja kepulla 50 kansanedustajaa niin pelkästään kahden päähallituspuolueen äänillä hallitus saa eduskunnan luottamuslauseen. 101 kepu ja kokoomuksen kansanedustajan lisäksi tulevat vielä vihreät ja ruotsalaiset.

    Välikysymyksen tarkoitus onkin tuoda esille hallituksen harjoittamaa eriarvoistavaa budjettipolitiikkaa.
    Hallitus kasvattaa rikkaiden kakkua keräämällä veroja pieni- ja keskituloisilta ja jakamalla kerätyt verot tukimiljarderina yrityksille ja maataloudelle, joiden verohuojennukset, nollaverot ja veroedut ovat mahtavat.

    Suomeen on tullut uusi kurjalisto-luokka hallituksen heikentäessä toimeentulotukea ja korottaessa välillisiä veroja. Yrityksille jaetut velkamiljardit ja verohuojennukset eivät ole tuoneet lisää työpaikkoja - päinvastoin heikentämällä pieni- ja keskituloisten ostovoimaa työttömyys kasvaa kun suomalaisilla ei ole varaa ostaa suomalaisia tuotteita.

    Media ei kerro huono-osaisuuden lisääntymisestä ja syitä siihen, joten eduskunta on se paikka, missä on hyvä käydä keskustelua. On myös hyvä vaatia hallitukselta vastuuta suomalaisen köyhyyden kasvusta ja kansan kahtiajakautumisesta.

    Äänestä

  • Pienituloinen kirjoitti:

    Kun Eduskunnassa on kokoomuksella 51 kansanedustajaa ja kepulla 50 kansanedustajaa niin pelkästään kahden päähallituspuolueen äänillä hallitus saa eduskunnan luottamuslauseen. 101 kepu ja kokoomuksen kansanedustajan lisäksi tulevat vielä vihreät ja ruotsalaiset.

    Kataisen kakkua ei kasata syötäväksi vaan vietäväksi markkinaeliitille Eurooppaan.
    Kansa köyhtyy! Irti Euroopan Unionista, itsenäisiä päätöksiä tuontiin, vientiin ja tuotantoon. Pääomien viennille rajat ja reviirit.

    Äänestä

  • Pienituloinen kirjoitti:

    Kun Eduskunnassa on kokoomuksella 51 kansanedustajaa ja kepulla 50 kansanedustajaa niin pelkästään kahden päähallituspuolueen äänillä hallitus saa eduskunnan luottamuslauseen. 101 kepu ja kokoomuksen kansanedustajan lisäksi tulevat vielä vihreät ja ruotsalaiset.

    Välikysymyksen tarkoitus onkin tuoda esille hallituksen harjoittamaa eriarvoistavaa budjettipolitiikkaa.
    Hallitus kasvattaa rikkaiden kakkua keräämällä veroja pieni- ja keskituloisilta ja jakamalla kerätyt verot tukimiljarderina yrityksille ja maataloudelle, joiden verohuojennukset, nollaverot ja veroedut ovat mahtavat.

    Suomeen on tullut uusi kurjalisto-luokka hallituksen heikentäessä toimeentulotukea ja korottaessa välillisiä veroja. Yrityksille jaetut velkamiljardit ja verohuojennukset eivät ole tuoneet lisää työpaikkoja - päinvastoin heikentämällä pieni- ja keskituloisten ostovoimaa työttömyys kasvaa kun suomalaisilla ei ole varaa ostaa suomalaisia tuotteita.

    Media ei kerro huono-osaisuuden lisääntymisestä ja syitä siihen, joten eduskunta on se paikka, missä on hyvä käydä keskustelua. On myös hyvä vaatia hallitukselta vastuuta suomalaisen köyhyyden kasvusta ja kansan kahtiajakautumisesta.

    pelkästään propaganda mielessä tehty kysymys älytöntä touhua

    Äänestä

  • joseph.porta kirjoitti:

    pelkästään propaganda mielessä tehty kysymys älytöntä touhua

    No tulihan se hallituksen virallinen vastauskin tähän välikysymykseen.

    Äänestä

kansa maksaa yritystuet, joita nyritykset nyt jakaa osinkoina!

Härskiä touhua!
Ja hallituksella on tosissaan pokaa valehdella silmille koko kansalle!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Teuvo.Hämäläinen kirjoitti:

Suuri yksimielisyys vallitsi siitä että kasvatetaan ja keskitetään kakkua jaettavaksi maailman markkinaeliitille ja kansalaiset köyhtyy sillä kuten Sodankyläläinen Seppo Hyytinen lukijan palstalla Lapin kansassa totesi: Pääomalla ei ole isänmaata ja tätä ei eduskunnassa todeksi tunnusta. Työn ja tuotannon kasaaminen jakoon maailman markkinamiehille on mieletöntä. Ymmärtäkää nyt tämä, kaaos on meneillään ja nykymeno on kuin bensaa liekkeihin kaatais!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu